voinko maksaa opintolainani kerralla pois jo ennen kuin varsinaiset lyhennykset ovat alkaneet? Tuolloinhan pankki ei saa maksusuunnitelman mukaisia korkoja vai laskutetaanko ne silti?
Lainaa on vain vähän (mutta haluan siitä eroon)ja pankki on osuuspankki.
Lainaa on vain vähän (mutta haluan siitä eroon)ja pankki on osuuspankki.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Onnistui ylimääräiset lyhennykset kuukausittain ainakin ihan kivuttomasti, eikä siitä mitään erityisiä kuluja tullut. Eli mene pankkiin kysymään asiasta ihan reilusti.
varattu pankkiin, mutta haluaisin jo vähän laskeskella säästöön jäävää summaa, jos nyt maksaisin könttänä kaiken velan pois. hyvä jos onnistuu.
Käsittääkseni opintolaina nimenomaan on poikkeus kaikista muista lainoista siinä mielessä ettei pankki saa mitenkään "rankaista" aikaisesta takaisinmaksusta. Taitaa olla oikein asetuksella säädetty tuo.
Valmistuessani minulla oli opintolainoja yli 100 000 mk, pankin laskelmien mukaan viimeinen erä viimeisestä lainasta olisi mennyt elokuussa 2013; sain lainat kuitenkin maksettua jo v. 2002 eikä mennyt mitään ylimääräisiä kuluja.
Kyllä, saat maksaa etuajassa ilman että pankki voi periä ylimääräisiä kuluja. Muista myös kun velka on kokonaan maksettu, pyytää lainapaperi itselllesi, jolloin sinulle jää todistus että velka on maksettu pois.
Itse valmistuin yliopistosta joskus 15v sitten, mutta sama oli jo silloin. Vähän nihkeäsi silloinen pankkivirkailija suhtautui haluuni maksaa lainan pois heti, mutta pidä pääsi ja laske vaikka itse jo kotona sopiva 'maksusuunnitelma'.
Näin minäkin tein ja helpoti kun laina oi vihdoin poissa, ei jäänyt vuosien turhaa maksurumbaa/turhia korkokuluja.
Ei kannata pankkien hyvinvointia ajatella, minä en pystynyt maksamaan opintovelkoja, ei pankki armahtanut, laittoi perintään, ulosottoon,
osuuteni maatilasta myytiin sukulaisille, velkoja sai omansa, nyt olen töissä, en saa luottotietojen vuoksi mistään mitään, kauanko velkavankeuteni kestää, nyt on vuosi kun maksoin velkani.
Olis kiva saada vaikka auto, helpottamaan työssäkäyntiä, mutta ei saa, jotakin helpotusta olis hyvä saada niille jotka maksavat velkansa, ei me enää lisärangaistuksia kaivata.