sr-reuma ja jatkuvat iriitit

karo82

Moi!
Satuin tänne palstalle kun hain tietoa iriitistä. Olen 24-vuotias selkärankareumaa sairastava nainen ja nyt vaivanani on jatkuva iriitti. Reuma on nyt pysytellyt jonkun aikaa (pari kk) rauhallisena, siihen lääkityksenä Trexan 10mg/vk sekä foolihappo ja liuta särkylääkkeitä. Viime elokuussa sain ensimmäisen iriittini, ei siis kovin kauan aikaa sitten ja se helpotti 2kk lääkityksellä, kortisoni tipat, laajentava tippa, sekä voide yöksi. Nyt vuoden alussa iriitti uusiutui, mutta ei hellitä sitten millään. Jos lääkitystä koittaa purkaa, niin se iskee samantien tulehdusta vaan uudestaan pahemmaksi. Eli tällä hetkellä sit vaan tiputtelen tippoja ahkerasti, nyt on kuuri marraskuuhun asti ja vasta joulukuussa seuraava kontrolli. Normaalia elämää olen koittanut viettää, sianlihan olen jättänyt kokonaan pois, ja liikuntaakin on pakkko koittaa harrastaa selän takia. Selkä tulee kipeäksi jos olen levossa, mutta iriitti taas kuulemma pahentuu liikkumisesta, joten tuntuu, että olen jonkunlaisessa noidankehässä.

Nyt kun aurinko on alkanut paistaa niin oireet ovat aika sietämättömiä, silmät ovat normaalistikin kipeät, mutta aurinkoisella ilmalla on myös voimakasta päänsärkyä. Olen ollut yhteydessä sekä reumalääkäriin, että silmälääkäriin ja tuntuu, että pompottavat vaan toisilleen koko ajan, kummallakaan ei ole mitään apua tähän tilanteeseen. Näkö on heikentynyt kovasti ja pelkään, että miten paljon se mahtaa vielä heikentyä ja mahtaako palautua enää ollenkaan. Jollain tiimarin halpalaseilla olen töissä tihrustellut, sairaslomallekaan en ole tohtinut jäädä kun töissä on niin kiireistä. Silmälääkäri sanoi, että reumalääkitystä olisi tehostettava ja reumalääkäri taas pyytää kääntymään silmälääkärin puoleen. Ysityiselle lääkärille menoon ei oikein olisi varaa.

Voisitteko kohtalotoverit ja muutkin viisaammat ystävällisesti kertoa miten olette saaneet jatkuvan iriitin kuriin? Ja miten olette oikein jaksaneet tämän kanssa? Ja joku on puhunut injektiosta, onko kyseessä silmän viereen pistettävä kortisoni-injektio? Onko se auttanut? Ja mitä minun oikein pitäsi tässä tehdä? Odottelenko vaan, että helpottaisi...? Alkaa olemaan epätoivoinen olo, kun tuntuu rajoittavan elämää kuitenkin jonkun verran.. Ja pelottaa tosiaan tuo näön heikkeneminen, etten vaan vielä tämän ikäisenä ihan kokonaan sokeutuisi.

6

3549

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • psortiartriitikko

      Tulepas semmoiselle palstalle kuin www.harraste.net ja sivun avautuessa klikkaat palkkia, jossa lukee "Terveysfoorumi". Uskon ja veikkaan, että löydät sieltä kohtalotovereita.

      Toinen vaihtoehto: www.verkkoklinikka.fi/keskustelut/reuma.

      :)

    • Pred Forte

      Itselläni myös jatkuva lääkitys iriitin vuoksi, mutta pysyy yleensä suht hyvin aisoissa. Kerran on tullut sellainen pahempi tulehdus. Laitan itse 3* pvässä Pred Fortea ja illaksi Tropicamidiä. Sen lisäksi mulla on silmänpainelääkkeet aamuin illoin.

      Lääkäreiltä saamani tiedon mukaan iriitti kertoo juuri reuman tilasta, menevät vähän käsi kädessä. Jos reuma pahempi, iskee helposti silmiinkin. Itselläni reuma paheni talvella ja Trexan nostettiin 15 mg:sta 20 mg:aan ja aloitettiin Sandimmun. Reumalääkärini sanoi, että tällä pitäisi olla vaikutusta myös silmiin ja silmälääkärini olikin tyytyväinen lääkityksen lisäämisestä. Talvella mulla oli se pahempi tulehdus.

      Mielestäni sinun tulisi vaatia itsellesi lähete Silmäpoliklinikalle, jos oma silmälääkärisi ei saa iriittiä kuriin. Samaten reumalääkärisi voisi tarkistaa lääkitystäsi, eli kummankin lääkärin pitäisi reagoida tilanteeseen. Ehkä voisit kuitenkin kerran uhrata rahaa yksityiseen, jos hän sitten kirjoittaisi lähetteen jonnekin osaavampaan paikkaan (jos siis asut kaukana Hgin silmäpoliklinikasta).

      Iriittiin kuuluu se, etä näkö sumenee, mutta onneksi ainakin minulla näkö palasi, kun pahin vaihe saatiiin kuriin. Lisäksi pahan iriitin aikana pitäisi levätä ja välttää rehikimistä eikä saa saunoa. Joten ehkä se sairasloma ei kuitenkaan olisi ollut pahitteeksi? Itse ainakin soittaisin silmähoitajalle ja varaisin häneltä ajan lääkärille, selitä että tilanne pahentunut ja vaikka suurentele asiaa, jos et muuten saa aikaa! Ja kun itselläni oli se pahin vaihe, laitoin Pred Forte tippoja tunnun välein n. 2 viikon ajan, jonka jälkeen laitoin 2 tunnin välein 2 vkon aikana. Sen jälkeen 4 tippaa päivässä ja nyt 3 kertaa päivässä.

    • on iriitissä ?

      Kysyy tyhmä selkärankareumaa sairastava, joka onneksi on iriitiltä välttynyt.

      • kuin

        porakoneella porattaisiin silmän takana valoa ei kestä yhtään itselläni 5-päivää en enää nähnyt kuin varjoja työterveyslääkäri piti vain tavallisena tulehduksena

      • karo82

        Ja iriitin oireista vielä sen verran, että siihen kuuluu kipua silmässä ja siitä varmaan aiheutuu mulle myös tuo päänsärky. Silmät on todella valoarat. Tekee jopa pahaa katsoa ulos ikkunasta päivällä, vaikka olisi sumuinen ja sateinen keli ulkona, silloinkin joudun laittamaan aurinkolasit päähän jos lähden ajamaan autoa. Pahassa vaiheessa ei autokaan saa ajettua, kun tulee epävarma olo sen näön kanssa. Silloin kun iriitti on alkuvaiheessa, niin huomaan autoa ajaessa, että näyttää, että kaikilla vastaantulijoilla olisi pitkät ajovalot päällä. Silmät myös punoittaa kuulemma kovasti, mulla se punoitus on ollut aika lievää.

        Ensimmäisellä kerralla oli selkeimmät oireet, sen jälkeen iriitti on tullut aina "hiipien" eli hiukan salakavalasti, ja lievemmin oirein, vaikka tulehdus onkin sitten ollut pahana silmälääkärin mielestä. Näkö myös alkaa sumentua, huomasin ensin, että en näe kauas enää niin hyvin kuin ennen ja valot meni jotenkin sumeaksi ja näytti erikoisia heijastuksia. Tipat heikentää sitten kans näköä, mutta se palautuu sitten kun tulehdus on lähtenyt. Pidemmällä aikavälillä iriitti sitten heikentää näköä pysyvästikin. Nyt sain viimeisimmän iriitin flunssan jälkitautina, mutta tulee myös ilman mitään selkeää syytä välillä.

        Olen kuullut, että noin yksi kymmenestä selkärankareumaatikosta sairastaa iriitin ainakin kerran elämänsä aikana. Ja joillain se uusii herkemmin kuin toisilla. Jos siitä on jäänyt tällainen uusiutuva riesa kuin minulla, niin on kuulemma tosi vaikeaa päästä kokonaan siitä enää eroon.

      • karo82
        karo82 kirjoitti:

        pupillit on erikokoiset. Sehän oli se tärkein syy minkä takia hakeuduin silmälääkärille, kun huomasin, että varsinkin hämärässä valossa pupillit oli huomattavasti erikokoiset. Kipeämmässä silmässä pupilli ei laajentunut pimeässä, vaikka molemmissa silmissä oli tulehdus.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olet toisen kanssa

      ...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain
      Ikävä
      222
      1537
    2. Näytit taas lihoneen.

      Tynnyri se vaan kasvaa.
      Ikävä
      29
      1393
    3. Kuka teistä on paras nainen

      A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊
      Ikävä
      61
      1269
    4. Immu otti pataan

      Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      69
      1207
    5. Onko jotain mistä

      Olet huolissasi kaivattusi suhteen?
      Ikävä
      78
      1194
    6. Osaako joku selittää tätä

      Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?
      Ikävä
      75
      1172
    7. Jos me joskus nähtäisiin

      niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi
      Ikävä
      103
      1163
    8. Koska vietät

      Yhteisen yön kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      54
      998
    9. Lesken uusi

      Onko totta että puolangan kunnalla töissä ollut mies joka kuoli niin sen vaimolla jo uusi lohduttaja. Pitäneekö paikkans
      Puolanka
      18
      942
    10. Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"

      Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per
      Lieksa
      175
      855
    Aihe