Halonen on

ihminen. Hitlerin nimi herättää monissa mielleyhtymän absoluuttisesta pahuudesta. Minussa tuon mielleyhtymän herättää Halosen nimi. Tarja Kaarina Halonen.

Hitlerin nimen kuullesani verkkokalvoilleni piirtyvät kuvat natsien keskitysleireistä ja kaikkinaisista hirmuteoista. Halosen nimen kuullessani verkkokalvoilleni piirtyvät Neuvostoliiton ja kommunismin hirmuteot, jotka arviolta johtivat yli kolminkertaiseen toisinajattelijoiden teloitusten määrään kuin mihin natsit valtakaudellaan kykenivät.

Kyllä, tiedän, etteivät natsit ehtineet olla vallassa kuin 12 vuotta, etteikä Halonen henkilökohtaisesti ole vastuussa Neuvostoliiton ihmisoikeusrikoksista. En kuitenkaan voi olla vihaamatta sydämeni pohjasta ihmistä, joka kaikki nuo teot tiedostaessaankin kehtaa jatkaa suomettuneisuuden pönkittämistä ja kommunismia (yksilön halveksuntaa ja orjuuttamista yhteiskunnan yhteisen edun nimessä) tukemalla ns. pohjoismaista hyvinvointiyhteiskuntaa.

Minulle suomettuneisuus ja sosialismi (sen kaikissa muodoissa) edustavat absoluuttista pahuutta. Suomettuneisuus, koska sen perimmäisenä tarkoituksena on Neuvostoliiton/Venäjän etujen ajaminen Suomen etujen kustannuksella sekä sosialismia, koska siitä hyötyvät vain ne, jotka antavat yhteiskunnalle vähiten / eivät mitään.
8982
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ei mitään lisättävää ystävä!

Äänestä
  • Sosialismi on niissä maissa, joissa sitä on toteutettu, tuhonnut niin ympäristön, talouden, infrastruktuurin (energiahuolto, lääke-ja terveydenhuolto, asunnot, tiestö, rautatiet, ruokahuolto ym. ym.), köyhdyttänyt ihmiset, johtanut sotiin, levottomuuksiin, huumeidenkäyttöön, alkoholismiin, väkivaltarikollisuuteen, mielisairauksiin, fyysisiin sairauksiin ja ennen kaikkea miljoonatolkulla ihmisiä on suoraan murhattu, heitä on kidutettu, heiltä on viety elämä, heidät on vangittu, heidän liikkumisvapautensa on viety lähes täydellisesti ym.

    SOSIALISMI ON MITTAAMATTOMAN SUURI RIKOS, JOKA TAPPAA JA TUHOAA!

    Äänestä

  • kynää riistävä teroitin kirjoitti:

    Sosialismi on niissä maissa, joissa sitä on toteutettu, tuhonnut niin ympäristön, talouden, infrastruktuurin (energiahuolto, lääke-ja terveydenhuolto, asunnot, tiestö, rautatiet, ruokahuolto ym. ym.), köyhdyttänyt ihmiset, johtanut sotiin, levottomuuksiin, huumeidenkäyttöön, alkoholismiin, väkivaltarikollisuuteen, mielisairauksiin, fyysisiin sairauksiin ja ennen kaikkea miljoonatolkulla ihmisiä on suoraan murhattu, heitä on kidutettu, heiltä on viety elämä, heidät on vangittu, heidän liikkumisvapautensa on viety lähes täydellisesti ym.

    SOSIALISMI ON MITTAAMATTOMAN SUURI RIKOS, JOKA TAPPAA JA TUHOAA!

    hyvässä asemassa, että meillä on oikeistoenemmistöinen eduskunta säätänyt lait ja että valtion aikoinaan perustamista yrityksistä on isot osat myyty yksityisille.Esimerkkeinä Finnair, Stora-Enso, Valmet/Metso, Valtra, Kemira, Fortum, Sonera ja kai muitakin. Yksityinen pääoma on saanut niistä tehostetusti hyvät optiot ja osingot ja pörssin liikevaihto on vilkastunut, kun kurssivoittoja on kotiutettu.

    Sosialisoidakin pitäisi ainakin hautausmaat valtiolle ja siviilivihkiminen pakolliseksi, kuten Euroopan sivistysmaissa.

    Kyllä demokratia voittaa, pian Irak vapautuu terroristeista ja USA:n joukot pääsevät juhlittuina voittajina kotiin.

    Äänestä

Mitähän ne bisnekset Mfs:n yhteyshenkilönä (KGB:n itäsaksalainen haara) toimimisesta oikein olivat, elleivät henkilökohtaista vastuuta kommunistisen keskitysleirivaltion, Neuvostoliiton ylläpidosta?

Äänestä

KIRJOITUKSESI ON SAIRASKERTOMUKSESI..

Äänestä

---------------

Äänestä

Suomen myi ensimmäiseksi Neuvostolitolle Paasikivi, sitten Kekkonen, kokoomuslaiset vuorineuvokset olivat valmita myymään Suomeen vaikka mistä hinnasta tahansa. Keskusta ja KOkoomus, porvarit ovat olleet vallassa koko historiamme ajan yhtä kautta lukuunottamatta. He ovat myyneet Suomen sosialistiselle Neuvostolitolle, hyväksynet eri sosialistimaiden diktatuurin....

Harri Holkeri, Ilkka Suominen, Paavo Väyrynen, SEPPO Kääriäinen ja MONET muut porvarit olivat valmita saadakseeen Neuvostoliiton hyväksynnän valmiita tekemään mitä tahansa...

Äänestä

Oletteko te George Orwellin "Eläintarhan" lukeneet kiinnittäneet huomiota siihen, että valitessaan teoksensa malliksi tietoisesti maailman kaikista läpeensä pahoista ideologioista ja totalitaarisista systeemeistä johtajineen sen kaikkein pahimman, Orwell valitsi saksalaisten/itävaltalaisten natsien ja italialaisten fasistien sun muiden hirvittävien ihmisoikeusrikollisten joukosta juuri neuvostoliittolaiset kommunistit? Kirjan pääjehuna toimivan sian (on aivan kirjaimelliseseti porsas, kysehän on eläintarinasta) tunnistaa paitsi ulkonäkökuvaukseltaan, pukeutumiseltaan ja puhetyyliltään Josef Staliniksi. Tämä on mielenkiintoista, koska yleisesti ottaen ihmiset mieltävät Hitlerin maailman pahimmaksi hirmuhallitsijaksi. Poliittiseen korruptioon ja fasististen ideologioiden sisäiseen pahuuteen tuotannossaan keskittynyt Orwell kuitenkin valitsi absoluuttisen pahuuden kuvajaiseksi kommunismin ja Stalinin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


läpeensä paha kirjoitti:

ihminen. Hitlerin nimi herättää monissa mielleyhtymän absoluuttisesta pahuudesta. Minussa tuon mielleyhtymän herättää Halosen nimi. Tarja Kaarina Halonen.

Hitlerin nimen kuullesani verkkokalvoilleni piirtyvät kuvat natsien keskitysleireistä ja kaikkinaisista hirmuteoista. Halosen nimen kuullessani verkkokalvoilleni piirtyvät Neuvostoliiton ja kommunismin hirmuteot, jotka arviolta johtivat yli kolminkertaiseen toisinajattelijoiden teloitusten määrään kuin mihin natsit valtakaudellaan kykenivät.

Kyllä, tiedän, etteivät natsit ehtineet olla vallassa kuin 12 vuotta, etteikä Halonen henkilökohtaisesti ole vastuussa Neuvostoliiton ihmisoikeusrikoksista. En kuitenkaan voi olla vihaamatta sydämeni pohjasta ihmistä, joka kaikki nuo teot tiedostaessaankin kehtaa jatkaa suomettuneisuuden pönkittämistä ja kommunismia (yksilön halveksuntaa ja orjuuttamista yhteiskunnan yhteisen edun nimessä) tukemalla ns. pohjoismaista hyvinvointiyhteiskuntaa.

Minulle suomettuneisuus ja sosialismi (sen kaikissa muodoissa) edustavat absoluuttista pahuutta. Suomettuneisuus, koska sen perimmäisenä tarkoituksena on Neuvostoliiton/Venäjän etujen ajaminen Suomen etujen kustannuksella sekä sosialismia, koska siitä hyötyvät vain ne, jotka antavat yhteiskunnalle vähiten / eivät mitään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu