Kun olette kertoneet herpes-tartunnasta, onko joku kieltäytynyt seksistä kanssanne? Oon sinkku-muija ja ollu jo pitkään puutteessa, koska en halua tartuttaa ketään. Tauti ilmeisesti exän peruja.
Herpes
tautinen
152679
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Sain vähän aikaa sitte herpeksen aika ilkee tällänen tauti sosiaali elämä kärsii tosi paljon.
Mulle sen verran kova paikka et katkasin kaikki välit vanhoihin "tuttavuuksiin" etten tartuta ja kun en uskalla kertoa mikä mun nykyinen tilanne on.
Eipä kyllä hirveemmin tee mieli lähteä uuttakaan seuraa ehtimään torjutuksi tulemisen pelko niin kova.
Sanovat että tämän kanssa oppii elämään en kyl tiiä miten.
on sellaisiakin ihmisiä olemassa joita ei haittaa mut aika rankkaa lähteä etsimään kun niitä pakkeja voi tulla aika reilusti.
Mut älä koskaan jätä kertomatta vaikka kiusaus ois kuinka suuri mulle ei kerrottu ja voin sanoa että on aika katkeria tunteita tätä ihmistä kohtaan..
Herpes on vaaraton paitsi silloin kun sillä on aktiivinen vaihe päällä. Minusta ei olo syytä sillä lähteä leveilemään, huolehtii, ettei harrasta seksiä aktiivivaiheen aikana. Jos ja kun on vakisuhde, siitä voi kertoa puolisolleen. Irtosuhteissa ei kannata kertoa,kertomatta jättäminen ei ole valehtelua ja kannattaa ainakin nyt muistaa se paljon puhuttu kumin käyttö. Koska tästä taudista ei parannu, sen kanssa täytyy elää vastuunsa tuntien.
Lääkärille vaan. Resepti asikloviiriä esto hoitona,
tarkoitaa 2*200mg/ vrk.Tauti pysyy poissa /ei oireile. voit jatkaa elämää, siis vastuullista.
Miksi ihmeessä ihmiset kärsivät, ei ole rangaistus.
herpes EI OLE VAARATON vaikka ei oireilisi! Sitä paitsi ei sitä voi itse tietää tarkkaan että oireileeko vai ei... Ne näppylät kun voivat olla niin syvällä (naisilla) että itse ei niitä näe.
Anteeksi vain näin agressiivinen vastaus,mutta herpeksen tarttumattomuudesta ei voi KOSKAAN IKINÄ olla varma!!!
Eli kondomi suojaamaan ja kumppanille tiedoksi että herpes vaara on olemassa.
Naurettavaa että joku luulee ettei herpes muka tartu oireettomana. HERPES VOI TARTTUA AINA!!!!!!
1. herpeksestä pitää AINA KERTOA oli yhden illan juttu tai ei
2.herpes VOI TARTTUA VAIKKEI OLISI AKTIIVINEN
3.ja vaikka kumia käyttäisi aktiivi aikana ei sekään ole 100% suoja
eli ei kannata ajatellakkaan että herpes on vaan joku aina hetkellinen riesa. se on ja pysyy ja tulee aina vaikuttamaan sosiaaliseen elämään. oli sitten aktiivinen tai ei.
Minä en ole kertonut herpeksestä satunnaisille panoille. Mutta pidän huolen, että herpes ei ole aktiivinen silloin. Herpes tarttuu aktiivivaiheessa, siis silloin kun on rakkuloita ja/tai kutinaa.
Sitten jos on näyttänyt että suhde saattaisi olla enemmän kuin yhden illan juttu, olen ottanut herpeksen puheeksi. Kukaan ei ole katkaissut suhdetta siihen. Itse asiassa eräs kumppanini oli sitä mieltä, että rakastellaan herpeksen ollessa aktiivisena, niin sitten se on hänelläkin. No, en suostunut, koska en soisi tätä vaivaa edes pahimmalle viholliselleni.
Nykyisin olen naimisissa jo kymmenettä vuotta, eikä miehelläni edelleenkään ole tartuntaa.
Joten ei muuta kuin vastuullista seksiä, nauti elämästä, ei herpekseen kuole, vaikka välillä onkin tosi tuskallista ( kun ei kärsi edes kunnolla pissiäkään).
Totta kai kerroin herpeksestäni ja pakit tuli. Ehkä se on hyvä niin, vaikka harmittikin.
Muistakaa, että nainen ei aina tiedä, tunne kun aktiivi vaihe on tulossa, ja herpes tarttuu jo silloin. Kondomikaan ei anna täyttä suojaa.
mikä teitä ihmisiä vaivaa?! mistä olette saaneet sellaisen käsityksen että herpes ei voi tarttua, muuta kuin silloin kun se on aktiivinen. eihän rakkuloita aina edes ite huomaan. järki käteen ihmiset
muka tarttua oireettomana aikana?
Minulle lääkäri sanoi että aina on tartuttamisen vaara myös oireettomana aikana ja että puolet tartunnan saaneista on saanut sen oireettomalta kumppanilta.
En usko että uskaltaisin/haluaisin vakituisessakaan suhteessa olla ilman kumia vaikka muija sen riskin haluaisikin ottaa ei olis kiva huomata tartuttaneensa tämän toiseen.
myöskin ei-aktiivivaiheessa!On vastuutonta olla kertomatta taudista!
Ja fakta-asia on se, että HERPES TARTTUU MYÖSKIN EI-AKTIIVIVAIHEESSA!
Ihme luuloja ihmisillä, tietämättömyyttä omasta taudistaan.
Ns.oireettomat tartunnat johtuvat siitä, että ihmiset eivät tunnista oireita. Rakkulan tms kehittymiseen menee pari päivää eli jos ei tunnista oireita (esim kutina )ja harrastaa seksiä niinä päivinä, voi herpes tarttua. Herpes ei kuitenkaan voi olla ns. koko ajan aktiivinen vaan siis se tulee ja menee. Virus ei ole koko ajan sukupuolielimissä. Toisilla se vaan uusii useammin kuin toisilla. Itse olen keskustellut sukupuolitauteihin erikoistuneen lääkärin kanssa aiheesta. Ja näin hän minulle kertoi.
:-))
herpes pysyy parhaiten poissa kun sitä ei ajattele eikä hysterisoi sen kanssa!!!
Minä nussin liki vuoden herpestartunnan saanutta naista, eikä tarttunut, vaikka naitiin AINA paljaaltaan! Katsottiin kumpikin ettei pimppa ollut rakkulainen...ja katsottiinkin päivittäin, tosin sillä silmällä joka on hepin päässä!
Anna revalle kyytiä vaan rohkeesti... ei se hyppykuppa sentään ole.
ikävää kertoa sulle mutta herpes voi olla oireeton koko sun lopun elämän ja oon 101%varma että sulla on se. just ton takia itse sain herpeksen exältäni ku se luuli ettei sillä ole mitää herpestä. että kannattaa vaa aina sit kertoa kumppaneilleen että sulla on semmoinen. ettet tietämättäsi tartuta muita. toisin kuin mun exä :( että kannattaa ottaa tää asia mitä sanon, niin vakavasti
Ei se herpes maailmaa kaada, vaikka alkuun siltä tuntuukin!!
Sain oman virukseni ex-poikaystävältä, joka oli suoraan kertonut minulle kantavansa virusta. Sain sen oireettomassa vaiheessa ja shokki oli hirmuinen!! Lääkäriltä oli poikaystäväni saanut virheellistä tietoa, ettei tarttuisi oireettomana ja todellisuudessa 2/3 tartunnoista saadaan nimenomaan oireettomina. No, ei siinä mitään virus oli siis saatu ja sen kanssa piti oppia elämään...
Itse otin heti alussa sen linjan että kerron aina uudelle kumppanille siinä vaiheessa kun on selvää että homma etenee sänkypuuhiin asti, myös yhden illan jutuille koska saattaahan kumi mennä rikki, enkä koskaan ole pakkeja saanut! Se menee yleensä tähän tapaan: "hei mun pitää kertoa sulle yks juttu, tää ei nyt oo mikään maailman mukavin juttu mutta sun pitää silti tietää..." Tässä vaiheessa saan yleensä jakamattoman huomion. "mulla on herpes, se on ollut mulla jo x vuotta, ei oireile usein, mutta saattaahan se tarttua oireettomanakin. Mulla on aina tapana käyttää kondomeja ja silloinhan sitä tartuntavaaraa ei ole, paitsi jos kumi hajoaa...". Ja tässä vaiheessa keskustelu on aina (poikkeuksetta!!) kaikkien niiden kumppaneiden kanssa joita on ollut yhteensä 8 sen jälkeen kun tartuntani sain, mennyt niin että miehen kommentti on ollut, "kiva että kerroit, eihän se mikään iso asia ole" ja hommat on edenneet siitä ihan mukavasti oikeaan suuntaan. Ja itsellä on ollut hyvä mieli :o). Kieltämättä se on joka kerta epämiellyttävä puheenaihe, ja mielelläni jättäisin sen väliin, mutta kun sen on saanut kerran sanottua, se on sitten selvä ja takanapäin! Joten rohkeutta ja lippu korkealle :o)! Ja jos vaikka olisi edessä pitkäkin suhde, on aina helpompaa kun on heti alkuun ollut rehellinen.
Lisätäkseni vielä, olen tartuntani jälkeen ollut avoliitossa 3 vuotta ja saanut 2 tervettä lastakin, avomieheni kanssa ei kumia käytetty kuin ihan aluksi, hän teki päätöksen ettei kondomia käytetä, otti siis itse tietoisen riskin että saattaa saada tartunnan, eikä sitä koko aikana saanut. Eikä siis luonnollisesti kukaan muukaan.