Halonen ilkkuu Vanhaselle:

Presidentti Halonen uskaltaa nyt vaalit voitettuaan asettua entistä avoimemmin ja röyhkeämmin perustuslain henkeä, perustuslakivaliokunnan tulkintaa, eduskuntaa, hallitusta ja pääministeriä vastaan. Hän jopa voimansa tunnossa ilkkuu pääministeri Vanhasta ”pojitellen”: ”Kyllä meidän Matti selviää”. Vanhanen näytti selvästi närkästyneeltä. Tuskinpa tyypillisen ”hullunvirneensä” naamalleen vetänyt Halonen sitä noteerasi.

Jokin tuollaisessa mättää. Olisi aika näyttää Haloselle kaapin paikka EU-politiikassa. Hän mm. suhmuroi avoimesti hallituksen EU-perustuslain hyväksymishanketta vastaan. Halonen sotkeutuu jatkuvasti asioihin jotka kuuluvat perustuslain mukaan selvästi pääministeri Matti Vanhasen toimialueelle.

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Halonen Pääministerillä vetovastuu EU-puheenjohtajuudesta/1135220316599

”Perustuslain mukaan Suomen EU-politiikkaa johtaa pääministeri. Julkisuudessa on kuitenkin epäilty, ettei työnjako presidentin ja pääministerin välillä puheenjohtajakaudella olisi selvä.

Halonen puolusti samalla epäsuorasti oikeuttaan osallistua aktiivisesti puheenjohtajakauden toimintaan. Hänen mukaansa kaikille titteleille riittää varmasti tarpeeksi työtä. Hän viittasi myös pitkään poliittiseen kokemukseensa.

"Joissakin asioissa on pitkästä kokemuksesta hyötyä, ja olisi tietysti erittäin hullua olla käyttämättä niitä henkilösuhteita", Halonen sanoi.

"Toisissa tapauksissa on ihan järkevää, että oikein vahvasti alleviivataan tätä hallituksen roolia."

"Kyllä meidän Vanhanen selviää", Halonen letkautti lopuksi ja taputti Vanhasta olkapäälle.”
2143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kyllä "meidän Matti" pärjää...

Äänestä
  • muihin maihin hoitaa. Koska Lepsämän Kukkakeppi on täysin kyvytön ja kielitaidoton kansainvälisissä ympyröissä, annetaan Halosen vaan paikkailla Vanhasen ja Rehnin mokia maailmalla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


"Kyllä meidän Matti pä... kirjoitti:

Presidentti Halonen uskaltaa nyt vaalit voitettuaan asettua entistä avoimemmin ja röyhkeämmin perustuslain henkeä, perustuslakivaliokunnan tulkintaa, eduskuntaa, hallitusta ja pääministeriä vastaan. Hän jopa voimansa tunnossa ilkkuu pääministeri Vanhasta ”pojitellen”: ”Kyllä meidän Matti selviää”. Vanhanen näytti selvästi närkästyneeltä. Tuskinpa tyypillisen ”hullunvirneensä” naamalleen vetänyt Halonen sitä noteerasi.

Jokin tuollaisessa mättää. Olisi aika näyttää Haloselle kaapin paikka EU-politiikassa. Hän mm. suhmuroi avoimesti hallituksen EU-perustuslain hyväksymishanketta vastaan. Halonen sotkeutuu jatkuvasti asioihin jotka kuuluvat perustuslain mukaan selvästi pääministeri Matti Vanhasen toimialueelle.

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Halonen Pääministerillä vetovastuu EU-puheenjohtajuudesta/1135220316599

”Perustuslain mukaan Suomen EU-politiikkaa johtaa pääministeri. Julkisuudessa on kuitenkin epäilty, ettei työnjako presidentin ja pääministerin välillä puheenjohtajakaudella olisi selvä.

Halonen puolusti samalla epäsuorasti oikeuttaan osallistua aktiivisesti puheenjohtajakauden toimintaan. Hänen mukaansa kaikille titteleille riittää varmasti tarpeeksi työtä. Hän viittasi myös pitkään poliittiseen kokemukseensa.

"Joissakin asioissa on pitkästä kokemuksesta hyötyä, ja olisi tietysti erittäin hullua olla käyttämättä niitä henkilösuhteita", Halonen sanoi.

"Toisissa tapauksissa on ihan järkevää, että oikein vahvasti alleviivataan tätä hallituksen roolia."

"Kyllä meidän Vanhanen selviää", Halonen letkautti lopuksi ja taputti Vanhasta olkapäälle.”

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu