En ole saanut orgasmia koskaan itse, muuta kuin suihkulla. Miehen kanssa en edes kiihotu kunnolla. Omalla kädellä toivotonta yrittääkään. Neuvoja, saman kokeneita, muuten vain auttamishaluisia..?
ei koskaan
Ninnu
182912
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Eiköhän noita auttamishaluisia kohta ilmene. Kertovat että meisselinsä on viiden banaanin mittainen ja saavat vaikka teuraslehmän vaikeroimaan onnesta.
Asiaan:
Jos saat suihkulla orgasmin, sinä siis pystyt ylipäätään saamaan sen. Voisin siis aavistella että et osaa rentoutua miehen kanssa, tai pääse muuten sopivaan mielentilaan. Et todentotta ole ainoa joka toteaa että miehen kanssa on vaikea saada. Yleensä kiihottumis- ja orgasmivaikeuksiin annetaan neuvona huomion keskittäminen johonkin muuhun, kuten hellyyteen, pieniin mukaviin leikkeihin, yhdessäoloon jne. Toisia ne varmaan auttavatkin.
Olennaista on siis jännityksen laukaiseminen. Jos mielen täyttää ajatukset ja huolet kiihottumisen ja laukeamisen mahdottomuudesta, kummankin tuleminen kilpistyy tasan siihen jännitykseen itseensä.
Jos siis olet vakinaisessa suhteessa, juttele miehesi kanssa.
Ja mitä muuten tarkoitit, että omalla kädellä on turha yrittääkään? Et kiihotu siitä tai et laukea sormipelillä? Vai että omasta kädestä ei ole iloa kun koittaa olla miehen kanssa?
Voisitko ajatella että masturboiminen suihkulla riittää? Että sinun ei tarvitse saada sormin, vaikka monet muut naiset saavat? Ja että sinun ei miehen kanssa ollessasi tarvitse yrittää kiihottaa itseäsi tavalla, jonka jo tiedät toimimattomaksi?
Olen kokenut itse saman naisen kanssa, joka ei ollut koskaan saanut. Pitää edetä hitaasti -
orgasmi ei ole kaikki kaikessa - myös hellyys on tärkeää. Estot katoavat vähitellen - lopulta uskaltaa naittia ja onnistuu.
Sinähän saat orgasmin suihkussa - siis miehen kanssa suihkuun ja paljon aikaa ja hellyyttä.
"Olennaista on siis jännityksen laukaiseminen. Jos mielen täyttää ajatukset ja huolet kiihottumisen ja laukeamisen mahdottomuudesta, kummankin tuleminen kilpistyy tasan siihen jännitykseen itseensä."
Naisella orgasmin saanti kilpistyy kyllä tähän. Miehellä myöskin mutta enemmän korostaisin sitä että yleisin syy siihen että joka miehelle jossain vaiheessa tuleva "epäonnistuminen" (eli ei yksinkertaisesti ota eteen jollain kerralla) tapahtuu on se, että on suorituspaineita tai nainen ei ole tullut viime aikoina seksin aikana ja sitä kautta suorituspaineita.
Luojan kiitos ettei itselle ole vielä käynyt niin, ENKÄ nyt sano että elimeni on viiden banaanin kokoinen :) Sanon vaan että sekä minä että vaimoni tietää että jos toinen ei tule, se ei lähes koskaan johdu itsestä.
Siispä älä hätäile! Kuten joku jo sanoi, kykenet sentään saamaan joten ehkä pitäisi miettiä mistä TODELLA pidät. Ja jos se tosiaan on niin että JUURI MIEHET ovat niitä joista et kiihotu, niin koita naista? Tietysti ehkä hieman pelottava ajatus että saattaa olla lesbo mutta who cares, eletään 2000-lukua. Avoin katse maailmaan niin kyllä se siitä..
MVV
No, ei minua pelottaisi ollenkaan vaikka olisin lesbo. Mutta tiedän sen kuitenkin etten ole, ei naiset minua kiihota seksuaalisesti edes siinä määrin kuin miehet. Pitää toivoa, että sitten kun löydän "sen oikean", estot tms. katoaa ja voin nauttia ilman minkäänlaisia suorituspaineita.
ihanaa tietää että on muitakin onnettomia.
mulla on ihan sama ongelma,paitsi että en
oo koskaa saanu orgasmia(enkä saa!)
ainoastaa kerran on ollu ees lähellä,muuten se onki ollu sellast..turhaa touhua!!
jonkinlaisia vinkkejä jos löytyy!?
vinkkiä löytyy. Lue otsikolla "lue tämä" pari riviä ylempää. Ihan totta, toimii paremmin kuin se käsisuihku (joka kyllä kanssa toimii).
Siis eli missä se on?
sori! siis elinalle vastatussa viestissä tällä nimimerkillä. olin saanut joltain tuomion jutusta, mut kokeile kuitenkin... Tsemppiä sulle!
olen ollut aika monen miehen kanssa enkä ole kertaakaan saanut orgasmia....
seksi jo alkaa tuntua tylsältä kun ei miltään tunnu...
Otat yhteyttä muhun ja saat 5:den banaanin pituuden verran rakkautta. Tyydytän vaikka teuraslehmän vehkeelläni joka on paksu kuin halko!
Minä ja 5 banaania
oma tilanteeni on myös se, että en ole KOSKAAN, mitenkään saanut orgasmia. olen 20 ja olen elänyt 3 vuotta vakisuhteessa mutta harrastanut seksiä myös kahden muun miehen kanssa, joten vian ei pitäisi olla miehessä.
Voin rehellisesti sano, etten jännitä mieheni kanssa enkä mitenkään jatkuvasti ajattele vain orgasmia seksin aikana. ainakaan ennen. nykyään alamme molemmat olla asiasta niin epätoivoisia, ettei seksi ole edes yhtä kivaa kuin ennen. iloinen noidankehä on syntymässä.
onko kokemuksia näin pitkäaikaisesta piinasta ja mikä neuvoksi? kokeilemmeko apuvälineitä ja mitä sellaisia, kenties pornoa yhteiskatseluna?
auttakaa, olen todella ahdistunut!
Tunnetko minkäänlaista mieli hyvää kun hierot klitorista tai häpyhuulia? entä tuntuuko penis miltään sisällä? oletko kokeillut hieromasauvaa ja samalla hieronut klitorista esim:suihkussa siis kaikkia noita samaan aikaan..entä kun miehesi nuolee alapäätä eikö se tunnu että olisi edes lähelläkään?
Masturbointia sinun on harjoiteltava enemmän ja ihan rauhassa ja rentouduttava kunnolla.
Onnea yritykseen;)
Suuseksi, no ihan kivaltahan se tuntuu mutta ei orgasmi ole kyllä lähelläkään..
Klitoris mulla on varmaan täysin tunnoton..
Tuntuu tosi hyvältä sekä masturbointi, yhdyntä, että suuseksi. Mutta kun orgasmia ei tule. Tuntuu paremmalta, paremmalta, paremmalta ja sitten.. se on ohi.
mikä neuvoksi?
Onko ajan käytöllä mitään merkitystä? onko sama masturboitko puolituntia vai tunnin?
No pääasia on että sentään nautit se on vaan niin että osa naisista ei ikinä saa orgasmia en tiedä miksi, onko miehesi kokeillut sormilla löytyykö ns.G-piste ja miltä sen hierominen tuntuu.
Moni nainen hieroo klitorista yhdynnän aikana koska pelkkä edes takaisin nylkytys ei tunnu missään.
Aiheuttaako suora kosketus klitorikseen epämiellyttävän tunteen? oletko kokeillut nopeampaa hierontaa riittävällä määrällä kosteutta tai öljyä.
Myös yksivaihtoehto mitää kannattaa kokeilla on takaa päin ja mies liikuttaa ohutta sauvaa peräaukossa, saattaa kuulostaa likaiselta jos ei ole ennen kokeillut mutta saattaa tuntua jopa paremmalta kuin normaali yhdyntä eli molemmissa reissä on jotain.
Itsensä etsimisestä tässä on loppujen lopuksi kyse.
Entäpä jos mies levittää klitoriksen kunnolla esiin ja imee ja nuolee sitä nopealla rytmillä, eikö se tunnu missään?
Naisen klitoris on 2 kertaa herkempi kuin miehen terska. Joten jossain on vikaa jos et tunne mitään.
Klitoris pumppu voisi auttaa, se kasvattaa klitorista ja parantaa tuntoherkkyyttä.Katso linkki:
http://www.bubblan.com/Bilder_och_webbsidor/Sexartiklar/Private/Sidor/P-11175-Ma.htm
sama ongelma, lähes. orkun saaminen niin vaikeeta, ettei usein jaksa edes alkaa yrittää, vaan tyytyy lähelle pääsemiseen.
hieromasauva kiihottaa lähinnä miestän, mutta sellainen vempele, joka auttaa, myöskin itsetyydytyksessä, löytyikin ihan läheltä eli hieromaKONE. siis sellainen, jolla lihaksia hierotaan. siinä on tärinä sen verran jyty, ettei jää munkaan klitorikselta noteeraamatta. sitä käytetään yhessä ja on miehestäkin kivaa. silleen ristiasennossa, jalat miehen yli. koettakaa.
Emäntä ei ollut ennen mua saanut orkkua miehen kanssa ikinä mutta en antanut periksi!Ensin esileikkiä ja kunnon hyväilyä ennenkuin rupean antamaan kunnon kieliterapiaa klitorikselle.Vedän peukalolla klitoriksen päältä silleen että klitoris tulee kunnolla näkyviin sitten kun emäntä on kunnolla märkä jatkan sormilla klitoriksen hierontaa edestakaisin liikkein ja vot kyllä kohta emäntä nytkii orkun kourissa!Sen jäkenn vasta käymme yhdyntään.Eli annan joka kerta ensin emännälle orkun ja tässä on se hyvä puoli että jos itselläni sattuu liipasin olevan herkässä niin ei enään kultaa haittaa kun oli itse jo saanut.