Ai perkele näiden Metrojen kanssa, vähennetään kesäksi vuoroja, niin että metro olisi aina niin perkeleen täynnä, ilmastointihan ei tietenkään riitä joten kaikki hikoilee siellä.
Metrokuskit pelaa työmatkalais keilailua tekemällä äkkijarrutuksia.
Sitten ihmetellään että miksi ihmiset ei tykkää matkustaa julkisilla? Perkele menisivät itse sinne hikoilemaan ja sinkoilemaan.
Metrokuskit pelaa työmatkalais keilailua tekemällä äkkijarrutuksia.
Sitten ihmetellään että miksi ihmiset ei tykkää matkustaa julkisilla? Perkele menisivät itse sinne hikoilemaan ja sinkoilemaan.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Näyttää aika provoilulta tuo viesti, mutta siltä varalta, että oikeasti olet epätietoinen tilanteesta annetaan vähän informaatiota.
Vuoroja on vähennetty vain siksi, että Siilitien ja Itäkeskuksen välillä tehdään siltakorjauksia, joiden vuoksi osalla matkaa on käytössä vain yksi raide. Junat eivät pääse yhtä raidetta pitkin molempiin suuntiin paikan ohi tuota 10 min vuoroväliä tiheämmillä aikatauluilla. Lisäksi jos yksikin vuoro myöhästyy tuon osuuden tuntumassa vähääkään esimerkiksi sulkeutuvien ovien väliin juoksevien idioottien takia, ovat muutkin vuorot vaarassa myöhästyä herkemmin kuin normaalitilanteessa. Noiden harvaan kulkevien metrojen lisäksihän on liikenteessä bussilinja 99, jolla on ruuhka-aikaan 5 min välein lähtöjä Rautatientorilta ja Herttoniemestä. Jos matka sijoittuu tuolle välille, voi suosiolla valita poikkeavan vaihtoehdon, jotta matkustusväljyys pysyy kaikilla hyvänä.
http://img488.imageshack.us/img488/4186/kuva0005xp.jpg
Piti juosta viisikymmentä metriä, ennen kuin löytyi vaunu, minne jotenkuten vielä pääsi sisään, mutta kaikki eivät edes päässeet junaan.
Ja tästäkö pitäisi vielä maksaa?
ikinen kesäkausi metrojen vuorovälejä pidennetään (harvennetaan). Silkkaa kiusantekoa meitä maksavia matkustajia kohtaan, joille se on tärkeä liikkumaväline. Mukamas säästöä, ja kissanpaskat, nyt verukkeena muka joku siltatyömaa.
Metrossa ei tosiaankaan ilmastointi pelaa ja eikös näin kesällä niitä vaunujakin ole vähennetty. Säästöä, säästöä. Tekosyitä riittää. Ihmisiä, meitä matkustavaisia pakotetaan tuppautumaan ruuhkaisiin ja täysiin metrovaunuihin. Joissa sitten joudumme hikoilemaan ja ennakoimaan millainen pikajarrutus seuraavalle asemalle tullessa on. Yritä siinä pitää tasapainoa kun ei välttämättä ole mitään mistä ottaa tukea.
Mutta palveluahan se vaan on. Joskin siitä voidaan taas olla montaa mieltä millaista.
Joukkoliikenne on todetusti surkean tasoista.
Vain yksityisautoilu on toimiva ja tasokas ratkaisu.
Vaikka joukkoliikenteeseen syydetään valtavia rahasummia, ei homma vain toimi!
Tässä muutamia joukkoliikenteen ongelmia:
-junan jarrut ja ovet ei toimi pakkasella
-radan vaihteet jäässä pakkasella
-junat, bussit ja metrot myöhästelevät
-julkiset ovat täynnä juoppoja
-asemille kerääntyy roskasakki, pummit, juopot ja rikolliset
-ratikat ja metrot oksennusta yms. roskaa täynnä
-julkiset ovat täynnä pummilla matkustavia
-monasti busseista puhkeaa rengas, aika usein
-bussit jopa savuttavat sisälle pakokaasua!
-bussin iskarit ovat täysin rikki, pomppii pahasti
-julkisten aikataulut pettävät pahasti, TOSI USEIN
-poikittaisliikenne ei toimi
-jatkoyhteydet eivät toimi sujuvasti
-yöliikenne ei toimi tai on olematonta
-joukkoliikenne ei toimi edes hki hyvin, muualla Suomessa lähes olematonta ja surkeaa tasoa...
Turha haaskata valtaisia summia toimimattomaan joukkoliikenteeseen, haaskausta kertakaikkiaan.
Vapaaehtoisesti en joukkoliikennepurkkiin enää astu. Saman päätöksen tekee yhä useampi keskiluokkainen ihminen... sillä ihminen vaatii loppupeleissä laatua ja toimivuutta =)
Eli vain yksityisautoilu on toimiva ja tasokas ratkaisu! Alas autoverotus.
Tosiaan, tässä vielä lisää joukkoliikenteen ongelmia:
-ilmastointi puuttuu usein
-kehno ilmastointi
-kehno ilmanvaihto myös
-remontit sulkevat linjoja
-erittäin ahtaat ja kapoiset penkit
-kuskit jarruttavat tiukasti, porukka kaatuu
-aina ei pääse istumaan, vaikka on maksanut täyden lipun hinnan!
-ihmiset juoksevat juniin paniikissa, koska pelkäävät myöhästyvänsä, autolla ajaja määrää itse tahdin sujuvasti
-bussien omat bussikaistat ovat pois muulta liikenteeltä!
-ytv muuttaa huvikseen (bussi)linjojen numeroita
-suorat bussiyhteydet lakkautetaan / supistetaan
-ihmiset ovat kuin sillit purkissa...
-illalla suuria häiriöitä mm. junissa, esim. juopottelua ja rähinää
-yöliikenteessä isoja järjestyshäiriöitä
Eli tottakai mieluummin ajaa omalla autolla!
Viestistäsihän löytyi jopa kolme pääkaupunkiseudun joukkoliikenteeseen oikeasti osuvaa väitettä:
-poikittaisliikenne ei toimi
-ilmastointi puuttuu usein
-aina ei pääse istumaan, vaikka on maksanut täyden lipun hinnan!
Kahden ensimmäisen kimppuun ollaan käymässä. Jokeri-liikenne alkaa toden teolla syksyllä ja Jokeri-pikaraitioteitä on suunniteltu. Ilmastointia taas tarvitaan Suomessa hyvin harvoin, ja tarve ajoittuu vähäisen liikennetarpeen aikoihin. Silti ilmastointeja on käyttöön tulossa. Raideliikenteessä uudessa kalustossa (200-sarjan metrojunat, Sm4-lähijunat ja Variotram-matalalattiaraitiovaunut) on ilmastointi. Bussien ilmastoinneistakin saa kilpailutuksessa pisteitä, ja tästä johtuen kuljettajatilan ilmastoinnit ovat yleistymässä. Lähivuosina mahdollisesti ilmastointeja laitetaan matkustamoonkin.
Kolmas kohta taas ei ole todellinen ongelma. Eihän siitä henkilöautostakaan aina saa kaikkea tilaa ja tehoja käytettyä vaikka siitä koko hinnan on maksanut. Ruuhka-aikoina lyhyillä kaupunkireiteillä seisominen tuskin on terveille ihmisille ongelma. Asennevammaiset ovat sitten asia erikseen.
Ei ollut provo vaan karua kertomaa kuinka surkean tasoista palvelua julkinen liikenne tarjoaa.
Vaikka julkinen liikenne saa aivan järkyttävän suuria tukiaisia valtiolta ja veronmaksajilta ei homma vaan toimi.
Ainoa lääke olisikin ilmeisesti linjojen voimakas karsiminen tai sitten lippujen hintojen voimakas nostaminen. Eli ken ajaisi julkisella maksakoot itse ajonsa.
Tällä hetkellähän viattomat sivulliset maksavat julkisesta liikenteestä vähintäänkin yli puolet vaikka eivät kulje julkisilla metriäkään.
Kohtuutonta.
Ja tottakai lopuksi: EI länsimetrolle =)
Joukkoliikennetarjonta on surkeaa lähes kaikkialla muualla pääkaupunkiseutua lukuunottamatta. Pääkaupunkiseudullakin Helsingin liikennetarjonta on ympäryskuntia parempi. Paljon kehittämistä on kuitenkin jäljellä. Toisaalta jo nyt raideliikenne voittaa henkilöauton useilla reiteillä nopeudessa.
Todellisia lääkkeitä pääkaupunkiseudun joukkoliikenteen parantamiseen eivät ole hintojen nostaminen eikä linjojen karsiminen (tarpeettomista päälekäisyyksistä pitää toki päästä eroon). Valtion rahoitusta joukkoliikennehankkeille tulee lisätä samalla, kun kuntien osuutta vähennetään. Esimerkiksi metroradan rakentamisen rahoituksen tulee vastata moottoritien mallia, jossa valtio on ylivoimaisesti suurin maksaja. Lisäksi ympäryskunnat tulee liittää Helsinkiin ja YTV:n joukkoliikennetoiminnot sulauttaa HKL:een tai sitten kuntarajoja koskematta antaa YTV:lle oikeus tehdä liikenteeseen liittyviä päätöksiä ilman jäsenkuntiensa hyväksyntää, jotta nurkkakuntaisesta kinastelusta päästään eroon. Kiistakapulana näyttää nykyisellään olevan metro, jota Helsinki on kaikkialle tunkemassa. Etelä-Espooseen metro sopii oivallisesti, mutta suora lentokenttälinja olisi sulaa hulluutta (Viikin ja Malmin kautta aivan eri asia).
Käsitteesi "viattomat sivulliset" on suorastaan hulvaton. Suomessa tuskin on kovinkaan montaa ihmistä, joka ei joukkoliikennettä koskaan käyttäisi. Pääkaupunkiseudulla joukkoliikenteestä puolet rahoitetaan lipputuloilla; toinen puoli tulee verovaroista. Joukkoliikennehän lisäksi hyödyttää sitä käyttämättömiäkin ihmisiä. Nykyisin yli 70% Helsingin kantakaupunkiin ruuhka-aikaan tulevista ihmisitä käyttää joukkoliikennettä. Ajatteleppa niitä ruuhkia, jos kaikki nuo ihmiset siirtyisivät yksityisautoiluun - useilla heistä on jopa auto kotona odottamassa.
Joukkoliikenne on kaupunkialueella elinehto. Se vähentää ruuhkia ja liikennepäästöjä merkittävästi.
Mielestäni toimiva malli Pääkaupunkiseudulle olisi raideliikenteen raju lisääminen lähivuosina. Vastaavasti yksityisautoilun hinnoittelusta pitäisi tehdä järkevämpää. Autoilusta kiskotaan rahaa nykyisellään väärästä kohdasta, kun ottaa huomioon auton tarpeellisuuden raskaiden tavaroiden ajoittaiseen kuljettamiseen ja syrjäseuduille suuntautuvilla matkoilla. Autovero tulisi poistaa talouden ensimmäiseltä autolta kokonaan; toisen auton autoveroa taas voisi nostaakin. Vastaavasti polttoaineverotusta tulisi nostaa täyttämään ensimmäisen auton verotuksen poistumisesta aiheutuvat taloudelliset tappiot. Tällöin autoilun kustannukset riippuisivat käytön määrästä eivätkä auton hankkimisesta. Kaupunkialueilla satelliittipaikannukseen perustuvien tienkäyttömaksujen tai ruuhkamaksujen periminen järjestelmällä, joka hinnoittelee automatkan vaihtoehtoisen joukkoliikenneyhteyden nopeuden ja autolla taitetun matkan nopeuden suhteen. Kaikkein kalleinta olisi keskusta-autoilun jälkeen esimerkiksi Itäväylää keskustaan ajaminen, kun vieressä kulkeva metro tarjoaa nopeamman yhteyden. Vastaavasti liki ilmaista olisi ajella Nuuksiosta Pojois-Helsinkiin yöaikaan.
Kun auton pidosta aiheutuvat kulut laskevat merkittävästi ja auton käytöstä aiheutuvat kulut taas nousevat huimasti, autoa käytetään todennäköisemmin vain tarvittaessa. Tällöin autoiluaan väitteellä "Auton pitäminen on niin kallista, että sitä kannattaa käyttää mahdollisimman paljon." perustelevien osuus laskisi merkittävästi.
Yksityisautoilun veroja ja maksuja tulisi voimakkaasti alentaa. Tämä on tärkeintä liikennepolitiikassa.
Sen sijaan julkisilla liikkuvat maksakoot lipun hinnassaan KOKO julkisen liikenteen kustannukset itse. Eli olisikin paikallaan siis tuplata julkisten lippuhinnat.
On väärin tukea julkisin varoin vain julkista liikennettä ja rampauttaa tieverkosto sekä sortaa autoilijoita yhteiskunnan toimesta.
On väärin myös maksattaa metro yms. valtion rahalla eli kaikkien suomalaisten verorahoin. Ei rovislainen tai vaasalainen mitään hyödy hki-espoo metrosta.
Suomi on tosiasiassa sittenkin melko köyha maa ja uusiin mittaviin joukkoliikenneinvestointeihin ei ole varaa eikä oikeastaan tarvettakaan.
Ainakaan ei ole järjeä sijoittaa satoja miljoonia turhiin hukkaputkiin yms. Sillä omalla autollahan pääsee nopeasti ja tehokkaasti lähes minne vain =) kun ajatellaan KOKONAISVALTAISTA liikkumista omassa kaupungissa, lähiliikennettä ja pitkän matkan liikennettä. Autolla pääsee joustavasti kaikkialle. Raideliikenne palvelee ainoastaan vain kapeita kaistaleita eli on toimimaton ratkaisu.
Jo nyt kalliit uudet mukanopeat junat körryyttelevät ala-arvoisen surkeilla radoilla. Suomen rahat riittivät kalustoon muttei rataverkoston kunnostukseen. Suomen väkiluku ja asukastiheys ei puolla raideliikennetta vaan täysin selkeästi yksityisautoilua.
Eli tärkeintä on ehdottomasti rakentaa asiallinen ja NOPEA tieverkosto sekä ylläpitää ja kunnostaa nykyistä ajettavaan kuntoon.
Sen ovat autoilevat veronmaksajat ansainneet maksettuaan Suomessa maailman rivoimpia veroja ja maksuja auton ostosta, omistamisesta ja käyttämisestä!
Mielestäni tienkäyttömaksut ovat suorastaan moraalitonta toimintaa, ahdasmielisten sosialistien hyökkäys ja rahastus yksityistä kansalaista vastaan!
DEMOKRATIAAN kuuluu myös ehdottomasti VAPAA liikkuminen eli myös yksityisautolla ajaminen tie- ja katuverkostossa.
Tämän vapauden riistäminen olisi todellakin yksilönvapauden rajoittamista. Sairaita tienkäyttömaksuja vaativat ahdasmieliset vasemmistolaiset ja uuspunavihreät jotka pyrkivät alistamaan kansalaisia sosialismilla.
Olkaapa ihmiset vaaleissa tarkkana, jos sosialistille antaa pikkusormen, se vie koko ihmisen.
Demokratian puolesta sosialismia vastaan.
"Sen sijaan julkisilla liikkuvat maksakoot lipun hinnassaan KOKO julkisen liikenteen kustannukset itse. Eli olisikin paikallaan siis tuplata julkisten lippuhinnat."
Eikö joukkoliikennettä saa tukea verovaroin esimerkiksi ympäritöhaittojen laskuun vedoten? Eikö milestäsi ole oikeutettua, että myös yksityisautoilija maksaa jotain siitä, että hänen matkansa on tuplasti joutuisampi kuin ilman joukkoliikennettä.
"On väärin myös maksattaa metro yms. valtion rahalla eli kaikkien suomalaisten verorahoin. Ei rovislainen tai vaasalainen mitään hyödy hki-espoo metrosta."
Milläs rahalla ne tiet sitten rakennetaan? Mitä Helsinkiläinen hyötyy jostan Kuopio - Siilinjärvi moottoritiestä, jolla on vähemmän käyttäjiä kuin pääkaupunkiseudun kaksikaistaisilla.
"Autolla pääsee joustavasti kaikkialle. Raideliikenne palvelee ainoastaan vain kapeita kaistaleita eli on toimimaton ratkaisu."
Autolla ei pääse ruuhka-aikaan joustavasti oikein mihinkään Helsingissä. Tähän ovat syynnä lähinnä idioottimaiset kanssa-autoilijat ja ruuhkat. Säteittäinen ja rengasmainen raideliikenne palvelevat sangen tehokkaasti. Lähes mikä tahansa piste pääkaupunkiseudulla on tällöin saavutettavissa kahdella vaihdolla, jotka voidaan synkronoida hyvin toimiviksi.
"Suomen väkiluku ja asukastiheys ei puolla raideliikennetta vaan täysin selkeästi yksityisautoilua."
Näinhän se on jos asiaa katsoo raa'asti koko maan kannalta. Helsingin, Turun, Tampereen ja usean muun alueen väestörakenne taas puoltaa selvästi joukkoliikennettä. Etenkin pääkaupunkiseudulla on loistavat edellytykset joukkoliikenteelle ja väestömäärä myös tarvitsee sen.
"Eli tärkeintä on ehdottomasti rakentaa asiallinen ja NOPEA tieverkosto sekä ylläpitää ja kunnostaa nykyistä ajettavaan kuntoon."
Eli huomattavan ihmismäärän päivässä kuljettava länsimetro on turha, mutta moottoritietä pitäisi saada Helsingistä Inariin asti? Suomen tieverkolta löytyy jo nyt täysin ylimitoitettuja väyliä ja muutamia alimitoitettuja, jotka sijaitsevat lähinnä pääkaupunkiseudulla. Pääkaupunkiseudun ruuhkat taas tulee ratkaista joukkoliikenteellä - ei lisäämällä kaistoja. Mistä kaupungista löytyisi esimerkki ruuhkien ratkaisemisesta tietä leventämällä?
Auton hankinnan kustannukset pitää siis saada alas, jotta päästöt laskevat ja turvallisuus kasvaa, kun kalusto uusiutuu entistä nopeammin. Vastaavasti käyttökustannuksia tulee nostaa, jotta kulut riippuvat käytöstä eivätkä omistuksesta. Tällöin vähän ajavien kulut laskevat merkittävästi, paljon autoilevien kulut nousevat hurjasti. Osa muutoksesta tulee kohdistaa polttoaineveroon, mutta huomattava osa hoitaa tienkäyttömaksuin, jotta haja-asutusalueella asuvaa ja asioivaa ei rahasteta samalla tavalla kuin radanvartta töihin ajavaa kaupunkilaista.
Miksi todellisiin matkoihin perustuva laskus on yksilönvapauden rajoittamista, kun se kohdistuu henkilöautoiluun. Eikö yksilönvapauttasi rajoiteta, kun joudut ostamaan lentolipun päästäksesi lennolle?
Itse ainakin näkisin mielelläni todellisiin matkoihin perustuvan laskutuksen autoilussakin. Nykyisessä mallissa auton hankkimisesta maksetaan huomattavat verot, mikä pitää autokannan vanhana ja saastuttavana. Polttoainevero on jo lähempänä käyttöön perustuvaa laskutusta, satelliittipaikannuksella toimivat vaihtoehtoisiin liikenneyhteyksiin pohjautuvat maksut ovat oikeudenmukaisempia. Tällöin maksajaksi jäävät oikeat ihmiset. Tien kunnossapidosta maksaa eniten sillä eniten ajava - ei kalleimman auton ostanut.
Yksityisautoiluhan rajoittaa muiden yksilönvapautta esimerkiksi nauttia hiljaisuudesta ja puhtaasta ilmasta. Kaupunkiympäristössä liikenne aiheuttaa 80% melusta.
Henkilöauto on haja-asutusaluielle välttämätön ja kaupungissakin tarpeellinen tavarankuljetukseen, mutta suuri osa suomalaisten ajamista matkoista voitaisiin taittaa helposti myös joukkoliikenteellä. Maailmassa ei taida olla kovinkaan montaa Helsingin kokoista (tai suurempaa) kaupunkia, joiden liikenne toimisi ilman joukkoliikennettä.