Halosen on vaikeaa sopeutua perustuslain edellyttämään rooliinsa. Aisanyli potkimista tapahtuu kaiken aikaa ja Halosen selvä ärtymys on käsin kosketeltavaa. Onko vallasta luopuminen noin tuskallista. Eikö arvovaikuttajan rooli viehätä presidenttiä, vai eikö hänellä olekaan mitään arvokasta sanomista meille kansalaisille?
Halonen ylittää valtuutensa
koko ajan
3134
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
sukupuoliasioissa. Vaatii suvaitsevaisuutta. Muualla maailmassa alkaa jo tulla suvaitsevaisuuden rajat vastaan, kun Suomessa vasta otetaan vauhtia.
on nuoruudessaan kapinoinut järjestäytynyttä yhteiskuntaa vastaan. Tämäkö kapinointi jatkuu vielä. Tuntuu, että hänen tavoitteensa ovat vieläkin sovinnaisuutta ja toimivaa yhteiskuntaa vastaan.
Tyypillistä narsismia: loputonta vallanhimoa ja kapinallista uhmaikäisen - siis noin 2-vuotiaan tasolla olevaa touhua. Käytöshäiriöitä, rajojen kokeilua, selittelyä ja jatkuvaa oman edun tavoittelua, kiukuttelua.
Narsisiti ei hyväksy kuin yhden tahdon eli omansa ja muiden tulisi taipua, muuten tulee riitaa.
Tämä on siis meidän Arvojohtajamme. Mutta mitkä ovat ne arvot ?