Taas uusi päivä alkamassa, kaunis ja aurinkoinen päivä ja minulla niin kova ikävä lasta.
En ole nähnyt häntä viikkoihin ja tuossa hän olisi lähellä. Enää en uskalla edes soittaa ja kysyä mitä hänelle kuuluu kun tiedän, että miniäni ei siitä pidä.
Minua ei ole kutsuttu käymään, ei ole soitettu ja kerrottu lapsen kuulumisia.
Päivästä toiseen, yöstä toiseen mietin, miten voisin tavata häntä aiheuttamatta riitaa ja katkeruutta.
Minulla on vain valokuvat joita katsella, itkien ikävääni ja surua siitä, että menetän niin paljon kun en saa olla mukana hänen elämässään, seurata hänen kehitystään ja pitää häntä sylissä.
Minulla on vahva käsitys, että lapsenlapseni tarvitsee joskus myös isovanhempiaan ja suree sitä, ettei hänellä ollut yhteyttä isän puolen isovanhempiin.
Sen suhteen lapsen äiti on valmis ja halukas riistämään lapseltaan.
Rakastan lapsenlastani kuulemma liikaa ja se on syy, miksi minut on jo heti vauvan syntymästä saakka haluttu vieroittaa hänestä.
Tämäkin päivä ikävää ja murhetta täynnä, aurinko ei paista minulle.
En ole nähnyt häntä viikkoihin ja tuossa hän olisi lähellä. Enää en uskalla edes soittaa ja kysyä mitä hänelle kuuluu kun tiedän, että miniäni ei siitä pidä.
Minua ei ole kutsuttu käymään, ei ole soitettu ja kerrottu lapsen kuulumisia.
Päivästä toiseen, yöstä toiseen mietin, miten voisin tavata häntä aiheuttamatta riitaa ja katkeruutta.
Minulla on vain valokuvat joita katsella, itkien ikävääni ja surua siitä, että menetän niin paljon kun en saa olla mukana hänen elämässään, seurata hänen kehitystään ja pitää häntä sylissä.
Minulla on vahva käsitys, että lapsenlapseni tarvitsee joskus myös isovanhempiaan ja suree sitä, ettei hänellä ollut yhteyttä isän puolen isovanhempiin.
Sen suhteen lapsen äiti on valmis ja halukas riistämään lapseltaan.
Rakastan lapsenlastani kuulemma liikaa ja se on syy, miksi minut on jo heti vauvan syntymästä saakka haluttu vieroittaa hänestä.
Tämäkin päivä ikävää ja murhetta täynnä, aurinko ei paista minulle.
Vastaukset 27
Vanhimmat
koita saada asiat sovittua. ei lasta herran jestas kannata sotkea aikuisten asioihin. ei lapsi voi sille mitään, eikä miniä taida tajua. todella ikävää.
Miksi väännättä nämä aina miniän syyksi? Johtuisiko siitä että osasta naisista tulee ilkeitä vanhoja ämmiä, jotka ei näe itsessään mitään vikaa?
En tiedä oletko sinä nainen vaiko mies joka kirjoitit "ota opiksi". Luepa alempana olevat kirjoitukset "onko isovanhemmuus taakka".
Kyllä silloin on pahasti vikaa miniässä jos estää lasten tapaamasta isän puoleista sukua. Ei kaikista tule kiukkuisia vanhoja ämmiä vaikka ikää tulisi kuinka paljon.
Miniäni oli/on kuin kiukkuinen "vanha ämmä" ollut aina vaikka on nuorempi.Suu kävi aina ja äitinsä säesti. Heille sopinee laulu "käymme yhdessä ain käymme aina rinnakkain" jne.
Äitinsä on alistanut tyttärensä niin tyttärellä ole omaa tahtoa. Surullista. Ei siinä kukaan mies kestä. Kahdelle eri miehelle on jo lapset. Poikani on toinen. Miehistä halutaan eroon muttei äidistä.
Aloittajalle sanosin, kyllä siihen turtuu aikansa kun tekee surutyötä, ei enää tunnu vuosien päästä kovinkaan paljon. Kaikkein surullisintahan nämä tapaukset ovat lasten kannalta.
Olet kuin meidän mummo... Tosin häntä ei yritetty pitää erossa lapsesta, ennen kuin tuo rakkaus meni niin sairaaksi, että se alkoi häiritä nuorempien sisarusten oloa mummolassa.
sama mummu joka joku aika sitten porasi täällä, että ei saa olla tarpeeksi pikkuisen kanssa, miniä ei käynyt enää ollenkaan ja joka kera itki kun isä ja lapsi lähtivät. ja kesäki oli tulossa ja yhtään eivät antaneet mummalle hoitoon.
herää jo. jos olisit normaali mummu, etkä noin omistava ei mitään ongelmaa olisi.
millainen on normaalimummo? en ole alkuperäinen kirjoittaja enkä ole nähnyt lapsenlapsia moneen vuoteen. en kyllä itke enkä ole omistava.
lapsia ei saa kasvattaa tynnyrissä. onko se omistamista jos ikävöi lapsenlastaan?
mulla on ikävä jo melkein kuollut, liekö se lasten onni ja ilo sen näkee sitten kun tulevat aikuisiksi.
tiedätkö että mitä enemmän lapsilla on rakastavia välittäviä ihmisuhteita sen paremmin he pärjäävät elämässään. jos lasta/lapsia rakastaa joku muukin ei se ole pois lasten äidiltä!
antaa lastensa kasvattaa omat lapsensa siihen puuttumatta. kunnioittaa myös vanhempien toiveita; jos esim miniä sanoo, ettei vauvaa saisi nukuttaa sylissä ei ala poraamaan, että "kun minä niin tykkään pidellä pikkuista, eihän tästä ole mitään haittaa..." ei myöskään uikuta joka viikkoa lapsia kylään. muistaa, että itsekin voisi käydä, lapsiperheen ei aina ole helppo lähteä, on paljon pakkaamista ym, lasten rytmit sekoavat ym.
en tiedä millainen ap on, mutta kuulostaa tosiaan silta yhdeltä joka täällä joku aika sitten valitti, kun ei saa olla tarpeeksi lapsenlapsensa kanssa.
tietenkään en puolla näitä miniöitä, jotka jakavat sen pikkuisen kehityksen vain oman äitinsä kanssa ja puoltavat toista mummua toisen kustannuksella. mutta koska en tiedä miten ap on käyttäytynyt saadakseen moista kohtelua, on turha puhua enempää-
minun anoppini oli aikanaan tämmöinen mummu, jonka olisin halunnut heivata pois elämästäni. ekaksi mummolaan mentyämme tarjottiin suklaata ja jäätelöä ja sitten valitettiin "kun ei mummun ruuat kelpaa". talo oli kuuma kuin pätsi, "ettei pikkuiset vilustu". minä tein kaiken väärin, olisi pitänyt uskoa mummua, joka sanoo, että sokerivettä lapselle pitää juottaa tai että lehmänmaitoa saa antaa puolivuotiaalle (oli kerran antanut omin lupineen-valvottiin seuraava yö). lapsille sallittiin ihan kaikki ja meidän olisi pitänyt laukata siellä joka viikonloppu (ajomatka 2,5 h) ja he eivät päässeet koskaan, terveet ajokuntoiset eläkeläiset "kun ei saa nukuttua vieraassa paikassa ja päiväseltään ei jaksa ajaa". mitkään vihjailut eivätkä suorat puheet tehonneet. no, en välejä sentäs katkaissut, mutta eivät nuo vierailut ole mitään riemua vieläkään.
normaali maalaisjärjen käyttö. eipä ole noita huolia.
muistan lapsuudesta kuinka kivaa oli käydä mummolassa. mummolla oli neljä poikaa kaikki lahjakkaita. yksi oli isäni.
on jääny mukavat muistot. musiikki soi. yksi soitti mandoliinia, yksi kitaraa, kolmas hanuria.paljon sukulaisia sukujuhlia. sain lapsuudessa hyvät eväät
joista voin olla kiitollinen.
Sinä olet aivan korvaamaton lenkki tälle elämän jatkuvuudelle.Jostakin syystä on vain niin että eivät kaikki osaa arvostaa isovanhemmuutta.Ehkä on koettu omassa lapsuudessa jotain jota sitten jatketaan eteenpäin että paha olo jatkuisi edelleen.Anna ajan kulua voi tulla vielä aika jolloin huomataan kuinka tärkeää aikaa on menetetty hukkaan ja aivan turhaan.
Miksi jankutatte että jotkut eivät osaa arvostaa isovanhemmuutta?! Olisihan se ihanaa että nekin perhesuhteet olisi kunnossa, mutta rajansa kaikella, ei meidän tarvitse kaikkea sietää! Varmaan jokainen joka sanoo rakastavansa lapsenlapsiaan, tosiaan rakastaa heitä, mutta joillakin se saa esiin sairaita piirteitä. Mummo ei taatusti myönnä, eikä usein näe omistushaluaan, ja sitten vanhempia syytellään kun vanhemmat yrtittävät rauhoittaa tilannetta. Niin ja varmasti on myös omistushaluisia miniöitä jne mutta ei kaikki pikkulasten äidit ole samanlaisia. Itse tulen toimeen mieheni äidin kanssa mutta oman äitini kanssa välit ovat poikki.
Otappas lusikka kauniiseen käteen ja tee äitisi kanssa sovinto.Viha kasvattaa vihaa sillä ei mitään voiteta.Äitisi olisi varmasti hyvillään ja sinäkin voisit hyvin.Ja vielä tärkeämpää anna lapsille mahdollisuus kun vielä on aikaa,mukavaa että on anopin kanssa välit hyvät.Itselläni ei enää ole äitiä tai anoppia mutta en olisi voinut ajatellakkaan tuotaa kummallekkaan pahaa mieltä.Ystävällisiä terveisiä sinulle.
Kun äiti tuli meille kotipaikkakunnaltaan pulloineen yöksi, vaati rahaa ja avainta asuntoomme ja otti aviomieheksi sekopään joka hyväksikäytti siskoani, niin alkaa raja tulla vastaan... Kaikkea tätä on edeltänyt vaikka mitä muuta omituista, joka ei ole kenellekään hyväksi, varsinkaan lapsilleni. Yritin auttaa ja ymmärtää, mutta en voi muuttaa toista ihmistä ja tapoja. Parempi näin.
Olen todella pahoillani puolestasi, sekä pienen lapsenlapsesi puolesta että miniäsi on niin ajattelematon. Hän ei ymmärrä miten paljon hän tekee hallaa myös lapselle..eikä pelkästään sinulle. Lapsihan ei koskaan voi saada rakkautta liikaa.
Itselläni on 2 pientä laspsenlasta, poikia molemmat,toinen 2,6v ja toinen 1v. Onneksi miniäni on ihana tyttö ja meillä on todella hyvät välit ja saan rakastaa noita pikkuisia ihan huoletta ja olla heidän kanssa silloin kun haluan ja auttaa silloin kun he apua tarvitsevat.Sitä samaa onnea toivon myös sinulle vielä jonain päivänä.
Voimia sinulle
tosiasiassa on kysymys? En oikein jaksa uskoa, että sinut on vieroitettu lapsenlapsestasi vain siksi, että rakastat häntä liikaa. Mitenkähän se rakkauden määrä on mitattu? Ethän ole voinut lapselle minkäänlaista rakkautta osoittaa, kun sinut, kertomasi mukaan, on vieroitettu hänestä jo heti syntymän jälkeen. Anteeksi kovasti, mutta sinä vaikutat mielestäni niin masentuneelta, että tarvitsisit hoitoa. Olethan kirjoittanut tänne ilm. jo useampaan kertaan ja, mielestäni, aina vaan masentuneempana. Me täällä lauomme erilaisia mielipiteitämme, tietämättä asian todellista tilaa. Pitäisi kuulla molempia osapuolia, ennenkuin oikeastaan voi sanoa yhtään mitään.
Olen tietysti hirveän pahoillani puolestasi, mutta en usko, että asia on ihan niin yksinkertainen. Eihän sen lapsenlapsen nyt kuitenkaan koko elämä pitäisi olla.
Masentunut ihminen kuitenkin vatvoo samoja asioita jatkuvasti, eikä siinä järkisyyt paljon paina. Ehkä oletkin jo hoidossa mielenterveytesi vuoksi, mutta jos et ole, niin yritä päästä keskustelemaan, vaikka mielenterveystoimistoon, puolueettoman henkilön kanssa.
Oma äitini oli neuroottinen ja olen ihan varma, että yksikään miniä ei olisi jaksanut olla hänen kanssaan missään tekemisissä. Minun oli pakko, mutta raskasta se oli.
Yritä todella hakea apua.
asioihin etkä käsittänyt että sinulla oli mummonrooli eikä äidin?
en meinannut uskoo kuinka hienosti kirjoitit ikävästäsi omiin lapsenlapsiisi.kumpa joku ajattelisi omista lapsistani samoin.lapsilla ei ole koskaan läheisiä ja rakastavia ihmisiä liikaa,se on suuri rikkaus jota monet eivät ymmärrä.oma äitini vihaa lapsiani..hän ei halua hoitaa niitä koskaan ja pitää heitä pelkkinä rasitteina ja kiusankappaleina.se tuntuu niin julmalta ja pahalta.(emme ole missään tekemisissä tätänykyä)mieheni äiti asuu kaukana ja soittaa n.kerran vuodessa.olemme mieheni kanssa olleet muutaman kerran eron partaalla kun ei ole aikaa ja energiaa hoitaa parisuhdetta sillä kukaan ei hoitaisi lapsia jos johonkin menisimme kaksin.
käsittämätöntä että jotkut eivät ymmärrä millainen voimavara ja apu isovanhemmat voivat olla.
Niin, isovanhemmat VOIVAT olla voimavara ja apu, mutta joissakin tapauksissa näin ole, vaikka kuinka kaikki sitä haluaisivat. Vaikka vanhemmat haluavat olla väleissä isovanhempien kanssa ja isovanhemmat tavata lapsenlapsiaan, niin jos isovanhemmat ovat esim. alkoholisteja niin ongelmia usein tulee... Ei kannattaisi yleistää, että kaikki jotka eivät ole hyvissä väleissä isovanhempien kanssa, tekevät sillä hallaa lapsilleen. Välit pitäisi muka vain sopia. Jos isovanhemmat eivät voi pyynnöistä huolimatta olla juomatta kun lapsenlapset ovat siellä, niin asiaa on aika vaikea sopia.
Vai oikein eron partaalla kun ei kukaan hoida lapsia ja ette voi hoitaa parisuhdetta.... kuule MLL:sta saa hoitajan, kun MAKSAA.Kumma kun kaikki pitäis saada ilman!
kun avokkini äiti olisi kirjoittanut, paitsi taas säälien itseensä niinkuin aina. Meidän mummo osaa kyllä mielistelyn taidon. Puhuu kaikille että hän ei meidän asioihin puutu. Kummasti käskyttelee ja yrittää määrätä. Ristiäiset, kummit, nimet, meidän vapaa-aika... kaikkeen koittaa puuttua. En pysty edes selvästi kirjoittamaan kaikkea mitä hän tekee... koittaa manipuloida ihmisiä ja etenkin minua, ujo ja hiljaionen kun olen.
Oikeasti paha olo... ja minä muka ilkeä kun kiellän tökkimästä nukkuvaa vauvaa tai ottamasta syliin. Inhottaa myös se ettei ikinä kysytä voiko ottaa syliin vaan heti ollaan että tuo tänne´, anna tänne... mitään muutakaan ei pyydetä.
Oma äitini asuu pidemmällä ja näkee harvoin lasta. En halua että tämä mummo voittaa lapsen puolelleen ja saa oman äitini näyttämään huonolta isovanhemmalta. Niin hän on tehnyt mieheni sisaruksien lapsille ja heidän toisille isovanhemmille. Hän ei myöskään tajua että tietenkin erilailla olen oman äitini kanssa, miksi luotan häneen enemmän koskien myös vauvaa.
Ei miniät oikeasti aina ole pahoja. Antakaa meille tilaa ja antakaa meidän elää oma elämämme perheemme kesken, päättää itse asioistamme. Te olette omat lapsenne kasvattaneet, nyt on meidän vuoro.
aikasemmasta keskustelusta :"Mummo ei todellakaan päätä, kuinka usein aikuiset lapset ja lapsenlapset mummolassa käyvät. Mummo ei päätä yhtään mistään lapsenlasta koskevasta asiasta.
Mummo ei määrää, vaadi ja itke perään, missä nuori perhe viettää kesälomansa. Mummon vaatimukset saada lapsenlapsi kesällä moneksi päiväksi luokseen hoitoon ovat naurettavia. Mummo päästäkööt irti myös aikuisesta pojastaan.
Mummot voivat joskus jopa rakastaa lapsiaan ja lapsenlapsiaan. Moni mummo on läheisriippuvainen narsisti, vailla omaa elämää. Mummo tuhoaa käytöksellään ja omimisellaan aikuisen lapsensa parisuhteen. Miniöitään ja vävyjään nämä omijamummot usein vihaavat. Mummo hankkikoon oman elämän! "
MIksi roikut lapsenlapsessa? Eikö Sinulla ei ole muuta elämää kuin poikasi, miniäsi ja lapsenlapsesi asioihin sekaantuminen? Ilmeisesti miniä on järkevä äiti ja hän näkee, että Sinun seurasi ei ole hyväksi lapselle. Lopeta täällä valittaminen. Olet henkisesti sairas. Tilaa aika mielenterveystoimistoon ja hae apua ja lääkitystä.
Sinun kannattaa muistaa, että mummoilla ja vaareilla ei ole mitään lakisääteisiä oikeuksia lastenlapsiinsa. Jos omat lapset, miniät ja vävyt kieltävät isovanhempia tapaamasta lapsenlapsia, on isovanhempien vain hyväksyttävä tilanne.
Hei sinä lakisääteinen!
Uskoakseni olet nuori ihminen, jolla on pienet lapset itselläsi.
Kun katselet heitä nyt, niin muista että tämä asenteesi on jo välittynyt heidän aisteihinsa ja tajuntaansa jääden sinne odottamaan tulevaisuutta.
He tulevat eräänä kauniina päivänä luoksesi ja sanovat:
" Sinulla ei ole lakisääteistä oikeutta elämäämme. Ole hyvä ja häivy!"
Ehkä se on viimeinen kerta, kun näet heidät, tai sitten ehkä he suuressa armossa saattavat näyttäytyä sinulle kerran vuodessa.
Joka tapauksessa olet antanut heille tällä hetkellä tämän tiedon, että iäkäs ihminen ei tarvitse omaisia eikä sukulaisia.
Voit kiittää itseäsi jo etukäteen.
Kiitokset kaikille kommenteista, kannustavista ja tuomitsevista.
Olin matkoilla ja vasta nyt pääsin niitä lukemaan.
Siellä joku epäili mielenterveyttäni joku taas piti minua toisten asioihin sekaantujana ja määräilijänä ja ties mitä. Niitä kommentteja täällä anopit ja mummut saavat kuulla loputtomiin.
Tiedä sitten mitä kaikkea lienen...
mieleni järkkyy useinkin ja monista eri syistä, mutta en koe että ne pillereillä tasoittuisi joten en ole sitä hoitoa hakenut.
Uskon, että siihen vaikuttaa enemmänkin se, että olen liian tunteellinen ja pidän läheisiä ihmisiä ja sukuani liian tärkeänä itselleni, lienen siis myös läheisriipopuvainen kuten nykyisin sukurakkaudesta sanotaan.
Minulle on aina ollut tärkeintä perhe ja läheiset ihmiset ja kun nyt olen menettänyt heitä niin paljon lyhyessä ajassa, olen tullut entistä herkemmäksi.
Kun lapseni sai pikkuisen, olin seota onnesta ja siitä mielettömästä ylpeydestä ja ilosta, että tämä niin rakas suku jatkuu ja kasvaa ja oma lapseni on sitä jatkamassa.
Reagoin yli äyräiden, tiedän, mutta pirunko ihminen tunteilleen voi ja miksi niitä pitäisi aina voidakkaan kahlita ja laittaa sallittuihin mittoihin. Joskus ne vain pulpahtavat yli ja minulla useinkin, niin ilot kuin surut.
Siinä mielessä ymmärrän miniäni reaktion tähän liikaan rakastamiseen, että hän ei omassa elämässään ole niinkään pannut painoa tunteille kuin hienoille harrastuksille ja korkealle koulutukselle ja siisteille puitteille jonka suojassa olla sitä mitä ei aidosti ole.
Hänelle ei mummut ja papat ole merkinneet mitään, sanoi että on tavannut mummuaan vain kerran pari elämässään koska vanhempansa eivät olleet heidän kanssaan tekemisissä.
Sellainen ei mahdu minun käsitykseen ollenkaan. Itse olin mummuni kanssa paljonkin ja samoin oli minun lapseni ihan aikuisuuteen saakka. Ja he olivat erinomaisen tärkeitä ihmisiä hänen elämässään.
Sitä toivoisin hänenkin lapsilleen. Haluaisin olla tärkeä ja haluaisin antaa elämästä myös toisenlaista kuvaa kuin mahdollisesti hänen äitinsä haluaa hänelle antaa.
Koulutus ja hienot harrastukset eivät ole se mikä on ainoa ja oikea ja tärkeä.
Tärkeää on myös oppia tunnistamaan linnun laulu, kuulemaan laineen liplatus näkemään aamurusko, tuntemaan tuulen kosketus ja KOKEMAAN ELÄMÄ.
Minä haluan lapsenlapsilleni kyvyn rakastaa itseään ja sitä kautta myös muita, haluan heidän muistavan juurensa ja olemaan onnellinen elämästään myös sitä kautta.
lastaan rakastamaan itseään. Täysin tunteeton ihminen miniäsi ei voi olla jos tuon pienen lapsen maailmaan on tehnyt poikasi avulla.
Ensinnäkin jokaisella on omat tapansa kasvattaa ja opettaa erilaista arvomaailmaa.
Minusta aktiivinen elämäntapa ei ole huono esimerkki
lapselle jos lapsi itsekkin on aktiivinen niin kuin yleensä on.
Sinä tunneihmisenä koet ehkä olevasi parempi kasvattaja kuin miniäsi, niin voi tekstistäsi päätellä.
Mutta muista äiti on lapselle aina äiti ja mikään ei voi korvata sitä sidettä jos siinä on hitustakin rakkautta. Sinun rakkautesi on arvokasta lapsenlapselle mutta se on aina tois-sijainen halusit tai et.
Mummot ja vaarit ovat lapsille tärkeitä sitä en kiistä. Mutta tiedän miten mummon puuttuminen ja lapsen äidin tekemisten kyseenalaistaminen lapsen kuulleen, lapsen ja perheen asioissa on todella kamalaa, koettu on. Siinä nousee suojausreaktio heti omaansa kohtaan jotta kukaan tai mikään ei tulisi äidin ja lapsen väliin.............
Joku tuossa jo kirjoittikin, että mummot ovat oman osansa jo tehneet kasvattaessaan lapsensa (siis meidät nykyiset äidit ja isät). Isovanhempien tärkein osa mielestäni on olla kuulolla tuoreen perheen suhteen, antaa tuoreille vanhemmille aikaa tutustua ja opetella uuteen rooliinsa, löytää omat keinot selvitä arjen ongelmista. Vika huonoihin väleihin on liika tunkeilu -"näin se täytyy tehdä..", "voi voi, noinko sitä lasta hoidetaan"...
Kuulostaa sairaalta, että lapsenlapsi (ilmeisesti ensimmäinen ja ehkä viimeinenkin???) on saanut ihan liian suuren osan ap:n elämässä. Olet osasi tehnyt, kasvattanut poikasi (onko jokin siinä kasvatuksessa mennyt pieleen, kun nyt itket vauvan perään?). Kysyisit miniältäsi, miksi hän kohtelee sinua kuten tekee. Kunnioita kuitenkin hänen sanaansa, tuskin haluat kismaa hänen ja poikasi välille. Saattaisihan olla, että se aiheuttaa suuria ongelmia heidän välilleen ja et enää sen vertaa olisi lapsenlapsesi kanssa tekemisissä. Keskity omiin harrastuksiisi ja omaan elämääsi. Olet osasi jo tehnyt.
p.s. Mikäli tuo kauhea masennus vaan jatkuu, mene ihmeessä mielenterveystoimistoon puhumaan. Sitä varten ne siellä ovat.
Ymmärrän alkuperäistä mummoa.
Kestää aikansa ennen kuin hän sisäistää, että maailma on muuttunut. Mummoja ei tarvita.
Itse olen kokenut saman hylkimisen.
Mikään ei voi olla kipeämpää, jos vielä joutuu läheltä ja sivullisena, vieraana seuraamaan poikansa lapsen elämää.
Ei siihen tarvita syytä, se on nuorille vain trendikästä nykyään olla vailla sukua.
Nuorille perheille riittää "suvuksi" viihde: televisio, netti, pelit, sisustaminen, matkat, harrastukset.
Tiedän monta nuorta perhettä, jotka valikoivat tarkkaan ystävänsä siihen saumaan, mihin elämäntilanteeseen nyt milloin sopii.
Ystävätkin laitetaan kiertoon, kun heidät on hyödynnetty ja loppuun kaluttu, kun heistä ei enää mielenkiintoa repeä.
Nykyinen kulttuuri perustuu kulutukseen. Se heijastuu ihmissuhteisiin. Yhä useampi aviopari kierrättää myös itsensä. Uusperheet lisääntyvät kuin sienet syyssateella.
Joten alkup. mummeli, älä sure, et tosiaan ole ainoa hylätty mummo.
Pääset vielä surusi yli. Etsi uusia asioita korvikkeeksi. Ne OVAT korvikkeita, mutta helpottavat edes hieman.
Aikaa myöten, kun olet hipihiljaa, etkä tyrkytä itseäsi, saattavat nuoret alkaa kaivata sinua.
Joten neuvoni on, älä anna näkyä, kuulua itsestäsi puoleen vuoteen. Anna nuorenparin itsensä ottaa yhteys ekana.
Maailmassa on kosolti muuta tarjottavaa mummollekin.
Uusi vinha harrastus, epätavallinen, anna sen viedä sydämesi.
Odota!
väitä etteikö isovanhempia tarvita. Eikä täällä ole yleistetty että kaikki isovanhemmat ovat peestä. Onhan niitä miniöitäkin joissa vikaa. Minua vaan henk.koht. ahdistaa liian tungetteleva mummo. Meillä siis määräillään ja käsketään. Kirjoittelin aikaisemmin tuonne. Nyt mummo lähtee viikoksi reissuun, pitää lastenlasten mennä sinne. Ei väliä onko meillä suunnitelmia, oikeasti kiire viikko. Hän ottaa nokkiinsa jos käymme omien vanhempieni luona, hän ei tajua että minun täytyy nähtä myös heitä... ovathan he minun vanhempani ja tietysti tyttömme kulkee mukana.
Hän voi olla lapsellemme mummo, mutta ei perheemme pää. Enkä halua että hän opettaa lapselleni vääriä arvoja, puhuu lapseni kuullen pahaa kaikista ihmisistä (jos eivät tee niinkuin anoppini haluaa tai hänen mielestää on hyvin ovat he hieman jälkeenjääneitä ja tyhmiä). Minut on opetettu pyytämää ja kiittämään, anoppini ei näin toimi. Lisäksi se mielistelyn määrä, suunnilleen tutuntutuntutuntutulle ostellaan lahjoja ym. ollaan niin mukavia. En tajua miksi minun pitäisi päivittäin (asuu lähellä) käydä lastani siellä näyttämässä. Enkö saa elää omaa elämääni ja käydä siellä silloin kylässä kun meille sopii vai pitäisikö alistua ja olla onneton liian tungettelevan mummon takia?