Enemmistö

Kansalaisten suuri enemmistö arvioi, että Vanhasen johtama hallitus on onnistunut tehtävissään joko erittäin tai melko hyvin. Tutkimuksen mukaan VAIN YKSI (1) PROSENTTI kansalaisista arvioi, että hallitus on onnistunut tehtävissään erittäin huonosti.

Tämä häviävän pieni mutta sitäkin fanaattisempi vähemmistöluuserijengi, (1% suomalaisista) on jostain syystä pesiytynyt tänne Keskustan palstalle sabotoiden keskustelua älyttömyyksillä, joissa ei ole päätä eikä häntää. Varsinkin Keskustan, tai jonkun keskustalaisen (esim. Olli Rehn) menestys saa heidät luonnottoman kiihtymyksen valtaan.

Jokaisella aikakaudella on ollut kiihkoilijansa äärimmäisine mielipiteineen ja –liikkeineen. He eivät onneksi ole vielä koskaan päässeet valtaan Suomessa. Suomalainen kansanluonne on maltillinen ja harkitseva. Suomalaiset ovat keskitien kulkijoita – luonnostaan keskustalaisia. Tämä on huomattu muissakin puolueissa. Nyt on Kokoomuskin ilmoittanut olevansa keskustalainen puolue.

Poliittisista liikkeistä sosialidemokratia, jyrkkä oikeistolaisuus ja vihreä liike ovat ulkomaista tuontitavaraa. Ne viehättävät joitakin erikoisuuksien perässä juoksijoita. Muoti-ilmiöinä ne elävät aikansa, kunnes jokin uusi muoti saapuu tilalle.

Keskusta-aate on Suomessa syntynyt ja tulee säilymään suomalaisille luonnollisena poliittisena liikkeenä. Se muuntuu notkeasti ajan, ympäristön ja suomalaisen ihmisen vaatimusten mukaan. Keskusta-aate on suomalaista varten.
376
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kepu on häviävä puolue. Ihmiset alkavat vähitellen kyllästyä kepun katteettomiin lupauksiin. Hyssäläkin lupasi 300 e/kk korotuksen eläkkeisiin, antoi 7e.

Manninen on ihan pöpi. Vanhanen huoraa. Metri-Mauri harjoittaa oman vaalipiirinsä siltarumpupolitiikkaa. Lehtomäki on leveäperseinen ja h--tin tyhmä.

Kiäriäinen ei oikein tiedä mitä tekisi.

Korkeaoja on täysi nolla.

Siinä sitä kepulaista ministerikaartia.

Äänestä

kanssa skitsoilleet täällä. Lisäksi persreikä ja anti keris. Kaikki ovat täysiä sosiAASEJA.

Äänestä

joka ei ollutkaan keskusta.Arvatkaapa mikä puolue?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


on oikeassa kirjoitti:

Kansalaisten suuri enemmistö arvioi, että Vanhasen johtama hallitus on onnistunut tehtävissään joko erittäin tai melko hyvin. Tutkimuksen mukaan VAIN YKSI (1) PROSENTTI kansalaisista arvioi, että hallitus on onnistunut tehtävissään erittäin huonosti.

Tämä häviävän pieni mutta sitäkin fanaattisempi vähemmistöluuserijengi, (1% suomalaisista) on jostain syystä pesiytynyt tänne Keskustan palstalle sabotoiden keskustelua älyttömyyksillä, joissa ei ole päätä eikä häntää. Varsinkin Keskustan, tai jonkun keskustalaisen (esim. Olli Rehn) menestys saa heidät luonnottoman kiihtymyksen valtaan.

Jokaisella aikakaudella on ollut kiihkoilijansa äärimmäisine mielipiteineen ja –liikkeineen. He eivät onneksi ole vielä koskaan päässeet valtaan Suomessa. Suomalainen kansanluonne on maltillinen ja harkitseva. Suomalaiset ovat keskitien kulkijoita – luonnostaan keskustalaisia. Tämä on huomattu muissakin puolueissa. Nyt on Kokoomuskin ilmoittanut olevansa keskustalainen puolue.

Poliittisista liikkeistä sosialidemokratia, jyrkkä oikeistolaisuus ja vihreä liike ovat ulkomaista tuontitavaraa. Ne viehättävät joitakin erikoisuuksien perässä juoksijoita. Muoti-ilmiöinä ne elävät aikansa, kunnes jokin uusi muoti saapuu tilalle.

Keskusta-aate on Suomessa syntynyt ja tulee säilymään suomalaisille luonnollisena poliittisena liikkeenä. Se muuntuu notkeasti ajan, ympäristön ja suomalaisen ihmisen vaatimusten mukaan. Keskusta-aate on suomalaista varten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu