johon pääministeri Vanhasen on miehekkäästi puututtava, vaikka Erkko-media on pelästyksissään ryhtynyt häntä nuoleskelemaankin.
Sanomalehti Keskissuomalainen on ottanut tämänpäiväisessä pääkirjoituksessaan esille tärkeän asian:
”Liikenne- ja viestintäministeriö jakoi taannoin toimiluvat kaupallisille radioille. Hakijoita oli enemmän kuin käytettäviä taajuuksia, joten kaikkien mieliksi ei voitu menetellä. Tämän jokainen ymmärtää. Päätöksen odotetaan kuitenkin olevan tasapuolinen ja johdonmukainen, myös yritysten jatkuvuutta palveleva.
MTV3:n omistukseen monien vaiheiden jälkeen päätynyt puolen miljoonan viikoittaisen kuuntelijan Sävelradio lakkautetaan. Yhtymä on panostanut Sävelradioon kuusi miljoonaa euroa. Näin tehdessään se on oikeutetusti uskonut jatkuvuuteen. Muutoin investoinneissa ja määrätietoisessa kehitystyössä ei olisi ollut mitään järkeä. Sävelradio oli nousemassa taloudellisesti kannattavaksi. Viranomainen oli hyväksynyt aikanaan sen omistajuuden muutokset.
Sävelradion lopetus on hyvin merkittävä periaatteellinen tapahtuma. Tuskin päättäjät ovat tämän sisäistäneet.”
http://keskisuomalainen.protacon.fi/?alue=2&id=80663&threadid=80663&start=&order=&noheader=0
Lehti kyseenalaistaa päätöksen seuraavasti:
”Yrittämisen ideologiaan kuuluvat jatkuvuus ja menestyminen oman taitavuuden perusteella. Viranomaisten ohjaavaa vaikuttavuutta on vähennetty kaikessa yrittämisessä. Valtio on edistänyt verotuksellisilla ja muilla linjauksilla yritysten edellytyksiä, koska tämä on kansantalouden ja erityisesti työllisyyden etu. Periaatteena on lisäksi markkinataloudellisen kilpailun varmistaminen, tarpeettomien keskittymien estäminen.
Sävelradion lahtaamisessa on sananvapauden tukahduttamisen elementtejä. Asiaa ei pidä jättää tähän, vaan se on perattava läpikotaisin. MTV3 tehnee parhaansa, mutta sananvapaus on niin suuri kansanvallan arvo, että koko media-ala seuraa prosessin etenemistä.”
Kommentti:
http://keskisuomalainen.protacon.fi/?alue=2&id=80715&threadid=80663&start=&order=&noheader=0#80715

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.