Perustetaan Suomeen yksi kunta. Sen pääkaupunki keskelle maata. Järkevää, koska meri tai valtakuntien rajat eivät ole esteenä laajentumiselle hyville rakennusmaille kaikkiin ilmansuuntiin. Kansanedustajillekin tulisi tasapuolisemmat työmatkat. Jos tämän ehdotuksen takana olisi vaikkapa saksalainen eu-komissaari niin johan suomen liippakinttuherrat saisivat liikettä niveliinsä. Jos taa ei olekin niin, että suomen maaseudun tarkoituksellinen autioittaminen olisikin keksitty syystä, että tästä pyritään tekemään ydinjätteitten loppusijoituspaikka.
suurkuntamalli
mikä ettei
12136
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Länsisaksa toimi rohkeasti palauttaessaan rappeutuneen Berliinin ennallen pääkaupungiksi. Helpompi Suomessa on toimia samaan tapaan ja vähän viisaamminkin. Se puolue joka tätä mallia alkaa esittämään, saa ehdottomasti kannatukseni.
Keskustan mallissa on 20 aluekuntaa. Se on sopiva kompromissi.
Aluekuntamallin ongelma on siinä, että se ei ole kuntamalli.
Todella tahditonta kepulaisuutta tuollaiset mielipuoliset ehdotukset. Lineekö Väyrynen laittanut Neittaanmäen napinkiillottajia asialle. Heh heh.
Suomi on aloittamassa tärkeän puheenjohtajuuskautensa Euroopan unionissa. On häpeäksi maallemme, että täällä vielä roikkuu hallituksessa tuollainen suomettumisen aikainen muinnaisjäännepuolue, kuin kepu. Hävettää.
Muistaako kukaan, mitä tapahtui 1999?
On älytöntä, että me veronmaksajat ylläpidämme valtavia korpialueita muka asuttuina. Viimeisetkin seniilit sieltä kohta kuolee vanhuuteen. Sitten kaikenmaailman terveyskeskuksia pitäs muka rahottaa muutaman kuolemaisillaan olevan käppänän takia. Liian kallista ja typerää.
Annetaanhan taas ajan kulua. Voidaanhan tuotakin taas tutkia ja päivänselvyyksistä väitöskirjoja tehdä. Kepun hävittäminenhän tuon kaiken huu haan takana on. Eikö vaan olekkin Niin´istö ja lippos pate.
Presidentti Puutin varmast suosittelisi tuollaista mallia. Sotilaallistrategisista syistä. Itämeri olisi valvomaton vyöhyke.
Mielenkiinnolla jään odottamaan osaako keris ottaa kantaa kysymyksiin jotka vaatisivat oman älyn käyttöä. Vahvasti epäilen hänen omaavan moista lahjakkuutta.
Tosiaan hieno idea. Eksotiikkaa aidoimmillaan huippukokokousten yhteydessä. Suomi , tuhansien järvien maana sinällään on elämys eteläeurooppalaisille korkean tason vierailijoille. Lisää alkuperäistä luontoelämystä korkeaarvoisille vieraillemme voidaan tarjota täältä keskisestä suomesta. Aito luontopolkureitti Keuruun ja Multian rajamailla, antaa elämysmatkailuun mitä ihanteellisimmat olosuhteet. Laavuja on ja todellinen aitoon luontoon tutustuja ei sellaisiakaan hienouksia tarvitse. Makuupussiin suuren kuusen alle . Se on ihana elämys. Olen kokeillut.
Miten on ajateltu järjestää keskieurooppalaisten vieraiden välttämättömät prostituutiopalvelut?