jos ylitän risteyksen oikealta kaistalta ja väistän toisella puolella oikealla parkissa olevia autoja(eli liikutan autoa sivusuunnassa)ja kolaroin auton kylkeen joka lähti risteyksestä vasemmalta puolelta vaikka siinä risteyksessä ajetaan oikealta suoraan tai oikealle ja vasemmalta kaistalta käänytään vasemmalle(mutta nyt ajoi siis myös suoraan)molemmissa varmaan syytä mutta kenet tuomittaisiin oikeudessa syylliseksi??
kenen syy
timppa.
5693
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Oikeanpuoleisin suoraan menevä kaista päätyy oletusarvoisesti oikenapuoleisimmaksi kaistaksi myös jatkuvalla tiellä. Ajoit siis oikein, ellei muuta määrätty.
Se taas joka kääntyvältä kaistalta vetää suoraan ajoi väärin.
Suoraan tarkoittaa siis kaistoja mukaillen, ei viivottimella.
Hauska paikka on muten Helsingissä kun tulee sturenkatua pohjoiseenpäin mäkelänkadun yli. Kaksi kaistaa jatkaa suoraan, tehden pienen korjausliikkeen (noin kaistan verran) vasemmalle. Muutaman kerran nähnyt kun joku siirtyy tyylikkäästi risteysalueella vasemmanpuoleiselta kaistalta oikeanpuoleiselle. Vielä ei ole kolahtanut...
Niin voisi käyttää vilkkua kun vaihtaa kaistaa. Nykyisin kuljettajat ei kyllä tiedä kaistoista, liikenne säännöistä taikka peruutuspeileistä mitään. Onko sinne pakko lähteä kun ei osaa eikä pysty?
Helsingissä kaistat kyllä poukkoilee ja kääntyilee välillä sinne tänne, niin että tottumattoman onkin varmasti hankala hahmottaa missä mikäkin kaista menee. Varsinkin ruuhkassa näkyvyys kaistamerkintöihin on huono kun tiet on täynnä autoja. Ja sitten kun vielä talven jäljiltä kaistaviivat on kulunut pois niin hyvä tulee...
..tekee kaikissa kaupungeissa, jotka eivät ole tuttuja. Lisäksi ruuhkassahan on helppo ajaa, kun vaan peesaa muita..=)
Eihän tässä voi olla kuin yksi syyllinen, vasemmanpuoleiselta kaistalta ryhmitysmerkin vastaisesti ajanut.
Jos molemmilta kaistoilta saisi ajaa suoraa, se väistää, joka ei pysy omalla kaistallaan.