James Bond

Mitä mieltä ootte Bondeista?
Onko Bond faneja?
10586
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kävin katsomassa "Die another dayn" eilen ja oli paljon parempi kuin edellinen. Bond on palannut kuosiinsa.

Äänestä

Maailmantilanteen muuttuminen ja henkinen kypsyminen on aiheuttanut sen, ettei Bondit viehätä niinkuin nuorempana. Bondeja on pahasti nakertanut ajan hammas. Edelleenkin ne ovat viihteellisyydessään ihan OK, mutta gloria on osittain hävinnyt. Ehkä niistä kasvaa jossakin välissä nostalgia-filmejä ajoista kun olimme nuoria, mutta sekin jää nähtäväksi.

Pari hahmoa on kuitenkin ehdottomia. Miss Moneypenny on rakastettava edelleen, Q on aina elokuvan mielenkiintoisin hahmo, sekä Jaws, josta konna ei pahene.

Äänestä
  • juu meitsi diggaa bondina eniten roogerista ja myös toi Jaws oli kyllä varsin kiehtova hahmo, lähinnä huvittava kylläkin siinä Moonrakerissä..onhan noi leffat vähän tuulahduksia menneestä, mut mikäs siinä on vikana???Nostalgia kunniaan, sanon minä!

    Äänestä

Kyllä Bondit omalla tavallaan ovat hyvää viihdettä, vaikka niiden maailma onkin aika raadollinen - Bond hahmona on kuin joku yli-ihminen, yläpuolella muiden kuolevaisten. Bond joutuu usein vaaratilanteisiin, mutta koskaan hän ei kuole. Fiktiivinen hahmo siis. Mutta ehkä tässä onkin Bond-leffojen yksi viehätys. Kukapa ei joskus olisi edes hetken ajatellut, miten kivaa olisi olla James Bond. On rahaa, naisia, hienoja autoja, seikkailua jne. Elämä ei taatusti ole tylsää.
Ensimmäinen Bond-filmi jonka näin oli "Rakastettuni", Roger Mooren yksi parhaimpia Bondeja. Sittemmin on tullut nähtyä suurin osa sarjasta, muttei vielä(kään) kaikkia. Connery on Bondina ehkä se alkuperäisin, mutta Mooren Bondeista minulle on jäänyt parhaimmat muistot. Dalton taas ei mikään Bond ollutkaan, mutta nykyinen eli Brosnan kyllä saa vauhtia aikaiseksi. Täytyy tuo uusi katsoa jossain vaiheessa. "Kultainen silmä" on mielestäni - jos otetaan uusi laskuista pois, kun en ole sitä vielä nähnyt - paras Brosnanin Bond-leffa tähän mennessä.

Äänestä

Bondeista on kyllä se uskottavuuden
rahtunenkin haihtunut kylmänsodan
myötä, jos näiden elokuvien yhteydessä
ylipäätänsä voidaan puhua minkäänlaatuisesta uskottavuudesta tai sisällöstä.. Bondithan ovat aina olleet puhdasta viihdettä.

Mielestäni Connery ja Moore osasivat vetää roolin oikealla asenteella ja huumorilla. Etenkin Moore
oli taipuvainen heittämään humoristisia sutkautuksia tapon jälkeen ikään kuin viestittääkseen katsojille että kysymyksessä on enemmänkin sirkuksesta kuin liian ryppyotsaisesta koohoilusta.

Äänestä
  • Moore ei paljon Bondien jälkeen näytellyt. Kun ei saanut töitä. Connery näyttelee vieläkin.

    Connery oli kerran sanonut Moorelle että "meissä kahdessa on se ero että sinun kohdalla yleisö tietää milloin on vitsi tulossa, minä pystyn yllättämään."

    Tohtori No:n ohjaaja Terence Young sanoi kerran kun häneltä kysyttiin mitkä olivat James Bond elokuvien tärkeimmät menestystekijät? Young vastasi että kolme tärkeintä seikkaa oli: "Sean Connery, Sean Connery ja Sean Connery". "Bondista ei olisi koskaan tullut sitä mitä se on nyt jos sarja olisi alkanut Mooren lapsellisilla touhuilla".

    Surkeimmat Bond elokuvat ovatkin juuri Kuuraketti, Kuoleman katse ja Vaaran vyöhykkeellä (Dalton).

    Äänestä

  • Viisas kirjoitti:

    Moore ei paljon Bondien jälkeen näytellyt. Kun ei saanut töitä. Connery näyttelee vieläkin.

    Pierce Brosnan.

    Joo kyllähän subjektiivisista totuuksista
    on hauska väitellä. Tyyliin: "mun musiikkimakuni on parempaa kun sun".

    Eipäs-juupas väittely on turhaa, mutta aina yhtä hauskaa. ;) - Eli Moore ja Connery ovat parhaita ja Brosnan on yhtä tyhjä ja mitäänsanomat kuin Ilaskiven pahvikuvatus presidentinvaalien alkulöylyissä... revi siitä!

    Äänestä

  • öylätti kirjoitti:

    Voi kyllä Brosnan on paras. En ala haukkumaan Conneryä taikka Moorea Bondina, koska he olivat aivan loistavia Bondeina. Mutta Brosnan "kolahtaa" paremmin. Se on itse asiassa ihan hyvän näkönenkin... =)

    Äänestä

  • James Bond kirjoitti:

    Voi kyllä Brosnan on paras. En ala haukkumaan Conneryä taikka Moorea Bondina, koska he olivat aivan loistavia Bondeina. Mutta Brosnan "kolahtaa" paremmin. Se on itse asiassa ihan hyvän näkönenkin... =)

    Viehätys Bond elokuvissa perustuu minusta lähinnä siihen,että katsojalla on erittäin helppo samaistua hahmoon,mikä ei johdu siitä,että kaikki ihmiset haluaisivat luvan tappaa vaan siitä,että kaikki haluaisivat olla kuin hän.
    Kuten on jo mainittu,paljon naisia,juhlia,reissaamista all over the world,salaiset tehtävät,miehuuden tunne.
    yhden asian voin mainita olevan ihan päin bottomia näissä elokuvissa:Yleensä ottaen naiset ovat yksikertaisia(Lue: OH,james)

    EI MULLA MUUTA.Kiitos.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

James Bond kirjoitti:

Mitä mieltä ootte Bondeista?
Onko Bond faneja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu