Jouko Ahonen

valittava heti suomen kuninkaaksi.
Ei tästä muuten selvitä.
5358
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat
  • saatais taas sitä hyvää ja halpaa ulkolaista
    p***apaperia, johon on hyvä paperimiehenkin
    pyyhkäistä, ei tule pukamia.
    Ansaitsette nöyrän kiitoksen, rakkaat paperimussukat

    Äänestä

Olisi hauska kuulla kärpäsenä katossa taloustieteen tohtori Anne Brunilan ja kansakoulun käyneen Jouko Ahosen keskusteluja 'tulevaisuustyöryhmässä'.

Ahosen pää ei taida pihagrilliä monimutkaisempia systeemejä osata hahmottaa.

Äänestä
  • Älä mollaa Joukoa. On kuule käynyt keskikoulun (vastaa nykyisen peruskoulun oppimäärää). Jouko on 50-luvun lapsia, eikä se oppikouluun meno ollut mikään itsestäänselvyys silloin, aikä ainakaan maaseudulla.
    Muistaakseni Jouko on kotoisin monilapsisesta perheestä Keski-Suomesta,joten hatunnosto koulunkäynnistä. Olen samaa ikäluokkaa,joten muitan nuo jutut.
    Oppikoulu maksoi (lukukausimaksut)aika paljon, oppikirjat piti itse (perheen) kustantaa, kouluruokailu maksoi ja tietysti matkat, jos piti kulkuneuvoja käyttää.
    Nykyisin kaikki edellämainittu on peruskoulussa ilmaista. Lukio onkin eri juttu.

    Joukolla on myös pitkä elämänkokemus ja kokemus myös paperitehtaan tehtävistä, sieltä aivan lattiatasolta ja tietysti luottamusmiestyöstä.

    Eiköhän hän aivan kelpo neuvottelukumppani ole,kun paperipuolen tulevaisuudesta puhutaan.

    Äänestä

  • aivan varmasti kirjoitti:

    Älä mollaa Joukoa. On kuule käynyt keskikoulun (vastaa nykyisen peruskoulun oppimäärää). Jouko on 50-luvun lapsia, eikä se oppikouluun meno ollut mikään itsestäänselvyys silloin, aikä ainakaan maaseudulla.
    Muistaakseni Jouko on kotoisin monilapsisesta perheestä Keski-Suomesta,joten hatunnosto koulunkäynnistä. Olen samaa ikäluokkaa,joten muitan nuo jutut.
    Oppikoulu maksoi (lukukausimaksut)aika paljon, oppikirjat piti itse (perheen) kustantaa, kouluruokailu maksoi ja tietysti matkat, jos piti kulkuneuvoja käyttää.
    Nykyisin kaikki edellämainittu on peruskoulussa ilmaista. Lukio onkin eri juttu.

    Joukolla on myös pitkä elämänkokemus ja kokemus myös paperitehtaan tehtävistä, sieltä aivan lattiatasolta ja tietysti luottamusmiestyöstä.

    Eiköhän hän aivan kelpo neuvottelukumppani ole,kun paperipuolen tulevaisuudesta puhutaan.

    tulevaisuus on iso ja monivivahteinen asia,
    sitä on vaikea hahmottaa paperitehtaan lattialta
    käsin.
    Ahonen on varmasti paperimiehen kannalta hyvä mies,
    mutta paperiteollisuuden tulevaisuus on niin
    laaja kokonaisuus, että sen näkemiseen tarvitaan
    enemmän kuin palkkaneuvotteluissa pärjääminen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Voikkaan paras kirjoitti:

valittava heti suomen kuninkaaksi.
Ei tästä muuten selvitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu