Onko täällä adoptoitujen lasten isovanhempia? Tai osaisitteko muuten arvioida suhtautumistanne adoptoituihin lapsenlapsiin?
Olemme itse liittymässä piakkoin ulkomailta adoptoivien joukkoon ja jonotuslistalle. Isovanhempien suhtautuminen asiaan arveluttaa hiukan, emmekä ole vielä puhuneet asiasta heidän kanssaan.
Ovatko adoptoidut, eksoottisenkin näköiset lapset samalla viivalla "kotitekoisten" lastenlasten kanssa? Onko suhtautuminen heitä kohtaan erilaista, vai häviävätkö tuollaiset erot sitä mukaa, kun lapsesta tulee tuttu ja hän oppii kieltä ja kehittyy omaksi persoonakseen? Tuleeko adoptoidusta lapsesta ihan oikea, aito lapsenlapsi?
Kyselen tätä siksi, että itsekin painiskelemme monien kysymysten kanssa, sen verran jännittävää on itsellekin vanhemmaksi tuleminen. Tietysti myös biologisen lapsen saaminen on ihan samanlaista uuteen opettelua - kestäähän silloinkin aikansa, ennen kuin selviää, millainen persoona on kyseessä. Mutta kun lapsi on selvästi eri näköinen kuin suomalaislapset, häneen suhtaudutaan varmaan joka paikassa aina vähän eri tavalla kuin tuttuihin pellavapäihin, ja siksi arkielämässä ei voi sulkea näitä asioita poiskaan.
Äitini muistaa kaukaisempien tuttaviemme adoptiolapsesta puhuessaan aina mainita "se pikku kiinalaistyttö", vaikka kumpikin olemme hänet tavanneet jo monta kertaa ja tiedän hyvin pelkän etunimen perusteella, kenestä on puhe. Osaisikohan hän suhtautua omaan "pikku kiinalaiseemme", tai mistä päin hän nyt sitten sattuukin tulemaan, kuten oikeaan lapsenlapseen? Meille lapsi toki olisi aivan yhtä oma kuin jos olisin hänet itse kantanut ja synnyttänyt (odotusajasta on nytkin tulossa ihan riittävän pitkä...), mutta vanhemmilleni asiassa on varmaan sulattelemista.
Lapsettomuudestamme emme ole vanhemmillemme kertoneet, mutta uskon että he ovat sen jotenkin rivien välistä ymmärtäneet. Muutamien tuloksettomien yritysten jälkeen lopetimme stressaavat lapsettomuushoidot, mietimme asioita pitkään ja hartaasti ja päädyimme adoptioratkaisuun.
Siskollani on lapsi ja lisää suunnitteilla varmaan aika pian, ja loistavia isovanhempia on vanhemmistani tullut. Toivottavasti lapsen adoptioalkuperä ei vaikuta tähän... Heti kun pääsemme neuvonnoissa sen verran eteenpäin, että osaamme itsekin jo vähän enemmän muille ihmisille asiasta kertoa, otamme tokin isovanhemmat mukaan odottamaan. Toivottavasti uutinen on heillekin iloinen.
Olemme itse liittymässä piakkoin ulkomailta adoptoivien joukkoon ja jonotuslistalle. Isovanhempien suhtautuminen asiaan arveluttaa hiukan, emmekä ole vielä puhuneet asiasta heidän kanssaan.
Ovatko adoptoidut, eksoottisenkin näköiset lapset samalla viivalla "kotitekoisten" lastenlasten kanssa? Onko suhtautuminen heitä kohtaan erilaista, vai häviävätkö tuollaiset erot sitä mukaa, kun lapsesta tulee tuttu ja hän oppii kieltä ja kehittyy omaksi persoonakseen? Tuleeko adoptoidusta lapsesta ihan oikea, aito lapsenlapsi?
Kyselen tätä siksi, että itsekin painiskelemme monien kysymysten kanssa, sen verran jännittävää on itsellekin vanhemmaksi tuleminen. Tietysti myös biologisen lapsen saaminen on ihan samanlaista uuteen opettelua - kestäähän silloinkin aikansa, ennen kuin selviää, millainen persoona on kyseessä. Mutta kun lapsi on selvästi eri näköinen kuin suomalaislapset, häneen suhtaudutaan varmaan joka paikassa aina vähän eri tavalla kuin tuttuihin pellavapäihin, ja siksi arkielämässä ei voi sulkea näitä asioita poiskaan.
Äitini muistaa kaukaisempien tuttaviemme adoptiolapsesta puhuessaan aina mainita "se pikku kiinalaistyttö", vaikka kumpikin olemme hänet tavanneet jo monta kertaa ja tiedän hyvin pelkän etunimen perusteella, kenestä on puhe. Osaisikohan hän suhtautua omaan "pikku kiinalaiseemme", tai mistä päin hän nyt sitten sattuukin tulemaan, kuten oikeaan lapsenlapseen? Meille lapsi toki olisi aivan yhtä oma kuin jos olisin hänet itse kantanut ja synnyttänyt (odotusajasta on nytkin tulossa ihan riittävän pitkä...), mutta vanhemmilleni asiassa on varmaan sulattelemista.
Lapsettomuudestamme emme ole vanhemmillemme kertoneet, mutta uskon että he ovat sen jotenkin rivien välistä ymmärtäneet. Muutamien tuloksettomien yritysten jälkeen lopetimme stressaavat lapsettomuushoidot, mietimme asioita pitkään ja hartaasti ja päädyimme adoptioratkaisuun.
Siskollani on lapsi ja lisää suunnitteilla varmaan aika pian, ja loistavia isovanhempia on vanhemmistani tullut. Toivottavasti lapsen adoptioalkuperä ei vaikuta tähän... Heti kun pääsemme neuvonnoissa sen verran eteenpäin, että osaamme itsekin jo vähän enemmän muille ihmisille asiasta kertoa, otamme tokin isovanhemmat mukaan odottamaan. Toivottavasti uutinen on heillekin iloinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
en osaa vastata, mutta omalta puoleltani voin sanoa ettei meidän suvussamme ainakaan kohdeltaisi adoptoitua samalla tavalla kuin "omia". Minusta se on surullista ja toivon todella, että teillä otetaan lapsi hyvin vastaan!!!:)
miksi ette ole voineet kertoa lapsettumuudesta vanhemmillenne?
Muuten en osaa auttaa.
Tunnen yhden perheen joka adoptoi ja siinä se isä oli myos adoptoitu joten isovanhemmilla oli adoptio lapsen adoptio lapsi.
En tiedä helpottaako se asiaa.
Meillä on kokemusta, toisella pojalla on biologisia lapsia ja toisella 2 Kiinasta adoptoitua. Niin surullista kuin se onkin, niin opettelemalla olen opetellut, etten ääneen enää sanoisi "kiinan likat" tms. Mutta niin se on, ajatuksissa he pysyvät aina tänne tuoduilta - ei tänne syntyneinä. Ja kyllä me papan kanssa kahdestaan juttelemme aina kiinan tytöistä. Valitettavaa, mutta totta. ne eivät tunnut "omilta" vaikka heitä rakastammekin.
emme kertoneet, että lapsettomuus tuntui niin henkilökohtaiselta asialta, ja tiedän äitini puivan kaikkien sukulaisten asioita siskoni ja lähimpien naisystäviensä kanssa (itsekin olen niitä juttuja kuunnellut). Jossain vaiheessa asia olisi siis tullut jotakin muuta kautta minun korviini kierrettyään ties missä. No, ehkä vähän ilkeästi sanottu, sinänsä äitini on kyllä ihan empaattinen ihminen ja tuskin olisi asiaa mitenkään "levitellyt", mutta itse halusimme tosiaankin pitää hoidot ja muut ihan omana tietonamme. Epäonnistumiset olivat niin rankkoja, etten olisi sitäpaitsi kestänyt, jos joku olisi ollut koko ajan kyselemässä, että onko jo uutisia.
että tilanne on isovanhempien kannalta adoptiolapsessa samaa sukua uusioperheen lasten kanssa. Kummatkinhan tulee vähän valmiina ja ovat lähtöisin muualta. Veri on vettä sakeampaa on monen aikaihmisen päähän istutettu niin kovaan, että hirvittää.. Tosiasiassa on ihan omasta asenteesta kiinni miten suhtautuu lapseen eikä sillä pitäisi olla eroa onko lapsi 10 tuntia vai puoli vuotta vanha jos sen mieltää oman lapsensa lapseksi.
Läheisten tuki on muutenkin adoptiossa monelle todella tärkeä asia kun itsekkin on vähän hukassa tunteidensa kanssa. Onneksi varmaan matkallanne vielä kohtaatte muitakin adoptiovanhempia joilla ehkä on jo kokemusta asiasta.
Mielestäni asenne on isoin juttu koko hommassa. Tuossa yksi mummo kertoo puhuvansa miehensä kanssa "kiinan likoista" ja täytyy sanoa että on aika rasistinen ja asenteellinen suhtautuminen. Ei kai tuolla asenteella lapsista voi koskaan omia tullakkaan kun heidän eroaan koko ajan korostetaan sen sijaan, että heidän perheeseen kuulumistaan painotettaisiin.
Eiköhän aika sitten todella näytä miten isovanhemmat asiaan suhtautuvat. Ainakin heillä on kokemusta jo jälkikasvusta joten ei tarvitse opetelal olemaan isovanhempi aika oudossa tilanteessa vaan voi jo vähän tietoisestikkin vertailla omiakin tuntojaan. Monasti ihmiset yllättää jollain tavalla ennakko-odotuksista poikkeavasti?
Kerrot äitisi olevan avoin ehkä siis liikaakin joten ainakin hän pystyy työstämään asiaa. Toivotaan että kanssaihmiset ovat rakentavalla asenteella liikkeellä. Lastenne eri asemaan laittaminen on sikäli kohtuutonta että teille he ovat niitä ainoita ja oikeita lapsia kun muita ei ole. On lapsellakin oikeus isovanhempiin vaikka nekin pitää adoptoida..
Eräs äiti sanoi vähän vastaavassa tilanteessa uskovista isovanhemmista; onneksi lapset ovat viattomia joten heitä on kohdeltava hyväksyttävästi! Eli oma usko pakottaa tavallaan suhtautumaan lapsiin kuin kaikkiin muihinkin lapsenlapsiin koska lapsilla ei ole osaa eikä arpaa kohtaloonsa joten heidän ei pidä siitä kärsiä tms millään tasolla.. Loppu hyvin kaikki hyvin heillä, vaikka se aikansa ottikin.
Isovanhemmuuteenkin kasvetaan jo odotusaikana joten kohta toivottavasti alkaa yhteinen odotuksenne!
yleensäkään adoptiolapsista. Olen kuitenkin itsekseni asiaa joskus vakavasti pohtinut. En tietenkään voi olla 100%:en varma, mutta kyllä uskoisin, että pystyisin asettamaan adoptiolapsenlapsen samalle lähtöviivalle poikani lasten kanssa, jos heille adoptiolapsi tulisi.
Eihän koiriakaan ole itse synnytetty. Kuitenkin monelle ne ovat tosi rakkaita ja usein lapsen asemassa. Miksi ei sitten pieni ihmislapsi, joka on otettu omaksi. Itsekin koiraihmisenä, olen parinkymmenen vuoden aikana seurannut ihmisten ja koirien yhteiseloa ja yleensä niitä puolustetaan samoin kuin omia lapsia.
Kun lapsenlapsemme olivat tarhassa, siellä oli pieni, ihana, mustatukkainen kiinalaistyttö. Joka kerta olisi tehnyt mieli ottaa hänet syliin ja halata. Kun häntä muistelen, olen ihan varma, että ainakaan minä en voisi olla häntä rakastamatta.
Kunhan vanhempasi pääsevät mukaan odotukseen, heille on varmasti iloinen asia, kun lapsi sitten lopulta saadaan ja he ovat tottuneet ajatukseen. Sama se on mistäpäin maailmaa lapsi tulee. Toivottavasti asia järjestyy mahdollisimman nopeasti.
Toivotan teille onnellista odotusta ja vielä onnellisempaa lopputulosta.
Ehdin jo säikähtää kun noita aiempia kirjoituksia luin!
Meillä on 2 ei-biologista lasta sekä 3 biologista.
En ole koskaan huomannut meidän isovanhempien käyttäytyvän erilailla lapsia kohtaan. Kukaan sukulaisista ei ole koskaan sanonut mitään negatiivista, päinvastoin! Toinen asia onkin sitten "tutuntutut", jotka päivittelevät, että "eikö niissä omissa jo olisi ollut tarpeeksi..helpommallakin pääsisi.."
Mielestäni myös se on ihmisestä kiinni, onko valmis näkemään sen pienen IHMISEN, oli sitten kyseessä minkä värinen lapsi tahansa.
Aloittajalle: eli jos jotain ongelmia on lasten hyväksymisessä, niin se on isovanhempien vahinko. Suuri vahinko onkin, kuvastaa heidän suppeaa näkemystään ja omaan napaan tuijottamista.
Hienoa, että te,"Eräs mummi" ja "Huojentunut" suhtaudutte noin positiivisesti. Minunkin korvaani särähti pahasti tuo "kiinan tytöt", vaikkeivät isovanhemmat varmaan pahaa tarkoita niin sanoessaan. Nimitys vain perustuu pelkkään ulkonäköön, sillä suomalaisiahan pikku tytöt ovat, vaikka kiinalaisilta näyttävätkin ja sieltä ovat joskus tulleet. Mielestäni tuollainen nimitys kertoo siitä, että lasten ja isovanhempien välit eivät ole kovin läheiset, sillä jokainen tuttu lapsi on suuri persoonallisuus ja ansaitsee tulla kutsutuksi omalla nimellään.
Kaukaisimmille tuttaville kenties joutuu selittämään, että lapset on adoptoitu ulkomailta, mutta sitä voi ehkä verrata siihen, että puhutaan Kajaanin serkuista tai Helsingin mummosta - tarkentavana huomautuksena, jotta kuulija tietäisi kenestä puhutaan. Mutta jos "kiinan tytöistä" puhutaan heidän itsensä kuullen tai lähipiirissä, se on minusta aika loukkaavaa.
Tuo vertaus uusperheiden lapsiin oli tavallaan aika hyvä, sillä hyväksyväthän monet isovanhemmat myös lastensa uusien puolisoiden jälkikasvun tavallaan samalle viivalle. Erona on tietysti se, että näillä "lapsenlapsipuolilla" on toinenkin vanhempi ja sitä kautta koko toinen suku, adoptiolapsilla sen sijaan ei ole ylimääräisiä isovanhempia...
Onni tässä odotuksessa tietysti on, että se kestää paljon kauemmin kuin biologisen lapsen odottaminen, joten siinä mielessä kaikilla on varmasti aikaa totutella ajatukseen. Olen aika luottavainen, että lapsi otetaan suvun piirissä ihan hyvin vastaan, ja jos joku ei siihen kykene, niin se lienee hänen oma yksityinen häpeänsä. Minulla ei ainakaan ole erityistä tarvetta pitää yhteyttä sellaisiin sukulaisiin tai tuttaviin, jotka eivät lastamme hyväksy.
lapsia oli ne minkä värisiä tahansa tai mistä tahansa kotoisin, kyllä ne mummot ja vaarit heltyy ja sopeutuu se on teistä itsestänne kiinni,ja olisi tietysti ollut hyvä asia että olisitte voineet kertoa tästä teidän lapsettomuus ongelmasta,koska silläkin on suuri merkitys asiaan ja sen hyväksymiseen, että adoptoitte lapsen ja haluatte sitä ja tämä lapsi on teille tärkeä asia,asioista pitää pystyä kertomaan myös lähisukulaisille että he pystyvät sopeutumaan siihen että ette saa omia ja kuitenkin haluatte lapsen se miten kukin siihen suhtautuu on heidän ongelmansa,te itse loppu peleissä teette omat päätöksenne ja hyvin voi vielä käydä niinkin kun olette adoptoinut lapsen niin luonto on niin ihmeellinen että saatte vielä kokea sen ihmeen että saatte siihen joukkoon vielä omatekoisen palleron. Paljon Onnea adoptioon ja muutenkin matkan varrelle elämään. Itselläni on Nigerialainen tyttö ja kaikki on kelpuuttaneet hänet niin sukulaiset kuin isovanhemmat,mutta aina löytyy niitä ns.rasisteja sinne joukkoon,mutta siitä huolimatta en päivääkään vaihtaisi pois.Terv. Oluwa
Minua hiukan huolettaa tuo oma epävarmuutesi. Olet sentään pian äiti ja vastuullasi on koko pienen ihmisen elämä. Tuo epävarmuus kuinka muut suhtautuvat lapseen voi heijastua tulevaan lapseenne. Näytä lapsellesi kaikki se rakkaus ja unohda mitä muut miettivät...Kerron sinulle salaisuuden, kaikki olemme samalla viivalla. Kukaan ei ole toistaan parempi tai huonompi. Ei mummit, ukit, äidit tai isit. Ihanaa, kun saat olla osana jotakin niin suurta, kuin lapsen elämä. Erilaiset kulttuurit vain rikastuttavat ja opettavat kunnioittamaan muita. Toivon teille paljon sopusointua ja rakkautta!
Toivoo äippä, jonka lapsi on "puoli-Suomalainen" ja taatusti samanarvoinen
kivasta kommentistasi. Samanlaisiahan ne lapset todella ovat, tulivatpa mistä ja miten tahansa!
Olemme todellakin vasta prosessin kynnyksellä, joten uskon että monet ajatukset tässä ehtivät selkiytyä ennen lapsen saamista... Mutta kun kuitenkin suvun keskellä eletään enemmän tai vähemmän, niin minusta tuntuu tärkeältä miettiä asiaa myös muiden ihmisten näkökulmasta. Vaikka itse näkisimme lapsen vain lapsena muiden joukossa, aina joidenkin mielestä hän tulee olemaan vähän erilainen, eikä sitä vastaan voi rakentaa mitään linnaketta. Itseni (ja mieheni) puolesta en ole epävarma, sillä tiedän että voin rakastaa lasta ihan omana lapsenani.
Kiitos kaikille muillekin kommenteistanne, olen saanut paljon ajateltavaa. Eiköhän se ole niin, että kaikki lähtee siitä, miten itse lapseen suhtaudumme, ja muu tulee sitten ajan kanssa erilaisten elämäntilanteiden myötä, joissa olemme lapsen mukana. Lähimmät ihmisemme ovat varsin avarakatseisia, joten uskon että lapsi saa kasvaa suvaitsevassa ja hyväksyvässä piirissä.
onnea teille lapsen hankinnassa. kertokaa hyvissä ajoin aikeistanne vanhemmillenne, että ehtivät valmistautua.toivottavasti ottavat asian ilolla vastaan ja pystyvät olemaan aitoja isovanhempia, minä ainakin olisin, eikä hän olisi minulle "kiinalaisennäköinen" lapsi vaan teidän iki oma jolle olisin aivan samanlainen mummo kui muillekkin lapsille. onnea paljon
olet ihana!