voi laittaa jo isojen joukkoon tai myydä eläin kauppaan?meillä jäi 10 nutipäätä henkiin ja ovat nytten 3 viikkoisia..ajattelimme pitää itsellä muutaman ja loput viemme eläin kauppaan.joten siksi kysyn.kiitos jo vastauksista.
minkä ikäisinä
2
333
Vastaukset
- miinav
Eli siis kiinankellosammakon poikasilla ei ole mitään tiettyä ikää, milloin ne voisi viedä eläinkauppaan. 3 viikkoisina sammakot evät muistaakseni vielä ole edes nousseet maalle, joten eipä niitä vielä vähään aikaan kannata mihinkään viedä. Ja vielä maallenousun jälkeenkin kannattaa ensin odotella väh. 2 viikkoa, jotta poikaset ehtisivät vahvistua. Sillä eläinkaupoissa niiden yksittäistä ruokintaa tuskin huolletaan :( että nyt edes vähän olisi tullut lihaa luiden ympärille.. jotta ne kestävät eläinkauppa - ajan. Enkä myöskään todellakaan suosittele isojen sekaan laittamista, toivottavasti sinulla on toinen akva / suuri muoviastia jossa on olot kohdallaan :) Hyvät sivut kiinankelloista ja myös niiden poikasista: http://www.kolumbus.fi/vattulainen/kiinankellosammakko.htm
- kun onnistui
Minullakin on kutenut muutaman kerran mutta kuolivat sitten kun jalat kasvoivat ja olisi pitänyt olla niin pientä elävää ruokaa mitä silloin n. 16v. sitten ei löytynyt. ihan itkusilmässä yritin pieniä jauhomatoja syöttää ja kaivaa huurteisesta lehtikompostista jotain syötävää mutta kuolivat vaan. Sniif.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1361260
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä34801Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46587- 14570
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä25531Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad25528Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott29516- 23476
Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver14471Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .14462