Koivisto on uusimpien tietojen mukaan kaikkien aikojen huonoin presidentti. Häneltä puuttui Kekkosen voima ja viisaus, myöntyvyydessä ja nöyrässä asenteessa Neuvostoliittoa kohtaan hän ylitti Kekkosen. Hän haukkui baltteja ja karjalaisia veneen keikuttamisesta, kun Neuvostoliiton hajotessa oli mahdollisuus saada vääryyteen oikaisu. Baltit eivät Koiviston neuvoja uskoneet ja saivat maansa takaisin. Karjalan palauttamisneuvottelujen aloittamaista ehdottaneet uskoivat ja hiljenivät, ja niin etsikkoaika menetettiin.
--------------------------------------
Ulkoministeriön pitkäaikainen virkamies Jukka Seppinen arvostelee Mauno Koiviston presidenttikauden Karjala-politiikkaa sekä suhtautumista Baltian maiden itsenäistymiseen 1990-luvun alussa.
Uudessa kirjassaan Seppinen väittää presidentti Koiviston olleen täysin eksyksissä. Koivisto ei hänen mielestään johtanut tuolloin Suomen ulkopolitiikkaa.
– Koivisto oli epämääräinen, vaikeasti tulkittavissa oleva jarru, joka toimi Karjalan asiassa selvästi kansallisen edun vastaisesti, Seppinen kirjoittaa.
Valtiotieteiden tohtori Jukka Seppinen toimi lähes kaksi vuosikymmentä ulkoministeriössä muun muassa lähetystöneuvoksena ja poliittisen osaston tutkimuspäällikkönä vastuualueenaan poliittiset neuvostosuhteet.
Seppisen kirja "Menetetty Karjala? Karjala-kysymys Suomen politiikassa 1940–2000" julkistettiin Karjalan Liiton kesäjuhlien yhteydessä Haminassa. (STT)

Vastaukset 3
Vanhimmat
ei huomaa lainkaan mitä olisi merkinnyt sota. Putinin aikana ainakin. Miksi hakata päätä Karjalan mäntyyn, kun lopputulos on selvä, tai Suomi sotatanner idän ja lännen välissä.
Seppisen tekstin perusteella esitelty Koivisto-kritiikki on asiallinen veto aiheesta josta vallitsee harvimaisen selkeä yksimielisyys kaikkialla siellä missä eivät SDP-SAK -liput edusta ainoata oiketa isänmaallisuutta ja tapaa olla aina oikeassa, jossa eivät sosialismin suuret ajattelijat edusta korkeinta maailmanäkemystä, vaan missä heidät Koiviston tavoin koetaan juuri samalla tavoin kuin avuksen teksti ruotii Koivistoa omituisena persoonana ja heikkona, suorastaan surkeana presidenttinä.
Seppo Hietanen
"kerimäki st"
CITY-Keskusta
Varmaan se Koivisto on vähän epämääräinen, kun keskustaa lähellä oleva Maaseudun Tulevaisuus kirjoittaa hänestä nöin myönteisesti (tähän on linkki heti avauksesi yläpuolella):
- - -
Dissidentti Koivisto
16.6.2006
”Koivisto on dissidentti.”
Mauno Koivistoa on ilo kuunnella. Eläkeläispresidentti uskaltaa olla eri mieltä kuin muut. Monesti piristävällä tavalla.
Nyt Koivisto on puuttunut puolustuspolitiikkaan. Vanhana ylipäällikkönä häntä hirvittää se into, millä Suomi on menossa mukaan kansainvälisiin sotilasoperaatioihin.
”Voi tulla suuriakin rähinöitä”, presidentti ennakoi. ”Ei kannattaisi tuhlata Suomen resursseja kaikenlaisiin hommiin.”
Puhuiko siinä vanha kaukopartiomies kokemuksesta?
Koiviston huomautuksessa on kaksi puolta, joista kannattaa keskustella.
Uudet, laajennetut rauhanturvatehtävät ovat entistä vaativampia. On luultavaa, että suomalaisia sotilaita nähdään lähiaikoina Kongossa. Kyllä siellä voi tulla suuriakin rähinöitä. Tai jos ei siellä, niin jossakin muualla.
Asia on hyvä puida läpi etukäteen. Kriisinhallinnassa on tilanteita, joissa oikeasti ammutaan kovilla ja kohti. Se kuuluu ammatin luonteeseen.
Voimavarakysymyskin on tärkeä. Naapurimme Ruotsi on asettanut kansainväliset tehtävät armeijansa ykköstehtäviksi lähivuosina. Pitääkö meidän tehdä samoin?
Koivisto näyttää pelkäävän sitä, että asiat ovat menossa väärään järjestykseen. Sotilasoperaatiot ulkomailla sitovat meidät muiden sotiin ja vievät rahat kotimaan puolustukselta.
Rauhanturvaaminen on olennainen osa puolustusvoimain toimintaa, siitä ei ole kysymys. Mutta kysymys voi tulla siitä, paljonko sitoutuminen EU:n taistelujoukkoihin ja muihin maksaa lähivuosina lisää. Riittääkö raha myös kotimaan tarpeisiin?
Tätä Koivisto siis epäili. Koiviston ajattelua leimaa edelleen varovaisuus. Ei kannata suinpäin rynnätä paikkoihin, joihin voi jäädä kiinni.
Sellainen ajattelija Koivisto tänäänkin on.
Vastavirtaan kulkija. Toisinajattelija. Dissidentti.