Olin 8 vuotta sitten mieheni kanssa Etelä-Afrikkaa kiertämässä. Matkalla eksyimme pari kertaa uhkaavan oloiselle seudulle, mutta kaikki meni ihan hyvin (ei ikinä enää Johannesburgin keskustaan !). Nyt minulla olisi tilaisuus käydä Kapkaupungissa työreissulla ja yhdistää siihen viikon oma loma. Mietin, uskallanko liikkua Kapissa yksin, kun kaksinkin viime vuosikymmenellä välillä tuntui pelottavalta. Onko teillä viimeaikaisia kokemuksia yksin liikkumisesta Kapkaupungissa ? En aio pimeällä liikkua, mutta ainakin 90-luvulla päivälläkin parit uhkaavan oloiset kerjääjät iskivät iholle kiinni.
Uskallanko yksin ?
1
880
Vastaukset
- Observeri
Turvallisuustilanne menee Etelä-Afrikassa vuosi vuodelta huonompaan suuntaa. Kapkaupunki on siitä huolimatta hyvin turvallinen paikka Johannesburgiin verrattuna, jossa hengenlähtö voi olla hyvin höllässä.
Liikkuminen Waterfrontin ja keskustan alueella on päiväsaikaan ihan OK. Keskustan ja Waterfrontin väliseen siirtymiseen suosittelen vuorokauden ajasta riippumatta taksia (n. 30 Randia. Turistilta pyytävät 50-80 Randia!) vaikka välimatkaa ei ole kuin pari kilometriä. Vaikka kaupungilla liikkuu paljon vartijoita niin siitä huolimatta kannattaa olla hyvin varovainen taskuvarkaiden suhteen. Samoin liimahöyryissä hengailevat nappulat ovat aika rasittavia. Heistä pääsee yleensä eroon suhtautumalla heihin ystävällisesti mutta liikaa tarinointia kannattaa välttää muuten heistä ei pääse eroon kirveelläkään.
Long streetillä, jossa sijaitsee suurin osa Kapkaupungin baareista, voi kävellä jopa iltaisin kunhan ei saata itseään suomalaiskansalliseen viikonloppukuntoon... Kuitenkin suosittelen välttämään kadun etelä-päätä ja sivukatuja jossa hengailee vähän hämärämpää porukkaa. Passi kannattaa säilyttää hotellin kassakaapissa ja mukana pitää siitä otettua valokopiota.
Kapkaupunki on kuitenkin hieno paikka joka tarjoaa ympäristöineen paljon tekemistä ja näkemistä. Täällä on muuten nyt talvi eikä hotelleissa ole välttämättä kunnon lämmitystä, joten ota lämmintä mukaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1142758EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje291341- 1031207
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621007Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta366997Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi133968- 56855
- 40688
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne22683Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja
Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta110632