noniin,eli mullon ollu nyt muutaman kuukauden verran kutinaa ulkoisissa sukupuolielimissä. varsinkin toisella puolella. välillä raavittu ihan verille asti,mutta rakkuloita ei ole näkynyt missään vaiheessa. herpestä pelkään,mutta toisaalta voiko olla,jos ei ole rakkulanrakkulaa näkynyt. kokeilin hiivatulehdukseen tarkoitettua canesten voidetta,mutta ei oikein tepsinyt. voisiko olla vaan pelkkää hiivaa? huomenna olisi tarkoitus soittaa päivystävälle aika,että saa jonkunmoisen diagnoosin asiaan. syy saattaa olla myös kuivissa limakoalvoissa,mutta eikähän kannattasisi kuitenkin mennä lääkärin juttusille? onko kellään siis todettu herpestä näillä oireilla? kiitokset vastuksesta:)
kutinaa
sietämätöntämelkeen
51064
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
olen siis naispuolinen ihminen.
Ihan pelkkä klamydia aiheutti minulla helvetinmoisen kutinan. Tosin rinnalle tuli sit jossain vaiheessa virtsaamisvaivat, mut aluks oli valkovuotoo normaalia enemmän ja kutis, ihan niinku hiivanki aikana. Sit kipeyty paikat todella aroiksi.. Kantsii käydä tutkituttamassa ehdottomasti!
testattu siis on mahdolliset testattavat taudit,ja puhdasta näytti:) mutta sitten arveluttaa tuo herpeksen mahdollisuus,mutta eiköhän siihenkin huomenna toivottavasti tule jonkimmoinen vastaus.
Minulla on ulkoisissa sukupuolielimissä kondylooma. Ikinä ei ole ollut syyliä, vaan ainoa oire on jatkuva kutina.
Diagnoosi tehtiin vasta koepalasta, kun tutkittiin, olisiko vaiva mahdollisesti valkojäkälä. Tosin minulla oli tuota kutinaa jatkunut jo muutaman vuoden, ennenkuin koepalaan lähetettiin, mutta voit kai ainakin keskustella lääkärisi kanssa tästäkin vaihtoehdosta.
itse olen useampaan otteeseen kärsinyt emätintulehduksesta ja noi oireet on mulla ihan samat ja samat lukee netissäkin. eli emätin tulehdus ei oo mikää vakava mutta on hyvä hoitaa. lääkäri määrää siihen joko emätin puikkoja tai tabletteja ja itse ainakin olen saanut valita sen otanko tablettina vai puikkona. eli lääkäriin ja sanot noi sun oireet niin olen varma että saat lääkkeet joku hiivaan tai emätintulehdukseen