Rekyyli 4/06

KL88 kirjoitti:

Arto Määttä ihmettelee SRA-toiminnan mielekkyyttä Rekyyli lehden numerossa 4/2006. En malta olla kommentoima Määtän kirjoitusta.
Määttä aloitta kirjoituksensa näin:
”Kattojärjestöjen ja liittojen sekamelska pitää huolen reserviläisten ampumaharrastusmahdollisuuksista, mutta tavalla joka on monesta luotaantyöntävä. Siviilit hyppivät virkapuvut päällä ja käyttävät arvomerkkejä ampumaharrastuksen yhteydessä. Kuva on kuin suoraan jostain puolisotilaallisesta liikekannallepanoon valmistautumisesta.”
Uskaltaisin väittää, että tästä maasta löytyy suuri joukko ihmisiä joiden mielestä kaikki aseiden kanssa tapahtuva harrastaminen on luotaantyöntävää, mutta mitä sitten, yksi tykkää äidistä toinen tyttärestä, poliittisesti korrekteimmat lisäävät ehkä vielä isän ja pojan tähän listaan.
Määttä kertoo myös ”Minua ei kiinnosta leikkiä armeijaleikkejä…”. Tähänkin joku toinen voisi sanoa, että häntä ei kiinnosta leikkiä aseleikkejä noin ylipäänsä, so what, suurinta osaa ne kuitenkin kiinnostavat.
Mutta annetaan Määtän jatkaa ”Reserviläistoiminnan merkityksestä voidaan olla siis olla monta eri mieltä sodankäynnin kannalta. Jotenkin minusta vain tuntuu, että marginaalisen pienen porukan harrastuksella ei ole oikeasti maanpuolustuksellista merkitystä…niin vastakos nämä reservin patriootit sitten herättävät hilpeyttä sotaleikeillään.”
Jos jokaisen meidän elämänohjeena olisi käyttäytyä ja toimia niin, että toimintamme ei herättäisi hilpeyttä kenessäkään, niin tuskinpa tässä maassa juuri mitään tehtäisiin. Itseäni esim. huvittaa Arto Määtän viikset, joita hän ylpeästi jutun liitteenä olevassa kuvassa esittelee. Mutta, en kuitenkaan haluaa kieltää ammunnan ja viiksien yhdistelmää, vaikka myönnän, että Määtän tapauksessa, voisin sitä kyllä vakavasti harkita, sen verran huvittavan näköiset ne ovat. Uskon myös, että esim. suojelukuntatoiminta herätti jossain piireissä aikanaan huvittuneisuutta, mutta ainakin itse uskon, että niillä oli merkitystä itsenäisyytemme säilymisessä.
Määttä kirjoitta myös ”…minulle ei kuulu tämänhetkisen tietämykseni mukaan sodanajan varustukseen pistoolia, joten en sellaista mahdollisessa sotatilanteessa kanna. Minulle annettaisiin henkilökohtaiseksi varusteeksi putkiperäinen rynnäkkökivääri…”
Tietääkseni ei varustukseen myöskään kuulu esim. puukkoa, mutta kuitenkin suurin osa sellaistakin kantaisi. Jos minulla sattuisi olemaan ylimääräinen pistooli mahdollisessa sotatilanteessa, niin en näe mitään syytä miksi sen sitä mukaani ottaisi. En myöskään keksi yhtään syytä miksi en ottaisi mukaan, jos sellainen kotoa löytyisi, huippuviritettyä ja varusteltua ns. reserviläsrynkkyäni.
Kautta kirjoituksen Määttä käyttää mastopuvusta termiä virkapuku ja ihmettelee kuinka voi olla sallittua pukeutua virka-asuun olematta virantoimituksessa. Oma näkemykseni on, että jotta voidaan puhua virkapuvusta, täytyy siihen liittyä virka. Maastopuku, esim. puolustusvoimien käyttämä, ei tietääkseni tee käyttäjästään viranhalijaa. Käsittääkseni eivät esim. varusmiehet ole virassa, kuten eivät myöskään kertausharjoituksessa olevat reserviläiset. Se, että joku tällaista maastopukua vapaa-aikanaan haluaa kantaa ei mielestäni ole yhtään sen huvittavampaa kuin esim. se, että Rekyyli-lehden toimittajat ampuvat ja kirjoittavat viranomaiskäyttöön tarkoitetuilla aseilla. Tietääkseni eivät hekään ole viranomaisia.
Yhdessä asiassa, vaikkakin eri syystä, olen kyllä Määtän kanssa samaa mieltä. Nimittäin siinä, että SRA-ammuntojen rastit saattavat antaa harrastajalle epärealistisia toimintamalleja. Määtän mukaan tämä johtuu epärealistisista tehtävistä, omasta mielestäni tämä johtuu siitä, että maalit eivät ammu takaisin. Itse pitäisinkin reserviläistoiminnan kannalta hyödyllisenä harjoitella passiivisten paperimaalien sijaan/rinnalla oikeata ihmistä vastaan, esim. värikuula tai airsoft asein. Ainostaan tällaisten ns. force on force (FOF) harjoitusten avulla voidaan testata mikä oikeasti toimii ja mikä ei.
Määtän kirjoituksessa kiteytyy Rekyyli-lehden suomalaista aseharrastajaa halveksivia linja jonka olen ollut havaitseviani koko lehden taipaleen aikana. Vaikutta siltä kuin lehden tekijät kokisivat olevansa jonkinlaisia jumalolentoja, jotka silloin tällöin suostuvat armosta jakamaan viisauden sanoja meille rahvaalle. Se on heidän oikeutensa ja sitä en halua heiltä riistää, aivan kuten toivon, että kukaan ei riistä minulta oikeuttani olla ostamatta tai tilaamatta heidän lehteään.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä