onko shekkien lunastamisessa jokin aikaraja? eräs tuttavani kertoi, että hänen tuttunsa ei saanut lunastettua shekkiänsä, koska hän ei ollut käynyt lunastamassa sitä 20 pvän aikana. en ainakaan löydä shekistä mitkään pvämäärää, johon mennessä shekki pitäisi lunastaa.
eihän shekkiä myöskään tarvitse lunastaa siitä pankista, jossa se on tehty?
shekki
6
20438
Vastaukset 6
- on lahjashekki
eli, tavalinen lahjashekki on 10 vuotta voimassa teko päivämäärästä, ja eiköhän tavallinen shekki ole myöskin.
Pankkivekselit ovat myös 10 vuotta voimassa. - unohtui
eli shekin voi lunastaa käteisellä siinä pankissa jossa se on tehty, esim sampon shekin voi lunastaa käteiseksi sampossa mutta voit tallettaa sen tilille kaikissa pankeissa.
- kovasti
vastauksesta. :)
- Stadi58
Puhekielessä sotketaan usein lahjashekki ja shekki. Lahjasekki on verrattavissa lahjakorttiin. Shekki taas maksuvälineenä on lain säädösten alainen. Lunastuksesta todetaan kyseisessä laissa seuraavaa:
Shekki on esitettävä maksettavaksi kahdessakymmenessä päivässä (asettamisesta eli päiväyksestä) tai, milloin shekki on asetettu jossakin Euroopan ulkopuolella olevassa valtiossa, jonka rajat eivät ulotu Välimereen, seitsemässäkymmenessä päivässä. - nohh
nyt valkeni asia vähän enemmän. :)
Onko lahjaksi saatu shekki shekki tai lahjashekki?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1271615
Naisten liian suuret vaatimukset?
Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta2031026Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.
Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.159697Olen Aito Narsisti
Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.234557- 31510
- 187509
Outo liikkuja
Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut11464- 186462
- 41436
Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä
Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen18413