Maalämpö- vai poistoilmalämpöpumppu

Rakentamista ollaan aloittelemassa ja nyt pähkitään, että millainen lämmitysjärjestelmä taloon tulee. Lisälämmönlähteeksi tulee joka tapauksessa varaava takka-leivinuuniyhdistelmä. Olimme jo kallistumassa maalämpöpumppuun (porakaivo) korkeasta investointikustannuksesta huolimatta, mutta enää emme olekaan ihan varmoja asiasta. Mm. Motivan sivuilla vertailu 30 vuoden aikajaksolla hankinta- ja ylläpitokuluineen kääntyy pilpin hyväksi muutaman tuhannen euron erotuksella.
Kävimme tänään Nilanin edustajan juttusilla ja hän suositteli meille pilpiä (VP 18C tai VP 18C/EK9), koska rakennuksen asuinpinta-ala tulee olemaan noin 145 m2. Edustaja sanoi, että maalämpöpumppu on järkevä hankinta uudisrakennukseen vasta pinta-alan ollessa 200 neliön kieppeillä. Samaan hengenvetoon totesi mielellään kyllä myyvänsä meille maalämpöpumpunkin, mutta järkevämpi ratkaisu olisi todellakin pilp.
Onko teillä (käyttö)kokemuksia kyseisistä Nilanin malleista? Entä millainen lattialämmitys? Edustaja suositteli vesikiertoisen sijaan sähkökaapelilla varustettua sen nopeamman reagointikyvyn ansiosta.
Ottakaa kantaa ja kertokaa mielipiteitänne. Ja jos jollain eritoten on maalämpöpumppu käytössään, haluaisin kuulla kokemuksia.
JiiPee
129898
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Suositteli sähkökaapelia kun tuossa pumpussa pilpissä
ei riitä teho lämmittämään koko taloa?

Itse laittaisin joka tapauksessa vesikiertoisen lattialämmityksen, oli sen veden lämmitysmuoto mikä hyvänsä.

Itse kyllä harkitsisin vakavasti maalämpöä, lämpöässällä tai ekowellin pumpulla.

Ja PILP porukkalle kysymys että kiinnostaa käyttökokemukset. Esim. jos on poreamme tai muuten käyttöveden kulutus on suurehko, niin miten siinä riittää lämminvesi?

Äänestä
  • itselläni niben 410P ja nereuksen vesikiertoinen lattialämmitys.Neliöitä 106.Lämmin vesi on riittänyt hyvin ainakin näin normaali käytössä( 4 hengen perhe).Valmistaja suositteleekin lisävaraajan käyttöä jos on poreamme.Tuota ekowellin maalämpöä en suosittele kenellekään, olen kuullut ainostaaan huonoa ko. laitteista, itsellä ei ole kokemuksia.Ainoa miinuspuoli koneessa on tuo käyntiääni, suosittelen asennusta kellariin tai tekniseen tilaan.

    Äänestä

  • Nilanissa ei lämmitetä kopuralla kuin tuloilmaa ja käyttövettä. Joissakin malleissa on mahdollisuus liittää vesikiertoinen lattialämmitys mutta se lämpenee sisäänrakennetulla sähkökattilalla.

    Nibe 410ssä on kaksoisvaippavaraaja jonka ulkovaipassa on lämmitysvesi jota käytetään tuloilman lämmitykseen ja lattialämmitykseen. Kompressori lämmittää tätä vettä. Sisemmässä vaipassa on käyttövesi joka lämpenee kun ulompi vaippa on lämmin. Lisäksi varaajassa on sähkövastukset.

    Niben huonona puolena on se että kompressorilla tehdään kokoajan kuumaa vettä, tämä johtaa huonompaan hyötysuhteeseen. Varaajan koko on vain 160litraa joka voi käydä vähiin suurella kulutuksella. Asiaa auttaa 9kW vastukset jolloin varaaja latautuu suht nopeasti. Toinen pienempi puute on tuloilman lämmönsäätö. Siinä ei ole termostaattia vaan se toimii saman lämpökäyrän mukaan kuin muukin lämmitys. Laite vaatii säätötöitä. Kestää jonkin aikaa että löytää laitteelle sopivat säädöt.

    Nilanissa on tuloilman lämmitys hoidettu suoraan kylmäaineella. Näin saavutetaan melko hyvä hyötysuhde kun kompressorin ei tarvitse nostaa lämpöä kovin korkealla. Laitteen asetukset on säädettävä kohdalleen sillä vakiona tuloilma puhallin sammutetaan kun lämmitetään käyttövvettä. Ei ole kovin fiksua repiä korvausilmaa ikkunoiden raosta pakkasella. Yksi puute on lattialämmityksen puuttuminen(kompressorilla), tällä ei kuitenkaan ole suurta merkitystä koska laitteen teho ei kuitenkaan yksin riitä pakkasella vaan muutenkin on otettava sähkö avuksi.

    Nilan toimii tavallaan ilmalämmityksenä sillä se puhaltaa jopa 40C ilmaa tulokanaviston kautta. Tämä kannattaa ottaa huomioon putkiston eristyksissä ja ilmanvaihdon suunnittelussa. Yleensä ilmanvaihto suunnitellaan niin että tuloilma on hieman huoneilmaa viileämpää, ilman tehokkaan sekoittumisen vuoksi. Lisänä Nilanissa on tulilman viilennys(kosteuden poisto). Se ei ole tehokas mutta riittää Suomen vähäisissä helteissä jos talo on sellainen että aurinko ei pääse paistamaan suoraan sisään. Yksi haaste on sovittaa pilp ja sähkölämmitys yhteen niin että sähköllä jatketaan saumattomasti siitä mihin pilp loppuu. Laite vaatii säätötöitä. Kestää jonkin aikaa että löytää sopivat säädöt.

    Nibe on hieman halvempi kuin Nilan. Pilpit ovat energiansäästöön(?) nähden kalliita laitteita, joten säästöt eivät ole suuria.

    Äänestä

  • pipli kirjoitti:

    Nilanissa ei lämmitetä kopuralla kuin tuloilmaa ja käyttövettä. Joissakin malleissa on mahdollisuus liittää vesikiertoinen lattialämmitys mutta se lämpenee sisäänrakennetulla sähkökattilalla.

    Varsin erinomainen tietopaketti!

    Saanko lainata/käyttää ei-kupallisiin tarkoituksiin?

    t. raksaaja
    (ätti suomi24 dotti fi)

    Äänestä

  • kaikkien puolesta kirjoitti:

    Varsin erinomainen tietopaketti!

    Saanko lainata/käyttää ei-kupallisiin tarkoituksiin?

    t. raksaaja
    (ätti suomi24 dotti fi)

    Tuo teksti on minnun omakohtaisen selvittelyni tulosta. Minulla talo alkaa olla siinä vaiheessa että lämmitysmuoto on valittava. Suunnitteluvaiheessa olin ensin innostunut pilpeistä mutta etsittyäni tietoa(jota on todella vähän, lukuunottamatta myyjien puheita) ei ne kuitenkaan vakuuttaneet. Saas ny nähä

    Äänestä

Motivan laskelma on an*ksesta, samoin kuin PILP. Vaihtoehtosi ovat:
1 sähkölämmitys
2 maalämmitys

Vaihtoehdossa 1 teet matalaenergiatalon ja laitat enerventin LTO:n.

Vaihtoehdossa 2 teet talon ja otat lämpöreiästä kasteluvedet nurmikolle.

Maalämpö kannattaa pienempäänkin taloon...PILP ei koskaan. Katso maalämpöfoorumilta lisätietoja.

Äänestä

Itse voin suositella tuota Nilan VP 18C/EK laitetta, joka yhdistetään vesikiertoiseen lattialämmitykseen. Samassa koneessa on kaikki toiminnot: ilmanvaihto (lämmitys&viilennys), käyttöveden lämmitys, ja sähkökattila vesikiertoiseen patteri- tai lattialämmitykseen. Mulla on nyt ko. laitteesta vuoden kokemus (talvi ja kesä) eikä voi kyllä moittia, talvella laite lämmittää käyttöveden ja korvausilman poistoilmasta otetulla lämmöllä ja nyt kesällä kone lämmittää käyttöveden ja viilentää huoneilmaa kompressorilla. Etenkin tuo jäähdytys oli suurin syy että päädyin Nilaniin, eikä se ole tuottanut pettymystä, näillä helteilläkin talo pysyy mukavan viileänä kun muistaa pitää ovet ja ikkunat kiinni ettei ulkoa tule kuumuus sisälle.
Huomioithan, että tuo VP 18C ei sisällä sähkökattilaa ollenkaan, eli sitä ei pysty liittämään VP 18C/EK:n tavoin lattialämmitykseen.

En kyllä suosittele sähkölattialämmitystä missään olosuhteissa, se toki reagoi nopeammin lämpötilan vaihteluun, mutta näillä sähkönhinnoilla se ei liene viisas investointi minkä lisäksi maalämmön käyttöönotto ei onnistu myöhemmin kuten vesikiertoisella lämmityksellä. Vesikiertoinen lattialämmitys on juuri passeli, ja sen "hitauden" kompensoi Nilan tai vastaava lämpöpumppu lämmittämällä tai jäähdyttämällä asuntoa korvausilmalla tarpeen mukaan ja välittömästi.

Äänestä
  • Kumpi kahdesta pilpistäolisi parempi nibe 410 tuloilman lämmityksellä ja vesikiertoisella lattialla. Vai niben malli jossa ei ole tulo ilman lämmitystä , siinä houkuttelisi hinta kun ei tarvitse rakentaa eristettyä tuloilma putkistoa ja konekkin on hiaman halvempi . Suurimman painoarvon ajattelin kuitenkin melutason pienentymiselle? Täytyisi kuitenkin saada vähän tukea tuumailuille älväri asukkailta tai kuka tietäisi tuleeko vetoa jos korvausilma otetaan ikkunoiden ventttilien kautta? Vaikea tehdä päätöksiä kun ei ole nähnyt yhtään pilppiä käytössä.

    Äänestä

  • Tulevana rakentajana kirjoitti:

    Kumpi kahdesta pilpistäolisi parempi nibe 410 tuloilman lämmityksellä ja vesikiertoisella lattialla. Vai niben malli jossa ei ole tulo ilman lämmitystä , siinä houkuttelisi hinta kun ei tarvitse rakentaa eristettyä tuloilma putkistoa ja konekkin on hiaman halvempi . Suurimman painoarvon ajattelin kuitenkin melutason pienentymiselle? Täytyisi kuitenkin saada vähän tukea tuumailuille älväri asukkailta tai kuka tietäisi tuleeko vetoa jos korvausilma otetaan ikkunoiden ventttilien kautta? Vaikea tehdä päätöksiä kun ei ole nähnyt yhtään pilppiä käytössä.

    Ulkoa pukkaa -25 asteista ilmaa räkätaudissa nukkuvan lapsen päälle. Kuulostaa ihanan raikkaalta...

    Äänestä

  • älä jätä kirjoitti:

    Ulkoa pukkaa -25 asteista ilmaa räkätaudissa nukkuvan lapsen päälle. Kuulostaa ihanan raikkaalta...

    Tuloilman lämmitys lienee keksitty jo aikoja sitten. Ja toisekseen noissa lämpötiloissa lämmitys muutenkin taitaa siirtyä enemmälti sähkövastuksen varaan eli suoralle sähkölle mitä poistoilmalämpöpumppuun tulee.

    Äänestä

  • ja lämmityksen.
    Joo niin hoitaa mutta millä sähkön kulutuksella?
    Sehän se tässä kiinnostaa, maksaako itsensä takaisin edes puoliksi.

    Äänestä

Maalämpö vaikka investointi onkin jonkin verran kallis. Nuo vertailut ovat todellakin oudosti pielessä. Tuon kokoisen talon lämmität 500 € vuodessa. Lämpöässääkin voi nyt suositella, kun myyvät ctc-koneita omalla merkillä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

JouPe kirjoitti:

Rakentamista ollaan aloittelemassa ja nyt pähkitään, että millainen lämmitysjärjestelmä taloon tulee. Lisälämmönlähteeksi tulee joka tapauksessa varaava takka-leivinuuniyhdistelmä. Olimme jo kallistumassa maalämpöpumppuun (porakaivo) korkeasta investointikustannuksesta huolimatta, mutta enää emme olekaan ihan varmoja asiasta. Mm. Motivan sivuilla vertailu 30 vuoden aikajaksolla hankinta- ja ylläpitokuluineen kääntyy pilpin hyväksi muutaman tuhannen euron erotuksella.
Kävimme tänään Nilanin edustajan juttusilla ja hän suositteli meille pilpiä (VP 18C tai VP 18C/EK9), koska rakennuksen asuinpinta-ala tulee olemaan noin 145 m2. Edustaja sanoi, että maalämpöpumppu on järkevä hankinta uudisrakennukseen vasta pinta-alan ollessa 200 neliön kieppeillä. Samaan hengenvetoon totesi mielellään kyllä myyvänsä meille maalämpöpumpunkin, mutta järkevämpi ratkaisu olisi todellakin pilp.
Onko teillä (käyttö)kokemuksia kyseisistä Nilanin malleista? Entä millainen lattialämmitys? Edustaja suositteli vesikiertoisen sijaan sähkökaapelilla varustettua sen nopeamman reagointikyvyn ansiosta.
Ottakaa kantaa ja kertokaa mielipiteitänne. Ja jos jollain eritoten on maalämpöpumppu käytössään, haluaisin kuulla kokemuksia.
JiiPee

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu