"Tuoreessa Suomen gallupin tekemässä kyselyssä vain 17 prosenttia suomalaisista vastaa myöntävästi kysymykseen, ”pitäisikö Suomen hyväksyä EU:lle perustuslaki, joka on ensisijainen Suomen omaan perustuslakiin nähden?” 63 prosenttia vastaa Ei. Jokaisen suomalaisen pitäisi jo tietää, että EU:n perustuslaki on tulossa nimenomaan jäsenmaiden lakien yläpuolella.
Neljä viidestä suomalaisesta haluaa, että tärkeimmät asiat päätetään Suomessa. Kansalaisten suuri enemmistö vastustaa Suomen sotilaallista liittoutumista niin NATO:n kuin EU:kin kautta. Kuitenkin EU-Suomen asioista yhä vähemmän päätetään Suomessa ja Suomi on jo sotilaallisesti liittoutunut maamme valtiojohdon hyväksyttyä EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan."

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.