Hei!
Kirjoitan nyt ihan suoraan toisen ihmisen puolesta. Tämä toinen ihminen ei tiedä tästä, lukemalla tämän ehkä tietää kuka olen mutta nyt ollaan sellaisen tien päässä, että teen mitä tahansa että homma alkaa sujua.( Ja tottakai kerron hänelle että olen kirjottanut tänne.)
As-sukulaiseni on äärimmäisen masentunut, hän on eristyksissä kotonaan, ei oikein ota apua vastaan vaikka haluaa sitä, asettaa rajoituksia avulle vaikka on tilanteessa missä olisi hyvä ottaa kaikki vastaan, näkee asiat niin omalla tavallaan että panssarin läpi on todella vaikea enää päästä, luisuu pikkuhiljaa syvemmälle ja syvemmälle ulottumattomiin.. pelkään niin paljon mitä tulee tapahtumaan. Rakas ihminen ja niin kovin vaikea.
En voi olla/emme voi olla hänen tukenaan 24/7, eikä sellaista voi vaatiakaan. Teemme parhaame (ja voin sanoa että se on paljon). Hän haluaa elämän avaimen käteen - eikä meillä läheisillä ole antaa sitä hänelle.
Yritämme, yritämme ja yritämme vuodesta toiseen.
Kyse ei ole siitä etteikö haluta auttaa, kyse on siitä että tässä alkaa ihan totta voimat loppua. On kuin hakkaisi päätään seinään.
(Surkuhupaisaa sinänsä. Hän itse käyttää ihan samaa metaforaa.)
Hän ei ehkä itse sitä ihan täysin ymmärrä, että kaikella rakkaudella ja tuskalla hänen eteensä tehty työ valuu kuin vesi hanhen selästä; hän lyö ovia sitä mukaa kiinni kun niitä hänelle avataan. Ja se on TÄYSIN ymmärrettävää; hän on saanut pettyä niin monta kertaa jo lapsuudesta saakka, että on suoranainen ihme että hän sinnittelee vieläkin. Vahava persoona, äärimmäisen vahva - mutta niin yksin. Hän on niin lohduttoman yksinäinen että pelkään että hän kuolee suruun.
Mitä tehdä? Onko täällä ketään kelle tämä teksti resonoi? Voinko mitenkään ohjata kahta ihmistä yhteen täältä käsin? Vanhempia joiden kanssa keskustella samantyyppisestä tilanteesta?
Mahdollisesti ajatuksen vaihtoa s-postitse?
Kirjoitan nyt ihan suoraan toisen ihmisen puolesta. Tämä toinen ihminen ei tiedä tästä, lukemalla tämän ehkä tietää kuka olen mutta nyt ollaan sellaisen tien päässä, että teen mitä tahansa että homma alkaa sujua.( Ja tottakai kerron hänelle että olen kirjottanut tänne.)
As-sukulaiseni on äärimmäisen masentunut, hän on eristyksissä kotonaan, ei oikein ota apua vastaan vaikka haluaa sitä, asettaa rajoituksia avulle vaikka on tilanteessa missä olisi hyvä ottaa kaikki vastaan, näkee asiat niin omalla tavallaan että panssarin läpi on todella vaikea enää päästä, luisuu pikkuhiljaa syvemmälle ja syvemmälle ulottumattomiin.. pelkään niin paljon mitä tulee tapahtumaan. Rakas ihminen ja niin kovin vaikea.
En voi olla/emme voi olla hänen tukenaan 24/7, eikä sellaista voi vaatiakaan. Teemme parhaame (ja voin sanoa että se on paljon). Hän haluaa elämän avaimen käteen - eikä meillä läheisillä ole antaa sitä hänelle.
Yritämme, yritämme ja yritämme vuodesta toiseen.
Kyse ei ole siitä etteikö haluta auttaa, kyse on siitä että tässä alkaa ihan totta voimat loppua. On kuin hakkaisi päätään seinään.
(Surkuhupaisaa sinänsä. Hän itse käyttää ihan samaa metaforaa.)
Hän ei ehkä itse sitä ihan täysin ymmärrä, että kaikella rakkaudella ja tuskalla hänen eteensä tehty työ valuu kuin vesi hanhen selästä; hän lyö ovia sitä mukaa kiinni kun niitä hänelle avataan. Ja se on TÄYSIN ymmärrettävää; hän on saanut pettyä niin monta kertaa jo lapsuudesta saakka, että on suoranainen ihme että hän sinnittelee vieläkin. Vahava persoona, äärimmäisen vahva - mutta niin yksin. Hän on niin lohduttoman yksinäinen että pelkään että hän kuolee suruun.
Mitä tehdä? Onko täällä ketään kelle tämä teksti resonoi? Voinko mitenkään ohjata kahta ihmistä yhteen täältä käsin? Vanhempia joiden kanssa keskustella samantyyppisestä tilanteesta?
Mahdollisesti ajatuksen vaihtoa s-postitse?
Vastaukset 58
Vanhimmat
Luen tuota omaa tekstiäni ja kauhistelen miten vääristynyttä se on. Kun en piruvie halua loukata ketään kirjoittamalla asiasta niin että sen voi tulkita niin tuhannella tavalla.. mutta en osaa kirjoittaa paremmin.
Tekstini on kovin yksipuolinen, se kertoo minun näkövinkkelini, se ei kerro oikeastaan mitään muuta. Itse asia on todella, todella paljon syvempi ja merkityksellisempi kuin osaan ikinä kirjoittaa.
Rakastan henkilöä josta kirjoitan. Rakastan niin tiukasti että sattuu. Hän tietää sen tai ei tiedä. Tiesi tai ei, nyt ollaan tässä. Eikä tuota tekstiä tuosta poiskaan enää saa.
Siispä: linjoille vaan ja juttelemaan
Samassa jamassa sinun kanssasi.. kuin myös tuon läheisesi.
Olen itse assi, ikää jo 49v. Sukulaisia on kuollut itsetuhoisen elämäntavan kautta ja pari menehtynyt itsemurhaan. Olen toisinaan itsekin hyvin itsetuhoinen.. - vaikka en haluaisi .. en toisaalta .. sillä elämähän on mitä todennäköisemmin ainutkertainen juttu, joka pitäisi kokea sellaisenaan alusta loppuun uteliaana ja optimistisena.
Itselläni on jälkeläinen, joka kerran ajautui elämässään siihen jamaan, että oli jo luovuttamassa.
Se oli jonkinlainen pysähtymisen paikka itselle.
Ensimmäinen kerta kun ihan aidosti tärkeä ihminen, sellainen, jonka eteen oli ollut pakko jopa taistella joskus.. kun hän antoi ymmärtää, ettei löydä enään yhtään syytä olemassaololleen, se kosketti niin syvältä, että omakin itsetuhoisuus sai uuden ulottuvuuden.
Hoksasin, etten ehkä olekkaan olemassa vain ja ainoastaan omaa itseäni varten, olen paljon muutakin kuin vain minä ja niin pääsin tavllaan omassa elämässäni yhteen uuteen alkuun kun koin suuren järkytyksen.
Kun jälkeläiseni sanoi olevansa valmis luovuttamaan.. en keksinyt muuta keinoa kuin, että minä kans.
En tiedä tepsikö se ja oliko se edes moraalisesti oikein ? Tavllaanhan sitoutin hänet sinnittelemään itseni vuoksi, joka ei ole ollenkaan reilua. Tein sen kuitenkin epätoivoisena ehtimättä sillä hetkellä pohtia siaa sen syvällisemmin. Minulla oli niin suunnaton hätä pelastaa nuori elämä.
Me äidit olemme kenties hyvin itsekkäitä.. mutta.. onko ylipäätään muuta motiivia ihan loppujenlopuksi elämälle kuin itsekkyys.. siis jos tulkitaan sanan merkitys ihan pohjia myöden ?
Jälkikasvuni selviytyi ahdingostaan ehkä ns. rakkauden avulla.
Joku välitti ihan TOSISSAAN ! Oli valmis antamaan oman henkensä, jotta voi auttaa.
En voi tietää onko tuollainen oikeaa välittämistä .. kait sitä fiksumpi olisi jos kykenisi..
Toivottavasti tähän ei kukaan ryntää yksioikoisesti "viisastelemaan" tai pilkkaamaan.. nämä ovat aika rankkoja juttuja itsekullekin.. siis niille, jotka ovat näissä mukana.. muut näistä eivät kait tiedä.. joten sopii olla kuulolla jos ei ole mitään rakentavaa sanottavaa.
---------------
Itsetuhoisuuden syyt ovat se, mistä itse tahtoisin lisää tietoa. Syyn selviäminen lienee ainoa tapa saada selville seuraus.
Syitä:
- että jatkuvasti epäonnistuu kun ei kykene samaan kuin muut.
- vaaditaan jotakin, johon ei kykene
- kukaan ei aidosti piittaa.. ei kuuntele, ei ehdi, on kiire.. påitää esittää "julkisivua".. pitää noudattaa käsittämättömiä normeja, joita kukaan ei selitä ja perustele.
Itse aloitin vastikään lääkityksen..
Serotoniin vajetta ehkäisevän ja oletan, että vikaa voi olla molemmin puolin. Ympäristöni ei suosi hyväoloisuuttani ja sit aivokemiani ei toimi niinkuin pitäisi.. Ehkä.. ?
As-oireiston syntymekanismia ei tiedetä vielä. Kaikki tieto oireistosta on hyvin summittaista ja niinollen suhtautuminsessa on valtavia puutteita.
Etenkin ne, jotka eivät as-oireile, he ovat hanakoita vaatimaan jonkin "yleisen hyvän" nimissä, että kaikkien kynnelle kykenevien on kyettävä mallintamaan juuri sitä tapa- ja käytöskulttuuria jonka he itse ovat omaksuneet - niin.. vaikka eivät osaa itse antaa sille aina minkäänlaisia muita perusteluja kuin että: "Niin se nyt vain on"..
Kumurantti juttu.. johon ei ole yksiselitteistä vastausta.
Itseni kohdala ei päde mikään: "Elämä on lahja" määre, sillä kukapa olisi niin ilkeä, että tahallaan antaisi lahjaksi kyvyn syrjäytyä.
Elämä vaan on.
Itse koitan pitää ihmisoikeuksistani kiinni.
Kiitos vastauksesta todella paljon!
Niin.. itsekkyydestä voisi puhua kilometrin verran. Kierekegaardilla oli tähän muistaakseni paljon sanottavaa. Siitä miten ihminen luulee tekevänsä asioita puhtaasta omasta hyvyydestään, ilman halua saada kiitosta - kuitenkin jo onnen tunne auttamisesta on Kierkegaardin mukaan itsekkyyttä.
Selitän todella huonosti edes pääpiirteitä Sörenin ajatuksista, jostain syystä halusin sen tähän kuitenkin listätä..?
Mutta kuitenkin: Ihminen on itsekäs ja saakin olla. En osaa tällehetkellä sanoa omasta puolestani paremmin.. olen nyt monta kertaa kirjoittanut ja pyyhkinyt tästä tekstiä enkä pääse puusta pidemmälle: aloitan tolkuttoman saarnan ihmisen hirvittävästä itsekkyydestä.. kun totuus on että on varmasti olemassa myös hyvää itsekkyyttä.
- -
As-sukulaisellani ei ole käsitystä siitä, miten jokainen muukin meistä (kuten hän) joutuu kasvokkain kaikenmaailman paskapäiden kanssa. Vasta nyt, ehkä viime vuoden aikana, hän on tajunnut että muutkin suree. Alkanut käymään muiden saappaissa edes hitusen verran.
Sinulla koskettavana tekijänä on ollut oma lapsi. Havahdutti.
Minullakin on lapsi, en ole as, mutta en minäkään tiennyt ennen lasta mitä itsekkyys oli. Oma itsekkyyteni siis.
En tiedä oletko toiminut oikein tai väärin. Tilanteeseen nähden olet varmasti toiminut juuri niinkuin tilanne vaati.
Lapselle on toki liian raskas taakka kannattaa aikuista. Se ei ole lapsen tehtävä. Moraalista en osaa sanoa, mutta sen tiedän että jos tosi paikka tulisi - luultavasti vetäisin samasta narusta itsekin. "Tee se minun vuokseni, sinnittele minun vuokseni" tai "jos sinä lähdet, lähden minäkin".
Sain käsityksen että tilanteessasi ei ollut aikaa puntaroida mikä on moraalisesti oikein mikä ei. Et varmasti kaipaa mitään ns. siunausta asialle, mutta en ainakaan ala asiasta motkottamaankaan. Mielestäni olet toiminut niinkuin olet katsonut parhaaksi, eikä siihen ole kellään enää mitään lisättävää. Ei pitäisi olla, mitä se muuttaisi?
Ja mitä vanhempi lapsi, sitä enemmän mahdollisuuksia selittää miksi on tehnyt mitä on.
Enkä tarkoita että lapsi olisi ainoa asia maailmassa mikä saa ihmiset hereille. Jokaisella omansa.
Minä olen vasta nyt/jo nyt(?) kolmenkympin kynnyksellä alkanut antaa anteeksi vanhemmilleni, koska he ovat parhaansa tehneet ja niin teen minäkin. Ei tehtyä saa tekemättömäksi ja se antaa tietynlaisen kivijalan.
Sukulaiseni ei oikein ole löytänyt maailmasta mitään taistelemisen arvoista. Kerran hän löysi, ja menetti sen. Nyt hän on pisteessä missä hän vielä yrittää, luulisin -löytää jotain mistä pitää kiinni. Mutta hän on tilanteessa, missä jos jotain kiinnipitämistä löytyy, hän pitää siitä niin kovaa kiinni että kohde tukehtuu. Vertauskuvana hukkuva joka löytää jotain mikä pitää pinnalla.
- -
Kirjoitat:
Itsetuhoisuuden syyt ovat se, mistä itse tahtoisin lisää tietoa. Syyn selviäminen lienee ainoa tapa saada selville seuraus.
Syitä:
- että jatkuvasti epäonnistuu kun ei kykene samaan kuin muut.
- vaaditaan jotakin, johon ei kykene
- kukaan ei aidosti piittaa.. ei kuuntele, ei ehdi, on kiire.. påitää esittää "julkisivua".. pitää noudattaa käsittämättömiä normeja, joita kukaan ei selitä ja perustele.
--> sukulaiseni kokee juuri yllämainitulla tavalla. Hän on jopa sanonut ettei kukaan ole auttanut häntä. Nollannut kaiken sen mitä olemme tehneet. (Ja me kestämme sen kyllä, mutta kestääkö hän itse - ajatteleeko hän oikeasti ettei kukaan auta häntä, koska jos ajattelee, miksi hänellä olisi syytä jatkaa?)
On huikeaa seistä rajamaalla missä As-sukulainen elää omassa maailmassaan väittäen sitä oikeaksi ja minä seison omassani väittäen sitä oikeaksi.
Hän haluaa maailman missä ihmiset eivät katso ulkokuoreen, viittaavat kintaalla normeille jos on kyse jostain tärkeämmästä, ihmisillä on aikaa toisilleen ja läheisyys on tärkeämpää kuin esim. työ.
Millä ihmeellä minä annan hänelle sen maailman?
Ainoa mitä keksin on sanoa että maailmassa kuitenkin on ihmisiä jotka ajattelevat sydämellä eivätkä jollain normiston tukkimalla silmälappuisella silmällä. Näkevät ihmisen sisälle piittaamatta toissijaisista asioista.
Toki on helvetin vaikeaa seisoa omien sanojensa takana kun itse elät maailmassa missä puukotetaan selkään ja velhdellaan kirkkain silmin päin naamaa. Mutta kun se kuuluu pakettiin.. ne kaikki ihmiset.
As-sukulaiseni on saanut apua myös lääkityksestä. Hänellä on nyt tullut toivonpilkahduksia - näin olen käsittänyt. Vielä kun löytäisi hänelle henkilön jonka kanssa puhua edes kerran viikossa.. edes jotain. Hän on niin äärimmäisen ihana juttuseura, mukava, sympaattinen mies.
- -
Allekirjoitan edelleen mitä kirjoitit:
Etenkin ne, jotka eivät as-oireile, he ovat hanakoita vaatimaan jonkin "yleisen hyvän" nimissä, että kaikkien kynnelle kykenevien on kyettävä mallintamaan juuri sitä tapa- ja käytöskulttuuria jonka he itse ovat omaksuneet - niin.. vaikka eivät osaa itse antaa sille aina minkäänlaisia muita perusteluja kuin että: "Niin se nyt vain on"..
Saanko kysyä, miten As-oireileva "haluaisi tähän vastattavan"? Tämä on minulle täysi mysteeri. Nimittäin ylläoleva kirjoituksesi voisi olla suoraan sukulaiseni kynästä.
Henkilökohtaisesti; minulla ei ole siihen oikein muuta vastattavaa kuin "niin se nyt vain on". Olen ne normit itseeni imenyt (tai joku ne minuun imeyttänyt). Mutta *haluan* vastata moniselitteisemmin. Jos vastaan moniselitteisemmin, en saa itsestäni irti kuin katsannon ihmisen historiaan. Ja se lienee juuri se "työhevonen joka vetää kärryjä silmälaput silmillään" katsanto.
- -
En ole eläissäni kuullut näin tyhjentävää lausetta:
Itseni kohdala ei päde mikään: "Elämä on lahja" määre, sillä kukapa olisi niin ilkeä, että tahallaan antaisi lahjaksi kyvyn syrjäytyä.
Haluaisin pitää tätä keskustelua yllä, entä sinä?
Voisimme myös mahdollisesti siirtää keskustelun sähköpostiin?
Jokatapauksessa, suurimmat kiitokseni Sinulle.
Kiitos itsellesi kun paneuduit sanomisiini..
Minun on niin helpooa samaistua tuohon läheiseesi kun asiat tuntuvat niin omakohtaisilta.
Itselläni on tällähetkellä elämä paremmalla mallilla kuin on ollut kai koskaan.. Välillä saan kiinni jostakin onnentunteesta, mutta en mistään pysyvästä harmonian tilasta, en sellaisesta olosta, että voisin olla vakuuttunut siitä, että asiat todellakin ovat hyvin, tai että ne säilyvät hyvinä.
Se on hyvin harmillista.
Kukaanhan ei voi tietää huomisestaan, mutta useimmilla ihmisillä näyttäisi olevan minulle vieras kyky elää niinkuin mikään ei mitenkään uhkaisi.
Minun pääkoppani sanelee elämääni jollakin vakivarautuneisuudella. Ikäänkuin alituiseen vaanisi jokin uhka, joka voi salamannopeasti muuttaa kaiken *simsalabim* sekasotkuksi, jossa ei olekkaan enään päätä eikä häntää ja joudun ikäänkuin tuuliajolle.
Sitä en osaa tarkkaan määrittää mistä moinen johtuu ?
Onko se neurologista, aivokemian syytä, vai onko se psyykkistä johtuen jatkuvista epäonnistumisista ja etenkin siitä, että innostuessani helposti ylireagoin ja joudun aina silmätikuksi.. sellaiseksi esimerkiksi.. Olen hiukan niinkuin se "Jöröjukka", jota voidaan osoittaa sormella ja sanoa vaikka: "Jos et syö aamupuuroasi, sinustakin tulee tuollainen -HUI!"
Eihän kukaan sitä enään aikuiselle ihmiselle suoraan sano, mutta sen voi lukea milloin mistäkin normituksista ja kuulla ohimennen kun ihmiset normittavat vertailemalla ja peilaamalla ...
Omalla kohdallani on vaikuttanut paljon varhaislapsuuden ymmärtämättömyys, jossa minä olin huono ja paha ja minua koitettiin ympätä sellaiseen muottiin, johon en mahtunut, tai sit se "hölskyi".
xxx" - Kiitos vastauksesta todella paljon! -"xxx
Ilo on kait molemminpuolinen jos tästä on jotakin hyötyä. Kiitos itsellesi jo siksikin, että olet lähtenyt kysymään läheisesi vertaisilta, etkä joltakin, joka ei ASiaa tunne.
xxx" - Mutta kuitenkin: Ihminen on itsekäs ja saakin olla. En osaa tällehetkellä sanoa omasta puolestani paremmin.. olen nyt monta kertaa kirjoittanut ja pyyhkinyt tästä tekstiä enkä pääse puusta pidemmälle: aloitan tolkuttoman saarnan ihmisen hirvittävästä itsekkyydestä.. kun totuus on että on varmasti olemassa myös hyvää itsekkyyttä. - "xxx
Moraaliset pohdinnat ovat todella vaikeaselkoisia kun me ihmiset syynäämme kaikkea omasta subjektistamme käsin ja kulttuurilla on aina jokin yhdenmukainen linja.. se on usein perustaltaan ideaali. Koostuu ihanteista ja normeista.. kukaan ei siihen yksin yllä 100%:sti, mutta kaikki sitä tavoittelevat.
Niin siinä sitten käy, että ne jotka kykyineen yltävät lähemmäs, heidät luokitellaan hyviksi ihmisiksi ja ne jotka joutuvat rimpuilemaan siellä hännillä, he saavat sen pahan leiman.
Aika harvassa kait kuitenkin on niitä arjen filosofeja, jotka ymmärtävät mistä tuossakin on pohjimmiltaan kysymys.
Ymmärtäminen edellyttää asiaan paneutumista, tietoa, monipuolista näkemystä, jne. Muutoin ei voi nähdä kokonaisuutta.. sitä "metsää puilta".
Ilman tervettä itsekkyyttä ihminen ei voi voida kovin hyvin.
As-oireiselle lienee tuokin usein vaikeaa kun omien tunteiden tunnistaminen on välillä niin huteralla pohjalla kun ei ole aina mihin peilata ja on niin paljon niitä ihmisiä, jotka tulkitsevat tavat ja käyttäytymisen itseensä kohdistuvana vihamielisyytenä, niskurointina, tahallisena pelleilynä, ties minä ja as-oireisen on sula mahdottomuus saada ääntään kuuluville kun yleinen mielipide ei ole moista joutunut ennenkään tunnustamaan.
Ikiajathan meikäläisiä, kuin AD/HD-oireilevia, kait kaikkia neurologisesti oireilevia on totuttu alkukantaisesti pitämään uhkana hyvinvoinnille ja sit sopeuttamaan - josta seuraa monia ristiriitaisia ilmiöitä.
Kun poikkeama on korvien välissä, eikä se näy helposti päälle jos ei siitä tiedä, eikä osaa seurata oireilun ilmenemistä.. sitä on paljon vaikeampaa hahmottaa kuin näkyvää fyyisistä poikkeamaa.
Rammalle ei kukaan huuda naama punaisena, että juokse, eikä sokeille kukaan kehtaa ainakaan muiden nähden ihmiset vittuilla siitä, ettei näe.
As-oireiselle ja muillekin neurologisesti poikkeaville sopii kait sitten räyhätä ? Mihinkäs sitä muut ihmiset sitten omaa "erinomaisuuttaan" vertaisivat jos ei meitä olisi ?
Hupaisa esimerkki taannoin:
Tapasin sukulaiseni kaupassa.. en ollut nähnyt pitkään aikaan, oli vaalentanut hiuksensa ja muistuttaa nyt sisartaan. Sekoitin heidät. Sain ällistyneen moitteen siitä, että olin tehnyt gardinaalimokan..
Vaikka olen kertonut täsä assiudesta.
Se vain ei liikuta tuota sukuhaaraa, jossa sitä ei esiinny.
Olen tuuminut, että pitäisi kait ruveta kuskaamaan mukana jotakin virallista infoläpyskää, lykätä se kohdatessa käteen ja jatkaa matkaa pysähtymättä.
Mitä hyödyttää kontaktoida ja kommunikoida jos sanoilla ja sanomalla ei ole virkaa ?
xxx" - As-sukulaisellani ei ole käsitystä siitä, miten jokainen muukin meistä (kuten hän) joutuu kasvokkain kaikenmaailman paskapäiden kanssa. Vasta nyt, ehkä viime vuoden aikana, hän on tajunnut että muutkin suree. Alkanut käymään muiden saappaissa edes hitusen verran. - "xxx
Niinno.. Jokainen kun alussa lapsena pitää omaansa sellaisena kuin luulee muidenkin olevan.
As-oireisto aiheuttaa sitä, että joutuu syrjään muiden parista. Kun ei saa sopivaa kontaktia, kun ei osaa kommunikoida sopivasti (säädyllisestikkään - *uh* mikä sana) ei voi tietenkään oppia muiden "koodeja". Kaikki pitää miettiä ja puntaroida itse alusta asti ristiin rastiin, jne. Siitä aiheutuu perusteellisuutta, joka muilta ehkä puuttuu ja muut kommunikoivat nopeammassa syklissä pitäen yllä sitä sosiaalista tuntumaa paremmin. (Kait?)
Huom. Tuo on hiukan karrikoitua, ihmiset eivät jakaudu noin yksiselitteisesti.. Yksilöissä on paljonkin eroja, mutta yhdessä, tilaisuuksissa joissa on koolla suurempia ihmismääriä, siellä sit pätee yleistykset. Riippuu toki ryhmittymän laadusta, yms:sta.
xxx" - Sinulla koskettavana tekijänä on ollut oma lapsi. Havahdutti.
Minullakin on lapsi, en ole as, mutta en minäkään tiennyt ennen lasta mitä itsekkyys oli. Oma itsekkyyteni siis.
En tiedä oletko toiminut oikein tai väärin. Tilanteeseen nähden olet varmasti toiminut juuri niinkuin tilanne vaati. - "xxx
Tapauksesta on kulunut jo useampi vuosi ja jotenkin on tuntuma, että se lähensi ?
Olen ollut aina huono puhumaan lapselleni tunteistani, tai ilmaisemaan sanallisesti välittämistäni, haluamisiani hänelle, jne. Tuon episodin jälkeen sulkeutui ikäänkuin jokin emotionaalinen kuilu. Nykyisin puhelemme toisillemme jopa "pehmeitä".
Se tuskin haittaa, sillä hänen lapsuusaikanansa en osannut ja vaikka olenkin puhelias, paljon jäi sanomatta, etenkin kaikkea pientä ja nättiä.. hellittelyä ja sitä hyväntahtoista kannustusta.
En osannut olla itsekäs.. mutta olin (kaiketi juurikin oireilustani johtuen) jumissa omissa ajatuksissani funtsien ja pohtien, yrittäen pysytellä muiden kärryillä..
Ja malli jonka kotoa sain (mutsin suvun as-rasite.. rasite siksi, ettei sitä ole ymmärretty ja se on kanavoitunut väärin).. niin kotoa sain vain vääriä malleja kuinka olla ja elää.
On tässä aikuisella ihmisellä parsimista ja paikkaamista. Eikä mennyttä voi muuttaa. Huomiseen onneksi voi vaikuttaa.
Minulla on ollut sikälis säkä, että iso-veljellänikin on tämä poikkeama, joten, olemme kouliintuneet aika paljon yhdessä. Yksin olisin takuulla ollut ihan pulassa ?
xxx" - Lapselle on toki liian raskas taakka kannattaa aikuista. Se ei ole lapsen tehtävä. - "xxx
Ei todellakaan.
Kun itse yksinhuoltajana ja kovin nuorena (20v. äidiksi) täysin tietämättömänä tällaisen oireyhtymän olemassaolosta, paljosta muustakin.. kun sitä elämää souvasi, kului nessupaketti jos toinenkin, oli tuskaa ja ahdistusta, stressiä, turhautumia, ties mitä kun koitti hahmottaa tekikö oikein vai väärin..
Silti - elämää ei voi elää peruutusvaihde päällä kun sellaista ei ole.
Ollaan kuin Tunturipyörät, vain pakki puuttuu =D
xxx" - Ja mitä vanhempi lapsi, sitä enemmän mahdollisuuksia selittää miksi on tehnyt mitä on.
Enkä tarkoita että lapsi olisi ainoa asia maailmassa mikä saa ihmiset hereille. Jokaisella omansa. - "xxx
Aikuisten kanssa asioita voi selvittää.
Mitään menneessä kuin alati tapahtuvassa ei aina voi muuttaa. Asiat tapahtuvat. Mutta tietämällä jälkiviisaasti (muuta viisauttahan ei ole ?) voi asioita suhteuttaa ihan toisella tavalla, löytää jopa ennen huonona pitämästään hyvätkin puolet. Kaikessa on aina monta puolta.
xxx" - Minä olen vasta nyt/jo nyt(?) kolmenkympin kynnyksellä alkanut antaa anteeksi vanhemmilleni, koska he ovat parhaansa tehneet ja niin teen minäkin. Ei tehtyä saa tekemättömäksi ja se antaa tietynlaisen kivijalan. - "xxx
Ah.. niin yleisinhimillistä.
Ihmiseläimellä on pitkä lapsuus.
Itse olen oman mutsin kanssa päässyt samalle aaltopituudelle sitäkautta, että hän on hoksannut oman assiutensa ja löytänyt sitäkautta selityksiä moniin ongelmiinsa.
Ei ole enään tarvetta syytellä toinen tosiaan.
Jokaisella on ne omat "oireilunsa".. täydellisiä ihmisiä kun ei ole.
xxx" - Sukulaiseni ei oikein ole löytänyt maailmasta mitään taistelemisen arvoista. Kerran hän löysi, ja menetti sen. Nyt hän on pisteessä missä hän vielä yrittää, luulisin -löytää jotain mistä pitää kiinni. Mutta hän on tilanteessa, missä jos jotain kiinnipitämistä löytyy, hän pitää siitä niin kovaa kiinni että kohde tukehtuu. Vertauskuvana hukkuva joka löytää jotain mikä pitää pinnalla. - "xxx
Tässä on ex tukahduttaja. Noin se minullakin aikoinaan meni.
Nyt kun olen saanut tilaisuuden tutustua itseeni uudesta perspektiivistä, olen saanut uusia mahdollisuuksia lähestyä elämänilmiöitä paljon maltillisemmin ja luottavaisemmin.
Olen alkanut sisäistää niitä huomautuksia, joita nuorena sain kuulla:
"Sitä saa mitä tilaa" (tai pilaa)
"Kun sanoo mitä yhaluaa, saa kuulla mitä ei haluaisi kuulla"
Valitettavasti me as-oireiset kärsimme tosi usein pahasta suhteellisuudentajun puutteesta.
Itse olen hoksannut, ettei kellään olekkaan minua kohtaan mitään erityisvelvoitteita..
Mutta nämä asiat ymmärtää kun kaivaa jostakin esiin oireistokriteeristön ja pohtii sitä vasten mikä mihinkin vaikuttaa.
Olisi aika sula mahdottomuus jos tällätavoin oireileva ihminen omaisi hyvän suhteellisuudentajun jo varhain.
Mitään diaknosointia ei olisi lainkaan tarvittu jos niin olisi.
Sehän se on kait se pahin pullonkaula ?
Yli- tai alireagointia, tunteiden tunnistamattomuutta tai täydellisiä' väärinkäsityksiä.
xxx" - *Syitä:
- että jatkuvasti epäonnistuu kun ei kykene samaan kuin muut.
- vaaditaan jotakin, johon ei kykene
- kukaan ei aidosti piittaa.. ei kuuntele, ei ehdi, on kiire.. påitää esittää "julkisivua".. pitää noudattaa käsittämättömiä normeja, joita kukaan ei selitä ja perustele.*
-------
--> sukulaiseni kokee juuri yllämainitulla tavalla. Hän on jopa sanonut ettei kukaan ole auttanut häntä. Nollannut kaiken sen mitä olemme tehneet. (Ja me kestämme sen kyllä, mutta kestääkö hän itse - ajatteleeko hän oikeasti ettei kukaan auta häntä, koska jos ajattelee, miksi hänellä olisi syytä jatkaa?) - "xxx
En tiedä miksi olemme tuollaisia. Se suhteellisuudentajun puutos. Huono itsetunto. Häpeässä ja itsesälissä kieriskely, uhrin aseman omasuminen, marttyyriksi ajautuminen.. Tuo kaikki on niin kovin tuttua.
Ehkä ylivilkas mielikuvitus ja omien ajatusten kanssa loputon teutarointi osittain ajaa tuohon.
Kuin toki:
- Vaikeudet sosiaalisissa tilanteissa, ahdistus, stressaantuminen, jne. ( taas se oireistokriteeristö tarkasteluun ).
xxx" - On huikeaa seistä rajamaalla missä As-sukulainen elää omassa maailmassaan väittäen sitä oikeaksi ja minä seison omassani väittäen sitä oikeaksi.
Hän haluaa maailman missä ihmiset eivät katso ulkokuoreen, viittaavat kintaalla normeille jos on kyse jostain tärkeämmästä, ihmisillä on aikaa toisilleen ja läheisyys on tärkeämpää kuin esim. työ.
Millä ihmeellä minä annan hänelle sen maailman? - "xxx
Onko kenelläkään jotakin velvoitetta antaa toinen toisilleen mitään muuta kuin mikä inhimillisesti on mahdollista. Emme voi (emme edes saa) muuttaa ja manipuloida muita mieleisiksemme, emmekä saa tehdä niin itseillemmekään.
On vain löydettävät sopivat konstit päästä kunnon kommunkikointiin ja sit pyrittävä luomaan sellaista vuorovaikutusta, jossa molemmat pääsevät kokemaan vaikuttamista.. itsensä esiintuloa ja ymmärrystä.
Toki.. vertaistensa kanssa se on aina paljon helpompaa.
Olen itse aktiivinen as-vertaistoiminnassa ja siellä sitä yhdessä ollaan niitä normaaleja.
Toki.. ei elämäni aikuisena ole mitään pelkkää itkevirren veisaamista ollut. Olen onnistunut jotenkin luovimaan tietäni sellaisten ihmisten luokse, joihin on jokin näkymätön side.
Minun onneni kait olla se "ylisosiaalinen".. vaikka tämä on joskus niin tavattoman raskasta tämäkin.
Pakoon silti välillä pääsee.
Nykyolosuhteeni salivat yksinoloa, joten - nyt minulla on siis asiat hyvällä mallilla.
xxx" - Ainoa mitä keksin on sanoa että maailmassa kuitenkin on ihmisiä jotka ajattelevat sydämellä eivätkä jollain normiston tukkimalla silmälappuisella silmällä. Näkevät ihmisen sisälle piittaamatta toissijaisista asioista.
Toki on helvetin vaikeaa seisoa omien sanojensa takana kun itse elät maailmassa missä puukotetaan selkään ja velhdellaan kirkkain silmin päin naamaa. Mutta kun se kuuluu pakettiin.. ne kaikki ihmiset. - "xxx
Osaa assitkin valehdella ja puukottaa selkään.
Kyse on yleisinhimillisestä toiminnasta ja siinä on kyse ihmisen psyykkeestä. Ei tuo ole neurologista perua.. geeneissä on toki infoa, mutta se jalostuu käytännöksi, tavoiksi ja käyttäytymiseksi, kunkin persoonallisuudeksi monimutkaisten elämänvaiheiden kautta.
Valehtelijat.. hehän suojaavat jotakin laskemalla palturia. Ehkä huomaamattaankin ? Pelko voi olla motiivi.
Kukaan ei kait täysyin välty moiselta.
Mutta harvoin as-oireiset ovat kovinkaan kilpailuhenkisiä silleen, että lähttisivät mittelemään kykyjään muiden kanssa. Yksinhän sitä paarustetaan hyvinkin intensiivisesti välillä omien mieltymysten kanssa huomaamatta muita lähimainkaan.
Hupaisaa.. Minullakin on se *yksi asiani* joka on innostanut läpi elämän aika pienestä asti. Monet vihjailivat siitä, että yritän esittää jotakin hikaria.. (hikipinkoilen), että minulla on joku näyttämisen ja pätemisen halu, kenties jopa tarve lanistaa muita olemalla jossakinsuhteessa erinomainen..
Eikä se ole niin. Minä vain olen mieltynyt joihinkin tekemisiin, enkä ollenkaan ajattele, että se olisi keneltäkään pois vaikka niitä omiani hommailenkin.
Toki.. osaan olla itsekin kade ja hyvinkin alemmuudentuntoinen välillä.
Saatan jättää tyyten kokeilemattakin jotakin jos pelkään epäonnistuvani tai olevani paljon muita huonompi.
Kun lapsena sai kuulla pilkaa ja naurua, se jotenkin syöpyi pieneen assi-päähän.
Me ollaan kuitenkin synnytty näine ominaisuuksinemme, emme näitä ole tilanneet, emme mistään haalineet.
Olemme hankalia ja haastavaia ihmisiä.. mutta nykykulttuurissa ei taida olla muita vaihtoehtoja kuin yrittää sietää ja sopeutua siihen, että meitäkin on.
Elämähän ei oikeastaan ole muuta kuin ongelmatiikan ratkaisua.
Jossa olemme btw. aika hyviäkin, jos saamme siihen kaikessa rauhassa uppoutua.. ottaa asioita selville ja systematisoida saamaamme infoa.
xxx" - As-sukulaiseni on saanut apua myös lääkityksestä. Hänellä on nyt tullut toivonpilkahduksia - näin olen käsittänyt. Vielä kun löytäisi hänelle henkilön jonka kanssa puhua edes kerran viikossa.. edes jotain. Hän on niin äärimmäisen ihana juttuseura, mukava, sympaattinen mies. - "xxx
Ihaniahan me.. välillä.
Itse olen vasta nyt aikuisena tajunnut, ettei minulla olekkaan mitään "ihanuusvelvoitetta", saan olla välillä myös "epäihana". Ihan niinkuin muutkin. Harmi vain, että olen niin kerkeä kielestäni, että "osuu ja uppoaa" ja siksi se vanhan minäni kilttiversio on parempi.
Parasta juttua tulee jos saa kahdenkesken rupatella minkään häiritsemättä. Esim. joku metsäretki voi olla upea hyvässä seurassa, yms.
xxx" - Allekirjoitan edelleen mitä kirjoitit: - "
* Etenkin ne, jotka eivät as-oireile, he ovat hanakoita vaatimaan jonkin "yleisen hyvän" nimissä, että kaikkien kynnelle kykenevien on kyettävä mallintamaan juuri sitä tapa- ja käytöskulttuuria jonka he itse ovat omaksuneet - niin.. vaikka eivät osaa itse antaa sille aina minkäänlaisia muita perusteluja kuin että: "Niin se nyt vain on".. *
Saanko kysyä, miten As-oireileva "haluaisi tähän vastattavan"? Tämä on minulle täysi mysteeri. Nimittäin ylläoleva kirjoituksesi voisi olla suoraan sukulaiseni kynästä.
Henkilökohtaisesti; minulla ei ole siihen oikein muuta vastattavaa kuin "niin se nyt vain on". Olen ne normit itseeni imenyt (tai joku ne minuun imeyttänyt). Mutta *haluan* vastata moniselitteisemmin. Jos vastaan moniselitteisemmin, en saa itsestäni irti kuin katsannon ihmisen historiaan. Ja se lienee juuri se "työhevonen joka vetää kärryjä silmälaput silmillään" katsanto. -"xxx
Minä pohdin kaiken..
Nooh.. Toki silloin kun lapsi oli pieni ja oli välillä "tuhat rautaa tulessa".. etenkin kun lapsi kieppui jaloissa ja tuli sitä: Mitä, miksi, kuka, mitä...äitiiiiii!!!
Sillon sorruin joskus tuskastuneena sanomaan, että se nyt vain on niin, ole hiljaa!
Mutta etupäässä oli niin, että tuli selostettua niin juurta jaksain penskalle kaikkea, että hän oli n. 7v. innokasta juttuseuraa aikuisille, etenkin vanhemmille ihmisille..
Mut..Huom !
Ehkäpä as-oireisto onkin välttämättömyys ?
Kukas huolehtii asioiden perusteellisuudesta jos kaikille riittää vain hetkessä kiinni pysyminen ja eteenpäin porhaltaminen ?
Jokaisella.. ihan kaikella on jokin oma paikkansa tässä kokonaisuudessa.
Maapallo kuin koko universumikin on alituisessa muutoksessa ja ihminen on laumaeläin, niinkuin monet muutkin eläimet. Laumassaon monenlaisia hommia sekä yöllä että päivällä. Liian yksipuolinen lauman rakenne on kehityksen kannalta kestämätön..
Ehkä kaikkien ei olekkaan tarkoituksenmukaista kohdata toinen tosiaan joka suhteessa ?
Kullakin on ne omat tartuntapintansa, joihin tuntee vetoa.
Sinua ja minua yhdistää moni asia, vaikka se ei olekkaan AS.
Funtsitaan, koetaan sympatiaa, ollaan huolissamme.. ollaan lapsen vanhempia, kaikenlaista kokeneita.
Minä pidän välillä tavattoman paljon sellaisista säpäköistä määrätietoisista päällepäsmäreistä, jotka toimivat "selkärankatiedoilla".. niillä jotka "ovat siksi kun ne ovat".
Itse alan helposti haahuilla ja "maalailla taivaanrantoja" tai sit vajoan vatvomaan syvällisiä..
Vaikka jotkut assit pröystäilee kongnitiivisesti lahjakkaitten as-tiedemisetn yms. taidokkuuksilla ja sanoo, että ihmiskunta asuisi vieläkin maakuopassa jos meitä "neroja ja nörttejä" ei olisi - se on vain asian toinen puoli.
Jos olisi vain asseja.. ihmiset olisivat takuulla kuollet - jos eivät nälkään, niin sit siihen, etteivät osaakkaan kohdata toisiaan.
Ihminen on niin hitsin monisyinen olento, täynnä niin moninaisia ominaisuuksia. Kukin persoonallisuus kätkee sisäänsä melkoisia aarteita..
Mut silloin kun ahdistus, ehkä stressi ja turhautumat.. kun se juttu hyökyy ylle, silloinhan sitä ei tietenkään voi hoksata ja tummat pilvet laskeutuvat estämään ymmärryksen valoa.
------
Jutellaan mieluimmin tässä, on kivaa jakaa asiaa muidenkin kanssa, eikä omia sitä privaatisti.
Tästä voi olla hyötyä muillekin näiden asioiden parissa askaroiville ?
Toki voit kirjoittaa s-postina jos haluat puhua jostakin sellaisesta, jota et syystä tai toisesta halua julkistaa.. mutta näin anonyymisti ja yleisluontoisesti voidaan jatkaa tässä niinkauan kuin asiaa on ja sit aikaa.
Lähden huomenna pois ja palaan sunnuntaina.. Arjet olen töissä, mutta usein istrun tässä koneen äärellä ja minä mieluusti jaan ajatuksia ja huomaat, että käytän runsaasti sanoja.
Kivaa viikonvaihdetta itsekullekin. Nautitaan lämmöstä ja valosta nyt kun niitä on ! :)
Tulin lukemaan ja huomasin että täällähän on paljon kaikkea luettavaa :)
Kiitos paljon, jatketaan linjoilla!
Nyt en valitettavasti kerkeä enempää, kaksivee pistää kämpän sileäksi jos jatkan ;)
Ajatuksella siis tekstien kimppuun kun paremmin aikaa.
Se pitää nyt lisätä, että vaikka kieltämättä hämmennyin "aspergerin uhri" kaneetista - on sillekin toki täällä sijaa. Viesti on vaan kumman ristiriitainen.
En tarkoita syrjäyttää kenenkään tuntemuksia, mutta "assi-hole" menee minun käsityskyvyn ulkopuolelle enkä jaksa vääntää tällaisten ihmisten kanssa kättä.
Jo lähtökohdat nimimerkissä saa minut lysähtämään lattialle voimattomana.
No. Nyt tulee taas jo liikaa juttua. Palaan.
Minä en enää kysy "kuinka auttaa aspergeria?". Koskee muuatta lähisukulaista joka tyypillinen as-persoona.
Minä pyörittelin tuota kysymystä mielessäni yli 30 vuotta. Yritin olla mieliksi, auttaa, olla vuorovaikutuksessa hänen ehdoillaan, mukautua henkilöksi, joka en todellisuudessa ollut, henkilöksi joka miellytti häntä. Tai henkilöksi jota hän pystyi sietämään. Tarkoittaa: kuuntelin hänen luentojaan hänen yksipuolisesta kiinnostuksen kohteestaan, en arvostellut. Kuuntelin kuinka hän haukkui kaikki muut ja arvosteli röyhkeästi ihmisten ominaisuuksia, ulkonäköä, tekemisiä, jos ne poikkesivat hänen omista tekemisistään. Erityisesti ihmiset jotka eivät piitanneet hänen kiinnostuksensa kohteesta, olivat jatkuvan arvostelun ja kommentoinnin ja vähättelyn kohteena. He olivat (ja ovat) tämän assin mielestä "tyhmiä", ihmisiä "joilta puuttuu kyky elää oikein" (hänen tavallaan) jne. Hän haukkui avoimesti kaikki ihmiset luotaan. Ja kärsi sitten yksinäisyydestään. Ei ymmärtänyt ollenkaan miksi oli yksinäinen ja hyljeksitty vaikka oli "aina oikeassa" ja teki "kaiken oikein" (toisin kuin kukaan muu).
Hänen kanssaan sai jatkuvasti olla varpaillaan. Esittää roolia, miettiä mitä sanoa, miten pukeutua, miten toimia jos olimme yhdessä julkisella paikalla. Esimerkiksi liikkeissä hän saattoi saada julkisen hepulin tai luennoimiskohtauksen jos hänen silmiensä alla erehdyin kiinnostumaan jostakusta tuotteesta joka hänen mielestään oli yhdentekevä, tarpeeton, liian kallis. Ja luennot olivat pitkäkestoisia. Jostakusta pikkuasiasta hän saattoi ruveta jauhamaan vuosia tapahtuneen jälkeen ( = kuinka se ja se oli aikonut tehdä niin tyhmästi, mutta onneksi ei tehnyt kun hän hieman "valisti". Tai mikä vielä pahempaa: kuinka se ja se oli tehnyt niin tyhmästi ettei hän voinut sitä kerta kaikkiaan käsittää. Ja kyse oli yleensä todella pienestä asiasta: joku oli mennyt ostamaan vääränlaisen vaatteen tai sanonut väärän sanan tai tehnyt "liian monta ulkomaanmatkaa" tämän as-persoonan vinkkelistä).
Ei, enää en kysy "kuinka auttaa aspergeria?". Jokin aika sitten kysyin "kuinka autan itseäni?". Olin luhistua.
Autoin itseäni katkaisemalla kaikki välit tähän lähisukulaiseen, joka tunki omallekin reviirilleni kommentteineen jatkuvasti, tuli omaan kotiini arvostelemaan kuinka asiat eivät olleet hänen haluamallaan mallilla minun kodissani.
Surullisinta on ettei tämä as-persoona ollenkaan ymmärrä miksi minäkin olin näin "tyhmä" ja "kiittämätön" ja "riistäjä" ja vaikka mitä. Näin tyhmä että hylkäsin hänet, maailman oikeimmassa olevan ja maailman rehellisimmän ihmisen minäkin (rehellinen - sitä hän kyllä on. Yhtäkään kielteistä rehellistä mielipidettään muista tai muiden tekemisistä hän ei pidä sisällään).
Muilla vastaavia kokemuksia?
Jep.. vaikka olen itse as-oireinen en jaksa yhtyä mihinkään kuorolauluun hymistelemään siitä, että as-oireilevat olisivat jotakin ihanneluonteita tai jotenkin "yli-ihmisiä".
As-oireisto ei tee kenestäkään lahjakasta moniosaajaa tai mainiota supliikkimestaria.
Ei sen koommin kyllä mukavaa tai ikävääkään. Ei hyvää tai pahaa.
Tämä on sukuvika ja itse tiedän millaisia perhetragedioita voikaan syntyä hunon suhteellisuuden, väärinkäsityksen, sopeutumattomuuden ja etenkin sellaisen yksisilmäisen minäperspektiivin kautta jos kyseessä on itseensä sulkeutunut ihminen, jolla on paljon epäselvää kommunikoinnissa ja muiden kohtaamisessa.
Mutta..
Nämä taitavat olla nyt sellaisia "historiallisia" takaumia..
Vastahan näistä ASioista on alettu tietää ja jonkinverran ymmärtää.
Itse olen siis 49v. ja elänyt oireisena niin, ettei tästä ole kukaan mitään tiennyt. Suvun parissa on ollut kaikenlaista.. on diaknosoitu epämääräisesti persoonallisuushäiriöisiksi ja yksi on saatettu ylilääkitsemisen kautta sairastumaan vakavaan skitsofreniaan. Isoäidille kait tehtiin lobodomialeikkaus ?
Miten tällainen porukka voisi edes potentiaalisesti omata hyvät lähtökohdat elämälleen ?
Kenekään ei ole tietenkään mikään pakko sietää energiaimureita jotka tukahduttavat. Mutta.. miksi ei voi sanoa suoraan, että "olet kuules niin rasittava itse, että katso peiliin ?"
Minulle on sanottu ja olen sit älynnyt katsoa.
Näky ei aina ole ollut hurmaava. Hyvä niin, sillä sitten olen voinut etsiä ratkaisuja ongelmiin.
Kukaan muu kuin minä ei kuitenkaan voi ajatella juuri minun aivoillani tai toimia puolestani.
AS-ihmiset.. niinkuin eivät koskaan ihmiset - ole samasta puusta veistettyjä. AS- on vain osa ihmistä ja sit on paljon muuta mikä vaikuttaa kunkin kasvuun ja kehitykseen. Muut perintötekijät. Minussakin on kahden ihmisen sukusolujen kooste. As-äidin ja nt isän. Olen sekoitus molemmista.
Muistutan joiltakin osin myös hyvin paljon isääni.
Olen muokkaantunut ympäristöni mukana ja myötä tällaiseksi mikä olen.
Onnekseni minulla oli sisaruksia ja paljon pakkososiaalista kanssakäymistä alusta asti.
Jos olisin saanut olla vain itsekseni, jos joku olisi pomppinut pillini mukaan ja olisin saanut aina haluamisensi läpi - taitaisin olla aika paska akka.. nyt olen kait suht siedettävä, välillä ihan ihana ja minulla on kamu ja meillä on usein ihan kivaa. Huippukivaa.. sillä hänkin on as "kummajainen".. Mukava tyyppi kun tietää ne jutut missä tökkii ja niitä voi yhdessä "pöyhiä".. niinkuin omianikin.
Kasvamme ja kasvatamme toinen tosiamme ja meidän on helpompaa peiltata itsejämme toinen tosistamme. Ymmärryksellä on paremmat mahkut jalostua kuin jos oltais "eri aaltopituudella". Monta ihmissuhdetta minulta on mennyt pieleen siksi, ettei ole syntynyt yhteistä "kieltä".
Asperger-parkoja täällä vain säälitellään. Minäkin olen yhden sellaisen uhri: seurustelin asperger-tyypin kanssa, annoin anteeksi ja mukauduin... ja kärsin. Ja huom! En tiennyt mistä on kysymys ennenkuin luin lehdestä kyseisestä oireyhtymästä. Oireet sopivat täydellisesti! Onneksi pian tämän jälkeen pääsin irti suhteesta. Itsetunto oli muutenkin maassa siinä suhteessa kokemani takia, ja sitten vielä tajusin että olen seurustellut jonku s*nan aivovammaisen kanssa! Raukka ei varmaan vieläkään ole tajunnut mitä hän oikein sairastaa ja perhe vaan hymistelee ja kieltäytyy tajuamasta että poika EI OLE normaali! Kertovat vaan ylpeinä juttuja siitä kuinka erikoinen tämä lapsenakin oli, vaikka kysymyksessä ovat juuri as:n oireet. Onkohan meille aspergerien uhreille mitään tukiryhmää?
Sanot että "Minäkin olen yhden sellaisen uhri"..?
Itse kirjoitat että "raukka ei varmaan vieläkään ole tajunnut mitä hän oikein sairastaa" ja
"perhe vain hymistelee ja kieltäytyy tajuamasta että poika EI OLE normaali!"
Ja sanot olevasti uhri. Hämmentävää.
Eikä nuo tekstit nyt kovin säälitteleviä mielestäni ole. Suruissani kirjoittelen.
On as."uhreille" (niinkuin sanot) varmasti tukiryhmä. Etsivä löytää.
>Mutta.. miksi ei voi sanoa suoraan, että "olet kuules niin rasittava itse, että katso peiliin ?">
Tälle lähisukulaiselleni, joka klassinen as-tyyppi, on sanottu lukuisten suvun muiden jäsenten taholta että "katso peiliin. Edes joskus". On sanottu suoraan ja kirjeitse. Naamatusten ja puhelimitse. Tulos: as-sukulainen vain kiihtyi arvosteluissaan kuinka muut ovatkaan sokeita ja tyhmiä ja mitään tajuamattomia. Jotkut eivät ole sanoneet suoraan, vaan yrittäneet vihjailla josko esimerkiksi sopisi puhua muustakin kuin as-sukulaista kiinnostavista asioista, pikemminkin siitä yhdestä kiinnostuksen kohteesta. Yritetty vaihtaa puheenaihetta assin arvostellessa ja luennoidessa omista tärkeistä asioistaan, mutta ei: as-persoonalla ei ole sosiaalista näkökykyä asettua juuri vaikkapa keskustelukumppanin asemaan, kaikesta älykkyydestään huolimatta. Suoraan sanomisesta ei siis ole ollut apua, vielä vähemmin vihjailuista. Loput ovat, niin kauan kuin ovat jaksaneet, yrittäneet mukautua as-persoonan muottiin ja esittää - niin kuin minä vuosia tein - roolia jollaista tämä as-persoona sietää. Roolia vailla mielipiteitä ja ihmisarvoa omana itsenä.
Tämä as-persoona on nero omalla alallaan, hyvin korkeasti koulutettu ja ammatissaan arvostettu. Ammatissaan hän on voinut luontevasti esiintyä tyylilleen ominaisesti "ylhäältä alaspäin" asiakkaisiinsa, työtovereihinsa ja muihin nähden (on johtavassa asemassa). Mutta siviilielämän puolella tuollainen komentelevainen kaikentietävä professorimainen, hyvin vähättelevä suhtautuminen eri tavoin ajatteleviin ja toimiviin ihmisiin, ylipäätään muihin ihmisiin, ei toimi.
Ei ole ainoa as-persoona suvussa tämä. Muutama diagnosoitu lievempi tapaus on, mutta tämä vanhin ja diagnosoimaton on kaikista "klassisin", kaikista vaikein.
Elämä "puhtaan" (siis sosiaalisesti aivan umpisokean) as-tyypin kanssa voi tuntua elämältä psykopaatin kanssa. Itsetunto poljetaan lokaan - mitään et tiedä, et osaa, et edes kuunnella kun kaikentietäjä luennoi siitä mikä vain ja ainoastaan on tärkeää. Ja mikä kauhealta tuntuu on tietää, ettei tämä as-tyyppi tarkoita pahaa; hän uskoo vilpittömästi asiaansa ja olevansa muille avuksi opettamalla näitä, halusivatpa nämä opetusta tai eivät.
En halua arvostella asseja. Haluan vain tuoda tämänkin puolen esiin; on joskus erittäin vaikeaa löytää keinoja, joilla pärjätä hyvin auktoritäärisen ja voimallisesti esiintyvän as-persoonan vaikutuspiirissä. Joskus ei noita keinoja enää löydy, ei voimia jaksaa. Minulta ovat nyt keinot loppu ja eräs ihmissuhde on lopullisesti takanapäin. Ja: ensimmäistä kertaa elämässäni tunnen että voin ns. hengittää vapaasti. Tälle as-persoonalle ei muuten olisi voinut sanoa, eikä voi, että "vihdoinkin voin hengittää vapaasti". Hän olisi pitänyt toteamusta täydellisen tyhmänä. Hän otti ja ottaa kaikki kuvaannoilliset ilmaisut kirjaimellisesti.
As-persoonat eivät ole "saata*an aivovammaisia". Kyse on neurobiologisesta synnynnäisestä tilasta. Erittäin asiaton kommentti sinulta tuo, vaikka muutoin kantasi ymmärränkin.
Sekaannuin kanssa kerran as:ää "sairastavaan" henkilöön. Toista kertaa en tee sitä virhettä. Kokemus vei voimavarani ja itsetuntoni.
Näytä aiheet >
xxx" -
Minä en
Kirjoittanut: jaksanut.... 16.6.2006 klo 18.55
As-persoonat eivät ole "saata*an aivovammaisia". Kyse on neurobiologisesta synnynnäisestä tilasta. Erittäin asiaton kommentti sinulta tuo, vaikka muutoin kantasi ymmärränkin.
-" xxx
Olen tuosta samaa mieltä.
Assi-holen kirjoitus oli asiaton.
Hyvä puolensa siinä on se, että tuollaisten möläyttelyjen valossa me aidot as-oireiset voimme peilaantua todella fiksuinakin.. as-oireisto ei siis ole mikään sellainen "sairaus" joka aiheuttaisi tyhmyyteen ja epäasiallisuuteen viittaavaa oireilua.
Jo sekin, että tässä olisi kukaan säälitellyt tai sympannut as-oireisia jotenkin erityisesti - mistäs rivien välistä sellaista näistä kirjoituksista löytyy ?
Tässähän minä itsekin as-oireisena kritisoin ankaralla tavalla omanilaisia ja samalla itseäni.
Olen hyvin tietoinen omista puutteellisuuksistani ja kaikesta inhimillisestä heikkoudestani - mutta kenties juurikin tuo tietoisuus tekeekin jutusta sit vahvuuden ?
AS-uhrien vertaisryhmä ?
Pitäisikö as-ihmisten kenties sellainenkin perustaa ja tarjoilla valmiina käyttöön.. Meillä on kyllä jo ryhmiä as-oireisten vanhemmille ja puolisoille mutta varsinaisesti uhreille ei.. taitaa se uhriksi itsensä kokeminen painottua kuitenkin useimmiten niiden osalle, joilla sitä poikkeavaa oireilua on.. juu.. ja sen yhteydessä saattaa olla muitakin oireiluja, ei as-oireisto sulje pois muuta.
Jokainen on aina oma yksilönsä omine erityispiirteineen.
Pyydän anteeksi sitä viestini asiatonta osuutta... Vihani kohdistui nimenomaan henkilöön josta kirjoitin, ei as-ihmisiin yleensä. Ilmeisesti teitä kaikkia ei edes voi yleistää täysin samanlaisiksi. Esim sinä "tavatonko" tunnut kykenevän itseanalyysiin ja -kritiikkiin. Oleellista varmaan olisi että as-ihmiset saisivat itselleen diagnoosin, se lisäisi ymmärrystä puolin ja toisin. Minun kokemuksessani oli kysymys as-ihmisestä, joka ei tiedä sellainen olevansa. (Kyllä, olen aivan varma asiasta. Ei siis mikään persoonallisuushäiriö kuten joku ehdotti.)
"Onkohan meille aspergerien uhreille mitään tukiryhmää?"
Anonyymit Ameebat?
Hernepussien Tuki ry?
Itsellä on asperger-henkilöstä myös negatiivisia kokemuksia, joista joskus aiemmin kerroinkin täällä.
Itse olen myöskin assi, ja olen tavannut muutamia asseja. Nämä tapaamani ihmiset ovat olleet varsin erilaisia.
Minulla oli eräs ystävä, jolla oli ilmeisesti as. Hän oli nero omalla alallaan jo lapsena. Olin hänen ainoita sosiaalisia kontaktejaan. Hänellä oli valtava tarve luennoida omasta aiheestaan ja lisäksi hänellä oli ärsyttävä pätemisen tarve, millä saimmekin pieniä riitoja aikaan.
Ikinä en saanut olla oikeassa ja kaikki mielipiteeni olivat hänen mielestään jollain lailla huonoja. Vaati suorastaan palvontaa ja kukaan muua ei saanut onnistua missään.
Mutta flaksi kävi toistamiseen. Tapasin toisen samanlaisen. Hänellä oli lisäksi tapana pitää mielipidediktatuuriaan yllä väkivallalla. Väkeä lähti sairaalaan sitä mukaa, kun sanoi hänelle vastaan. Tällä oli myös tapana valehdella ja haukkua kaikki toiset ihmiset seläntakana.
Itse huomauttelin muutaman kerran tästä käytöksestä ja yritin eleillä viestiä, ettei homma ihan pelitä.
Hän oli varma omasta kannastaan. Nämä molemmat ovat kylmästi katkaisseet suhteen ja lakanneet yhteydenpidon. Sopii minulle.
Oman AS-veljeni itsetuntoa ovat murruttaneet teidänlaisenne, hänen hyvätahtoisuuttaan on käytetty hyväksi, haukut ja arvostelut pyörivät päässä (kyllä, hän ottaa herkemmin itseensä kuin useammat).
Jos ette osaa ymmärtää ihmistä, niin älkää myöskään tekeytykö heidän "uhrikseen". AS-ihmiselle on mahdotonta olla uhri, koska he eivät kykene manipuloimaan ihmistä. Menkää vähän itseenne.
assi voi tahtomattaan musertaa niin sanotusti normaalin ihmisen itsetunnon vuosia jatkuvalla halventamisellaan, suuttumisillaan, vaatimuksillaan. minäkin olen kyllä tasan assin uhri. liian kauan yritin venyä assin vaatimusten edessä ja niellä jokapäiväiset loukkaukset joita hän suolsi eikä ite tajunnut loukkaavansa, ei yhtään. mulle riitti. kaikkien ei tarvitse jaksaa ja harvat jaksaakaan vaikeiden assien oikkuja vuositolkulla. mun käsitykset on muuttuneet kun assius on tarpeeksi kauan vaikuttanut elämässä ja arjessa. ei riitä enää sympatiaa asseja kohtaan vaikka ennen olin niin kuin sinä, että asseja pitää ymmärtää ja heidän herkkätunteisuutta kunnioittaa ja pitää ymmärtää, blaa blaa blaa. mutta kun ei saa vastapainoksi mitään myötätuntoa, vaan halveerausta ja lisävaatimuksia ja aggressioita assin suunnalta, niin EI enää kiitos!
juuri tuollaista se on elämä as-ihmisen lähipiirissä.
kyllä ymmärrä, että te assien uhrit ette ole voineet sanoa assille, ettei tuolla tavalla voi sanoa toiselle. Ei me vajaaälyisiä olla, vaikka moni tuntuukin niin luulevan.
Mä tosin opin jo penskana kotona, ettei kaikkea voi töksäyttää ääneen. Mua opetetiin käyttäytymään ja oppikin meni perille.
Mun ex oli just tuollainen herkkätunteinen, suuttui pikkujutuista. Haukkui ja arvosteli koko ajan muita. Itse oli niin hyvä ja hieno. Vaati koko ajan itselleen kaikkea ja käyttäytyi aggresiivisesti, kun ei saanut tahtoaan läpi. Puhu pa:ta toisisita. Eikä se tosiaan ollut assi.
Niin, toivon todella, että omalla lähipiirilläni ei ole yhtä hankalaa. Jos stressaannun liikaa saatan käyttäytyä ärsyyntyneesti ja skitsomaisesti. Myöskin olen välillä kärsimätön ja suora.
En kuitenkaan halua loukata ketään tahallani. Suuttuessani saatan olla hyvin loukkaava, mutta mua on toisaalta vaikea suututtaa.
Itsellä on kokemuksia toisista asseista ja olen assiudestani huolimatta saanut kokea sen, miten vaikeaa tällaisen ihmisen kanssa voi olla.
Itsetunto laskee tosiaan ja alkaa miltei vihaamaan itseään.
Mutta mitä voit tehdä, kun ei ole empatiaa? Päästä puuttuu siivu.
"Miksi ette voi sanoa assille, ettei tuolla tavalla voi sanoa toiselle". No, kerran ex-poikaystäväni joka ilmiselvästi on assi, haukkui leipomaani piirakkaa. Kun ilmaisin hänelle että se loukkasi minua, hän löi minua takaraivoon ja alkoi sitten itkeä ja kiukutella (aikuinen mies!)ihan kuin se olisi ollut hän jota on loukattu. Olen varmaan samanlainen kuin sinun ex, herkkätunteinen ja suutun pikkujutuista. Minun vikanihan se tietysti oli...hohhoi.
ex:ni käyttäytyi alkalailla samalla tavalla kuin ex:si. Ei se kyllä kovin helposti lyönyt, vaan käytti enempi uhkailua ja solvuksia.
vielä, epäilen, että osa assena pidetyistä on todellisuudessa persoonallisuushäiriöisiä.
Kannataisiko ensi hankkia se diagnoosia ja nimitellä sitten vasta.
Olen itse tavannut asseja kursseilla, eikä siellä kyllä kukaan arvostellut ääneen toisen ulkonäkö tai kahvin juonti tyyliä.
Onhan niitä ääripään tapauksiakin varmasti. Kuitenkin mun mielestä vanhemmat ovat pahasti laiminlyöneet lapsensa kasvatuksen, jos ihminen käyttäytyy aikuisena huonosti olkoonkin assi. Tai sitten on kyse persoonallisuushäiriöstä tai mielen häiriöstä/sairaudesta.
tämän topicin alla. Itse olen kuusivuotiaan as-pojan äiti ja olen melko varma että puolisoni on myös lievä as. Olen tehnyt - ja aion jatkossakin tehdä - kaikkeni että poikamme ymmärtäisi että hän kelpaa meille vanhemmille sellaisenaan ja että me rakastamme häntä ylitse kaiken.
Mutta samalla minun on osattava kertoa hänelle se kauhea tosiasia että muu maailma ei ehkä ymmärräkään hänen omituisia mielenkiinnon kohteitaan eikä halua nähdä hänen herkkää minäänsä as-piirteiden takana.
Tämä vanhemman osa on taas yksi näkökulma lisää tähän liemeen. Kaikesta päätellen yksi asia on varma: me kaikki olemme kovilla as-ihmisen kanssa, myös itse assi.
Kiitos kaikille teille kirjoittajille, minun silmäni avautuivat taas hieman enemmän maailmalle ja erilaisille ajatuksille.
xxx
"hole in head
Kirjoittanut: ritalin 19.6.2006 klo 21.30
Niin, toivon todella, että omalla lähipiirilläni ei ole yhtä hankalaa. Jos stressaannun liikaa saatan käyttäytyä ärsyyntyneesti ja skitsomaisesti. Myöskin olen välillä kärsimätön ja suora.
En kuitenkaan halua loukata ketään tahallani. Suuttuessani saatan olla hyvin loukkaava, mutta mua on toisaalta vaikea suututtaa.
Itsellä on kokemuksia toisista asseista ja olen assiudestani huolimatta saanut kokea sen, miten vaikeaa tällaisen ihmisen kanssa voi olla.
Itsetunto laskee tosiaan ja alkaa miltei vihaamaan itseään.
Mutta mitä voit tehdä, kun ei ole empatiaa? Päästä puuttuu siivu."
xxx
Kenties on as-oireilevia, joilta puuttuu kyky empatiaan.. siis myötäelämiseen..
En ole itse vielä sellaista tavannut vaikka olen jo viidettä vuotta as-vertaistoiminnassa mukana ollut ja kolmatta vuotta aktiivisti itse vertaisryhmää vetänyt.
Taidan avata empatiasta ihan oman ketjun - siitä on ihan liikaa hämäräperäisiä yleiskäsityksiä, joita on syytä selvitellä perusteellisesti.
Ilman perusteellista analysointia eivät ilmiöt asetu oikeisiin mittasuhteisiin.
Anteeksi epätarkkuuteni. En tarkoittanut, että asseilta puuttuisi täysin empatia, mutta kyllä tapaamani assit ovat epäempaattisempia, kuin nt:t. Assit näyttävät usein kärsivän siitä, mutta joissain tapauksissa on niinkin, että assi on onnistunut kääntämään homman toisinpäin.
Itse en nyt täysin ilman empatiaa usko olevani, mutta sellaista puuttuu ja se on kömpelöä verrattuna suurimpaan osaan ihmisistä.
>Mä en kyllä ymmärrä, että te assien uhrit ette ole voineet sanoa assille, ettei tuolla tavalla voi sanoa toiselle>
Mutta kun on sanottu. Olisi kohteliasta lukea viestit ennen kuin rupeaa "ampumaan". Ja klassinen as-tapaus ei tietoisesti "puhu pahaa toisista" sanan perinteisessä merkityksessä, juoruile, vaan töksäyttelee ihmisten selän takana kuinka nämä ovat "yksinkertaisia" ja "tyhmiä" kun jättävät as-ihmisen kiinnostuksen kohteen omassa elämässään ns. omaan arvoonsa. Kaikki linkittyy tuohon as-persoonan kiinnostuksen kohteeseen. Hän mittaa maailmaa ja ihmisten toimia sen mukaan kuinka nämä arvostavat sitä, mikä vain ja ainoastaan on maailmassa as-ihmisen perspektiivistä tärkeää ( = yksi, kaksi, harvoin useampi kiinnostuksen kohde. Useimmiten vain yksi josta luennoidaan, josta saarnataan, joka muiden ihmisten pitäisi ehdottomasti ottaa huomioon kaikessa. Jos eivät ota, ovat sitten "heikkolahjaisia", "typeriä". As-henkilö on vilpittömästi ihmeissään kuinka muut voivat olla arvostamatta hänen maailman tärkeintä asiaansa).
Niin, sanottu on:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000001302&posting=22000000017240628
hyvin - siinäpä hyvä erotusdiagnoosi muihin häiriöihin - mutta kun lapsen vie diagnoosiin niin syyniin joutuu vanhemmat ja lapsi osastolle tarkkailuun. Ei se sairaala mikään hyvä ympäristö ole tavallisellekaan lapselle saati assille. Pitäisi lasta tarkkailla siellä, missä vaikeuksia syntyy esimerkiksi päiväkodissa tai koulussa - päästäisiin lähemmäs totuutta, eikä turhaan koko perhettä pesuveden mukana ojaan kaadettaisi.
Siksi kesti kauan, ennenkuin ymmärsin, mistä ylipäätään empatiassa on kyse olin silloin jo nelikymppinen!
mielenkiinnolla luin assien uhreista. Mietin vaan ovatko ne ihmiset, joiden uhreja olette todella asseja vai persoonallisuushäiriöisiä.
Mietin vaan itseäni. Viihdyn parhaiten yksin, en arvostele muita mitenkään ääneen, luennoin kiinostuksestani vain jos, toinen haluaa kuunnella. Olen erittäin herkkä vaistoamaan, jos joku ei ole pätkääkään kiinnostunut koiristani tai hevosistani. Silloin suljen suuni ja "katoan" omaan maailmaani.
Olen elänyt 10 vuotta narsistin kanssa. Siinä meinasi henki lähteä, kun en edes tajunnut lähteä pois.
Alkuperäisell: oletkos varma, että assi sukulaisesi on niin kauhean yksinäinen kuin luulet?
Valitettavasti olen :(
Tiedän sen 110% varmaksi.
Persoonallisuushäiriöstä ei ole ainakaan minun mainitsemani ja elämääni terrorisoineen henkilön kohdalla kyse, vaan nimenomaan Aspergerin oireyhtymästä "puhtaimmillaan". Suvussa muutama lievempi diagnosoitu as-persoona - nämä kykenevät jonkinlaiseen itseanalyysiin ja vuorovaikutukseen, tämä "klassisin" as-persoona, joka vanhin, on puolestaan sosiaalisesti aivan umpisokea ja elämänpiiriltään rajoittunut, niin että näkee vain oman kiinnostuksensa kohteen, jonka liittää kaikkeen ja kaikkiin, josta luennoi ja jonka mukaan ihmisiä arvostelee (perusteella ottavatko muut ihmiset elämässään huomioon hänen kiinnostuksensa kohteen vaiko eivät). Tämä "klassisin" as-persoona ottaa myös kaikki kuvaannoilliset ilmaisut kirjaimellisesti, esimerkiksi kun hänelle mainittiin "oman navan ympärillä pyörimisestä", hän ei ollenkaan tajunnut moista "tyhmää" ja "käsittämätöntä" kommenttia. Eihän hän eikä kukaan voi "oman napansa ympärillä pyöriä", ja "mitä ihmettä tarkoitat?" (kysymys kuvaannoillisten ilmaisujen esittäjille yleensäkin tämän as-persoonan taholta).
Tämä as-persoona - tai kuka tahansa erittäin tyypillinen as-ihminen - on niin töksö ja tahattomasti loukkaava ja sosiaalisessa sokeudessaan läpinäkyvä, ettei kauempana voisi toisia manipuloivasta ja taidokkaasti muita hyväksi käyttävästä ja kieroja, itselleen hyödyllisiä ihmissuhdeverkkoja punovasta persoonallisuushäiriöisestä voisi olla.
Tämä klassisin sukuni tapaus, jonka kanssa en enää voinut olla tekemisissä, on korkeasti koulutettu, professorimainen, johtavassa asemassa oleva ihminen. Erittäin älykäs, vaan ei sosiaalisesti. Saattaa mm. mennä hienoon tilaisuuteen römppäkuteissa ja ryhtyä luennoimaan vieraille ihmisille kokouksissa sopimattomasti omasta kiinnostuksensa kohteesta jne.
Summa Summarum: as-persoona ei voisi olla kauempana persoonallisuushäiriöisestä, niin kuin totesinkin jo. Mutta eläminen voimakkaan as-persoonan lähettyvillä voi tuntua samalta kuin elämä psykopaatin vaikutuspiirissä.
Näin siis vaikeimmin oireilevien assien kohdalla, jotka itse aidosti uskovat tekevänsä muille hyvää pyrkimällä "auttamaan" neuvoineen ja luennoimiseen (että tietää assin olevan vilpittömästi omasta mielestään hyvällä asialla, lisää omaa syyllisyyttä roppakaupalla). Lievemmät tapaukset ovat asia erikseen - koen että he rikastuttavat ainakin omaa elämääni. Vaikka ovat välillä hyvin rasittavia hekin. Niin kuin me kaikki.
hän on sitten varmaan as.
Pientä saivartelua kuitenkin; persoonallisuushäiriöitä on monenlaisia. Personallisuushäiriöinen ei automaatisesti manipuloi ja käytä muita hyväkseen vaan se riippuu millainen persoonallisuuhäiriö henkilöllä on.
Täältä löytyy eri persoonallisuushäiriöiden oireita. Kannattaa lukea.
http://www.ahjos.net/luokitus/F60.htm
Oma ensimäinen dg:ni oli eristyvä persoonallisuus
Olen kyllä tutustunut eri taudinluokituskriteereihin, mutta kiitokset linkistä kuitenkin :)
Aspergerin oireyhtymä tyypillisimmillään sisältää eräitä vain hyvätasoisille autisteille tyypillisiä oirerimpsuja, joita ei voi sekoittaa muihin oireyhtymiin.
Mitenhän, eikös voisi sanoa, että nuo epäterveet, käyttäytymishäiriöiset piirteet asseilla ovat persoonallisuuhäiriön seurausta?
Eli sellaisia persoonallisuushäiriöitä, mitä voi tulla vain asseille. Asseilla on erilainen kehittymisjärjestys ja voisihan olla, että jos jossain tulee henkiseenkehitykseen vikakohta ja kehittyy pieleen, niin alkaa vaikka ajatella vääristyneesti.
Itsestä vain tuntuu, että eräällä tapaamallani assilla oli henkinen kehitys mennyt jotenkin psykopaattisille urille jossain vaiheessa. Ymmärsin hänen ajatteluaan, mutta hän oli jotenkin päätynyt hyvittämään omia heikkouksiaan pitämällä muita huonoina.
Monet meistä varsinkin As miehistä ollaan melko ulkona kaikenlaisesta avusta.
On satavarmaa, etti voimasi Jiwbo tule riittämään omaisesi hoidossa.
Perustelen tätä omalla mahdottomuudellani. Olen naulannut negatiiviset teesini
lopullisesti lasikupuni seinään.
Oli varmasti helpotus, että muutin ajoissa pois syntymäkodistani
Sukulaisia on, mutta vain muutamaan on keskusteluyhteydet.
Aikaisemmin olisin suuttunut silmittömästi aspergistani, mutta kriisivaiheessani
tartuin dg:ni kuin hukkuva oljenkorteen.
Mielelläni Jiwbo keskustelisin kanssasi paitsi sähköpostitse, myös luurissa ja "livenäkin"!
Tuo kolahti kyllä.
Meillä minua nuorempi sisaruksistamme on As. Isäkin aivan ilmeisesti samoin.
Hän käyttäytyi hyvin alentuvasti minua kohtaan murrosiässäni.
Menetin luottamustani häneen. Meillä oli isä-poikakriisi.
Kun olin muuttanut pois kotoa, näin unen, jossa tappelimme veitsin pihamaalla.
Tappelu päättyi isän pään putoamiseen.
Vanhoilla päivillään isäni tunnusti alistuvuutensa epäsuorasti.
Kyseenalaistan vieläkin jokaisen ihmissuhteeni sukuni ihmisiin.
Miksei Assi voisi yhtä hyvin olla myös psykopaatti?
Minuakin hyvin monet pitävät takuuvarmana psykopaattipersoonallisuutena.
Niin kauan kun neurologitason lääkäri antaa dg:n- naurelen keittiöpsykologien "dg:lle.
Ei nämä voi ketään oikeasti satuttaa.
Luonnollisesti yritän elää niiden lähimmäisteni, ympäristöni ihmisten tukemiseksi,
jotka osottautuu tukeni arvoisksi.
Kiitos rohkaisevista sanoistasi :) -merkitsee paljon.
As-sukulaiselleni olisi äärimmäisen tärkeää saada ystävä. Kaveri. Toveri. Joku. Henkilö kenen kanssa käydä edes kerran kuussa kävelyllä..
Eihän se ole sanottua ketkä tulevat toimeen keskenään mutta eihän sitä tiedä ellei tutustu.
Luuletko että sinulla voisi olla samansuuntaisia ajatuksia..?
Painotan nyt vielä että tämä ei ole mitään match-makingia, vaan ihan aito ja vilpitön ystävänhaku reissu :)
Olisiko sähköpostitse keskustelu alku?
Tuohon:
xxx
"Mitenhän, eikös voisi sanoa, että nuo epäterveet, käyttäytymishäiriöiset piirteet asseilla ovat persoonallisuuhäiriön seurausta?
Eli sellaisia persoonallisuushäiriöitä, mitä voi tulla vain asseille."
xxx
Olen paljon pohtinut ihmisen luonnetta ja sit persoonallisuutta.
Luonnehan on se, jonka aihio peritään ? Temperamentti, yms. ?
Se on ihmisen perusolemus ?
Sit.. Persoonallisuus kehittyy kaikesta siitä mitä ympäristö tarjoaa .. kuin siitäkin, millaisen vastaanoton se saa tietyn luontoiselta.. ja kuinka kukin itse viestii ja toimii ulospäin.
Kaikilla on jonkinlainen luonne.
Kaikille kehittyy jonkinlainen persoonallisuus.
Kyse on siis yleisestä kaikkia koskevasta ilmiöstä.
Ihminen on geeniensä (luonne) ja ympäristönsä tuote, joista se persoonallisuus muovaantuu.
Nooh.. Toki as-oireisto, joka luokitellaan aivojen toimintapoikkeamana ja aistiongelmana, kun se johtaa kommunikointiongelmiin .. tottakai se altistaa myös persoonallisuushäiriöihin.
Mutta.. ihmisaivoja ei tunneta kovin hyvin vielä.
Edes aivotoimintaa ei tunneta prikulleen - vain sinnepäin..
Juu.. ja sitten - ympäristötekijät vaikuttavat kuhunkin ihan omalla uniikilla tavallaan aina.. sitäkään ei aina tunneta. Ei sitä, kuinka mikäkin vaikuttaa mihinkin.
On myös huomioitavaa se, että kulttuuri, jossa elämme, se on aina tietyntyyppistä sopimuksien varaista, usein jotenkin uskonnollisesti ja aatteellisesti, tietyin arvovarauksin ladattua ja monen voi korostaa ongelmointia ihmisten välisessä kanssakäymisessä.
----------------------------
Minä EN HYVÄKSY tällaisia luokitteluja:
Neurologisesti tyypilliset tai sit, neurologisesti epätyypilliset ihmiset ovat sitä tai tätä plaaplaaplaa.
Pidän itseäni fiksuna mm. juuri siksi, etten sorru luokittelemaan ihmisiä, en syntyperänsä, varallisuutensa, en ihonvärin, en minkään oireilun.. ylipäätään minkään inhimillisyyden nimissä jotenkin hyviin tai huonoihin.
En käsoitä mitä hyötyä voi olla kenellekkään sellaisesta, että ihmisiä koitetaan jaotella loputtomiin hyviin ja huonoihin, hyviin ja pahoihin.. jne.
On muitakin tarkastelulähtökohtia ja näkökulmia ihmisyyteen ja siihen, että elämä kaikessa moninaisuudessaan on yksinkertaistetusti ongelmatiikan ratkaisua. Se on sitä kaikille.
Mitä hyödyttää läntätä huonon leima johonkuhun ryhmään vain jonkun yksilön, tai joidenkin yksilöiden mukaan ?
Minä tunnen neurologisesti typpillisiä ihmisiä, jotkia ovat ihan *ersläpiä, mutta en nimittele siltä pohjalta kaikkia, tai edes suurinta osaa "neneteistä" *askiaisiksi.
Jokainen on onneksi vastuussa ihan itse omista sanoistaan, asenteistaan, hankkimastaan tiedosta ja niistä sovelluksista, joita saavat aikaiseksi omassa päässään.
Minuakin saa toki haukkua, saa inhota.. jopa nimittelyä siedän.. sillä minä itse omani tiedän ja annan piut paut niille, jotka eivät osaa kunnolla perustella sanomisiaan.
-----
Ja sit.. aihe, josta voisi aloittaa ihan oman osion..
Vanhat assit.
Ne, jotka eivät ole olleet tietoisia koko oireyhtymästä, eivätkä ole lapsina, nuorina, ehkä koskaan saaneet asianmukaista ymmärrystä.. kuntoutusta, vertaistukea, jne. osakseen.. he ovat paljon hankalammassa asemassa kuin nuoremmat, joilla on ihan erilaiset lähtökohdat nyt kuin meillä "vanhoilla pieruilla".
----------------
Tämä on btw. hyvin mielenkiintoinen ketjusto.
Paljon mukavampaa puhella kaikenlaisten ihmisten kanssa asseudesta.. kuin vainb omassa vertaisporukassa, jossa sielläkin on välillä epäselvää mitä tämä on ja mitä ei kun jokainen on uniikisti oma pewrsoonallisuutensa ja aina erilainen kuin joku toinen assi.
Emme me mitään zombieita olet, tai toinen toistemme kopsuja. Ihmisiä olemme ja yksilöitä ominen hyveinemme ja paheinemme, joihin meillä on tasan samat oikeudet kuin muillakin.
Täydellistä ihmistä ei ole olemassa elävässä elämässä.
No, voi olla, että ei ole oikeastaan mitään assien omaa persoonallisuushäiriötä. As herkistää persoonallisuushäiriöille ja assinen narsisti ei ilmeisesti ole samanlainen, kuin nt narsisti.
Assi voi vaikka huomata olevansa erikoinen ja erilainen, kuin muut. Hän saattaa kehittyä pitämään itseään erityisenä ja voi alkaa pitämään itseään muita parempana ihmisenä.
Tyypillinen tällainen narsistinen kehitys...
Voi saada vääränlaisen käsityksen ihmisistä ja maailmasta yleensä. Epä empaattinen ajattelu voisi johtaa ihmisten materialisoimiseen.
Olen kanssasi samaa mieltä, kaikki ihmiset ovat yksilöitä lopulta. Ja kaikki tarvitsevat toisiaan. Luonto on luonut ihmisille erilaisia ominaisuuksia, jotta olisi mahdollisimman hyvin erityyppisiin asioihin soveltuneita yksilöitä.
Kaikki ihmiset ovat erilaisia ja toimiessaan yhdessä ja auttaessaan toisiaan he tukevat toisiaan.
xxx
"vastasit omaan kysymykseesi
Kirjoittanut: ritalin 19.6.2006 klo 21.21
xxx
Vastasinko ? Pohdiskellessa tulee vastailtua itse itselleen kun oma luonto on pohdiskella kaikki alusta loppuun itsekseen kun harvoin löytää pohdiskelukumppanuutta.
Olen miettinyt miksi on niin harvoja, jotka vatvovat asioita perinjuurin.. Ehkä syy on siinä, että ihmisille sellainen ei ole kovin luontainen tapa lähestyä olevaa ..?
Mut.. minä olen just niitä "vanhoja asseja", niitä, joita ei olla osattu/kyetty sopeuttaamaan pakottamalla joksikin muuksi kuin olen ja olen selviytynyt omalla ajattelullani jo liki 50v. ajautumatta mihinkään lopulliseen kriisiin.
xxx
"No, voi olla, että ei ole oikeastaan mitään assien omaa persoonallisuushäiriötä. As herkistää persoonallisuushäiriöille ja assinen narsisti ei ilmeisesti ole samanlainen, kuin nt narsisti."
xxx
Itsekeskeisyys ei kait riitä narsistimääritelmäksi ? Kaikki ihmisethän ovat, .. tai kaikkien pitäisi osata olla tarpeeksi keskittyneitä itseensä ? Miten ihminen muutoin osaa erottaa muut itsestään ja ylipäätään ajatella omilla aivoillaan ?
Narsismia on ymmärtääkseni sellainen, ettei piittaa muista. Että on jotenkin kyyninen ja välinpitämätön muita kohtaan ? Sekään ei vielä riitä narsistin tuomitsemiseen johonkin sanktioon, jos henkilö ei piittaamattomuudellaan aiheuta haittaa muille.
Assien kohdalla taitaa aika usein unohtua sellainen, että vaikka olemme usein ikäänkuin "pihalla" siitä konkreettisesta sosiaalisesta kanssakäymisestä ( syy: kanssakäyminen stressaa tms.) niin silti voimme toimia yhteisen hyvän eteen hyvinkin paljon vaikka emme kykene välittömään vuorovaikutukseen sulavasti.
Pitäisi kait olla aika varovainen sen kanssa, että leimataan suitsait joitakuita narisisteiksi.. se voi nimittäin kääntyä äkkiä vastakkaiseen suuntaan se osoittelu.
Empatiakyvyttömyydestähän asseja myös syytetään - mutta siinäkin on useimmiten kyse vain vaikeudesta hahmottaa sitä mitä ne muut mahtavatkaan tarkoittaa, kuinka pitäisi tulkita, kuinka reagoida, kuinka vastata.. jne.
xxx
"Assi voi vaikka huomata olevansa erikoinen ja erilainen, kuin muut. Hän saattaa kehittyä pitämään itseään erityisenä ja voi alkaa pitämään itseään muita parempana ihmisenä.
Tyypillinen tällainen narsistinen kehitys..."
xxx
On huomioitavaa, ettei as-oireisto tee ihmisestä kyvytöntä ajattelemaan.
Assi voi olla joissakin asioissa parempi kuin joku muu. Ei se ole tavatonta.
Paremmuuden kokemus.. eikö sekin ole yleistä inhimillisyyttä, ei vain jonkin erityisryhmän ominaisuus.
Joskus niinkin, että joku voi todella taitaa ja kyetä johonkin paremmin.
Mutta..
Ollaan suomessa ja täällähän on kansanperinteenä se, että omat lahjakkuudet pitäisi salata ja kaikkien pitäisi kait jotenkin kyetä esiintymään nöyrinä ja yksinkertaisina niin sitten saa jonkun "taivaspaikan"... ?
Kun sitten paikalle ilmaantuu joku joka ei olekkaan odottamassa välitöntä hyväksyntää pää kumarassa, ei olekkaan menossa "taivaaseen", vaan elää täböillä sitä mikä on innostavaa ja siihen paneutuen haluaisi jakaa oivalluksiaan ja taitojaan muidenkin opiksi - se vaan ei käy koska kulttuurisäännökset sen kieltävät.
Mutta.. nämä ovat monimutkaisia kysymyksiä ja näihinkään ei ole yksiselitteisiä vastauksia.
xxx
"Voi saada vääränlaisen käsityksen ihmisistä ja maailmasta yleensä. Epä empaattinen ajattelu voisi johtaa ihmisten materialisoimiseen. "
xxx
Tarkoitatko nyt materian ensisijaisuuteen henkeen nähden ?
Ilman materiaalista olomuotoaan ihminen ei kykene ajatteluun..
Ja tämä muuttuukin nyt sit uskon- ja arvomaailma kiistaksi. Taas päädyttiin yleisinhimilliseen aiheeseen, joka sivuaa muitakin kuin as-oireisia.
xxx
"Olen kanssasi samaa mieltä, kaikki ihmiset ovat yksilöitä lopulta. Ja kaikki tarvitsevat toisiaan. Luonto on luonut ihmisille erilaisia ominaisuuksia, jotta olisi mahdollisimman hyvin erityyppisiin asioihin soveltuneita yksilöitä.
Kaikki ihmiset ovat erilaisia ja toimiessaan yhdessä ja auttaessaan toisiaan he tukevat toisiaan. "
xxx
Avun tarjolla oloa ei usein nähdä oman pienen minän ohi.
Jos joku kaipaa itselleen välitöntä päänsilitystä ja vielä niin, ettei sitä kysy vaan odottaa sitä jotenkin esim. nonverbaalisesti ja automaattisesti kun on tottunut sitä saamaan muiltakin - voi odottaja pettyä assiin, joka ei hoksaa työntyä toisen intimiteettiin omavaltaisesti koskla ei itse pidä tunkeilusta.
Asiat eivät siis olekkaan aina sitä miltä simppelisti hetkessä voisi luulla tai itse kuvitella asioiden olevan.
Mutta.. nyt on taas kiire töihin.. hyvää uja kivaa kesäpäivää kullekin :)
>>Mut.. minä olen just niitä "vanhoja asseja", niitä, joita ei olla osattu/kyetty sopeuttaamaan pakottamalla joksikin muuksi kuin olen ja olen selviytynyt omalla ajattelullani jo liki 50v. ajautumatta mihinkään lopulliseen kriisiin.>>
Kirjoitit niin hienosti ja analysoivasti, etteivät tuntemani as-persoonat kuunaan moiseen kykenisi.
Kukaan heistäkään ei ole ajautunut "lopulliseen kriisiin", mutta lopulliseen yksinäisyyteen kyllä. Tämä vanhin ja klassisin sukuni as-tapaus, johtavassa asemassa elämäntyönsä tehnyt hyvin korkeasti koulutettu henkilö, johon hiljan katkaisin välit minäkin (olin viimeinen hänen useasta lapsestaan joka vielä oli hänen kanssaan tekemisissä), etenkin on yksin. Tämä ei häntä sinänsä masenna, koska hän tietää tulleensa hylätyksi "typerien" ja "heikkolahjaisten" ja "riistäjien" taholta, ilman omaa syytään, vaikka on - omasta vinkkelistään - vain halunnut auttaa "tyhmempiään" opettavaisilla luennoillaan, kielloillaan, vaatimuksillaan, käskyillään. Kaikki ihmiset hänen elämässään, jotka eivät ole lopulta jaksaneet enää hänen yksipuolisia luentojaan hänen kiinnostuksen kohteestaan, vaatimuksiaan ja ovat viimein ottaneet as-persoonaan etäisyyttä, ovat hänen silmissään "oman tiensä valinneita tyhmyreitä".
Ennen kuin koko suku laittoi as-henkilön kanssa välit poikki (myös as itse katkoi välejä eikä halunnut olla "sen ja sen kanssa enää ikinä missään tekemisissä" koska "se ja se oli niin tyhmä" että oli esim. suorittanut jonkun pikkuasian eri tavoin kuin as-henkilö olisi asian tehnyt), hän esimerkiksi lompsi usein sukulaisten koteihin milloin halusi, kutsumatta, kun kodeissa oli esim. hänelle tuntemattomia vieraita, ja rupesi vaatimaan että kodeissa olisi pitänyt ottaa hänen kiinnostuksensa kohde huomioon, ehdottomasti, ja kyselemään isäntäväeltä ja näiltä vierailta joita hän ei ollut ikinä nähnyt, kuinka he nyt aikoisivat toimia tulevaisuudessa hänen kiinnostuksensa kohteen huomioonottamisen suhteen? Ynnä muuta, ynnä muuta).
>Miten ihminen muutoin osaa erottaa muut itsestään ja ylipäätään ajatella omilla aivoillaan ?>
Tämän sukuni vanhimman as-persoonan hyvin yleinen kommentti tutuille ja tuntemattomille:"Etkö sinä osaa ajatella omilla aivoillasi!".
Hän osasi, itse. Omasta mielestään vain hän.
Kysymys saattoi olla pikku asioista, kuten leivän voitelusta, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin; hän, korkeasti koulutettu tutkija(kin) luennoimassa sukulaiselleen tyyliin "Etkö sinä osaa käyttää omia aivojasi? Ei leipää tuolla tavalla voidella!". Sitten as näyttämään kuinka levite tuli voidella leivälle oikeaoppisesti. Tällaisia "eikö sinulla ole aivoja?"-tilanteita
sattui tämän tästä. Kenelläkään ei ollut aivoja, toimivia, paitsi as-persoonalla itsellään. Joskus hän saattoi jopa naurahtaa alistuneen huvittuneesti sen tosiasian edessä että "suurin osa ihmisistä vain on yksinkertaisia, tyhmiä". Tätä "tosiasiaa" hän päivitteli usein julkisestikin, erilaisissa kokouksissa ja kokoontumisissa ventovieraiden edessä, ja käyttäytyi muutoinkin sosiaalisesti erittäin sopimattomasti. Hän oli mukana puoluetoiminnassa ja kävi läpi neljä puoluetta, kunnes tuli siihen tulokseen että kaikki ihmiset kaikissa puolueissa olivat niin typeriä, ettei hän enää voinut jatkaa "poliittista uraansa". Hänen kunnallistason poliittisen uransa aikana kaikki hänen päätöksentekonsa ja esityksensä pyörivät aiheeltaan hänen kiinnostuksensa kohteen ympärillä. Hän aiheutti julkisia haloita nostamalla mm. syytteitä kaupungin korkeimpia virkamiehiä vastaan, jotka olivat sivuuttaneet hänen kiinnostuksensa kohteen omissa kannoissaan (tästä oli ammoin lehdissä runsaasti juttua).
>Empatiakyvyttömyydestähän asseja myös syytetään - mutta siinäkin on useimmiten kyse vain vaikeudesta hahmottaa>
En minä ainakaan syytä. Kysymys on realismista; klassisella as-persoonalla ei minun kolmenkymmenen vuoden kokemukseni mukaan ole "vaikeuksia hahmottaa" sosiaalisia sääntöjä, kirjoittamattomia. Hänellä ei ole nimittäin tuota kykyä lainkaan.
Sukumme lievemmiltä as-persoonilta (diagnosoituja) sen sijaan löytyy empatiakykyä ja kykyä asettautua jossain määrin toisten asemaan, milloin ympäristö on vapaa näitä lievemmin oireilevia as-persoonoita ärsyttävistä tekijöistä. Nämä lievemmätkin as-tapaukset ovat hyvin lahjakkaita älyllisesti (esim. matemaattisesti), aivan kuin tuo klassisin, suvun vanhin ja vaikein as-persoona on.
Hei jaksamiseen väsynyt..
Mikäs siinä on.. ihan kuin puhuisit meidän äijästä, joka ei ole as-oireinen, joka silti on alkanut käyttäytyä kuin narsistisesti, tai psykopaattisesti oireileva ?
Kun kerroit tuon edellisesi se oli osittain ihan liian tuttua tätä:
xxx
"Tämän sukuni vanhimman as-persoonan hyvin yleinen kommentti tutuille ja tuntemattomille:"Etkö sinä osaa ajatella omilla aivoillasi!"
Meidän neurologisesti tyypillinen (?) äijä kylläkin osaa olla varsin korrekti vieraille, vain omalle väelle, etenkin kakaroille ja ex-muijalleen (ne olivat nimitykset) hän oli erityisen tyly ja epäkorrekti. Välillä hyvin ilkeä.
Tuossa korostuu assimaisia piirteitä:
xxx
"Hän osasi, itse. Omasta mielestään vain hän.
Kysymys saattoi olla pikku asioista, kuten leivän voitelusta, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin; hän, korkeasti koulutettu tutkija(kin) luennoimassa sukulaiselleen tyyliin "Etkö sinä osaa käyttää omia aivojasi? Ei leipää tuolla tavalla voidella!". Sitten as näyttämään kuinka levite tuli voidella leivälle oikeaoppisesti. Tällaisia "eikö sinulla ole aivoja?"-tilanteita
sattui tämän tästä. Kenelläkään ei ollut aivoja, toimivia, paitsi as-persoonalla itsellään. Joskus hän saattoi jopa naurahtaa alistuneen huvittuneesti sen tosiasian edessä että "suurin osa ihmisistä vain on yksinkertaisia, tyhmiä". Tätä "tosiasiaa" hän päivitteli usein julkisestikin, erilaisissa kokouksissa ja kokoontumisissa ventovieraiden edessä, ja käyttäytyi muutoinkin sosiaalisesti erittäin sopimattomasti. Hän oli mukana puoluetoiminnassa ja kävi läpi neljä puoluetta, kunnes tuli siihen tulokseen että kaikki ihmiset kaikissa puolueissa olivat niin typeriä, ettei hän enää voinut jatkaa "poliittista uraansa"."
xxx
Oletan, että kenestä tahansa voi tulla "kokovartalomulkku, olipa assi tai ei.
Jotenkin tuollainen "miehekkyys".. päällepäsmäröiti, muiden halveksunta, jne. oli kait aikoinaan aikas tavallista "tosimiesten keskuudessa". Jotenkin siinä korreloi se sosiaalisten tilanteiden sokeus.. mutta kun minun isä ei ole assi ja hän osaa hyvinkin tarkkaan valita sen seuran, missä voi olla paskaiainen ja missä olla kuin fiksuin..
Tosin.. ei hän ole kait montaa ihmisitä onnistunut hööpöttämään pitkässä juoksussa. Kait hänelläkin joku isohko ongelma on, mutta se ei ole as-oireilua.. Jotakin luonteessa kuitenkin on, sillä suvussa tuolla puolella on noita päällepäsmäreitä enemmänkin vaarin kautta.
Tämä nyt kyllä sit menee aika subjektiiviseski kun mukana on näin paljon tunteita. Silloin kun kyse on ihan läheisestä ja etenkin kun lapsen asemasta puhuu omista vanhemmistaan.. mielikuviin liittyy niin valtavat määrät kaikenlaista, että itse en lähde siltä pohjalta tekemään mitään pätevää analyysiä syistä tai seurauksista..
Senverran tästä kuitenkin voin sanoa omasta vinkkelistäni, että pedanttius, pikkutarkkuus, pikkuasioihin puuttuminen, sosiaalisten tilanteiden sokeus; ne ovat as-oireistokriteeristössä huomioitavia seikkoja.
Sensijaan vanhan arvomaailman hylkääminen ja uuden etsiminen puoluetoiminnassa, vai liekö kyse siitä, että polttaa siltoja takanaan.. ? Hm.. tuo on itselleni tuttua touhua.
Jonka hoksasin vasta yhdistää oireilun aiheuttamaan lieveoireiluun..kun sain diagnoosin ja tajusin, ettei olekkaan muiden vika, etten sopeudu joukkoon ja se vika onkin itsessäni ! Kyvyttömyydessäni ymmärtää niitä, jotka eivät ajattele ja toimi niinkuin minä.
Olen aika "vänkä" mixaus: Melko autistisesti oireileva toinen vanhempi ja toinen neurologisesti tyypillinen, tai siis ei-autismipiirteinen, jotkain ad/hd piirteisyyttä kylläkin voi olla (mitä lie) ja minä muistutan enemmän tuota ei-autistista paitsi, että olen perinyt asperger-oireilun lisänä. Joka mielestäni tekee itsestäni jossakin suhteessa fiksumman kuin vanha äijä, jonka ajatuksen juoksua en ole ikinä osannut hahmottaa. Olen jopa epäillyt joskus ettei hän varsinaisesti osaa edes ajatella - mutta .. on hänellä oltava sitä "tunneälyä" kun osaa sumplia käytöstään vaihdellen sitä tilanteen mukaan. Minä tuppaan hölöttämään ja käyttäytymään tilanteisiin sopimattomasti yhä.
Monimutkaisia juttuja nämä yritykset hahmottaa kuka on mitäkin.
Mitään virallisia kriteerejä ei kuitenkaan voida tehdä omien lähisukulaisten tai muutoin läheisten kautta jos mukana on paljon isoja tunteita.
Siksi on tärkeää, että on viralliset ja puolueettomat tahot, jotka kykenevät jääveinä hahmottamaan erilleen ne tavallisuudet ja käyttäytymiset jotka kuuluvat kuka mihinkin oireiluun.
Ei ihmisiä pidä lähteä lokeroimaan huutoäänestämällä.
Diagnostiikan ideahan on auttaa kaikkia. Ei aiheuttaa lisää ongelmia.
Btw.. minun vanhempani ovat sota-ajan lapsia ja se on takuulla ollut suuri vaikutin psyykkeeseen.
Jos puhutaan klassisesta as-oireilevasta, silloin ei kait voida puhua as-oireisesta, joka on varttunut sota-aikana, tai muutoin jossakin ääriolosuhteissa ?
Klassinen lienee sellainen määre, että siitä on irrotettu kaikki muut lieveilmiöt pois ja jätetty jäljelle se oleellinen, eli oireisto, joka ilmenee aina, olivatpa olosuhteet sitten mitkä hyvänsä. Noin asia tuntuisi kaikkein loogisemmalta.
Minä en kuuna kullan valkeana susostu alistumaan.. ja toivon hartaasti, etteivät muutkaan alistuisi sellaiselle yksisilmäiselle tarkastelulle, että ihmisyyttä mitataan vain yhdestä perspektiivistä ja vain lähietäisyydeltä kun on olemassa paljon erilaisia tarkasteluvaihtoehtoja ja "valmiissa maailmassa" on aikaa ja mahdollisuusksia lähestyä ilmiöitä objektiivisesti subjektiivisen lisäksi.
Ei siinä ole mitään mielekkyyttä kokonaisuutta ajatellen, että väitetään omien tuntemusten, vaikka kuinkakin rankkojen kokemusten kautta jotakin joksikin, jota se ei ole.
As-oireilevat lapset eivät synny luonnevikaisina, tai persoonallisuushäiriöisinä !
Luonteenpiirteet on tavallaan koodattuna perimään. Jollakulla voi olla tulinen temperamentti, joku voi olla lepsumpi. Joku on säpäkkä, joku hidas. Kuka mitäkin.
Ihmisen persoonallisuuden muodostuminen ja jalostuminen on kuitenkin aina riippuvaista siitä millaisiin olosuhteisiin kukakin sattuu syntymään jne.
Jos ihmislapsen olosuhteissa on jotakin ihan viturallaan jo alusta asti se vaikuttaa ehkä enemmän kuin se, onko pääkopassa jotakin poikkeavaa vai ei.
Ihan terveestä ja neurologisesti tyypillisestä ihmislapsesta voi tulla epätoivoinen sekoboltsi jos käy huono tuuri ja puolestaan hiukan huonommilla alkulahjoilla varustetusta lapsesta voi muokkaantua kelpo eläjä jos olosuhteet ovat suotuisat.
Josta vois aloittaakkin sellaisen oman ketjunsa.. voidaan yhdessä miettiä mitä kaikkea pitää olla, jotta ihmisen kyvyt pääsevät parhaiten esiin ja jalostumaan.
Kuta paremmin yksilöt voivat, sitä paremmin voi yhteisö ja sit elämänhallinta on kaikille helpompaa - sillä ongelmia riittää ihmisyyden ulkopuolella yllinkyllin, ei niitä ongelmia kannata elättää ja lihottaa, jotka voi selvittää ja kääntää hyödyiksi :)
Mielenkiintoisia kirjoitit :)
Tässä tyypillisiä assimaisuuksia, mitä tähän sukumme iäkkäimpään as-persoonaan tulee:
- Ottaa korkeasta koulutustasostaan huolimatta (ei-sosiaalisesta älykkyydestään huolimatta) miltei kaikki kuvaannoilliset ilmaisut kirjaimellisesti. Ei esimerkiksi lainkaan ymmärtänyt pointtia, kun hänelle huomautettiin ystäväliseen sävyyn eräänkin kerran "oman navan ympärillä pyörimisestä". Hän ei ymmärtänyt mitä järkeä ko. kommentissa oli, otti kirjaimellisesti ja koska otti kirjaimellisesti, tämänkin kuvaannoillisen ilmaisun, piti luonnollisestikin ilmaisun päästänyttä "täysin typeränä".
- Puhuu tilanteisiin ja etäisyyksiin nähden aivan liian kovalla äänellä ja korkealla nuotilla. Ei auta vaikka on vuosia pyydetty puhumaan hiljempaa. Ei osaa siis suhteuttaa äänensä voimakkuutta tilanteeseen. Sukumme diagnosoiduilla lievemmillä as-persoonilla, jotka todella mukavia mikäli ympäristössä ei ole heitä ärsyttäviä tekijöitä, on myös sama ongelma. Lisäksi assimaista on huolellinen ulosanti, kirjakielen ja omien - omituistenkin - ilmaisujen käyttäminen.
- Outo huumorintaju, joka ei niin kutsuttujen normaalien ihmisten mielestä ole välttämäti huumoria lainkaan. Sukumme eräs lievempi as-tapaus saattaa esimerkiksi sanoa jonkin sanan, esimerkiksi sanan "pappi", ja nauraa sitten itsensä tikahduksiin suurella äänenpaljoudella. Sitten hetken hiljaisuus, kunnes taas sanotaan "pappi" ja nauretaan. Toistoja niin monia kuin huvittaa tehdä - oli sitten missä vain, vaikka kyläreissulla ensimmäistä kertaa vieraassa paikassa.
- Ei käsitystä miten pitäisi pukeutua, ei merkitystä miltä koti näyttää, kunhan omaan kiinnostuksen kohteeseen liittyvät asiat (esim. paperit) ovat prikulleen järjestyksessä, pölyttömiä ja ojennuksessa.
- Syöminen käsittää vain muutamia totuttuja ruokalajeja, aina samoin valmistettuna, samassa paikassa nautittuna, samoja ruokailuvälineitä käyttäen.
- Muita ihmisiä ei haukuta ja arvostella ja "neuvota" (pyytämättä) ilkeään sävyyn (yleensä) vaan neuvotaan kuinka margariini levitetään leivälle "oikein" täysin arkipäiväiseen sävyyn - as-ihmiselle ("klassisimmalle") on täysin luontevaa neuvoa muita kaikessa mitä muut tekevät eri tavoin kuin hän; hänhän vain yrittää vilpittömästi auttaa niitä jotka "eivät osaa", ja on aidosti hämmästynyt jos neuvottavat neuvoista hermostuvat.
- Kasvojen ilmeettömyys (ilmeissä ei juuri vivahde-eroja, puhe monotonista ja "luennoivaa").
- Ruumiinkielen puute (ei höystä puheitaan ruumiinkielellä, liikuttelemalla siis käsiään tms.). Jäykkä liikkuminen, outo kävelytyyli tai muu liikunnallinen poikkeavuus. Usein vaikeuksia silmien ja käsien välisessä yhteistyössä (kaikilla sukumme as-persoonilla).
- Kyvyttömyys manipuloida ihmisiä itseä hyödyttävällä tavalla (toisin kuin psykopaattien kohdalla); as-persoona jää manipulointiyrityksistä ja valehtelusta, jos sellaista yrittää, lähes aina kiinni, koska hänen manipulointi- ja valehteluyrityksensä ovat niin kömpelöitä ja läpinäkyviä. Yleensä as ei tahallaan ei yritä valehdella tai manipuloida vaan on "totuudentorvi" (kaikki, etenkin negatiiviset huomiot muista täytyy kuuluttaa julki), mutta "totuus" asiasta saattaa olla as-persoonan mielessä tai silmissä aivan muu kuin se on jos nk. normaali-ihminen samaa asiaa tarkastelee. Tämä ei ole varsinaista valehtelua.
Tämmöisiä tuli nyt omien kokemusten pohjalta mieleen erotukseksi psykopatiasta.
Vielä as-piirteitä sukumme as-persoonilta:
- Makuyliherkkyys (ja jonkin ruoan koostumus tekee sen as-persoonalle mahdottomaksi syödä. Ruoan täytyy tuntua suussa "oikeanlaiselta").
- "Tuntoaisti" kynsissä ja/tai hiuksissa, joiden leikkuu "kivuliasta". Samoin yliherkkä tuntoaisti esimerkiksi ikenissä, niin että hampaiden harjaaminen on vaivalloista.
- Yliherkkä kuuloaisti. Jokin sinänsä aivan mitätön ääni saattaa häiritä as-persoonaa kovasti, niin ettei hän voi jäädä äänen ulottuville (sukumme vanhin as paisutti kirjaston lukusalissa lampusta kuuluvan, tuskin kuultavan surahtelun valtaviin mittasuhteisiin, esimerkiksi).
- Tuoksuyliherkkyys.
- Vaikeus tunnistaa kosketuksia (suvun nuorempi as-henkilö mm. luuli ja tunsi pienempänä että häntä "lyötiin" kun hän seisoi jonossa, ja edessä ja takana seisovat hipoivat häntä).
- Vaikeus tulkita liikkeitä (vaikeus vaikkapa pallopelissä - jos joku heitti pallon yhdelle nuoremmalle sukuni as-persoonalle, hän saattoi tulkita sen pienempänä henkilökohtaiseksi hyökkäysiskuksi ja reagoida sen mukaan).
- Vaikeus tunnistaa muiden ilmeitä ja eleitä sellaisiksi kuin ne on tarkoitettu. As saattaa luulla että hänelle irvistetään milloin joku suo hänelle ystävällisen hymyn jne.
- Univaikeuksia on jokaisella suvun as-persoonalla. Kaikilla ollut pienestä pitäen.
assille yleensä riittää, että asiat muuttuvat hänelle sopivaksi - se on hänen tavoite "manipuloinnissa" --- johtaminen harvoin kiinnostaa saati onnistuu assilta!
näillä määritteillä. Onhan todettu, että esimerkiksi hysteria syntyi 1800-luvulla mielisairaalassa ahdistelun ja kiusaamisen seurauksena - sitä ei esiintynyt kun potilas pääsi pois hourulasta!
En malta ollakkaan ihan hiljaa kun täällä on niin mehevää mielipidevaihtoa.
Koitan silti hillitä "viisasteluani" ollakseni mahdollisimman normaalin vähäpuheinen ja vaikeaselkoinen.
Koen sanoman typistämisen välillä hyvin harhaanjohtavaksi, sillä silloin ei voi perustella asioita perinpohjin ja voi helposti syntyä väärinkäsityksiä, mutta yritän siis olla niinkuin ihmiset yleensä.
Tuohon listailuun, millaisia ovat as-oireiset normaali-ihmisen näkökulmasta.. en malta olla sanomatta, että ns. normi ihmiselle on siis helpompaa teeskennellä, vedättää, narrata, jättää sanomatta.. Eli siis, valmiudet manipulointiin jonkin tuntemattoman motiivin vuoksi ovat olemassa ?
Kuinka nt. ihmisten sanomisista voi tietää puhuuko hän totta vai narraako ? Jos narraa niin miten sen voi tietää jos ei tunne toista kunnolla ?
Noista as-luonnehdinnoista olen samaa mieltä. Itselläni kun on samanlaisia taipumuksia uppoutua omiin juttuihini eikä sosiaalisten tilanteiden vaatimat tapa- ja käytöskulttuuri ole oikein avautunut itselleni. Olen ikäni ollut ns. aika "pihalla" sillä ihmisillä tuntuu kuitenkin aina olevan jokin oma tai sit yhteinen etu ajettavanaan tekivätpä he sitten mitä hyvänsä. Jos sitä ei paljasteta tulee outo olo.
Olen usein joutunut höynäytetyksi ja hyväksikäytetyksi ja nimenomaan neurologisesti tyypillisten ihmisten toimesta.
Silti.. en aio lannistua vaan tahdon ottaa selkoa siitä millaisia ihmiset oikeasti, rehellisesti ja vilpittömästi ovat.
Se, että joku kertoo vuolaasti jostakusta muusta kuin itsestään, se ei vielä kerro kertojasta muuta kuin, että hän kertoo mieluimmin muista mutta pitää itsensä piilossa.
Olisi mukavaa tietää elämästä myös nt. ihmisen perspektiivistä.
Miten he kokevat elämän, ihmissuhteet, kanssakäymisen. Kuinka ratkovat ongelmia joihin eivät ole ennen törmänneet, jne.
Kuinka nt. ihmiselle onnistuu muiden hyväksikäyttö ja hööpöttäminen niin hyvin ? Ja miksi tuollainen ominaisuus on mahtanut jalostua ihmisiin ? Jotenkin se tuntuu hyvin turmelukselliselta ominaisuudelta.
Ei ole harvinaista että as-persoona on keskivertoa älykkäämpi. Tällöin "pikku professorista" varttuu monasti johtavassa asemassa toimiva henkilö, joka työskentelee kiinnostuksensa kohteen parissa (esim. Albert Einstein äärimmäisenä esimerkkinä).
Oman sukuni vanhin as on jo nuorena siirtynyt johtavaan asemaan ansioittensa perusteella työelämässä, eikä hän olisi kenenkään alaisena kyennyt elämäänsä toimimaankaan, koska on "ylhäältä alaspäin"-asennoituva synnynnäinen luennoitsija ja opettaja ja tutkija.
Toisella as-persoonalla, nuoremmalla, suvussamme on oma menestyvä yritys nyt hänen ollessaan alle kolmikymppinen. Toisten alaisuudessa hän ei töksähteleväisyydestään johtuen ja siitä johtuen, että vaati kyetäkseen keskittyä työhön ympäriltä erityisolosuhteita, oikein menestynyt, mutta nyt oman henkilöstönsä ja työnsä johtajana hänellä menee loistavasti.
Kolmas as, nuorin, on vasta koulutiellä. Hän aikoo myös yrittäjäksi.
>>Kuinka nt. ihmisten sanomisista voi tietää puhuuko hän totta vai narraako ? Jos narraa niin miten sen voi tietää jos ei tunne toista kunnolla ?>>
Ei voikaan, usein. Joillakuilla on sisäsyntyistä "silmää" vaistota milloin joku on epärehellinen.
Ihmistä (nt-ihmistä taikka enemmän tai vähemmän "massasta" poikkeavaa) julmempaa olentoa ei maa päällään kanna. Muuhun tulokseen ei voi tulla kun ihmiskunnan historiikkia tarkastelee. Onneksi myönteisiäkin poikkeuksia on =)
As-oireyhtymään liittyy melkein aina myös fyysistä poikkeavuutta (dyspraksia), lisäksi eräissä tapauksissa on as-henkilön oireyhtymä todennettavissa myös erilaisin kuvantamismenetelmin (aivosähkökäyrä jne.), etenkin milloin as-oireyhtymään liittyy rinnakkaisia neurobiologisia oireyhtymiä.
Kuuluu vähäinen kasvojen mimiikka. Myös tiettyä motorista kömpelyyttä.
Esim. styyrpuurin/paabuurin erottaminen ei vielä ( 50 m) ei ole mennyt ns.rekisteriin.
Sama p ja r kirjaimien paikat yhä hakusessa.
Muistan pitkiäkin numerosarjoja, mut jostai syystä em. kuten vasen-oikean erottamiseen on keskityttävä päivittäin huolellisesti.
Tämähän kertoo jostain laaja-alaisesta aivojen kehitysvauriosta.
Vaikuttaisi ennemminkin syvemmältä autistisuudelta.. mutta noiden käsitteiden kanssa ollaan asiantuntijapiireissäkin alettu olla aika varovaisia.
Asseissa on myös niitä, joilla on ongelmia naamanvääntelynsä kanssa, sellaisen tahattoman ylireagoinnin.
Huomauttaisin, että as-oireistossa voi olla kyse sekä yli-, että alireagoinnista ja niiden syvyydestä suhteessa oireiluun ei pitäisi kovin pontevasti puhua.
Jollakinlailla aina mukana on jokin ääripään reagointi kun puhutaan assiudesta, mutta kumpaan suuntaan menevää, sen voi kukin tykönään havaita itse.
Minulla on toinen sukuhaara täynnä erilailla reagoivia. Ja reagointi vieläpä vaihtelee kun ympäristötekijät muuttuvat tai oireilevan omassa olotilassa tapahtuu muutoksia.
Asseissa on myös sekä intro-, että ekstroverttejä. Ei pitäisi lähteä rajaamaan ja määrittelemään liian yksipuolisesti koskapa siitä voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä.
Onko kyse oikeastaan johtavassa asemassa olosta.. jos asiaa jatellaan pedantisti tarkasteltuna ?
Jos joku hallitsee jonkin erityisalueen hyvin ja voi muita opettaa siinä, sitä ei ymmärtääkseni luokitella johtamiseksi, vaan opettamiseksi ?
Kuin myöskin yrittäjänä toimiminen tarkoittaa, että henkilö on itse se, joka harjoittaa yritystoimintaa, joka ei välttämättä edellytä mitään varsinaista johtamista.
Mutta (nyt huumoria :) puheet johtamisesta silloin kun kyse ei olekkaan varsinaisesti hierarkian mukaisesta johtamisesta vaan ihan jostakin muusta, ne voidaan luokitella harhaan johtamiseksi.. nääsnääs :)
Tässä voipi nyt ilmetä muuan seikka, joka kuvastaa joidenkin ihmisten laumasieluisuutta, jonka myötä voidaan potea kroonista auktoriteettiuskoisuutta ja kuvitella johtajaksi aina se, joka jollakinlailla ylittää omat kyvyt.
Niinhän ei kuitenkaan ole. Ihminen voi aina itse yksilönä valita ketä seuraa ja tottelee.
Johtaminen luokitellaan ammatiksi siinä kuin mikä muu tahansa ja hyvä ammattijohtaja omaa pätevyyden diblomatiaan, jota as-ihmisillä ei useinkaan ole. Tai.. sit sitä ei ymmärretä niiden taholta, jotka kaipaavat alituiseen sosiaalista sukimista, myötätuntoa ja hyväksyntää.
Jonka taustalla voi sit ollakin jo joku emotionaalinen tunneongelma. Itseluottamuksen puute tai jokin traumaattinen pelko hylätyksi tulemisesta, tms.
Joillakuilla voi olla noita tunneongelmia niinkin, ettei ole tapahtunut sitä aikuistumista niin, että rohkeus ylittäisi holhotuksi tulemisen tarpeen.
Perin monimutkaista tämä ihmisenä oleminen. Perin kiperää välillä olipa syntynyt sitten millaisella perimällä ja millaisiin olosuhteisiin hyvänsä.
Mutta tämä on upeaa kun voi ihan iisisti jutella kaikensorttisten ihmisten kanssa ihan rauhassa ilman, että kukaan koittaisi päteä toinen toistensa yli.
Onhan täällä jokusia, ilmeisesti itseään hauskonakin pitäviä besserwissereitä näkynyt välillä letkauttelemassa jotakin sopimatonta, mutta pääsääntöisesti täällä jutut liikkuvat asialinjoilla - joka on itselleni yllätys sillä aikoinaan aloin kaihtaa S-24:sta kaiken epäasiattomuuden vuoksi kun täällä hilui niin paljon jos jotakin horisijoita, joiden motiivina taisi olla vain ajankulukseen tosille huutelu mistä tahansa ja miten tahansa.
Kivaa, että tänne on avattu tällainen osio. Hyvää vaihtelua as.palsta net:lle, jossa välillä kyllästyttää se yksipuolisuus kun läsnä on melkein pelkkiä asseja.
Mukavaa rupatella muidenkin kanssa, se avartaa.
Toivottavasti tästä as-perspektiivistäkin voi avartaa muita ? :)
Tällä samalla planeetallahan me kaikki elämme ja kukaan meistä ei itse valitse sytymmäänsä tai mitään muutakaan.. vasta aikuisena saa osakseen suhteellisen vapauden, joka on aina kuitenkin sidoksisuutta ties mihin.
Ilman tällaista tutustumista toinen tosiinsa ei synny mahdollisuutta kommunikoinnin ja tulkinnan avartumiseen eikä siten synny mahkuja hyvään vuorovaikutukseen .. joka puolestaan mahdollistaa parempilaatuista elämää meille kaikille kun ihmisten väliset ristiriidat ja ongelmat voivat vähentyä ja voimavaroja riittää muuhun elämässä tarvittavaan. Ja hyvinvoiva ihminen puolestaan saa paremmat mahdollisuudet kartuttaa voimavarojaan ihan toisin kuin huonovointinen.
Minun on pakko jaksaa assia.. eli itseäni, vaikka se on välillä ihan hirmu rankkaa. Järki tietää asiat todella hyvin, mutta jotenkin sen yhdistäminen käytännön toimintaan ei aina ota sujuakseen. Välillä on aika skitso olo kun havaitsee toimineensa ihan oman järkensä vastaisesti.
Luovuttamisen halua ei ole vaikka sellainenkin välillä käy mielessä kun elämässä oikein tökkii.
Onneksi ajatusten ja tekojen välillä ehtii moni kenkäpari kulua !!!
xxx
"Ei voikaan, usein. Joillakuilla on sisäsyntyistä "silmää" vaistota milloin joku on epärehellinen."
xxx
Voi olla, että liene varsin poikkeuksellinen as-oireinen, mutta minulla on aika yliherkkä tuo vaistotoiminto.
Huomaan aika nopsaan jos toisen hymy ei olekkaan aito tai jos toinen on muissa maailmoissaan ja vastailee automaattisesti mitä sattuu.
Tuollaisia kohtaamisia tapahtuu ihmisten kanssa jatkuvasti. Ihmiset kyselevät ja puhuvat niitä näitä ihan silkkaa kohteliaisuuttaan vaikka he ilmiselvästi haluaisivat pois niistä tilanteista jonnekin muualle ja kokevat olonsa epämiellyttäväksi.
Tultuani tietoiseksi omasta oireilustani ja kohdattuani vertaisiani "virallisesti".. tarkoitan siis sitä, etten ajaudu enään niihin kohtaamisiin, missä oireistostaan tietämättömät ihmiset koittavat tekeytyä epätoivoisesti joksikin tyypillisesti normaaliski, jossa roolissa he kokevat itsensä ahdistuneiksi ja purkavat sitten sen pahan olonsa siihen, joka on lähinnä.
Taitaa olla enemminkin sääntö kuin poikkeus, että ihminen on jostakin sisäisestä syystä, ehkä ulkoisten kokemiensa paineiden vuoksi hyvin huonossa olossa ja sitä kanavoidaan sitten muihin ja syytä koitetaan etsiä väärästä paikasta ja syyllistää milloin ketäkin.
Diagnosointi voi toimia ikäänkuin osoitteena jos määrittelyn saanut kykenee sisäistämään omat ongelmansa suhteessa oireistoon.
Tekisi hyvää monella muullakinlailla oireileville ihmisille päästä ymmärtämään omia erityispiirteitään. Säästyisimme siten monilta turhilta syyllistämisiltä ja virheiltä ja voisimme kanavoida voimavaramme ja kykvykkyytemme johonkin rakentavaan loputtoman riitelyn ja sen sellaisen sijasta.
Aika paljon näiden ongelmien taustalla kummittelee myös kulttuuri, jossa elämme. Arvostukset voivat olla suuntautuineita ihan pieleen.
Sekään ei ole tavatonta.
Onneksi ihminen kaikesta ongelmallisuudestaan huolimatta on hyvin nopsaan uudistuva luonnonvara omissa rajoissaan pysyen. Etenkin kun voi ja saa pysyä omissa henkilökohtaisissa rajoissaan eikä kukaan pakota niitä riuhtomaan riekaleiksi :)
Olen muutoin joksu tullut ajatelleeksi, mahtoiko Arvo Ylppö olla assi ?
As-oireiset näyttävät usein nuoremmilta kuin ovat ja elävät hyvin vanhoiksi.
Tässä tapauksessa johtaja on johtaja. Syöpätutkija ja johtava lääkäri, ylilääkäri. Tämä sukuni vanhin as.
On myös paljon tuttujenkin kasvojen tunnistamisen vaikeutta. Tutulla täytyy olla jokin tuttu vaate, tuoksu (hajuvesi tai dödö) tai kampaus tai jotakin josta hänet kadulla vastaan tultaessa voi helpommin as-ihmisen mielestä tunnistaa kuin kasvoista.