KUNNON ANSIOT

HESASSA NORMAALI TAKSI PÄÄSEE NOIN 100000 EURON AJOTUOTTOON,,,, JOS EI PÄÄSE ON JOKO LAISKA TAI LUUSERI
51541
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

eipä näy montaa ladaa taksiautona....

Äänestä
  • Ladaa

    Äänestä

PALKKAUS

Palkkasi on suoraan sidottu rahamäärään, jonka saat ajettua kassaan. Täysi-aikaisen kuljettajan vuosiansiot vaihtelevat 15.000 ja 25.000 €:n välillä. Ammatti-taito, ahkeruus sekä oikea asenne vaikuttavat ratkaisevasti ansiokertymään.

TYÖAJAT

Tavalliset taksiautot saavat liikennöidä taksitolpilta vain ennalta määrätyn ajovuorolistan mukaan. Ajovuoro on normaalisti noin 10 tuntia taukoineen. Lisäksi on lyhyitä ”pätkiä”, 6-7 tunnin vuoroja, esimerkiksi silloin kun ravintolat sulkevat. Ajovuorot ovat päivä-, ilta- tai yövuoroja.

OMA TAKSI ?

Nykyisen käytännön mukaan oman taksiluvan (liikenneluvan) saaminen edellyttää päätoimista ajamista toisen palveluksessa useiden vuosien ajan.

TYÖTILANNE JA TYÖNVÄLITYS

Helsingissä on noin 1450 taksiautoa. Kuljettajien työtilanne on hyvä. Taksien työmäärä kasvaa jatkuvasti ja vereksiä voimia tarvitaan koko ajan lisää! Aktiivisella ja asiallisella kuljettajalla on nyt erittäin hyvät mahdollisuudet löytää hyvä työpaikka asuinpaikkansa lähettyviltä. Taksikurssiin sisältyy myös Helsingin Taksikoulun suosittu työnvälityspalvelu.

Äänestä
  • että kuljettajapula on hirveä. kaikki taksikurssin käyneet kun ei ikinä ala ajamaan taksia.. outoa.

    Äänestä

  • oikein on?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


WISEGUT kirjoitti:

HESASSA NORMAALI TAKSI PÄÄSEE NOIN 100000 EURON AJOTUOTTOON,,,, JOS EI PÄÄSE ON JOKO LAISKA TAI LUUSERI

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu