koko raskauden ajan olen käynyt läpi synnytystä.(niinkuin varmaan muutkin). Raskauden alussa olin aivan kauhuissani, etten kyllä mene sinne:), kun taas muuttui aika pitkäksikin aikaa, että mielellään sen menee kokeilemaan, mut nyt taas kun ollaan täs rv34, niin välillä ihan kauhee paniikki ja muutamia positiivisiakin ajatuksia siitä... mut... hirvittää kuitenkin:( kun taas ajattelee että se on ihan luonnollinen juttu, mut onko sen pakko tehdä niin kipeää:(
mites muilla??pelottaa, jännittää???mietityttää??
Täytyy vaan yrittää lähtee sit reippaan mielin matkaan, kun ei voi enään perääntyäkkään!!!!
mites muilla??pelottaa, jännittää???mietityttää??
Täytyy vaan yrittää lähtee sit reippaan mielin matkaan, kun ei voi enään perääntyäkkään!!!!
Vastaukset 12
Vanhimmat
Olen aina ollut sellainen, etten ole etukäteen murehtinut mitään. Minulle oli kuitenkin yllätys, kuinka helppo ensimmäinen synnytys oli. Kun kätilö sanoi, että nyt kun työnnät kerran lujasti niin se syntyy ja tein työtä käskettyä...
Helpohkoja olivat myös kaksi muuta, vaikka käynnistettiin. Nyt odotan kaksosia ja ainut pelko on keisarinleikkaukseen joutuminen. Toivottavasti saat kunnon kipulääkityksen ja helpon synnytksen. Ainakin saat hyvän "palkinnon" ja kipu kuitenkin on niin hetkellistä.
Eipä oikeestaan pelota tai jännitäkkään..
Ennen aina sanoin kaikille,et en haluu lapsia ku en haluu synnyttää, mut kylläpä se mieli ajan myötä muuttuu. Laskettu aika menny ohi ja täs sitä ny ootellaa,et mikä päivä se vaavi sieltä haluu maailmaan putkahtaa. =) Oikeestaan ei oo paljo ees tullu mietittyy koko synnytystä, jotenki se vaa tuntuu niin luonnolliselta ja mitä sitä ny pelkäämäänkään tai muuta.. jokaisella se kuitenki on omanlainen ja eiköhän sielä kaikkee mahollista kokeilla kivunlievityksiin.
Onnee kaikille!
moi!
Kyllä vaan pelkään, eka synnytys oli niin kivulias kuin vain olla voi. Epiduraalin saaminen kesti julmetun kauan ja loppui ennen ponnistusvaihetta, joka kesti pari tuntia. Ponnistusvaiheeseen en saanut kohdunkaulan puudutusta enkä mitään muutakaan - älä kysy miksi! Pelkään ihan sairaasti että taas käy niin!
Kaveri odottaa myös vauvaa ja hän pelkää siksi, koska ensimmäinen synnytys meni kokonaan kivunlievityksessä, niin nyt pelkää jos ei saakkaan puudutuksia.
Kai toiset vaan pelkää ja toiset ei. Mä olen miettinyt raskauden alusta saakka synnytystä, eikä se pelko todellakaan ainakaan helpotu. Nyt mennään rv 31 3.
Tsemppii sulle ja muille kanssasisarille synnärille!!
PS. Tällä kertaa ainakin osaan vaatia vaikken mitään saiskaan, ekalla kerralla en edes tiennyt muista vaihtoehdoista kuin epiduraali....
ajatukset mutta ajattelin vaan antaa virran viedä ja antaa asioiden tapahtua omalla painollaan ja ottaa kätilön apu vastaan ja synnytys oli ihana kokemus. Ainut moka oli että pitkitin epiduraalin ottamista koska pelkäsin että sen laittaminen sattuu (ei tunnu miltään), kätilö yritti monesti tarjota mutta kieltäydyin ja kieriskelin tuskissani, kun viimein otin epiduraalin, loppusynnytys oli lähes kivuton. Eli älä pelkää kipua, siihen on apu, synnytyksen ei tarvi olla niin kauhean kivulias jos annat kätilön auttaa ja otat neuvot vastaan, Rohkein mielin vaan, ei se niin paha juttu oo. Mä ajattelin jälkeepäin et siit on tehty vähä liian iso juttu mitä kipuun tulee. Toki kaikki ei ole yhtä onnekkaita mut auttaa paljon jos on ennakkoluuloton ja tekee niinku keho sanoo. :-)
Mulla on niin, että ekaa odotan, nyt rv 23 menossa. Synnytystä tulee mietittyä, enemmin jännittää ku pelottaa. Ainoa mitä oikeasti pelkään on että jos sanovat, että pitää leikata ni sitä pelkään. Kipu tms. on ohimenevää, ns. luonnollinen synnytys ei pelota. Tsemppiä kaikille! :)
Itse synnytin esikoiseni 3 viikkoa sitten. Synnytystä jännitin, koska olin kuullut miten kauheata se on ja plaplaa....
No synnytys itselläni meni erittäin hyvin, kipu on hyvin siedettävää, luonnollista...itse ainakin olin ihmeissäni kun tyttäreni oli syntynyt, että "tässäkö tämä oli?!" En tarvinnut epiduraalia tms. Vain pari tikkiä ja se siinä. Seksiäkin kokeiltiin miehen kanssa eilen ja se tuntui hyvältä vaikka sitäkin jännitin.
(Tyttäreni syntyi 9 päivää yli lasketun ajan ja painoi 4280 g ja pituutta 52 cm)
hyvä että tuli positiivinen kokemus:)
Olipas helposti sanottu... Mutta siis kipua ei kannata jännittää. Jännittyneenä sitä "taistelee" supistuksia vastaan ja synnytys pitkittyy (=kipu pitkittyy)
Kipuun on lievitykset, lääkkeelliset ja "luonnolliset". Mutta vaikka sattuu, niin parasta on, jos rentoutuu silti. Onpahan nopeammin ohi.
Itse en sitä epiduraalia ehtinyt pahimpiin avautumiskipuihin ehtinyt saamaan. Pystyin kuitenkin rentoutumaan. Keskityin vain niihin supistuksiin, hengittelin ja ääntelin (olin ihan omissa maailmoissa). Synnytys etenikin nopeasti ja täytyy sanoa, että mielummin näillä kivuilla vähän aikaa kuin kivuttomampi piiiiitkä synnytys.
Kipuun pitäisi pystyä asennoitumaan jotenkin positiivisemmin. Sitä kun ei voi välttää, mutta hallittavissa se kuitenkin on. Se kipu kun kuitenkin avaa niitä paikkoja...
asenteen saisi itselle:) vaikka vähän pelottaakin, mutta aika utelias olen kuitenkin , et haluan tehdä sen:)
..tietyllä tavalla sekin, että antaa olla omassa arvossaan niitten kommenttien, jotka vaan lietsovat sitä tulevaa kipua ja kuinka kamalalta se tuntuu jne.. itse en ole herkkä tyyppi enkä moisesta välitä, mutten yhtään ihmettele, että synnytystä pelätään ja jännitetään niin paljon sitä kipua, kun ihmiset pelottelevat kamalasti jo etukäteen. Kai se sitten sattuukin kamalasti, kun siihen asennoituu pelokkaana, jännittyneenä jne. Miksei ihmiset rohkaise odottajaa, sen sijaan että lietsotaan hirveästi kaikkia pelkoja..!? Minua ei ainakaan kiinnosta kuulla enää yhtään lausetta siitä, millainen synnytykseni kuulemma TULEE olemaan. Ei sitä kukaan voi tietää!
voikkaan tietää, kaikilla oma kokemuksensa. eiks je:)
älyttömästi, vielä paniikkihäiriökin niin olin välillä kyllä ihan sekaisin. Pelkäsin kipua, pelkäsin miltä se tilanne näyttää mieheni silmissä, jos tulee kakkaa jne. kaikkea mahdollista tyhmää...
En voi väittää etteikö olisi sattunut, avautumisvaihe oli yhtä tuskaa mutta niin innoissani olin ajatuksesta että kohta saan nyytin rinnalle, että kaikki se mitä olin panikoinut unohtui.
Taistelinsynnytyksen raivolla läpi ilman minkäänlaisia kipulääkkeitä koska niitä ei keretty antamaan. Oli se kokemus mitä en vaihtaisi mihinkään, niin ihana palkinto siitä odottaa!