Johan alkoi nopeasti Erkon medioiden kiitoksen osoitus, nyt jo pääsi Huovinen kokosivun haastatteluun viikonvaihteen lisäosiossa, ja tietysti Sävelradiosta ei pihahdettukaan. Sattumaa varmaan, eihän Suomessa ole korruptiota.
Huovisesta kokosivun juttu IS:ssä
haastattelu
7718
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ei ole joo korruptiota, pr juttu ministeristä Erkko lehdessä. Mahtavaa.
Olen lopettanut Iltasanomien oston ja harkinnassa on hesarin lopettaminen.
Hesari tulee viimeistä päivää huomenna. Valitettavasti Suomessa ei ole vaihtoehtoa 'yhtä hyvälle' lehdelle.
Huoviselle on jo homma pedattu Sanoma Oy:ssä kun putoaa politiikasta.
Näin se on kun osaa nuolla oikeaa persettä.
kyseessä, liikenneministeri esitteli volkkariaan pääasiassa ja kehui itseään siinä sivussa. Ilmeisesti ylempää tullut käsky tehdä mainos, kun ei parempaakaan aihetta saatu aikaiseksi. Mutta ei hätää, tärkeintä on vain julkisuus, ei se hyvä tai paha, vaan se että nimesi on lehdessä ennen vaaleja.
Keskusjohto tietää, mitä kansan on hyvä kuunnella. Demokratiasta voidaan puhua mutta sitä ei ole. Päätökset tehdään pienen piirin etujen perusteella. Vielä puuttuivat panssarit Lasipalatsin aukiolta.
Sävelradion tilalle tulee gay- ja lesbokanavat. Niitä Huovinen haluaa. Molempia sukupuolia tasaisesti palvelevan Sävelradion kuulijana meikkä ei ymmärrä, mitä edellytyksiä on sukupuolisuuntautuneilla kanavilla. Ne ei olisi lupia tarvinneet.
Klassisen musiikin kanavaa todella kuuntelee kenties sadasosa siitä, mitä Sävelradiota. Keskusjohto viisaudessaan kuitenkin haluaa pitää sen. Keskusjohto antaa luvat vain nöyrille kanaville, mutta voi ottaa ne myös pois, jos ne kääntyvät keskusjohtoa vastaan. Näin saadaan media pysymään keskusjohdon lieassa. Media ei saa valittaa sananvapauden puuttumisesta.
Taajuuksia kyllä olisi riittänyt kaikille, kun ne olisi oikein järjestetty. Asia pitäisi tutkia kunnolla uudella kokoonpanolla. Eihän takavuosina pidetty kännykkäverkkojakaan mahdollisina, koska taajuudet eivät voi riittää yleisiin matkapuhelinverkkoihin.
Pitäisi pikkuhiljaa ministerienkin herätä demokraattiseen Suomeen. Toivottavasti pikkuleeninit ei vaalien jälkeen enää ole kansaa kyykyttämässä.
Tehdään vain lisää vaalivilppiä, niin sama meno jatkuu.