Täytyy kyllä hieman ihmetellä tämänkin palstan isovanhempien kannanottoja. Koetteko todellakin isovanhemmuuden suurena taakkana? Minä olen kuvitellut että suurin osa oikein odottaa sitä isovanhemmuutta ja aikoja jotka saa viettää lapsen lapsien kanssa, mutta ainakin äänekäs osa isovanhemmista kuullostaa olevan varsin eri mieltä asiasta.
Onko isovanhemmuus taakka?
jjj
181806
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Eipä ole ollut taakka koska en ole koskaan saanut olla isoäiti eikä entinen mieheni isoisä.
Lapsenlapsia on kolme kappaletta. Tottakai olemme menettäneet paljon ja myös lapset ovat menettäneet.
Olen raitis tavallinen pitkän työuran tehnyt nainen.
Ei rikoksia, ei huumeita jne.
Aikoinani tein surutyön joka kesti usemamman vuoden.
Nyt ei oikeastaan tunnu enää miltään. Ainoastaan joskus hailakka muisto.
Lapsetkin alkavat olla jo murrosiässä. Syy miksi emme ole saaneet tavata on heidän sukunsa perinne.
Lapset kuuluvat äidille sekä äidin puoleiselle suvulle.
Näin toimi jo tämä tyttären äiti aikoinaan. Perityy äidiltä tyttärelle. Toinen isoäiti on lesbo ja hyvin dominoiva. Hän kyllä tapaa lapsenlapsiaan. Joskus tuntui että hän pitää itseään lasten "isänä".
Jokin aika taaksepäin sain pojaltani hänen vanhemman lapsensa kännykän numeron. Soitin siihen
kysyin kuulumisia ja että muistaako hän vielä minua? Sanoi muistavansa. Kysyin haluaisiko tulla kylään? Kertoi tulevansa. Kului aikaa puolisen tuntia kun lasten äiti soitti. "Jätä lapset rauhaan". Suoljin hiljaa puhelimen. Ei minulla ollut hänelle mitään sanottavaa. En ole koskaan aikaisemmin soittanut ja lapsia en ole nähnyt moneen vuoteen.
En tarkoita, ettenkö uskoisi sinua, mutta tuli melkein tippa silmään lukiessani tekstiäsi.
Ihmettelen vain miten poikasi on tällaisen hyväksynyt. Onhan isälläkin sentään yleensä lasten suhteen jotain sanomista.
Eipä kai sinulla kuitenkaan asioiden näin ollen, ole muuta mahdollisuutta, kuin elää elämääsi ilman lastenlapsia.
Kyllähän tällaisenkin asian yli pääsee ajan myötä, kun on pakko. Ehkäpä lapset aikuisina ottavat yhteyttä, mutta pakkohan on myöntää, että vaikea on siinä vaiheessa luoda läheistä suhdetta.
Minulla on pari hyvää ystävää, jotka riitaantuivat, toinen yhden tyttärensä ja toinen kahden tyttärensä kanssa.
Ensimmäisessä tapauksessa äiti otti asian niin raskaasti, ettei selvinnyt ilman ammattiauttajaa. Sen lisäksi, minä kävin hänen kanssaan vuosikausia, ilta illan jälkeen, puhelinkeskusteluja, jolloin asiaa vatkattiin edestakaisin, tyttären syntymästä nykyhetkeen. Lopulta äiti jotenkin hellitti ja sai koottua elämänsä uudelleen. Silloin tapahtuikin ihme. Tytär tuli itse pyytämään anteeksi ja pikkuhiljaa välit ovat korjaantuneet niin hyviksi, etteivät ole koskaan ennen olleet. Selvisi myös, että tyttärellä oli ollut itsellä niin vaikeita ogelmia, ettemme olleet voineet kuvitellakaan, vaikka jotain tiesimmekin.
Toinen ystäväni tuskin koskaan pystyy sopimaan tyttäriensä kanssa. Hänellä on kuitenkin kovempi luonne, joten hän pystyy elämään elämäänsä ilman heitäkin ja on sopeutunut tilanteeseen. Hänellä on muitakin lapsia ja lastenlapsia.
Yritän vaan sanoa ymmärtäväni, että sinusta ei enää oikeastaan tunnu miltään. Toivottavasti olet saanut elämääsi sisältöä muuta kautta.
Hyvää kesää sinulle.
Kun on vastassa kaksi vahvaa naista äiti ja tytär. Ei siinä isällä ole paljon sanomista. Oikeudessa tämä toinen isoäiti totesi, ei poikani ole kuin "siittäjä" vain. Poikani on 100 kg pystyyn nostettua paskaa jne.
Poikani on yrittäjä raitis, ei rikoksia mutta liian kiltti noin pahoja ihmisiä vastaan. Jos olisi alkanut rettelöitsemään ja vaatimaan oikeuksia, hänet olisi leimattu väkivaltaiseksi.
Nämä naiset eivät tajua kuinka väärin tekevät lapsia kohtaan mutta ei heille mahda mitään. Poikani väsyi taisteluun, enkä ihmettele. Kyllä hän lapsiaan rakastaa ei siitä ole kysymys.
Asiat on tehty vain niin kovin vaikeiksi eikä äidin ja tyttären väliin pääse kukaan. Kunnes kuolema hiedät erottaa, ikävä kyllä.
Poikani tekee työtä hullun lailla. Emme kovinkaan puhu lapsista. Minulla on omat puuhani joilla täytän päiväni. Ikävää vain ettei poikani ole saanut olla isä lapsilleen enkä minä isoäiti.Lapset tykkäsivät isästä ja kai se olikin se syy.
Luulen että meitä on muitakin. Todellisuus on tarua ihmeellisempää.
Jopas on äitivaltainen suku.
Tulee väkisin mieleeni, että ei tavallinen jäyhä suomalainen tuollainen ole. Pakko noiden naisten on olla jostakin muusta kansallisuudesta.
Ihan suomalaisia ovat mutta outoja:( ikäviä ihmisiä suoraan sanottuna.
On tosiaan muitakin!
Poikani vaimon entisestä elämästä paljastui lesbosuhteita.
Hän oli asunut yhdessä kumppaniensa kanssa ennen avioliittoon menoaan.
Monet sivullisista ja toki vaimon sukulaiset olivat tienneet, mutta pojalleni ei kukaan ollut kertonut... ajoissa.
No, poika nieli asian aikansa pohdittuaan, kun vauva oli tulossa.
Kuitenkin poikani perheessä on suuria ongelmia. Suhde ei ole tasavertainen, sillä miniä on dominoiva ja aggressiivinen.
Ulkopuolisetkin ovat hämmästelleet vaimon avointa halveksuntaa miestään kohtaan. Hän ei osaa kuvitella, että miehilläkin on tunteet, vaan antaa tulla täydeltä laidalta.
Alussa hän vaikutti lempeämmältä, joskin joskus ihmettelin tiettyä teatraalisuutta hänessä. Kun lapsi ilmoitti tulostaan, tapahtui miniän luonteessa täyskäännös.
Minut, siis miniän anoppi, on eristetty lapsesta.
Alussa se oli kovaakin kovempi paikka, tuntui että sydän särkyy. Lapsi saa tavata vain vaimon sukulaisia ja heistäkin ovat suosituimpia naispuoliset.
Olen luovuttanut, en tunge itseäni lapsenlapseni elämään.
Olen uumoillut, että avioliitosta ei tule pysyvä, sillä dominointi on niin vahvaa, että sitä toinen ei ikuisuuksia kestä. Nyt jo näyttää murtumisia.
Miksi ihmisten pitäisi levitellä menneitä suhteitaan puolelle maailmalle? Oletko sinä jokaisen seurustelukumppanisi ja apnosi kertonut naapureita myöden, ja miniälle kanssa? Mitä ihmeen tekemistä sillä lasboudella on typeryyden kanssa? Kaikista sukupuolisista suuntautumisista voi löytää typeriä ihmisiä, mutta ei se seksuaalisuuden "vika" ole. Tuollainen, että pitää lesbous nostaa muka jotenkin selittäväksi tekiäksi huonoille henkilösuhteille, antaa huonon kuvan lähinnä sinusta - ei miniästä.
Aviomies EI ole puoli maailmaa.
Ja minun mielestäni avioMIEHELLÄ olisi ollut oikeus tietää vaimonsa seksuaalinen suuntautuneisuus. Onhan seksi suht oleellinen osio avioliitossa.
Varsinkaan kun vaimolla ei ole ollut aikaisemmin muita kuin tyttösuhteita.
Kyllä vaan TÄYSIN heidän ongelmansa selittyvät lesboudella tai sen peittämisellä tai yhtäkkisesti heteroksi ryhtymällä! En vaan ymmärrä miten se onnistuu.
No, lapsen teko onnistui ja miniä sai lapsen, jota oli aina toivonut, tyttöparien kanssa olisi ollut hankalampaa sen teko.
Tasan tarkkaan.
Kukaan suvustani, en minä, eikä mieheni tuomitse häntä lesbouden takia, vaan VALHEEN takia olemme pahoilla mielin.
Eikö olisi ollut reilua paljastaa korttinsa?
Luottamus on aviosuhteen perusta.
Ole sinä mitä mieltä olet, mutta minä olen tätä mieltä.
Ja jos vähänkin poikani vaimo olisi fiksu, antaisi minunkin mummotella, sillä en ole pahasti sanonut tai katsonut miniää.
Olkoon lesbo tahi lösbö tai vaikka Siriukselta kotoisin, olisi ollut kiva mummutella.
Kun muistin nimimerkkini väärin. "toka mummon" piti olla mumiliina.
Mistäköhän tuon väärän nimimerkkini repäisin? Hoh, helle taisi mennä päähän. :)
tässä tapauksessa. Ne lapsenlapset ovat aivan ihania ja niihin suhtautuu aivan erityisellä lempeydellä.
Tosin nämä nykyvanhemmat käyttävät usein tätä lempeyttä hyväkseen ja tekevät omista vanhemmistaan vakituisia lapsenvahtia.
Pitää päästä kavereitten kanssa viikonloppurientoihin tai muuten vain olla rauhassa lapsiltaan.
Jos tätä lastenlasten hoitoa on liian usein ja paljon niin se alkaa tuntua taakalta ja se tulee hiertämään välejä tahtomattaankin.
Joten nämä menohaluiset vanhemmat saisivat mennä myös itseensä ja miettiä näitä asioita ennenkuin perhettä perustavat.
Onhan niillä omilla vanhemmillakin, nykyisillä isovanhemmilla, se oma elämä
ja heille se suotakoon.
Omat lapseni eivät vielä ole ihan siinä iässä, että lisääntyisivät, mutta olen tätä asiaa ehtinyt jo miettiä. Isovanhemmuudesta ei saisi tulla taakkaa, mutta siinä pitäis jo alussa tehdä jälkikasvulleen selväksi, että vaikka heidän lapset ovat tervetulleita mummolaan, niin asiaa ei saisi pitää itsestäänselvyytenä. Kyllä mummot tykkäävät lapsenlapsistaan, mutta on mummoillakin OMA elämä... ja se on asia, jota ei saisi unohtaa.
Kyllä nykyajan mummut ovat aivan eri kastia kuin omat lapsuuteni mummut. Silloin isovanhemmat auttoivat perheitä ja vielä saivat siitä iloa. Nykyajan mummot ja papat matkustelevat, harrastavat eivätkä halua jälkikasvua sotkemaan tätä järjestystä. Suomessahan olaan menty äärimmäiseen itsekkyyteen myös perheen sisällä. Ei auteta eikä välitetä.
Kyllä on joka hetki omaa mummuani ikävä. Aina kun sinne meni, mummu oli iloinen minut nähdessään, nimitteli lintuseksi. Hyöri kotipihassa essu päällä ja oli MUMMU!
Eipä ole mummilla aikaa meillekään, kun täytyy matkustella ja onhan se lasten hoito ikävää muutenkin. Anoppi on siis alle 60, terve ja vakavarainen, eronnut. Kerran hoiti vanhempia lapsia, kun isännän kanssa "rilluteltiin" kuopuksen luona sairaalan teholla ja yhteen päivään jäi sekin hoito, mitäs sitä sairaalassa koko ajan juoksemaan, pysyyhän se lapsi letkuissa katsomattakin. Kielsi se meitä alunperinkin jo lapsia tekemästä,tai ainakaan yhtä enempää, kun elämässä voi tehdä kivempiakin asioita. No eivätpä tunnista kuopus ja keskimmäinen mummia edes valokuvasta, ja anopin menetyshän tämä on kun petaa itselleen yksinäistä vanhuutta. Onneksi omat vanhempani rakastavat pieniä murusiaan ja hoitavatkin omasta pyynnöstään joskus, palkakseen saavat valtavasti rakkautta lapsilta.
Se unohtui aijemmin kirjottaa, että pitää muistaa ottaa huomioon sekin, ettei jokainen nainen vaan ole niinsanottua mummotyyppiä. Mun mummoni oli, mutta oma äitini ei ole. Uskoisin itse olevani sitten kun sen aika on, mutta minulla tulee aina olemaan myös oma elämäni, vaikka lastenlaspset rakkaita olisivatkin.
Mitä tarkoitetaan isovanhemmuudella?
Isovanhemmat toivoisivat saavansa olla lapsenlapsiensa kanssa. Monet väittävät rakastavansa heitä enemmän kuin omiaan koskaan. (Mikä on ihan erehdys. Omaa lasta ei voi rakastaa "vähemmän" kuin muita. Unohdus vain on iskenyt. Siitähän on vuosikymmenet aikaa.)
Isovanhemmat haluaisivat tutustua lapsiin ja oppia heiltä taas lapsuuden ihmeellistä maailmaa, yli 60 v. takaista. Omien lasten kanssa joutui tekemään paljon enemmän arkityötä, isovanhempien ei ole pakko. Heidän ei tarvitse lapsien aikana keittää, paistaa, siivota, pyykätä, vaan he voivat keskittyä lapsiin.
Isovanhemmuus on olotila, jossa voi seurata lapsen kehitystä ihan uusin silmin. Omia seuratessaan ei osannut aavistella lopputulosta. Mutta lapsenlapsia seuratessaan voi todeta, että "lapsi on kuin Matti pienenä, noin hänkin teki.
Ja Matti on menestynyt alallaan paremmin kuin hyvin!"
Isovanhemmat tuntevat ylpeyttä lapsenlapsistaan, Useinhan nämä menestyvät koulussa vielä paremmin kuin omat. (Se saattaa johtua myös siitä, että omien lasten todistukset ovat kateissa. Lasten menestystä ei niin tarkkaan tullut seuratuksi arkihuolien kanssa kamppaillessa.)
Palstoilla kirjoitetaan, että isovanhemmat haluavat "kermat päältä". Oikein.
Palstoilla moititaan myös:
He eivät välitä kodin säännöistä!
Isovanhemmat ovat pitäneet sääntöjään yllä vuosikymmenet kauemmin kuin lasten vanhemmat. Kyllä hekin heittäisivät vähän vapaalle, kun lapsenlapset tulevat sekoittamaan isovanhempien järjestyksen.
Mutta monien vanhempien mielestä se on paha asia. Lapsia ei saa päästää irti.
Palstojen lapsenlapset ovat kuin lie´assa olevia kotieläimiä. Heitä on pidettävä samassa oordningissa kuin kotona.
jjj on kyllä lukenut ja perehtynyt näihin kirjoituksiin. Sen vuoksi vähän oudoksun aloitusta.
Osalla isoäideistä tuntuu olevan varsin nyrpeä asenne miniöitään kohtaan ja osalla jopa lapsen lapsiin, että vähän alkoi vaan ihmetyttämään.
Minä taas olen saanut täällä ihan toisen käsityksen.Onhan täällä vaikka millasia kannanottoja, mutta kyllä minusta suurinosa isovanhemmista on lastenlapsista riemuissaan ja mielellään hoitavat ja auttavat miten vaan voivat.Minulle ainakin mummina olo on todella ihanaa ja päivääkään en vaihtaisi pois.
Se on suuri ilo ja rikkaus ja itse odotan innolla aikaa että poika vähän kasvaa japääsee mummun luo pidemmäksikin aikaa ja ilman vanhempiaan.
Voi, onnihan se isovanhemmuus on !