Kunnallisoikeuden professori Aimo Ryynäsen keväällä Savon Sanomiin kirjoittamassa kolumnissa otetaan mielenkiintoisella tavalla kantaa tulossa olevaan kuntauudistukseen. Sen valossa Keskusta ja Mannisen asettama selvitysmies Jukka Peltomäki (sd) ovat oikeilla jäljillä, mistä suunnasta ratkaisua kannattaa lähteä hakemaan.
(Ryynänen on Orimattilan kunnanvaltuuston varapuheenjohtaja, hänen puolueensa on Kokoomus.)
Varsinkin ao. linkistä poimittu kohta Ryynäsen kirjoituksessa tuntuu käytännössä kunnallisen päätöksentekoprosessin hyvin tuntevan miehen viisaalta ajattelulta. Siinä esitetään huomio, että talous kasvaa ja menestyy parhaiten hyvin toimivassa demokratiassa. Kuntien lukumäärän ja paikallispoliitikkokaartin karsiminen (=keskusvallan vaikutuksen lisääminen) ei edistä paikallista demokratiaa. "Demokratialla ja taloudellisella edistyneisyydellä on selvä keskinäinen yhteys." :
"Hallitus ja eduskunta töihin palveluiden turvaamiseksi"
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000107&posting=22000000017298369
Demokratia edistää taloutta
Tunnetun sanonnan mukaan demokratia on varsin huono hallitsemismuoto, mutta parempi kuin kaikki muut muodot. Enpä ole kuullut esimerkiksi Sveitsissä tai Ranskassa esitetyn mielipiteitä siihen suuntaan, että taloudellinen kehitys olisi parempaa, jos maan suurta kuntamäärää tai paikallispoliitikkokaartia karsittaisiin. Asia nähdään juuri päinvastoin.
Muutama vuosi sitten julkaistussa EU:n alueiden komitean raportissa todettiin, että kannattaa tarkastella tiettyjen alueiden ja kaupunkien yleistä sosiaalista, poliittista ja taloustilannetta ja verrata sitä kyseisen paikkakunnan demokratiajärjestelmään. Yleisesti voidaan väittää, että ne alueet ja kaupungit, joilla on vahvat osallistuvan yhteiskuntaelämän perinteet, hyvin toimivat poliittiset ja hallinnolliset instituutiot sekä kehittynyt kansalaisyhteiskunta, ovat myös taloudellisesti edistyneimpiä. Demokratialla ja taloudellisella edistyneisyydellä on selvä keskinäinen yhteys.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kuka uskaltaa toimia keskusvaltaa vastaan lähidemokratian puolesta?
Stadilaiset vihaa muuta Suomea. Seikka on saletti.
Siinä on vastakkain n. 1milj. pääkaupunkiseutu ja 3,5milj. muu Suomi.
Saas nähdä miten pakkoliitospuolueiden linja puree.