Vekkulia

Oli juuri Uutisissa mainintaa Polttoaineen kulutuksen kovasta kasvusta. Kuka saa kuluttaa?. Näyttäisi ettei kulutus koske lainkaan tätätasoa, siellä saadaan mennä ihan holtittomasti, eli Holtitonvihreä, kun pitäisi olla esimerkkina muille holtittomille.

Kysymys voisikin olla, mikä holtittomuuden aiheuttaa, onko palkka sillälailla suunniteltu että se aiheuttaa holtittomuutta, vai onko ettei saisi avoimesti näitä puhua. Näyttänyt joissain aihauttaneen närää näistä maininnat.

Ketä koskee säästötoimet, onko Vihreät siitä ulkona, ettei koskisi itseä vaan muita!. Kun maalaijärjen mukaan Vihreiden pitäisi olla esimerkkiä antamassa. Olijko Paloheimo sittenkin oikeassa, pääsi väärä porukka vihreisiin!

Tuommoista plykkää sivuillaan Päävihreä. > >

Olen uinut Beaglensalmessa Isla Grande de Tierra del Fuegon etelälaidalla, ja myös Atlantin lounaiskolkassa sekä useammassakin pienessä järvessä ja joessa Tulimaassa.

Myös Buenos Airesissa meillä oli hyvä tuuri, asuimme suurin piirtein suloisimmassa hotellissa, mitä olen koskaan nähnyt. Tätä edesauttoi se, että tiesimme pyytää hotellia San Telmon kaupunginosasta, jonka ennestään tiesin mukavaksi paikaksi. Meillä oli uskomattoman hyvä tuuri, saimme suunnilleen parhaan näköalan, jota koko Ushuaian (Tierra del Fuegon pääkaupunki Argentiinan puolella) hotelleista löytyi

> > ja hirveää haaskausta sivuillaan täynnänsä, Vihreä ? ?
062
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Wekkuli. kirjoitti:

Oli juuri Uutisissa mainintaa Polttoaineen kulutuksen kovasta kasvusta. Kuka saa kuluttaa?. Näyttäisi ettei kulutus koske lainkaan tätätasoa, siellä saadaan mennä ihan holtittomasti, eli Holtitonvihreä, kun pitäisi olla esimerkkina muille holtittomille.

Kysymys voisikin olla, mikä holtittomuuden aiheuttaa, onko palkka sillälailla suunniteltu että se aiheuttaa holtittomuutta, vai onko ettei saisi avoimesti näitä puhua. Näyttänyt joissain aihauttaneen närää näistä maininnat.

Ketä koskee säästötoimet, onko Vihreät siitä ulkona, ettei koskisi itseä vaan muita!. Kun maalaijärjen mukaan Vihreiden pitäisi olla esimerkkiä antamassa. Olijko Paloheimo sittenkin oikeassa, pääsi väärä porukka vihreisiin!

Tuommoista plykkää sivuillaan Päävihreä. > >

Olen uinut Beaglensalmessa Isla Grande de Tierra del Fuegon etelälaidalla, ja myös Atlantin lounaiskolkassa sekä useammassakin pienessä järvessä ja joessa Tulimaassa.

Myös Buenos Airesissa meillä oli hyvä tuuri, asuimme suurin piirtein suloisimmassa hotellissa, mitä olen koskaan nähnyt. Tätä edesauttoi se, että tiesimme pyytää hotellia San Telmon kaupunginosasta, jonka ennestään tiesin mukavaksi paikaksi. Meillä oli uskomattoman hyvä tuuri, saimme suunnilleen parhaan näköalan, jota koko Ushuaian (Tierra del Fuegon pääkaupunki Argentiinan puolella) hotelleista löytyi

> > ja hirveää haaskausta sivuillaan täynnänsä, Vihreä ? ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu