Marjo on

Marjo Matikaisella on hiihtäjän hartiat. Hiihtäjänä se oli kova. Mutta missään muussa yhteisössä se ei ole pärjännyt. Duunihommissakin kiukkuili jatkuvasti ja pahasti. Sitten joutui menenään politiikkaan eli turhuuden alttarille. Mutta nyt tulee noutaja. Inssin hommat tai kortisto odottaa. Onneksi Katainen voitti. Matikainen olisi ollut katastrofi kokoomukselle.
298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

marjolla on kovat arvot. mantra - vain voimakkain pärjää - on varmastikin kotoa ja hiihtoladuilla jalostunut kultamitaleiksi. aina kun marjo on suunsa avannut olen kauhistellut, millaiset arvot marjolla on. näkymätön käsi marjoa heiluttaa.

Äänestä

Ilmeisesti Marjo Matikainen-Kallströmin tunteneet viestittivät kaksi vuotta sitten ennen puoluekokousta hänen yhteistyökyvyttömyydestään, mikä pudotti Marjon puheenjohtajakisassa viime kilometreillä johtoasemasta selväksi häviäjäksi.

Silloin Marjolle annettiin lohdutukseksi varapuheenjohtajan paikka. Paikka pysyi hänen hallussaan kuitenkin vain kaksi vuotta. Tappionsa Marjo otti vastaan itkien. Yhteistyökyvyttömyydestä taisi kertoa sekin, että hän jäi tuossa tilanteessa nielemään tappion karvasta kalkkia yksin.

Varapuheenjohtajuuden myötä meni myös tulevan hallituksen ministeripaikka, vaikka Marjo onnistuisikin uudistamaan kansanedustajanpaikkansa. Mutta Uudeltamaalta on ministerin posteille pyrkimässä myös sellaisia kansanedustajia, jotka ovat ihmisinä paljon suositumpia kuin Marjo, jonka hiihtoansioita ei tietenkään kukaan kiellä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hiihtäjä(tär) kirjoitti:

Marjo Matikaisella on hiihtäjän hartiat. Hiihtäjänä se oli kova. Mutta missään muussa yhteisössä se ei ole pärjännyt. Duunihommissakin kiukkuili jatkuvasti ja pahasti. Sitten joutui menenään politiikkaan eli turhuuden alttarille. Mutta nyt tulee noutaja. Inssin hommat tai kortisto odottaa. Onneksi Katainen voitti. Matikainen olisi ollut katastrofi kokoomukselle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu