Missä te olette kaikki masentuneet kun on kesä ja kärpäset? Minä olen niin masentunut, että kesä menee hukkaan - jälleen kerran. En avaa verhoja enkä ovea. Kukaan ei soita eikä kaipaa minua. Koska on KESÄ! Ja kesällähän kaikilla on jotain hauskaa tekemistä, menemistä ja seuraa. Paitsi minulla, sillä olen masentunut ja yksin. Ja jos jotain tapahtuukin, niin se on jotain ikävää.
Jossain joku istuu ilta-auringossa ja hymyilee kesästä nauttien. Mutta häntä kohti on ainakin yksi, joka ei istu ilta-auringossa eikä hymyile.
Kärsin talvella, mutta nyt näyttää siltä, että kärsin jopa enemmän kesällä.
Jossain joku istuu ilta-auringossa ja hymyilee kesästä nauttien. Mutta häntä kohti on ainakin yksi, joka ei istu ilta-auringossa eikä hymyile.
Kärsin talvella, mutta nyt näyttää siltä, että kärsin jopa enemmän kesällä.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Minullakin on iskenyt kauheita paniikkitiloja jos mietin kesää yksin viettäen. Mutta sinun pitää ottaa joku hyvä kirja, ostaa pari redbullia kiskasta, ja mennä johonkin puistoon lueskelemaan. Se rentouttaa.
Ei onnistu puistoon meneminen. Kioskikin on hyvin kaukainen tavoite. Kirjaa pystyy välillä lukemaan kun ahdistus hetkeksi hellittää.
Kiitos silti, Alfred, että jaoit hetken kanssani!
Voi voi...aika pahalta sitten kuulostaa :( Oletko vielä mitään lääkkeitä kokeillut??
Joo, käytän lääkkeitä. Ja terapiatkin on käyty. Voisin varmaan ilmoittaa jo ammatiksenikin "masentunut". On se kyllä outoa ettei tosiaan pysty menemään edes puistoon.
Kesät on kuin kolme kuukautta kestäviä jouluja, yksinäisyyden aikaa.
Pitäisiköhän yrittää saada rästihommia tehtyä?
Masennus on ihan tavanomainen nykypäivän ammatti: Ei taukoja, ei lomia, paljon ylitöitä ja huono palkka.
Hyvin sanottu tuo muutaman kuukauden pituinen joulu.
Mikä on joulu? uuden vuoden paukutuksen tiedän mutta toi joulu on aika vieras käsite.
Olisikin hyvä jos pystyisi tyytymään siihen, että työnä on nyt olla masentunut. Mikään muu vaihtoehtohan ei tule kysymykseen. Ja masentuneen kirjoissa ei onneksi tarvitse tapella esimerkiksi työvoimaviranomaisten kanssa (mikä olisi/on todella lannistavaa ja masentavaa). Erinäiset muut tahot - kuten Kela - tosin kiusaavat yhteydenotoillaan. Olen jättänyt reagoimatta joihinkin, koska siellä tunnutaan tietävän asiani paremmin kuin minä itse. Ja kaipa heidän tiedoillaan on selvää, että olen masentunut, joten en pysty asioimaan heidän kanssaan samalla tavalla kuin joku terve ihminen.
Kesälle ja sen ihanuuksille voi kai sanoa: sori, en voi nauttia, sillä olen kesän töissä eli masentunut!
Ala harrastaa valokuvausta. Siinä on erinomainen syy lähteä ulos eikä siihen tarvitse välttämättä kaveria. Kannattaa kokeilla.
Ei jaksa hankkia kameraa. Muuten varmaan hieno ajatus. Kokeilkoot ne jotka jaksaa.
Vitsi, vitsi.
Vastaukses oli hieno.
Onko se pelkästään hyvää tahtoa, kun ihmiset tahtovat antaa näitä neuvoja?
Ikäänkuin masentunut itse ei osaisi ajatella, mitä kaikkea voisi tehdä. Jos vain jaksaisi.
Itseäni masentaa lisää miettiä asioita, joita voisi tehdä, jos jaksaisi.
Jos ei olisi masentunut.
Olo vaan pahenee, jos koko ajan miettii että nyt on kesä, nyt pitäis mennä ulos, kohta kesä on ohi, voi olla kesän viimeinen aurinkoinen päivä, kaikki muut tekevät koko ajan jotain kivaa, olen surkea kun nyhjään sisällä, ei sais nukkua päivällä, hyvät harrastukset on aloittamatta, ikkunat pitäis pestä, astiat on tiskaamatta, kunnon ihmiset syö vihanneksia, pitäis elää terveellisesti ja kuntoilla, ei sais pilata toisten kesää olemalla masentunut, pitäis edes yrittää hymyillä...
Osa masennusta on juuri se vaatimusten taakka joka murskaa alleen. Ihmiset antavat hyviä(?) neuvojaan ehkä siksikin, etteivät kestä nähdä masentunutta eivätkä halua auttaa masentuneen ehdoilla. Olisihan se valtavan hauskaa jos kaikilla olisi koko ajan oikein hyvä mieli.
Mulla on aikalailla samanlaisia mietteitä ku sulla.
Jaksetaanko toivoa, että joskus olisi paremmin?
Kaipa tilanteet noin yleisesti ottaen aina muuttuu. Joskus masentaa enemmän ja joskus vielä paljon paljon enemmän, mutta sitten voi tulla hyväkin hetkonen. Ehkä. Muistan, että olen joskus jopa ajatellut, että oli kiva elää sittenkin, niin näki tämänkin hetken. Masentuneena sitä yleensä vaan ajattelee, että tyytyväiset ja onnelliset ihmiset eivät yksinkertaisesti ole vielä tajunneet, miten kammottavaa elämä todellisuudessa on. Silti heitä jotenkin kadehtii.
Jos voisi olla edes pelkästään surumielinen, mutta kun pitää olla masentunut.
Kesä 2004 on kuin ei olisi ollutkaan,ei ollut ajatuksissa muuta kuin suuri tyhjyys ja odotus alkavatko lääkkeet vaikuttaa.Alkoivat vaikuttaa syksyllä 2004 oli kuin olisi hiljalleen herännyt jostain horroksesta.2005 jo muistuu jotenkin mieleen ja lääkkeetkin alkoivat vaikuttaa,elämässä oli muutakin kuin pohjaton tyhjyys.2005 syksystä jo tekeminenkin pikkuhiljaa alkoi onnistua,mutta keskittyminen vielä kovin heikkoa. Tänäpäivänä jo voi ja pystyy nauttimaan elämisestä päivä kerrallaan paremmin kuin eilen,huomisesta ei voi olla täysin varma,mutta kaitpa se parempaa kohti menee, hyvää kesää!
Ei ollut tarkotus olla ylimielinen tms. Ittelläni vaan just valokuvaus on ollu sellanen juttu jonka avulla jaksan lähteä ulkoilemaan vaikka osa mua haluisi kyhjöttää yksin pimeässä huoneessa poissa normaalien ihmisten silmistä.
Joillekin voi tuollainen "tekosyy" riittää, että pääsee liikkeelle - ihan hyvä. Me muut kai sitten vain odottelemme, että masennus helpottaa.
Minua ainakin ahdistaa kuvata julkisilla paikoilla, aina joku katsoo uteliaasti (enkä tiedä mitään maankolkkaa missä ei olisi ihmisiä)
Sama juttu täällä: Ihmiset tuijottaa kuvaajaa
ja alkaa ahdistaa.
Sitten kun on vielä vanha pokkarikamera
niin näyttää melkein naurettavalta
kun muka kuvaa jotain hyönteistä tai kasvia.
Yleensäkin kesällä on ihan liian paljon
ihmisiä liikkeellä.
Missään ei voi olla rauhassa.
Kaikki näyttää niin onnellisilta.
Ja kauhee arviointi menossa
että kelpaisko toi mulle.
Mä en kelpaa kellekään
koska olen masentunut ja köyhä
ja varmaan yli-ikäinenkin.
Minkä ikäinen olet? Ja naispuolinen vai? ainakin nimimerkistä päätellen...
Joo, nainen parhaassa iässä... Entäs sinä ja te muut?
...
Et sitten ole ehtinyt olla vielä kahtakymmentäviittä vuotta masentunut, kuten joku tuossa aiemmin kertoi olleensa.
Itse olen samassa tilanteessa,mikään ei kiinnosta!
Menetin liikaa tässä elämässä.Firmani taloni
autot vaimoni ja kesämökin.Enkä ole tehnyt mitään muuta,
kuin möllöttänyt 4 seinän sisällä.Mutta jotain
pitäisi tehdä,koska ei tätä hermot kestä kovin
pitkään.Nyt on mennyt samaa rataa 2vuotta ja rupee riittämään.......
Olen lähes samanlaisessa elämäntilanteessa. Vaikea masennus takana. Nyt enää "pikkuisen" masentaa! Mutta kun menetin elämässäni kaiken, menetin myös ystävät ja maineeni. Kukaan ei halua olla tekemisissä kanssani! Ja edelleen minua mustamaalataan ja aina on "uutta juttua" liikkeellä. Tosi yksinäinen olen. Lenkkipolulla kuluu aika ja muutenkin olen yksinkertaistanut elämääni. On pakko! Eläkekin kun on olematon!
No joo laita mulle mailisi,niin voitaisiin puhua
asioista.Mailaa minulle,emme varmaan ole ainutlaatuisia
tässä tilanteessa.Ja saan kohtuullista eläkettä
tällä hetkellä.Netto on 1600e/kk,mutta olen myöskin menettänyt sukulaiseni kaverit yhtiökumppanit Eli yksin elän
ja ei paljon naurata.Parempi olisi vetää itsensä
leukakiikkuun?
Sattui silmiini viestisi. Olen tavallaan samassa asemassa kuin sinä. Luotan Jumaan kuitenkin, mikä tekee yksinäisyyden helpommaksi kestää. Masentuneeksi en tunne itseäni, mutta ymmärrän sinua, uskon niin. Jos suinkin jaksat ota joku rentouttavkirja-saaajatuksesi muualle.helppolukuinen.luonto,metsä auttaa ajatukset pois itsestä. ylipäänsä jos joku asia kiehtoo sinua, pureudu siihen.tartu kiinni.
valtavanolen kokenut pyörätuoli-ihmisen viemisen ostoksille, tai rannalle-silloin tällöin,
Kokeile sitä, mitä jaksat, mutta melkein saa pakottaa itsensä, jotta johonkin innostuu, olisi vain oltava rohkea.
JUMALALTA TULEE APU, koska tietää, ettei hänen käsissään voi olla toivoton. Hänen luonteensa ei salli sitä.
Olen pahoillani, jos en ole voinut neuvoa tahtomallasi tavalla, sinun tarpeisiisi, parhaaksesi. Rukoilen puolestasi,koska tunnen Jumalan, johon uskon, toivon sinulle uutta, yllättävää kesää. Ulpukka kanssasi
taidan olla minä. Depressiinan kans paljon samoja ajatuksia, paitsi että hän jaksaa vielä kirjoittaa niitä tänne. Minulle tämänkin viestin kirjoittaminen oli ponnistus. Niin...ja niiden työkkärin porukoiden kans joudun taistelemaan vähän väliä, useammin kuin ennen...ahdistelevat suorastaan. Kuinkahan niistä vois eroon päästä? Onneksi asun yksin (lapset muuttaneet jo ja avoerosta 3 vuotta), ettei kovin usein tarvi kaupassakaan käydä.
Kiva kun kuitenkin kirjoitit. Etkö ole saanut kunnon sairauslomaa vai miksi joudut taistelemaan työkkärin kanssa? Työkkärissähän ei ymmärretä sairaita lainkaan, niiden tarkoitus on vain parannella tilastolukuja. Vaikka voihan olla, että joku joskus saa sitä kautta töitäkin, mutta aika paljon ne nykyään vain hallinnoivat työkyvyttömiä ihmisiä ja ehdottelevat kaikenlaista sijaistoimintaa. Eikä työkkärillä käsittääkseni ole valtuuksiakaan jättää työllistämistoimenpiteitä väliin masentuneeksi tai muuten sairaaksi ilmoittautuvan henkilön osalta.
Mutta jos ja kun et ole työkunnossa, niin asia kuuluu lääkärille. Kannattaa varmaan mennä suoraan psykiatrille. Olen ymmärtänyt niin, että yleensä sairauslomaa annetaan ehkä vain muutama viikko ja tilanne katsotaan sitten uudelleen. Silloin aletaan puhua kuukausista ja vuosista masennuksen vaikeudesta riippuen.
Minun "aktiviteettini" jäävät oikeastaan siihen, että kirjoitan tänne pari viestiä päivässä. Kaupassakäynti on minulle valtaisa suoritus. Yleensä pelkkä ajatuskin ulos lähtemisestä, ruuan ostamisesta, ihmisten näkemisestä jne. saa minut ahdistumaan. Nytkin olen menossa takaisin nukkumaan ja yritän olla syyllistymättä siitä, etten käytä aurinkoista keskikesän päivää hyväkseni. Tai ainakin oletan, että aurinko paistaa; verhot on vielä ikkunoiden edessä.
Varmaan jotkut positiivisen ajattelun harrastajat eivät tykkää tästä, mutta mielestäni se sinällään on helpotus, jos ei ole pakko raahautua kauppaan tms.
mitenkään lähdettyä. Muiden mielestähän tämä on saamattomuutta, mutta en vaan jaksa. Kun lapset tulee käymään yritän ryhdistäytyä. Muun ajan olen vaan. Rahatkin vähissä, koska olen ajautunut työmarkkinatuelle. Ei se itseäni haittaa..pärjään vähällä. Työkkärissä tarmokkaat virkailijat suosittelevat minulle asiakaspalveluhommia, mistä en varmasti selviä enää. Ennen tykkäsin niissä töissä olla. Nyt vaan ei jaksa.
En tarkemmin tunne kaikkia sairastamislakeja, mutta luulisin, että olet paremmissa asetelmissa taloudellisesti, jos menet lääkäriin nyt ja pääset sairauspäivärahan piiriin. Sairauspäivärahalla ollessasi pääsisit eroon työkkärin ehdotuksista. Ja toisaalta mikään ei estä seuraamassa työkkärin avoimia työpaikkoja ja hakemasta töihin, jos voimat palautuvat. Myöhemmin voi myös päästä työkkärin kautta työkokeiluihin, joissa itselläkin on sanomista jaksamisensa suhteen.
Itse olen tehnyt niin että olen jollain harvinaisella jaksamishetkellä varannut ajat yms. Aamuaikoja en ole suostunut ottamaan, koska niissä on aina se ongelma, että aamulla masentaa enemmän eikä sitten tule lähdettyä lääkäriin. Vastaanotolle olen mennyt taksilla välttääkseni ylimääräiset ahdistukset. Lääkärille olen selostanut kylmät tosiasiat ja antanut hänen osoittaa ammattitaitonsa. Lääkkeet olen hakenut samalla reissulla viereisestä apteekista ja sitten äkkiä taas kotiin piiloon. Joskus on käynyt jopa niin että olen käväissyt jossain kahvilassa syömässä jotain pientä, vaikka olo on tuntunut sairaalta ja koko ympäröivä maailma ahdistanut.
Masentuneen elämä on työtä ja lääkärissä käyminen ylityötä, mutta joskus ylityöllä voi ansaita jotain todella merkittävää.
että kuinka saan jonkun lääkärin vakuutettua, että olen masentunut? Yksityiselle ei ole todella varaa mennä ja terveyskeskuslääkärit luultavasti kuvittelevat, että yritän 'lusmuilla'. Pohdin tätä taas ensi yönä kun en saa nukuttua..Kiitos kuitenkin kun sinä jaksat jutella kanssani. Jokainenhan sen tietää, kuinka vaikeaa tää on, joka on kokenut saman. Yritetään jaksaa...
Kannattaa mennä erikoislääkärille eli psykiatrille. Lääkärit tietävät kyllä, että masentuneet ovat omasta mielestään usein pelkkiä laiskoja lusmuilijoita. Kun kerrot rehellisesti tilanteestasi ja miten olet siihen tullut, niin lääkäri pystyy päättelemään, miten vaikeasti olet masentunut. Minullakin on ollut joskus sellainen olo, että lääkäriin on turha mennä ja ettei se minua ymmärrä, mutta yleensä käynti on auttanut jo siksikin, että joku on ottanut vakavasti.
Kerran sattui tosin niinkin, että joku ylimielinen terapeutti alkoi tivata minulta kummallisia asioita ja vaikutti siltä, ettei hän ottanut minua lähtökohtaisestikaan todesta. Kokemus oli tietysti järkyttävä. Pyysin päästä toiselle terapeutille, jolle kerroin mitä oli tapahtunut. Hänkin järkyttyi kuulemastaan eikä epäillyt minua yhtään. Ehkä sitä ekaa terapeuttia oli jo epäiltykin huonosta työetiikasta, mutta kukaan asiakas ei ollut uskaltanut kertoa mitä siellä vastaanotoilla tapahtui. Eikä sitä enää sitten siellä näkynytkään. Tämä tapahtui yksityisellä, joten ei sekään mikään tae ole hyvästä hoidosta, että menee yksityiselle.
Yksi tuttu käy psykiatrilla mielenterveystoimistossa masennuksen takia ja on erittäin tyytyväinen. Sairauslomat olivat aluksi naurettavan lyhyitä (2 vkoa kerrallaan), mutta nyt hän on pitkällä sairauslomalla.
Mielialalääkkeitä määrätään paljon ja masennus on erittäin yleistä, joten lääkärit ovat tottuneet masentuneisiin ihmisiin. On varmaan yhteiskunnankin etu, että haetaan apua ennen kuin paikalle tarvitaan jotain ulosottomiestä, sosiaalityöntekijää tai hautausurakoitsijaa.
Voihan olla ihmisiä, jotka yrittävät huijata, mutta en usko, että huijaus onnistuu pidemmän päälle, etenkin jos hoitosuhde jatkuu. Ja jos onnistuukin, niin ei se ole meidän oikeasti masentuneiden ongelma tai meidän vika.
Luulisi lääkärinkin ymmärtävän, jos luettelen kaikki minulle tapahtuneet asiat; suhde, jossa henkistä ja muutakin väkivaltaa päättyi 3 vuotta sitten (jostain siihenkin eroon voimat revin), isäni vakava sairaus ja itselläni todettu sairaus, työttömyys, muutto, lasten kotoa lähtö, jälleen muutto edessä pienempään asuntoon, luultavasti tämä ikäkin (49 v.) ja olihan noiden lastenkin kans jos jonkinlaista vääntöä, ennenkuin jaloilleen selvisivät.
Näin maallikostakin kuulostaa, että olet ollut todella kovilla. Sitä paitsi joidenkin teorioiden mukaanhan masennuksessa on kyse aivokemioista. Ei siis välttämättä tarvitse edes tapahtua mitään ulkonaisesti poikkeavaa, että masentuu. Luin juuri jostain, että masennus saattaa myös periytyä. Todennäköisesti masennus johtuu monista eri tekijöistä ja oireet ratkaisevat, mikä on diagnoosi. Näin ollen ei kannata pelätä, että joutuisi lääkärillä "todistamaan" olevansa masentunut.
Yleisesti sanottuna taas on edessä tällainen masentuneiden painajainen nimeltä juhannus.
Älä taistele heidän kanssaan,vaan hakeudu hoitoon.Sitä tarvitset ja saat masennuksesta
johtuen eläkepaperit.Siihen menee aikaa n.2viikkoa lopullisen päätöksen saat n.2vuoden kuluessa.
Älä taistele heidän kanssaan,vaan hakeudu hoitoon.Sitä tarvitset ja saat masennuksesta
johtuen eläkepaperit.Siihen menee aikaa n.2viikkoa lopullisen päätöksen saat n.2vuoden kuluessa.