Freudenthal oli Ruotsista Suomeen muuttaneen baltiansaksalaisen apteekkarin poika.
Freudenthal sai kiihkoruotsalaiset virikkeensä ruotsalaiselta sanomalehtimieheltä A. Sohlmanilta, tämän 1855 julkaistusta kirjasesta "Nuori Suomi".
Tässä teoksessa Sohlman väitti etteivät suomenruotsalaiset suinkaan ole suomalaisen äidinkielensä unohtaneita suomalaisia vaan Ruotsin ruotsalaisten jälkeläisiä "joita sekä heidän velvollisuutensa itseänsä ja ruotsalaista rannikkoväestöä kohtaan että maan etu vaati pysymään ruotsalaisina".
Freudenthalin kiihkeimmät seuraajat olivat ruotsalaisten ylimyksellisyyttä korostanut C.G. Estlander (erityisesti Estlander vastusti suomalaisia kouluja)ja Axel Lille, joka oli kenties vielä ylimielisempi suomalaisia kohtaan kuin Freudenthal("suomalaiset ovat kirkuvia lapsia joiden kaikkia toiveita hyvä kasvattaja -ruotsalainen sivistyneistö- ei saa täyttää").
Nämä molemmat ovat RKP:n suuresti arvostamia henkilöitä tänäkin päivänä.
Freudenthal sai kiihkoruotsalaiset virikkeensä ruotsalaiselta sanomalehtimieheltä A. Sohlmanilta, tämän 1855 julkaistusta kirjasesta "Nuori Suomi".
Tässä teoksessa Sohlman väitti etteivät suomenruotsalaiset suinkaan ole suomalaisen äidinkielensä unohtaneita suomalaisia vaan Ruotsin ruotsalaisten jälkeläisiä "joita sekä heidän velvollisuutensa itseänsä ja ruotsalaista rannikkoväestöä kohtaan että maan etu vaati pysymään ruotsalaisina".
Freudenthalin kiihkeimmät seuraajat olivat ruotsalaisten ylimyksellisyyttä korostanut C.G. Estlander (erityisesti Estlander vastusti suomalaisia kouluja)ja Axel Lille, joka oli kenties vielä ylimielisempi suomalaisia kohtaan kuin Freudenthal("suomalaiset ovat kirkuvia lapsia joiden kaikkia toiveita hyvä kasvattaja -ruotsalainen sivistyneistö- ei saa täyttää").
Nämä molemmat ovat RKP:n suuresti arvostamia henkilöitä tänäkin päivänä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei sfp ole miksikään pohjimmiltaan muuttunut.
Sama rasismi on sisällä puolueessa edelleen eri ilmenemismuodoin.
Miksi suomenruotsalaiset tekevät sotaelokuvia?
Selitys on olenassa ja se on hyvin yksinkertainen: Sotamuistot hiertää, Munsala muistetaan!
Toinen selitys on sotaisessa germaanisuudessa, joihin nuo suomeruotsalaisetkin kuuluvat!
Axel Olof Freudenthalin teesit on aika kesyjä tähän Eklundiin verrattuna! Vain veren perimä ratkaisee!
Tästä kirjasta löytyy selitys moneen suomenruotsalaisten omaksumaan asenteeseen suomenkielisiä kohtaan. Hehän, siis suomenruotsalaiset, pitivät ja taitavat pitää edelleenkin itseään germaaneina! Ei ihme jos tuollaiset kirjoitukset saivat aikaan kovan vastustuksen ja suomalaisuusaallon.
Kielitaistelu Suomessa 1917-1939 Pekka Kalevi Hämäläinen, WSOY 1968
Sivu 25:
Suomenruotsalainen ylioppilasjohtaja Arthur Eklund, joka oli ranskalaisen rotuintoilijan Cobineaun sekä Richard Wagnerin vävyn, englantilaisen Houston Steward Chamberlainin ihailija ja opetuslapsi, kirjoitti Helsingin yliopiston ruotsinkielisten ylioppilaiden kustantamassa julkaisussa Svenskt i Finland: Ställning och strävanden, Helsingfors 1914, seuraavasti:
"Cobineaun ja Chamberlainin ylväät, hehkuvat näyt kohoavat silmiemme eteen; me kuulumme tuon sankarirunoelman päähenkilöihin"
"Ruotsalaisen kulttuurin suuri ja perustava merkitys, se voima, millä se on muovannut ja kyllästänyt...yhteiskunnan, se suoraselkäinen ja joustava luonne, joka on tehnyt siitä sivistyksellisesti ja poliittisesti maan selkärangan----on kaikki germaanisten rotuominaisuuksien ilmentymää.
Eklundin mielestä ruotsinkielisten piti hyväksyä tämä aksiooma kulttuurinsa syvimmäksi perustaksi ja itsepuolustuksensa vahvimmaksi tueksi.
Eklundin mielestä suomenruotsalaiset pitivät itseään germaaneina ja vieraina kaikelle tyypillisesti suomalaiselle. "Ritarillisuus, yritteliäisyys, ylväs vapaudentunne, nokkeluus ja keveämpi luonteenlaatu" olivat germaanisia avuja, kun taas suomalaisille oli ominaista "taipumus mietiskelyyn, raskasliikkeisyys, hitaampi ja synkempi luonteenlaatu ja kiihkeä tunnevoima tyynen, tasaisen pinnan alla, synnyttäen milloin ihannoivaa innostusta, milloin katkeraa kaunaa"
Sivu 26:
Perusero, joka Eklundin mukaan selitti muut vastakkaiset piirteet, oli germaanien sotaisuus. Se puuttui suomalaisilta ja sitä hän piti toivottavana ja välttämättömänä suuruutta tavoiteltaessa.
Oleellinen ero on tämä: germaanit ovat alusta asti olleet sotilaskansaa niine vaistoineen ja hyveineen, joita sellaisella kansalla on. Suomalaiset eivät sen sijaan ole olleet sotureita omasta takaa, vaan vain ruotsalaisten johdolla. Heillä ei ole koskaan ollut sankariaikaa, heillä ei ole kirjallisia muistomerkkejä sankariteoista. Germaanisessa ja arjalaisessa kansanrunoudessa kuuluu miekankalske, se kuvailee taisteluita... Kuinka erilainen onkaan Kalevala!... Tässä suhteessa siinä paljastuu heikkous:siinä ei ole mitään iloista taistelumieltä, jota ilman kansakunnat eivät voi raivata tietään historian näyttämölle...
Se mikä erottaa kansakuntia toisistaan ja tekee toisesta etevämmän, on juuri tämä tahdon teräs, jonka ensimmäinen ilmaus on mieltymys taisteluun ja sotaisiin tekoihin.
Eklund torjui suomalaisten kaikki mahdollisuudet germaanisiin >>hyveisiin>> lukemalla suomalaisten suomalaisten taistelukykyä todistavat esimerkit ruotsalaisen johtamistaidon tiliin tai ruotsalaisilta vuosisataisen yhteiselämän aikana saatuun verenlisään.
-Ruotsalaisen kansanpuolueen vanha johtaja Axel Lille arveli, että oletettujen rotueroavuuksien korostaminen auttaisi suomenruotsalaisia ajamaan läpi ajatuksen heidän asemastaan erillisenä kansallisuutena, eikä pelkkänä kielellisenä ryhmänä.
Axel Lille: Språkstriden i Finland s. 13
-Huvudstadsbladet 25.2.1919 eräs ruotsinkielinen professori vakuutti, että suomenkielisten ja ruotsinkielisten erilainen tapa ajatella ja tuntea johtuivat rodullisista ominaisuuksista.
-1919 Fink Tidskrift esitteli suomenruotsalaisen lääkärin kirjan, jossa laajasti kuvailtiin suomen- ja ruotsinkielisten >>rodullisia tuntomerkkejä>>. Kirjan tekijän mielestä ruotsalaiset olivat >>sankarien kansa>>, ja miehekkyys oli heidän huomattavin luonteenpiirteensä. Sen sijaan toisilla Euroopan >>roduilla>>, myös finno-ugrilaisella rodulla, oli feminiinisiä piirteitä, niin että sitä sen vuoksi voitiin sanoa naismaiseksi. Ruotsinkieliset olivat realistisempia, täsmällisempiä, vakiintuneempia, tasapainoisempia ja kykenevämpiä rakentamaan yhteiskuntaa; he antoivat myös enemmän arvoa aineellisille arvoille ja rakastivat enemmän vapautta kuin suomenkielinen väestö, joka oli taipuvainen kollektivismiin, altis vaikutuksille ja taiteellisesti lahjakkaampi. (!)