tehtävistä tutkimuksista diagnoosin tekoa varten muilla on? Itselläni ei ollut juuri minkäänlaisia tutkimuksia vaan kiihtymystäni, jonka syynä oli - kuten luonnollista ihmiselle on- sairaalaan joutuminen pakolla, pidettiin ilmeisesti jonkinlaisena harhojen vallassaolon osoituksena. Olin tutkinut muutamien asioiden totuudelllisuutta jo vuosikausia ja saanut lukuisia vinkkejä että asiat todella niin olivat kuten olin pohtinutkin.
Toin esiin asian tulohaastattelussa vain pohdintana. Mutta lääkärin ivallinen virnuilu ja jättäminen vastaamatta kysymyksiin sai minut kiihtymään myös jo sen seikan lisäksi että minut oli pakolla toimitettu mielisairaalaan."Tutkimus" päätyi lääkärin raivostumiseen ja pakkohoitoon ottamisen.
Tarkkailuaikana toin esiin teoriani johon suhtauduin hyvin kriittisesti koska minulla ei ollut mitään konkreettista näyttöä pohtimani asian totuudellisuudesta. Tarkkailujakson lääkäri esitti muutaman kysmyksen eikä huomioinut sitä, että minua kiidytti se seikka että olin joutunut mielisairaalaan, mikä merkitsisi sitä, että koko elämä tuhoutuu. Vastustin voimakkasti hoitoa, joka sitten kuitenkin oli vain seikka, joka vain pahensi tilannetta, sillä olinahan "sairaudentunnoton" jo ennen varsinaista diagnoosin tekoakin! Lääkäri ei perustellut millään lailla psykoosipäätelmäänsä eikä ole tähän päivään mennessä selittänyt miten todellisuudentajuni oli romahtanut niin että pystyi psykoosidiagnoosin tekemään.
Ne seikat jotka ilmeisesti olivat psykoosin todellisuudentajun menettämisen osoittimia olivat vain pelkää pohdintaa ja olinkin asiaa tutkinut vuosikausia pelkkänä hypoteesina. Olin tutkinut asiaa koska muuan rakkausuhde sattoi olla totta, eikä minua kiinnostanut mikään muu asiassa.
Keskustelussa lääkäri hypähteli asiasta toiseen päämärähakuisesti ja johdattelevasti eikä antanut minun sanoa asiaani koskaan loppuun asti.
Sanoin selvästi, että en epäile salaliittoa mutta tämän sanomisen lääkäri vääristi muotoon, että olisin perumassa puheitani. Tämä on suoranainen valhe tai sitten lääkäri ei halunnut välittää minun esittämistäni asioista vaan sepitti kertomukseeni toisen sisällön "tarkoissa psykiatrisissa tutkimuksissa" päämäärähakuisesti. Hän valitsi kertomuksestani vain ne kohdat jotka irroitettuna asiayhteyksistään antavat kuvan psykoosista, mutta oikein käsiteltynä ne tuovat esiin vain sen mikä oli tarkoitukseni sanoa, että olin pohtinut eräiden asioiden todenperäisyyttä ja tutkinut sitä, koska minulla oli merkkejä siihen suuntaan että teoriani saattoi olla totta.
Kaiken tämän hän olisi saattanut lukea kirjeistäni eräälle ylilääkärille, mutta hän ei lukenut kirjeitä vaan keksi niille oman sisällön omasta päästään. Tämän sairaalan toiminta oli muutenkin täysin holtitonta, ainoastaan tuntui tärkeältä saada minut pakkohoitoon koska olin epäillyt korkeata virkamiestä väärinkäytöksistä.
Myös keskusteluissa omahoitajan kanssa oli selvää asioiden vääristämistä: Minä puhuin teoriasta vain teoriana, mutta hoitaja - nuori pojannulikka-väänsi väkisin käytökseni muotoon, jossa olin mukamas elämässä harhamaailmassa. Kyllähän teoreettinen tarkastelu ja harhamaailmassa eläminen ovat täysin eri asioista. Ei semmoinen ole menettänyt todellisuudentajuaan, joka elää normaalia elämää, mutta pohtii seikkoja jotka saattavat olla totta teoreettisena kysymyksenä.
Nyt tapahtumista on kulunut 12 vuotta ja olen elänyt sairaseläkkeellä ja olen kokenut vuosikausia sairaalasta päästyäni voimakkaita tuskaisuuden tiloja koska mahdollisuuteni perustaa perhe oli mennyt tuon diagnoosin takia. Ja "sairaus" rajoittaa kaikkea elämistäni: Kyllähän te tiedätte mitä merkitsee ihmiselle joka on diagnosoitu mielisairaaksi...kyllä elämäni on tuhoutunut.
Toin esiin asian tulohaastattelussa vain pohdintana. Mutta lääkärin ivallinen virnuilu ja jättäminen vastaamatta kysymyksiin sai minut kiihtymään myös jo sen seikan lisäksi että minut oli pakolla toimitettu mielisairaalaan."Tutkimus" päätyi lääkärin raivostumiseen ja pakkohoitoon ottamisen.
Tarkkailuaikana toin esiin teoriani johon suhtauduin hyvin kriittisesti koska minulla ei ollut mitään konkreettista näyttöä pohtimani asian totuudellisuudesta. Tarkkailujakson lääkäri esitti muutaman kysmyksen eikä huomioinut sitä, että minua kiidytti se seikka että olin joutunut mielisairaalaan, mikä merkitsisi sitä, että koko elämä tuhoutuu. Vastustin voimakkasti hoitoa, joka sitten kuitenkin oli vain seikka, joka vain pahensi tilannetta, sillä olinahan "sairaudentunnoton" jo ennen varsinaista diagnoosin tekoakin! Lääkäri ei perustellut millään lailla psykoosipäätelmäänsä eikä ole tähän päivään mennessä selittänyt miten todellisuudentajuni oli romahtanut niin että pystyi psykoosidiagnoosin tekemään.
Ne seikat jotka ilmeisesti olivat psykoosin todellisuudentajun menettämisen osoittimia olivat vain pelkää pohdintaa ja olinkin asiaa tutkinut vuosikausia pelkkänä hypoteesina. Olin tutkinut asiaa koska muuan rakkausuhde sattoi olla totta, eikä minua kiinnostanut mikään muu asiassa.
Keskustelussa lääkäri hypähteli asiasta toiseen päämärähakuisesti ja johdattelevasti eikä antanut minun sanoa asiaani koskaan loppuun asti.
Sanoin selvästi, että en epäile salaliittoa mutta tämän sanomisen lääkäri vääristi muotoon, että olisin perumassa puheitani. Tämä on suoranainen valhe tai sitten lääkäri ei halunnut välittää minun esittämistäni asioista vaan sepitti kertomukseeni toisen sisällön "tarkoissa psykiatrisissa tutkimuksissa" päämäärähakuisesti. Hän valitsi kertomuksestani vain ne kohdat jotka irroitettuna asiayhteyksistään antavat kuvan psykoosista, mutta oikein käsiteltynä ne tuovat esiin vain sen mikä oli tarkoitukseni sanoa, että olin pohtinut eräiden asioiden todenperäisyyttä ja tutkinut sitä, koska minulla oli merkkejä siihen suuntaan että teoriani saattoi olla totta.
Kaiken tämän hän olisi saattanut lukea kirjeistäni eräälle ylilääkärille, mutta hän ei lukenut kirjeitä vaan keksi niille oman sisällön omasta päästään. Tämän sairaalan toiminta oli muutenkin täysin holtitonta, ainoastaan tuntui tärkeältä saada minut pakkohoitoon koska olin epäillyt korkeata virkamiestä väärinkäytöksistä.
Myös keskusteluissa omahoitajan kanssa oli selvää asioiden vääristämistä: Minä puhuin teoriasta vain teoriana, mutta hoitaja - nuori pojannulikka-väänsi väkisin käytökseni muotoon, jossa olin mukamas elämässä harhamaailmassa. Kyllähän teoreettinen tarkastelu ja harhamaailmassa eläminen ovat täysin eri asioista. Ei semmoinen ole menettänyt todellisuudentajuaan, joka elää normaalia elämää, mutta pohtii seikkoja jotka saattavat olla totta teoreettisena kysymyksenä.
Nyt tapahtumista on kulunut 12 vuotta ja olen elänyt sairaseläkkeellä ja olen kokenut vuosikausia sairaalasta päästyäni voimakkaita tuskaisuuden tiloja koska mahdollisuuteni perustaa perhe oli mennyt tuon diagnoosin takia. Ja "sairaus" rajoittaa kaikkea elämistäni: Kyllähän te tiedätte mitä merkitsee ihmiselle joka on diagnosoitu mielisairaaksi...kyllä elämäni on tuhoutunut.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Lääkäreille ei pidä sanoa mitään mitä ne ei kysy tai sinä olet hullu, siis skitsofreenikko.
minua lääkäri ei ensin ottanu tosissaan ja kun sitten leikilläni sanoin että "Minulla on suuri epäilys että minun päähäni on asennettu mikrofooni ja seuranta laitteet" niin pääsin viimein remmeihin makoilemaan koska tuon jälkeen olin vaaraksi itselleni.
Lisään että mitään ei saa kertoa! ei mitään, mitään ei saa kysyä eikä epäillä, koska ne kirjotetaan sinun papereihin niinkuin sinä ne olet sanonu ja jos tulevaisuudessa joku asiasta tietämätön lukee ne niin olet välittömästi hoidon tarpeessa.. vaikka olisit hakeutunu hoitoon pelkän masennuksen takia, ja jos papereissa lukee niitä teorioita niin olet taas psykoosissa heidän mielestä ja et ite huomaa eroa todellisen ja mielikuvituksen välillä.
esimerkki minulla oli sairauden pelkojen vuoksi semmonen "talipatti" intiimissä ruumiin osassa joten otin siitä kännykällä kuvan ettei tarvi alkaa joukko kokoontumisessa riisuuntumaan, ja esittiin kuvan lääkärille että onko tämä syöpä vai ei.. joten lääkäri kielsi minua levittämästä kuviani internettiin, ja papereihin tuli merkintä että paljastelee itseään internetissä vaikka kuva oli vain kännykän muistissa, ja lääkäri ei ymmärtäny että kännykässäki vois olla kamera? koska hänen kännykässään on netti mistä saa kuvia.
tuo kuvajuttu on. Mutta jos valitat niin selvillekkin todisteille nauretaan ja valituksen jälkeen saat huomata olevasi pitkäaikaisen hoidon tarpeessa.
Kyllä minusta psykoosi edellyttää mutakin kuin teoreettista pohdintaa. Epäily ei ole todellisuudentajun menettämistä, koska siinä uskota syvästi asioihin. Psykoosilta vaaditaan todellisuudentajun karkeaa vääristymistä ja nimenomaan siihen syvää uskomista.Todellisuudentaju ei voi ola karkeasti vääristynyt jos vain pohtii jotakin. Esim. jos teoreettisesti pohtii onko ratakisko niin ei siitä todellisuudentaju voi olla karkeasti vääristynyt, koska suhtautuu kriittisesti em. asiaan. Ola ontologinen kysmys on sitten mitä on todellisuus. Sitä ei ole ratkaistu.
Mielestäni sinun kannattaisi kannella TEO:een koska tuo kuvajuttu on sinua pahasti loukkaava. Todennäköisesti lääkäri sitten TEO:lle valehtelee ja väittää jotain millä hän selviäisi virkavelvollisuuden laiminlyönnin syytteeltä.
Niin, aivan miten sillä psykiatrilla tulikin ensimmäisenä mieleen, että kuva lähetetään nettiin. Mielikuvitus oli hänellä erikoinen taisi tulla ihan suoraan omasta kokemuksesta. Katsellut oli ainakin sellaisia kuvia, kun heti arveli netissä niitä olevan. Ei olisi minulla ensimmäiseksi juolahtanut tuo mieleen vaikka tiedän kyllä niitä kuvia siellä netissä olevan....
Minut hoidettiin pakkohoidolla terveeksi sydänosastolla kuusi vuotiaana. En halunnut kivuliaita tutkimuksia ja vastustaessani niitä minut sidottiin aina kiinni ja ne tehtiin.
Myös kaikkiin kivuttomiinkiin tutkimuksiin liittyi lähes aina minun sitominen. Esim. verenpaine, sydänfilmi, röntgen kaikki ne tehtiin myös minut sitoen. Olin myöskin eristyksessä ennen sydänleikkausta ja kivuliaita tutkimuksia tehtiin eristyksessä. Itse en halunnut eristystä enkä tutkimuksia. Ehkä syy oli se, että en ymmärtänyt että olen sairas, koska olin tottunut oireisiini, kun ne olivat olleet aina minulla.
Sanoja ei ole olemassakaan joilla voisin kertoa siitä tuskasta, kun heräsin sydän- ja hengityskoneesta kovissa kivuissa kiinni sidottuna. Lasten kivunlievitystä nimittäin ei silloin vielä osattu hoitaa, kun sitä alettiin hoitamaan oikein vasta 70-luvulla.
Nyt olen kuitenkin terve, myös mieleltänikin terveeksi todettu. Ymmärrän kyllä, että tuo kaikki tapahtui minun parhaakseni ja hyvää tarkoittaen.
Mutta pakkohoidosta on jäänyt minulle voimakas vapauden kaipuu. En kunnioita auktoriteettejä ja pidän huolen, että tunnen itseni aina vapaaksi. En pysty sitoutumaan aina yhtään mihinkään ja kunnioitan myös jokaisen ihmisen valinnanvapautta.Siis luonteeni on erikoinen. Kausiluontoisesti käytän liikaa alkoholia ja käyn työssä vain kausiluontoisesti. Henkisesti en voi hyvin koska minun on vaikea noudattaa myös määräyksiä ja kausiluontoisesti en siedä edes ohjeita enkä mitään käskymuotoja. Käytän siis paljon energiaa vapauden tunteen ylläpitämiseksi ja välttelen kaikkea mikä symbolisoikin sitomista.
Kausiluntoisesti toimin kuitenkin lähes normaalisti, enkä muista noita ikäviä aikoja, mutta sitten taas jokin asia muistuttaa minua siitä tuskasta ja synkät ajatukset valtaavat mieleni. Sillon erakkomainen kausi taas alkaa.
Tällähetkellä on kahden vuoden työputki ja hyvä kausi takana. Nyt pelkään ja epäilen, että eristäytynyt alkoholikausi on alkanut. Joskus pahimmillaan tätä huonoa kautta on kestänyt kolme- viisi vuotta.
Ei kyetä auttamaan ketään sillä tavoin, että elämä jatkuisi parempana. Esim. pakkohoidossa ei käytännössä hoitavana piirteenä ole muuta kuin osalla potilaista pakkolääkitys ja useidin mielenterveydenhoidossa käytettyjen lääkkeiden tarkoitus on vain nujertaa syntyneitä oireita. Esim. päihteiden käytön vähentäminen ja aivan tavanomaisella masennuslääkityksellä, joita saa esim. työpaikkalääkäriltä, niin kyetään sáavuttamaan parempi lopputulos kuin sairaalahoidolla. Sairaalahan mielenterveyspuolella on vankila, vankila johon voi joutua ilman oikeudenkäyntiä taikka sen kummampaa varoitusaikaa saati perustetta.
No, minut ajettiin ulos Kelan psykiatrin vastaanotolta, kun olin erimieltä hänen kanssaan. Psykiatri haroi hiuksiaan ja hölkkäsi huoneessaan jonkun aikaa hokien: "Miten tämä on mahdollista, miten tämä on mahdollista." Lopuksi käski ulos sanoen: "Tämä vastaanotto päättyi tähän."
Näitähän sattuu tuon tuostra. Suosittelen valittamaan lääninhallitukselle hoitovirheestä.
http://www.laaninhallitus.fi/intermin/lomakehakemisto.nsf/formsbbfinlh/B9A190BC626E19A1C2256E770040F5E3
Pakkohoitoja eli M1 lähetteitä muutama takana. Nyt jo kuitenkin pari vuotta töissä. Vieläkin heräilen uniin osastosta. Hoito oli kuitenkin oikean mittaista ja ainutta mitä yhteiskunnalla oli enää siihen tilanteeseen tarjota. Ei elämä vieläkään ole mallillaan, mutta vituttaa, että on edelleen elossa.
Suoraan sanottuna kokemukseni pakkohoidossa tehtävistä diagnooseista ei juuri voisi olla surkeampi. Minun kohdalleni sattuneet hoitajat ja lääkärit olivat todella pahasti vinoutuneita, ja heille tuotti suunnatonta nautintoa nöyryyttää potilaitaan, ja hoidon tavoitteena olikin lähinnä tahdoton alistuminen kaikkeen. Hoitajat eivät pitäneet potilaisiinsa juuri minkäänlaista keskusteluyhteyttä, lähinnä vain valvoivat, että kuri ja järjestys säilyy koskemattomana. Lääkkeitä määrättiin sen mukaan, millaisella lääkityksellä potilas muistuttaa mahdollisimman paljon kauko-ohjattavaa robottia, joka on ohjelmoitu vain tottelemaan mahdollisimman alistuvasti. Kun tällainen lääke sitten löytyy ja lopputulos on enemmän zombie kuin ihminen, niin henkilökunta on tyytyväinen ja toteaa, että lääkitys on toiminut ja sitä tulee jatkaa koko lopun iän, ja diagnoosiksi varmistuu se, mihin tuota lääkettä on tarkoitettu käytettävän. Mitään muita tutkimuksia ei tehdä, turha luulla, että diagnoosia tehtäessä potilasta haastattelisi vaikkapa psykologi useita kertoja, diagnoosi perustuu hoitajien hoitoraportteihin, joilla he seuraavat lääkityksen vaikutusta. Mielenkiintoista, että hoitajat voivat ylipäänsä raportoida yhtään mitään, kun he kerran eivät ole potilaisiin juuri minkäänlaisissa keskusteluyhteyksissä! Psykiatrinen sairaala on juuri omiaan aiheuttamaan hetkellisesti romahtaneelle ihmiselle elinikäiset ongelmat. Sairas paikka!
minä olin sen minimin eli 4pv hoidossa. Hoitajat olivat aika mänttejä, mutta oli siellä pari mukavaakin tyyppiä. Lääkkeet otettiin aina klo 19.00 ja sitten viimestään klo 22 nukkumaan. Ulos ei saanut mennä vielä tuolla tarkkailujaksolla, ja sitä vain nukkui, söi, luki, pelasi shakkia koneen kanssa ja pelasi video pelejä, oli suihkussa tai katsoi tv:tä. Onneksi sitten pääsin avohoitoon kun oli neuvottelut. En olisi kauann jaksanut olla siellä. Oksettava paikka. Sain onneksi oman "sviitin", vaikka yleensä siellä oli 2-3 ihmistä samassa huoneessa. Pahin mahdollinen neuvottelu tulos olisi ollut se, että olisin joutunut pakkohoitoon muutamaksi kuukaudeksi enkä olisi edes saanut mennä ulos! Kamalaa ihmisrääkkiä jos ajattelee. Onneksi pääsin avohoitoon, olen erittäin tyytyväinen hoitooni lääkitykseeni, vaikka elämä meneekin päin vittua.
Tarkkailuajalla varmasti pääsee kun nöyristelee hoitohenkilökunnballe, mutta toinen totuus on se, että vaikka kuka tahansa lääkäri taikka sukulaisesi alistaisi ja puhuisi potaskaa sinusta, niin juuri sinä olet yksilö, jota tulisi kohdella kuin tasavallan presidenttiä. Näin ei ikävä kyllä ole. Olet jopa Suomalaisena yksi tiskirättikansalainen muiden joukossa, jota voi poliisivoimin raahata sairaalaan ja laskuttaa alistuksesta ja kiusasta mielinmäärin. Itseäni vaivaa edelleen pakkohoito, koska hoito itsessään oli provo ja nyt en saa lähetettä erityistason tutkimuksiin vaikka kaikilla on oikes moiseen päästä näin halutessa.
Ymmärtää mm. alistuspuolta. Minulla takana valtiollista kuria 285 6 pvä ja ykisnäisyyttä 10v laittomia irtisanomisia töistä. Nyt en saa edes haluamaani lähetettä taikka palveluja. Mä en keksi syytä huomiselle. Onhgan minulla vielä hinausköysi autossa, että jos kokeilisin sitä kun muutakaan ei enää ole.
Tuohon lisäisin että sitten hoitajilla tai lääkäreillä on vaitiolovelvollisuus siten että jos he neuvottelevat minun asioista kuulemattani niin minulle annetaan kirjallinen tai keskustelussa käydään läpi mitä he ovat olleet mieltä, sama koskee hoitoja eli sinä päätät missä mennään ja mitä tehään (on aivan lapsellista valittaa jotain minkä luulee olevan totta) salassa pito lakia rikkomalla ne lähtee linnaan menettää loppu elämäksi ammattinsa.
silti jos vanhemmat koittaa saada potilaasta jotain tietoa niin sitä ei saa kuin potilaalta itseltään, esimerkki jos on yhteis palveri ja potilas on kieltäny kertomasta asioitaan niin, ja kun omainen kysyy lääkäriltä jostain asiasta niin minun potilaana piti se hänelle kertoa koska muuten olisin voinu samalta istumalta vetää lääkärin oikeuteen olihan minulla 10 todistajaa.
Suomessa on tiukka laki pakkohoidosta. Ketä tahansa ei pakkohoitoon laiteta vain siksi että lääkäri tai hoitaja on tympääntynyt. Yleensä pakkohoito tulee kyseeseen silloin kun ihminen ei itse ymmärrä omaa tilaansa mutta muut näkevät ettei ihminen ole tässä reaalimaailmassa. Jos pakkohoitoon joutuu, kannattaisi katsoa peiliin ja miettiä onko se sinun todellisuutesi se ainoa oikea. Laki velvoittaa myös sinua neuvottelemaan hoidostasi, ei riitä että sanot "ei!" tarjotulle hoidolle. Laitoshoito on todella kallista yhteiskunnalle, ja olisi ihanne jos laitoshoitoa voitaisiin tarjota niille jotka sitä todella tarvii. Mutta suuri osa laitoshoidossa olevista ovat niitä jotka jättävät lääkkeet pois, menevät sekaisin ja vastustavat kaikkea. Ymmärtäkää, että myös heitteillejättö on rikos! Jos kaikki hoitoa tarvitsevat saisivat valita tulevatko hoidon piiriin, en uskaltaisi liikkua ulkona.
sen mikä on reaalimaailmasta ja miten saa olla virheellisessä luulossa ilman, että on psykoosissa? Vaikutat joltakin mielisairaanhoitajalta, joilta tulee ulos suusta tuo sama litania aina kun epäillään mielenterveystyöntekijöitä virheistä. Tuo opeteltu liturgia on suurta yleisöä varten opiskeltua roskaa. Sinä et ole loogisessa yhteydessä tekstiini kirjoituksessasi. Se on hyvin tyypillistä "mielterveysmafiaan" kuuluvalle.
Aina sanotaan, että sairaaksi väitetty ei ymmärtänyt omaa tilaansa...aina kun joku epäilee hoidon aiheellisuutta. Kyllä hoidon tarpeellisuuden voi asettaa kyseenalaiseksi olematta sairaudentunnoton. Aivan yksinkertaisesti sen voi tehdä toteamalla että sairaskertomukset eivät vastaa todellisuutta eli ei ole vastaanotoilla joita oli kestänyt vuosikausia sanonut sitä mitä hoitaja sinne oli kirjoittanut. Ei tämä ole sairaudentunnottomuutta, koska sanoo totuuden ja ei kieltäisi sairautta jos oireet olisivat todella olemassa l. olisi sanonut niinkuin hoitaja on kirjoittanut. Kysymys on juridinen.
Hoitohenkilökunnan motiiveista voimme keskustella myöhemmin l. siitä, että halutaan kokea määrätynlaisia elämyksiä yleensä väärentämällä potilaan puheita sairaskertomuksiin.Monesti nämä väärennökset ovat sadistisia purkauksia ja saadaan tyydytystä alistamisesta. Toisaalta halutaan olla suuria viisauksia omaava mielenterveysihminen ja elämys saadaan kun kirjoitetaan oman halunsa ja mielikuvituksensa ollessa ainut raja mitä mukamas potilas on ajatellut tai sanonut.
Totuus on se, että kansalaisella ei ole minkäänlaista oikeusturvaa hoitohenkilökunnan väärinkäytöksiä vastaan, sillä sanotaan:"Tiedetäänhän ne hullut...aina valehtelevat". Yksikään TEO:n virkailija ei edes viitsi pohtia olisiko väärinkäsityksistä tai hoitovirheistä tai virka-aseman väärinkäyttöä tai virkavelvollisuuksien rikkomisesta kyse. Sama koskee tuomioistuimia.Jos asian saa KHO:een, niin asia voi muuttua, mutta ainakin TEO lääkäripäättäjineen ei piitannut selvistä todisteista mitään.
Pitäähän sitä mielenterveysihmisillä olla leikkikaluja ja pelinappuloita. Se ikävä puoli on, että pelinappulat päätyvät yleensä itsemurhaan koko elämänsä turmelluttua.
Eräs yksityisen sektorin psykologi sanoi minulle että olen ollut vuosia shokkitilassa sairaalan käsittelyn jäljiltä.
Luonnollisestikkin sanomani ei koske kaikia hoitajia ja lääkäreitä, mutta yleensä ihmiset koetaan vain pelinappuloiksi joita pyöritellään edestakaisin kodin ja laitoksen välillä. Ja kyllä niitä todellisia julmuuksia esiintyy.
Mitä tulee väitteeseesi että laki velvoittaa neuvottelemaan hoidon tarpeellisuudesta. Minähän neuvottelin mutta aina oli vastaassa sama liturgia siitä, että olen siraudentunnoton vaikka sanoin vain, että sairakertomuksen tekstit eivät ole minun puheitani. En minä olisi sairautta kieltänyt jos minulla olisi ollut oireita.
Itse tehtynä "diagnoosina" sanoisin, että sairaalassa monet henkilökunnan edustajat eivät ole erityisen älykkäitä ja oli joukossa yksi hoitaja, joka on ehkäpä ns. lapsenmielinen sadistisine piirteineen. Kauttaaltaan voi sanoa, että potilaalle annettiin ymmärtää että tällä ei ole mitään kansalaisoikeuksia ja myöskaan mielenteveyslain suomia oikeuksia ei olisi.
Kyllä siellä oli hoitajia ja lääkäreitäkin, jotka eivät piitanneet tuon taivaallista mielenterveyslaista. Psykoosin käsite oli heille sellainen että vastustettuani kanteluin hoitoa kummallisella tavalla osoittauduin psykoottiseksi eräänkin hoitajan suorastaan valehdellessa minun sanomisiani kun aloitin nälkälakon YK:n ihmisoikeuksien mukaisten oikeuksien saamiseksi itselleni, niin olinkin psykoottinen.
Hoitajan valheisiin lääkäri sitten pisti vielä omasta päästään lisää sopivaa mukamas havitsemaansa ainesta, vaikka olin tarkkailujaksolla sanonut selvästi että katson kyseessä olevan erehdyksen enkä uskonut kenekään aikovan vahingoittaa tai tehdä pahaa minulle.Tämä tapahtui jouduttuani nälkälakon vuoksi uudestaan sairaalaan.
Tätä koskevan kysmyksen esitti minulle hoitaja, mutta en tiedä kirjoittiko hän vastaukseni tarkkailujakson kertomuksiin. Lääkäri kuitenkin teki niitä lisäilyjä täysin vastoin ilmoitustani.
Kirjoitan joskus lisää.
Käsitykseni mielenterveydenhoidosta saa aina vahvemman otteen kun luen kaltaistesi ihmisten jättämiä viestejä. Omat kokemukseni ovat melkolailla samankaltaisia.
Eräänä päivänä poliisi hyökkäsi asutooni ambulanssikuskien kanssa ja vaati lähtemään mukaansa terveyskeskukseen. Terveyskeskuksessa lääkäri esitti vanhempieni esittämiä perättömiä väitöksiä 10-vuoden takaisesta koulutuksesta, 2-vuoden takaisesta riidasta ystäväni kanssa ja 1,5-vuoden takaisesta työsuhteestani jne.. Totuuden kertominen asiallisesti ei auttanut ja edessä oli pakkohoito asioista, jotka eivät olleet hoidon perusteita.
Nytemmin valitettuani lähettävä lääkäri perustelee toimiaan työkiireellä ja sairaudentunnottomuudella, joka ei itsessään ole hoidon peruste.
että toteat sen, että sairaudetunnottomuutta ei voida pitää psykoosin oireena ( vai sitäkö tarkoitit ). Minua pidettiin sairaalassa juuri tuon syyn takia useampi kuukausi. Jos nyt olen oikeassa niin sairaalassa kai voidaan pitää vain psykoottista pakolla ja sairaudentunnottomuus ei ole psykoosia. Itse totesivat, että minulla ei ole muita psykoosin oireita kuin sairaudetunnottomuus toisella hoitokerrallani.
Sisäänotto kyllä toisella kertaa tapahtui niin aiemmin kuvailin, mutta jatkossa pidettiin sairaalassa sairaudentunnottomuuden vuoksi. Se mitä minä sanoin oli sitä, että hoitaja ja lääkäri ovat tehneet erehdyksissään virheen ja en ollut sanonut niinkuin sairauskertomuksessa luki.
Todettakoon, että toisella sairaalareisulla vastaanottava lääkäri totesi minut ei-psykoottiseksi ja sanoi, ettei minua oteta sairaalaan. Sitten keskustelin samaisen lääkärin kanssa muistinmenetysongelmasta, joka oli minulla ollut jo muutaman vuoden. Ehdotin, että haluaisin sen tutkittavaksi. Lääkäri suostui ja siirryin sitten toiselle osastolle.
Siellä toinen lääkäri muunsi vapaaehtoisen jäämiseni sairaalaan ilman mitään perustetta vastentahtoisen hoidon tarkkailuksi. Minua alkoi ärsyttää moinen toiminta kun jo edellinen lääkäri oli todennut minut ei-psykoottiseksi. Kumpikin lääkäri tutki asiasta nälkälakkoani, jolla halusin saada edes vähän järkeä täysin holtittomaan kirjoitteluun minusta aiemassa hoitosuhteessa. He päätyivät eri tuloksiin. Voiko siis mihinkään luottaa mielenterveystyössä ?
Minusta Suomeen tulisi saada samanlainen laki pakkohoidoissa kuin on sivistysmaissa eli tuomioistuimen päätös. Edelleen olisi tärkeätä tulohaastattelut äänittää ja jokaisella kerralla kun kirjoitetaan jotain raporttia tulisi tämä näyttää heti potilaalle. Sitten tulisi perustaa Suomeen Mielenterveystyön Uhrit järjestö, johon voisivat osallistua myös pakkohoitojen aiheuttamien itsemurhien tehneiden omaiset.
Sairaudentunottomuus ei todellakaan ole mikään sairaus. Pakkohoidon ensimmäinen kriteeri on se, että ihmisen pitää olla mielisairas, itselleen taikka muille vaaraksi ja että hoitoon toimitatmatta jättäminen pahentaisi olennaisesti mielisairautta. Kyllähän puoskari keksii nopeasti jostakin nämä kriteerit täyttyneeksi.
Itse keksin paremman keinon käsitellä pakkokeinoja. En enää suostu olemaan sylkykuppi ja alistumaan puolustelemaan itseäni. Niin sodassa kuin siviilissäkin hyökkäys on paras puolustus. Käytännössä siis muutama turha pakkokeino ja tämän jälkeen kun yksikin virkamies edes mulakisee väärään suuntaan, niin siitähän voi valittaa kaikkiin keksimiisi tahoihoihin. Suomessahan valittaminen on isompi rikos kuin mielivaltainen vapaudenriisto taikka ruumiilisen koskemattomuuden menettäminen esim. hoidossa, mutta vuosikymmenenkin kun valittelet aikasikuluksi mitä turhemmista asioista, niin eiköhän eduskunnan oikeusasiamiehenkin pääkoppa ala poksahtelemaan. Saavat sitten virkaloiset todellakin hankkia itselleen omat marketinsa ja asuinalueensa. Meidän ihmisten keskuuteen ei todellakaan enää tarvitse tulla. Onneksi laajakaistanettikin alkaa olememaan likimain puoli-ilmainen ja kantelut käyvät näppärästi sillä välin kun surffailet pornosivuilla.
Sitten kun sinäkin olet lopen kyllästynyt yksinäisyyteen ja varattomuuteen, joka on aiheutunut siitä, etä sinut on katsottu hulluksi, niin sittenhän voi vetäistä vaikka sen surullisen kuuluisan hinausköyden kaulan ympärille.
tehdä valituksia enää koska pelkään, että minut taas kerran suljetaan sinne laitokseen ja tällä kertaa vuosiksi. Se merkitsisi varmaa itsemurhaa;suunnitelinkin jo sitä tilanteen ollessa epätoivoinen vuonna 1995 huhtikuussa mutta sitten pääsin pois sairaalasta ja se helpotti niin paljon, että luovuin itsetuhohankkeista. Lähellä kyllä oli etten päässyt hengestäni.
Tuolla joku jo sanoikin lääkärinsä sanoneen, että psykoottinen ei ole sellainen, joka suhtautuu kriittisesti epäilemänsä asian olemassaoloon. Näin juuri tein. Kriittinen olin. Minkäänlaista selvitystä ei tehty suhtautumisestani epäilemiini asioihin,vaan olin jopa sairaudentunnoton ennen diagnoosia.
Eräs psykologi vähän ihmetteli sairaalaan joutumistani kun kerroin hänelle tapahtumien kulun.
Minusta kyllä tuntuu siltä, että TEO, HO ja EOA ovat viranomaisia jotka eivät kumoa mitään hoitoa vaikka mielisairaalan hoitaja puukottaisi potilaan kuoliaaksi, vaan tämä nähtäisiin "suomalaisen psykiatrian korkeana tasona".
Yksinäisyydestä ja hullun leimasta saan kärsiä vastaisuudessakin ellen sitten kirjoita koko tarinaa paperille ja lähetä sitä jollekkin lehdelle ja kun seurauksena olisi "tarpeellinen psykiatrinen hoito" niin kertomukseni lähetettyäni kerkeän hyvin tehdä itsemurhan. Voisin hyvinkin ajaa Lappiin syrjäteille ja päättää päiväni tyylikkäästi ammattiauttajien ulottumattomissa.
Saas nähä kuinka äijän käy - tunnelmissa ollaan.
Kiitos kuitenkin kirjoituksistasi, onhan meitä muitakin virkamiesmielivallan uhreja.Hyvää kesää.
Sairauden tunnottomuus on ilmiö missä sinä olet selvästi sairas mutta itse koet sairastavasi ainoastaan esim angiinaa tai korva tulehdusta, että se ei sen kummempi vaiva voi olla.. miksi ylipäätään menit sairaallaan ?
tolla en tarkota sitä että sinulla olisi ollu sairauden tunnottomuutta vaan lähinnä päin vastoin.
Sairauden tunnottomuus ei ole sairaus mutta jos sinulla on se niin sinä et tunne olevasi hoidon tarpeessa esimerkkinä, sinulla on todettu aivo syöpä ja se voitaisiin helposti leikata, mutta sinä et tunne itseäsi sairaaksi vaan pidät omaa käytöstäsi normaalina. joten jää hoitamatta, koska uskot korva kivun johtuvan siitä kun vettä meni korvaan.
1 tai 2 valitusta ottaa virkamiestä pattiin, mutta kun teet 10 tai 20 valitusta, niin se on vain inhottava työllistävä elementti, joka kertoo virkamiehelle siitä, ettet aina pidä heidän menettelyistä ja vapaudenriistoista.
Pointti onkin se, ettei yksikään mielisairaus ole aivosyöpä, joka on todettavissa aivokuvalla ja toinen varteen otettava pointti se, ettei lääkityksillä toistaiseksi pystytä muuta kuin nujertamaan lanttumaakarin mielessä vilahtelevia oireita.
Minkä takia psykiatrilla on jääkaapissaan yksi tyhjä olutpullo?
Siksi, että kylään voi tulla joku, joka ei juo olutta.
Nykykäytännön mukaan potilaan tulisi kyynel silmäkulmasta valuen tilittää "sairaudentuntojaan" täysin mielivaltaisesti/puolisesti käyttäytyvälle ja asioita vääristeleville hoitojärjestelmän virkamiehille. Se on aivan sama, kuin juutalaisia pakotettaisiin myöntämään natseille, että he ovat alempaa rotua, ja lopuksi heidän tulisi vielä tehdä kunnon natsitervehdys!!