Kyllä se näin on ainakin kaikkien leijonien kohdalta, jotka minä tunnen, että leijonan pitää saada olla ykkönen. Leijona aina tietää miten asiat ovat ja jos ei tiedä niin on ainakin tietävinään.
Kuten kerroin yksikin tuttu leijona on lääkärin lapsi. Hän on aina tietävinään kaikki eikä koskaan voi myöntää, että on väärässä tai ei tiedä. Myös vain hänen sukunsa on jotakin ja esimerkiksi tämän miehen suku ei ole mitään.
Kuitenkaan hän ei kestä sitä todellisuutta jos ihmisiä aletaan luokittelemaan oppiarvon mukaan, ettei hän itse ole yhtään mitään; lääkärin lapsi ja keskimäärin siivoojana. Myöskin kaikki työläisyyteen viittaava on hänestä rahvaanomaista, vaikka hän on käytännössä ihan samanlainen työläinen kuin vain siivooja voi olla. Koko ikänsä hän on vain ratsastanut isänsä meriiteillä.
Tällainen käytös ihmetettää minua; nostaa itsensä jalustalle. Vaikka leijonat ovat muuten mukavia ihmisiä, leijonien pitäisi ymmärtää, että tällainen käytös ärsyttää monia.
Leijonista
3
1235
Vastaukset
- mielipideeeee
minä arvostan suuresti nimenomaan "työtätekeviä" ihmisiä. En korkeasti koulutettuja vaan tavallisia tallaajia.. esim. heitetään nyt vaikka siivoojia. En tietenkään lähde ketään korkeasti koulutettua mollaamaan, kommentoin vain tuota omaa näkemystäsi meistä leijonista. Periaatteessa minulle on aivan sama toisen kolutus/työpaikka/omaisuus, kunhan osaa pitää huolta ittestään ja asioistaan. Mutta niin minulla. =) Aurinkoista päivänjatkoa!
- paikkansa
aikalailla Ossin juttu.
Työkaverinani on ollut leijonamies viime talven ja ihan ihana tapaus mutta siis niin täynnä itseään ja aina ykkönen omasta mielestään asiassa kuin asiassa.
Myös pukeutuminen on tällä kaverilla IN-juttu eli siinäkin haetaan erikoisuutta.Oikein äärirajoja koetellen.
Mutta...kuten sanoin ...ihan yes-tyyppi - Lady_Nocturna
Mitä vikaa on siinä, että pitää itseään tärkeänä ja huomionarvoisena vaikka onkin tavallinen duunari...?
Sehän on hienoa, että voi olla aidosti ylpeä itsestään, vaikkei oliskaan saavuttanut mitään ura-maailmassa.
Toisaalta taas muun aurinkomerkin omaava ihminen helposti erehtyy luulemaan Leijonan itseään kunnioittavaa ajattelutapaa omahyväisenä jalustalle nostamisena. Asiahan ei suinkaan ole näin. ^_^
Ei siis pidä ottaa itseensä Leijonan hienoista taipumusta liioittelun. Useihan tuo "ylimenevä itsekorostus johtuu vain huomion kaipuusta ja kolhitusta itsetunnosta". Sanovat horoskooppi-kirjat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 823263
- 922945
- 532212
Mietin että
Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin201655- 191544
Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon
Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..81497Tajusin vaan...
Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein181395Aaamu on täällä taas!
Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa131351Noin ulkonäkö-jutut ei multa
Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin351325Olisitpa rakkaimpani
Kaipaan sinua. Ikävä sinun läsnäoloa ja kaikkea sinussa. Päivistä, jolloin nähdään tulee onnellisia päiviä. Sinun seuras61268