Olin jo koulussa yksin ja kiusattu tyttölapsi. Nyt olen aikuinen nainen, jolla on 2 ihanaa lasta ja aviomies, mutta edelleen tuntuu että olen yksin. Muutin miehen kotipaikkakunnalle ja perustimme perheen tänne. Vaikka käyn lasteni kanssa (2,5v. ja 8,5kk) avoimessa pk:ssa, lasten leikkipaikoilla, en saa itselleni ystäviä. Joku äiti voi joskus jutella minulle hetken, kun itse kysyn miten heillä menee, mutta hetken päästä kun jomman kumman täytyy esim. mennä lasten perässä vaikka vain antamaan lisää vauhtia keinulle, niin puheet loppuvat siihen. Eikä tosiaan kukaan, siis ei kukaan ole koskaan aloittanut minun kanssani mitään keskustelua.
Mieheni ei usko että minulla on yksinäistä, sillä kun hän menee lasten kanssa puistoon, hän kyllä puhelee siellä kenen kanssa vaan, ja sitten ihmettelee miten muka en ole jutellut kenenkään muun kanssa tänään kuin 2,5v. tyttäreni kanssa.
Mikä avuksi?
Mieheni ei usko että minulla on yksinäistä, sillä kun hän menee lasten kanssa puistoon, hän kyllä puhelee siellä kenen kanssa vaan, ja sitten ihmettelee miten muka en ole jutellut kenenkään muun kanssa tänään kuin 2,5v. tyttäreni kanssa.
Mikä avuksi?
Vastaukset 3
Vanhimmat
lähestyä outoja ihmisiä jossain puistossa, tms.. Minäkin muutin joitakin vuosia sitten vieraalle paikkakunnalle mieheni perässä, ja kaikki tutut jäivät vanhaan kotikuntaan. Silloin kylläkin olin opiskelemassa vielä, että sitä kautta tuli tuttuja. Ja samoin miehen ystävien vaimoista on löytynyt hyviäkin ystäviä. Muskarissa käymme tytön kanssa, ja sielläkin kun alkuun muutamana kertana jutteli parin ihmisen kanssa, ja sitten rohkaisi mielen, ja kysyi, josko nähtäsiin joskus muulloinkin, vaikka mentäisiin yhdessä leikkipuistoon tms, niin koskaan ei kieltävää vastausta ole saanut. Mutta kaippa se kynnys lähestyä on kaikilla aika korkea, ellei nyt kyseessä ole joku ylisosiaalinen papupata... ;) Nuo koulukiusausjutut ei yleensä seuraa koko ikää perässä, varsinkin jos olet paikkakuntaa vaihtanut, ellet sitten itse anna niiden seurata, ja jotenkin käytökselläsi tiedostamattasi annat torjuvia signaaleja muille...
Koulukisatuksi joutunut kyllä kantaa taakkaansa valitettavan usein, vaikka itse itse kiusauksen syy (lihavuus, pituus, rillit, vaatteet ym..mistä nyt voi johtuakaan) olisi jo menneen talven lumia. Nämä on näitä henkinmaailman juttuja, joihin ei ikävä kyllä auta muu kuin sosiaalisten tilanteiden harjoittelu, harjoittelu ja harjoittelu. Kyllä se siitä lähtee sitten kehittymään!
Jos nyt ensialkuun haluat esim. meilikamun, niin ota yhteyttä [email protected] niin jutellaan lisää! Myös muut voi kirjoittaa!
Rohkeasti vaan menet juttelemaan, niin kyllä varmaan saat tuttuja. Itsekkin olen suuni avannut ja ystäviä saanut. Ja voithan pistää nettiin ystävänhakuilmoituksen. Tsemppiä sinulle, kyllä se ystävä löytyy:)