Toiminimen lopettaminen

Emmi123

Olen lopettamassa toiminimeni heinäkuun loppuun mennessä, minulla on tiedossa tarvittavat paperit ja jutut mitä pitää hoitaa, mutta kun elokuun alussa jään työttömäksi, ja kun olen siihen menessä lopettanut toiminimeni, saanko sitten heti tavallisest työttömän päivärahaa, mikä tämä 4KK karenssi on josta olen kuullut puhuttavan?

Työvoimatoimistossa sanoivat että minun kohdallani ongelmia ei pitäisi olla jos olen siihen menessä lopettanut toiminimeni enkä jätä sitä 'roikkumaan', mutta millä perusteella tätä karenssia sitten voisi rapsahtaa? Vähän kauhistuttaa kun noita vero/tilitoimisto kuluja esim nyt tulee vielä syyskuussakin ja ihan rahattomana olo ei kuulosta houkuttelevalta vaikka asunkin vielä kotona :D

11

19521

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sama tilanne

      Minä lopetin toiminimeni toukokuun lopussa ja odottelen parhaillaan päätöstä työvoimatoimistosta. Hirveän nipun papereita sinne kannoin, toivottavasti oli riittävä määrä. Yhdessä työvoimatoimiston paperissa kysyttiin kaikenlaisia selvityksiä ja numerotietoja yritystoiminnasta, _paitsi_ jos toiminta on kestänyt alle 18 kk. Ilmeisesti se on jokin maaginen raja, jota pidempi toiminta on jotenkin vakavampaa?

      Jos toimintasi oli voiton puolella, voit odottaa tästä rapsahtavan "karenssia" eli tulot jaksotetaan jotenkin sillä lailla, että työttömyys ei alakaan siitä lopettamispäivästä. Ja jos on mitään syytä epäillä, että vieläkin voit saada jotain tuloa vanhan toiminimen pohjalta, niin 4 kk karenssi varmuuden vuoksi.

      Hauskaa odotella ensin 3-4 viikkoa päätöstä, olenko työtön vaiko enkö, ja sitten jos olen, niin korvauksia voi odotella joskus elokuun puolivälissä aikaisintaan. Tämä tietenkin sen päälle, että koko alkuvuoden ei ole tullut kuin takkiin siitä toiminimen pyörittämisestä :(

    • mopo.nen

      Jos Yel on ollut alle 8520 euroa niin ei pääse työttömyysturvan piiriin ennenkuin on ollut "oikeissa töissä" tai koulutuksessa.

      • pekkapp

        tulee joten älä höpötä.
        Tiedän koska itse saan.


      • moponen_
        pekkapp kirjoitti:

        tulee joten älä höpötä.
        Tiedän koska itse saan.

        Ilmeisesti sinulla on täyttynyt tämä allamainittu ehto, koska olet saanut työmarkkinatukea.

        "Myös yrittäjät voivat kuulua työttömyysturvan piiriin. Työttömyyspäivärahan saamisen yhtenä edellytyksenä on, että yrittäjätoiminta on ollut työttömyysturvalaissa tarkoitetulla tavalla olennaista. Yritystoimintaa pidetään olennaisena, jos YEL-työtulo on vähintään 8 520 euroa vuonna 2005. "


      • pekkapp
        moponen_ kirjoitti:

        Ilmeisesti sinulla on täyttynyt tämä allamainittu ehto, koska olet saanut työmarkkinatukea.

        "Myös yrittäjät voivat kuulua työttömyysturvan piiriin. Työttömyyspäivärahan saamisen yhtenä edellytyksenä on, että yrittäjätoiminta on ollut työttömyysturvalaissa tarkoitetulla tavalla olennaista. Yritystoimintaa pidetään olennaisena, jos YEL-työtulo on vähintään 8 520 euroa vuonna 2005. "

        Työmarkkinatukea koska työssäoloehto ei täyttynyt, mutta olen kuitenkin yli 25-vuotias.


    • pekkapp

      yrityksellä ole verotettavaa omaisuutta, jonka joutuu muuttamaan tuloksi ja jos yritystuloa ei tule lopettamisen jälkeen.

      Yleinen omavastuu 7-arkipäivää. Tämän jälkeen alkaa tulla työttömyyspäivärahaa tai työmarkkinatukea jos työttömyyspäiväraha ehdot ei täyty.

      Itse lopetettuani yritystoiminnan ainut aika kun en rahaa saanut olit tämä 7-arkipäivää.
      Rahan nimi oli työmarkkinatuki.

    • lopettaja kanssa

      mitä kaikkea jouduit tekemään/täyttämään jotta sait yrityksen lopetuksen?onko vain jokin kaavake?mietin tässä että miten asumistukea esimerkiksi on mahdollista saada?
      (toiminimestä lähinnä jää verovelkaa jne!ei säästöjä ainakaan.
      mutta se lopetus haetaan?

      • Nimetön

        yksityisen elinkeinonharjoittajan jonkun lopetuslomakkeen Y6 täytin ja vein sen verotoimistoon jossa laittoivat siihen leiman että paperi on viety, minkä jälkeen työkkäriin paperin kanssa jotta voi todistaa että yrityksen lopettamisasiakirja on lähetetty ja sitten antoivat mulle työkkäristä pinon papereita missä kyseltiin juttuja, mutta olin yrittäjänä vain 8kk joten osaa niistä ei tarvinut kunnolla täyttää kun se raja oli 18kk. oli myös paperi missä piti omin sanoin selittää miksi lopetan, itsellä se syy on pakon sannelema eli yritys missä työskentelen vuokratuolissa, myydään. Eli minulla ei ole enää mahdollista työskennellä siinä. :)

        Tänään oli viim. työpäivä.


    • Nimetön

      nyt on paperit viety ja kokous on maanantaina näillä tyypeillä jotka asiasta päättää joten 'herran haltuun'. Toivottavasti käy hyvin. Oon toimittanut kaikenmaailman mahdolliset laput sinne työvoimatoimistoon ja ainakin antoivat mulle jo sen työttömyystuki- hakemuksen, eli jotain toivoa on silti vaikka karenssia??

    • Sunrise55

      Hei! Olisitko ystävällinen ja kertoisit mitä kaikkea jouduit täyttelemään kun lopetit toiminimen. Minulla se on varmaan lähiaikoina edessä, niin olis kiva saada infoa sellaselta joka on jo painiskellut asian kanssa. Miten sun karenssin kanssa kävi?

    • Penaomistaa68

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      71
      3115
    2. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      92
      2885
    3. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      51
      2125
    4. Mietin että

      Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin
      Ikävä
      20
      1575
    5. Oot ilkee paha noita

      Paha babushka Luulitko etten tienny
      Ikävä
      15
      1349
    6. Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon

      Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..
      Vimpeli
      5
      1348
    7. Aaamu on täällä taas!

      Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa
      Ikävä
      13
      1311
    8. Sytyttikö hallin lapsi vai joku mielipuoli

      Onko tietoa? Toivon jälkimmäistä
      Vimpeli
      19
      1284
    9. Tajusin vaan...

      Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein
      Ikävä
      13
      1273
    10. Noin ulkonäkö-jutut ei multa

      Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin
      Ikävä
      24
      1232
    Aihe