Suomi24:n keskustelupalstat eivät edusta mitään tiettyä uskonnollista tai aatteellista suuntaa. Kuitenkin eräiden palstojen sheriffeinä näyttäisi toimivan henkilöitä, jotka edustavat oman uskonsa jyrkintä siipeä.
Olen seurannut käytyä keskustelua ja myös itse näihin osallistunut. Erityisenä piirteenä näillä keskustelu palstoilla on poistaa, jopa asiallisesti esille tuotua kritiikkiä.
Pahimpiin näistä (esim. lestadiolaisuus, islam), en vastaisuudessa edes osallistu.
Esimerkiksi: Vanhoillislestadiolaisten palstaa seuratessani eräskin kritiikki poistettiin kun tämä oli luettu jo 12.000 kertaa (vastauksia toistakymmentä). Oli selvä, että viesti oli menossa viikon kymmenen suosituimman joukkoon, jolloin sen olisi tavoittanut myös palstaa seuraamattomat.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000017234034
Asiasta siinä määrin huolestuneena herää väkisinkin mieleeni päätelmä, että näiden palstojen opillista oikeellisuutta seuraa sheriffin takana liikkeen dogmia valvovat tahot.
Onko näistä fundamentalistien palstoista kehittynyt foorumeja, joissa jo valmiiksi puolueelliset sheriffit valvovat vain omien uskonnollisten dogmiensa kanavointia. Tällöin ei ole kyse enää keskustelusta vaan uskonnollisesta propagandasta.
Tällä ateistien palstalla näkee uskovaisten usein heittävän syytöksiä (raivoisasti) ateismia kohtaan ja usein erittäin epäasiallisia ja kehittymättömiä kommentteja, jotka eivät edes liity itse aiheeseen. Tämä palsta on osoittautunut siinä mielessä tulenkantajaksi.
Uskovaisten tulisi ymmärtää, että siinä kun heidän palstansa pidetään siistinä uskonto kritiikistä, täällä (kiitos Kee) ymmärretään mitä tarkoittaa perustuslakiin kirjattu sananvapaus, uskonvapaus ja tasa-arvo.
Suomi24 ja Ääripään Ääni
4
399
Vastaukset
Eniron omistajaporukka ei ole ateisteja
- Jon
Tuolla uskontopalstalla riehuvat sheriffit poistavat toisinaan ymös aivan asiallisia keskusteluja, uskova olen, mutta silti kritisoin palstan kummallista toimintaa, asiallinen kirjoitukseni eräälle henkilölle poistettiin koko topikin kanssa, vaikka en nähnyt poistolle mitään syytä.
- uskovaistenkin mielestä
tuo huolenaihe on todellinen myös monien uskovien mielestä, ei pelkästään ateistien. Joillakin palstoilla on suunnaton sensuuri ja kaikki järkeväkin kritiikki poistetaan, jos se ei ole seriffille mieliksi. Opillisista kiistoista ei saa puhua eikä kritiikkiä osoittaa. Yleensä kun keskustelu herää, niin silloin se hävitetään ku se olisi parhaimmillaan. Olet siis tehnyt saman havainnon kuin moni muukin joiden kanssa olen asiaa ihmetellyt. Sananvapaus ei toteudu. Joskus jopa jotain haukkumaviestejä jätetään mutta asiallisia viestejä poistetaan.
Asia vaikuttaa luultua vakavammalta, eikä koske näköjään ainoastaan ateisteja.
"Joskus jopa jotain haukkumaviestejä jätetään mutta asiallisia viestejä poistetaan".
Näillä haukkama viestiellä ja alapää tyylisillä jutuilla on selkeä funktio osoittaa vastapelurin heikompaa ymmärrystä ja idiotismia. Kyseessä on selkeästi tarkoituksenmukaisuudesta mustamaalata eriävien kantojen edustajat lobotomia potilaiksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
PropsApp Koodi
Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset23498Persut yrittävät epätoivon vimmalla
kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a843286"Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"
Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin522798IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n
eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-542618Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen
Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.902431Taas nuoren kuolema
Vasunmäentiellä paha onnettomuus. Nuori nainen menehtyi. Niiin sydäntä riipaisevaa 😭341483Jari Sillanpää isossa leikkauksessa - Paljastaa, mitä uralle tapahtuu!
Palaako Siltsu keikoille? Artisti, ex-tangokuningas Jari Sillanpää on ollut lonkkaleikkauksessa ja kotiinpaluu on edessä221259- 961228
Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen on selvä
On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen joten3401088Hämmentävä muutos tv:ssä: Roope Salminen OUT, Sointu Borg IN!
Roope OUT, Sointu IN! Mitä tykkäät tästä muutoksesta? Suositun Myyrä-seikkailusarjan alusta asti juontohommissa on oll16983
