Hankala Julkisuus

SUOMALAINEN JULKISUUS ON PYHÄ MUTTA OLEMATON

Nähdäkseni suomalainen julkisuus on pyhää.
Avoimmuus ja tiedottaminen on se josta voimme olla ylpeitä.

Kuitenkin on epäselvää missä on tiedoitettu ja kuinka paljon ja kenelle.

Myöskin missä vaiheessa ja tarpeeksi.

Ja lukevatko ihmiset tiedotteita, tiedoituksia ja sanomia.

Siis toteutuuko julkisuus muutakuin sanoissa ja juhlapuheissa.

Virkamies slangi peittää asiat julkisuudelta ja sanakäänteet tekevät salatusta julkista.

Me emme tiedä mitä meidän tulisi tietää.

Usein koettu tilanne on sellainen jossa eivoida kommentoida valmisteilla olevaa ja keskeneräistä asiaa.

Toisaalta kun voidaan kommentoida se on jo päätetty, liian myöhäistä tai prosessi on jo käynnissä.

Olisi pitänyt toimia jo aiemmin sanovat virkamiehet jälkikäteen.

Yritykset yleensä eivät kommentoi, kerro, eivätkä selittele, ne toimivat.

Ruumiit löytää myöhemmin.

Julkisuus on institutionalistettu, laillistettu kuoliaaksi.

Valta on häivyttänyt julkisen ja salaisen suhteen.

Toisaalla on kansalainen, asiantuntematon maalaismoukka joka puhuu mutu tuntumalla ja tiedostamatta kaikkia seikkoja.

Alussa oli piilotettu tieto.
Vastassa tietämätön ihminen.

Jatkossa valmisteltu asia.
Lopussa päätös jota ei voinut perua eikä muuttaa.

Oikeassa ollut epäilijä tietämätön ihminen johon toimet kohdistuivat veti vesiperän.

Koko julkisuus on parodiaa jos kysymyksessä on todettu yhteinen etu, luetaan teollisuuden intressit.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Opillinen oikeus kirjoitti:

SUOMALAINEN JULKISUUS ON PYHÄ MUTTA OLEMATON

Nähdäkseni suomalainen julkisuus on pyhää.
Avoimmuus ja tiedottaminen on se josta voimme olla ylpeitä.

Kuitenkin on epäselvää missä on tiedoitettu ja kuinka paljon ja kenelle.

Myöskin missä vaiheessa ja tarpeeksi.

Ja lukevatko ihmiset tiedotteita, tiedoituksia ja sanomia.

Siis toteutuuko julkisuus muutakuin sanoissa ja juhlapuheissa.

Virkamies slangi peittää asiat julkisuudelta ja sanakäänteet tekevät salatusta julkista.

Me emme tiedä mitä meidän tulisi tietää.

Usein koettu tilanne on sellainen jossa eivoida kommentoida valmisteilla olevaa ja keskeneräistä asiaa.

Toisaalta kun voidaan kommentoida se on jo päätetty, liian myöhäistä tai prosessi on jo käynnissä.

Olisi pitänyt toimia jo aiemmin sanovat virkamiehet jälkikäteen.

Yritykset yleensä eivät kommentoi, kerro, eivätkä selittele, ne toimivat.

Ruumiit löytää myöhemmin.

Julkisuus on institutionalistettu, laillistettu kuoliaaksi.

Valta on häivyttänyt julkisen ja salaisen suhteen.

Toisaalla on kansalainen, asiantuntematon maalaismoukka joka puhuu mutu tuntumalla ja tiedostamatta kaikkia seikkoja.

Alussa oli piilotettu tieto.
Vastassa tietämätön ihminen.

Jatkossa valmisteltu asia.
Lopussa päätös jota ei voinut perua eikä muuttaa.

Oikeassa ollut epäilijä tietämätön ihminen johon toimet kohdistuivat veti vesiperän.

Koko julkisuus on parodiaa jos kysymyksessä on todettu yhteinen etu, luetaan teollisuuden intressit.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu