Kertokaa ihmiset mitä hyvää on terapia ja siellä käyntti antanut? Minkälainen on hyvä terapeutti? Parhaimpia kokemuksia terapiassa? Kyllähän sitä negatiivista aina kuulee, mutta mitä hyvää se on antanut harvemmin. Ehkäpä joku meistä rohkaistuu hakemaan apua!
Terapian valoisa puoli!
Analyytikko
10902
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Vaikka se ei ehkä alussa tunnu hyvältä,ei saa luovuttaa.Itse olen alusta asti kokenut saavani apua.Siellä on turvallisissa käsissä,voit avautua,olla oma itsesi.Sieltä saa tietoa ja selkeyttä omiin tunteisiin.On oltava rehellinen itselleen,muutoin ei hoito auta.Eräs ystäväni ei ole tyytyväinen saamaansa,tosin vain keskusteluapuun,mutta hänet tuntien,hän ei ole rehellinen itseään eikä muita kohtaan,silloin on turha ihmetellä miksen saa apua tai kun ei osata auttaa!kuitenkin jokainen on itsensä paras auttaja ja asiantuntija.Terapiassa jotenkin oppii hyväksymään tosiasioita ja saa apua ja uskoa,että vaikeidenkin asioiden kanssa voi elää,tosin itse en aina siihen jaksa uskoa,mutta silti jatkan terapiaa ja näen myös valoa tulevaisuudessa.Hyvä terapeutti on empaattinen oikeassa mittakaavassa,kuuntelee,myös napakka,ja sen kyllä näkee,onko hän kiinnostunut aidosti minusta ja minun auttamisesta.Tosin jokainen pitää erilaisista ihmisistä,siis myös terapeuteista.Hänelle täytyy uskaltaa sanoa mitätahansa.minkä tiedät vaikuttavan oloosi.Jestas,voisin kirjoittaa loputtomiin,itselläni on hyviä kokemuksia.Olen juuri aloittanut uudessa terapiassa,ehkä muutaman kk.kuluttua voin kertoa uusia ajatuksia.Ole oma itsesi,terapia on juuri sinua varten!Ja tehtäväsi on vaatia tulla kuulluksi ja ymmärretyksi.Kyllä he ovat ymmärtäväisiä.
Empaattisen terapeutin kanssa käydyt keskustelut auttoivat minua ymmärtämään millainen ihminen minä olen. Ilman terapiahoitoa olisin kenties ollut ikuinen masennuslääkeiden syöjä. Mutta terapiassa saatujen vinkkien ansiosta ymmärsin miksi olin sairastunut ja mitä pinttyneitä toottumuksiani minun on muutettava, että pääsisin irti masennuksesta. Nyt olen ollut terveiden kirjoissa jo 5 vuotta.
Aina terapiasuhde ei toimi, koska on kyse ihmisten välisestä kanssakäymisestä. Terapeuttikin on vain ihminen ja heitä on sekä empaattisia että välinpitämättömiä. Jos potilas kokee, ettei terapiasuhde toimi, pitää hakea uusi terapeutti. Huono terapiasuhde voi vain ahdistaa lisää masentunutta. Tästäkin on kokemusta.
Kirjoitit että "empaattisen terapeutin.." oli siis tärkeää empatia. Oliko terapeutin sukupuolella väliä sinulle ja kokiko heti alussa mitä terapiassa oli odotettavissa? Saitko neuvoja ja odotitko niitä? Syy miksi näitä kyselen on se että olen hyvin kiinnostunut terapia työstä ja haluan kuulla ihmisiltä itseltään miten he ovat hoidon kokeneet ja millaisen tulisi terapeutin olla.
Empatia on mielestäni terapeutin ylivoimaisesti tärkein ominaisuus. Tärkeämpi kuin sukupuoli tai ikäsuhde potilas/terapeutti. Toki nuokin asiat merkitsevät monille paljon. Oma tapauseni: olen keski-ikäinen mies ja terapettini oli keski-ikäinen nainen. Itse terapiasuhdetta olen kuvannut yksityiskohtaisesti kirjassani: SIIVETTÖMÄT ENKELIT (terapeutti oli yksi siivettömistä enkeleistä). Jos haluat tarkempia tietoja, niin etsi käsiisi kirjastosta tai kirjakaupasta. Löytyy tuolla nimellä.
Tässä allekirjoittaneen mielipiteitä:
Hyvä terapeutti on ensinksikin empaattinen, ei liian osaaottava. Tärkeää on saada potilassuhde toimivaksi ja mahd. avoimeksi. Terapeutin tunnereaktiot voivat saada potilaan turvattomuuteen ja osat vaihtuvat?
Ensin ensiapu. Lääkkeet, niiden toimivuus, sopivuus vaikutusaika ja tapa. Sitten terapeutin tuntemus alasta ja asiakkaastaan.
Potilaan tulee tietää mitkä on homman pelisäännöt, mitä tehdään, miksi ja mitä ei tehdä.
Terapeutti ei ole vain lääkeannostelija potilaan ja lääkärin välillä.
Jo terapian alkuvaiheessa voisi olla aluksi pieni rentoutusharjoitus yhdessä. Se lisäisi hyvää oloa ja motivaatiota kummalekin.
Enemmän toivoisin tarkastelua siitä, mikä taustassa on sairautta, mikä ihan luonnollinen reaktio ("Palanut lapsi karttaa tulta")
Terapian jatkuessa, kun luottamus on rakennettu molemmin puolin, olisi hyvä alkaa korjata potilaan käyttäytymis- ja tunnemalleja eril. asioihin esim. käytännön esimerkeillä ja harjoituksilla.
Jatkossa lähdettäisiin etsimään missä meni vikaan, vai menikö edes.
Koko terapia-ajan on tarkkailtava ja keskusteltava lääkkeiden ja niiden annostelun sopivuudesta ja siitä, voiko koskaan selvitä ilman.
Valituissa Paloissa oli kerran stressinpisteytystaulukko. Sen mukaan sekä positiiviset että negatiiviset asiat laskettuna minun olisi pitänyt olla kuollut itsemurhaan vähintään sata kertaa.
Mutta en kummittele. Olen kaksisuunt. mielialahäiriötoipilas ikä 60 vuotta. Ja elän.
Arvostaisin myös kirjallisia tehtäviä käyttäytymis- ja tunneasioista. Potilas haluaa mielellään tietää, missä mennään ja mitä tulossa.
Meilläpäin oli kuntoutusviikko depressivisille. Koska olen mano-sellainen, en päässyt. Olen kai toivoton tapaus? 8=)
Marjusha!
Tuo mitä sanoit osien vaihtumisesta on ihan totta. Aloitin juuri perjantaina terapiakäynnit ja "raamasimme" elämääni. Sain kerrottua mielestäni hienosti asiani ja hän otti kertomukseni vastaan niin ettei kukaan ole vielä tehnyt, ja poistuessani jäi puhdistunut olo. Mutta tiedän satuttaneeni häntä, hän jäi jälkeeni itkemään. Itselleni tuli parempi olla. Nyt tänään olisi ollut uusi käynti mutta toimistolta soitettiin ja sanottiin että terapeuttini on kipeä. Tuntui että hän järkyttyi aika pahasti ja ehkä itseään säästääkseen jäi pois tältä istunnolta. Luuli varmaan että lyön taas lapiolla päähän... Minusta ei ole oikein että MINÄ olen kestänyt kaikenlaista ja "terapoinut" ihmisiä, ja nyt ammatti-ihminen murskautuu tuolla tavoin. Sehän hänen ammattinsa on kaiketikin, parantaminen? Mitä minun pitäisi tehdä, odottelenko vaan vai mitä? Säälittää hänen puolestaan koska minussa on niin paljon haavoja että ehkä hän ei olekaan oikea ihminen parantamaan minua... Toisaalta joku vähemmän herkkä ei edes tajuaisi minua ja tuntemuksiani. Pelottaa että terapeuttini makaa kotona vuoteenomana ja hajonneena. Mutta pääni sisällä tapahtuva juttu on tietty vaan pääni sisällä tapahtuva juttu. Surkeus sentään...
Taidan vaan laittaa kädet ristiin.
Jatkokysymyksiä. Onko lapsuutta analysoitu ja onko siitä ollut mielestäsi hyötyä? Onko menetelmät ja niiden hallinta kuinka keskeistä? Paranemisen kannalta? Maanisdepressiivisyys ja sosiaalinen ympäristö mikä on sen suhde...sairauden syntymisen kannalta?
Sokerina pohjalla on ihastuminen terapeuttiin onko se vääjäämätöntä?
Olen edellisten kirjoittajien kanssa samoilla linjoilla, enkä siksi toista heidän neuvojaan, vaan lisään oman ajatukseni. Jokaisen terapiaistunnon jälkeen minulla on uusi ajatus, miten parantaa elämääni, miten suhtautua siihen toisin. Siitä pikku hiljaa kerääntyy uusi asenne, suhtautumis- tai ajattelutapa, joka muuttaa minua sellaiseen suuntaan, etteivät voimani mene täysin pelkkään hengittämiseen.
Minulle henkilökohtaisesti terapian kaikkein tärkein anti oli oman itseni "esiinkaivaminen" kaiken sen elämän varrella mukaan tarttuneen sotkun keskeltä.
Opin erottamaan, mitkä asiat kuuluvat aidosti itseeni ja omaan persoonaani, mitkä asiat ovat ulkopuolelta opittuja, yleensä vääriä olettamuksiani siitä mikä olen.
En ollutkaan maailman huonoin, heikoin, syyllisin, rumin, tyhmin ja halveksittavin kuten tyly elämä oli lapsesta asti yrittänyt minulle opettaa. Olinkin, hieno, herkkä, luova, loistokas persoonallisuus.
Terapia auttaa ihmistä ravistamaan yltään sitä kuonaa, joka on omiaan ylläpitämään masennusta ja lannistamaan ihmisen alleen. Kallisarvoisin ja hämmästyttävin löytö on oman itsensä löytäminen.
Kauan kesti oman itsesi esiin kaivaminen? Horjuuko "uusi" minäkuvasi helposti?