Liika filosofia sekoitti..

Kannattaa oikeasti keskittyä asioihin, joita omalla kapasiteetillaan pystyy käsittelemään. Filosofiaakin ryntää lukemaan moni pitkätukka, jonka oikeasti pitäisi käydä parturissa ja tarttua luutaan.

Ei kannata vaivata päätään asioilla, joita ei ymmärrä. Ymmärtäminen on fiksuja varten.

oikeasti kirjoitti:

Kannattaa oikeasti keskittyä asioihin, joita omalla kapasiteetillaan pystyy käsittelemään. Filosofiaakin ryntää lukemaan moni pitkätukka, jonka oikeasti pitäisi käydä parturissa ja tarttua luutaan.

Ei kannata vaivata päätään asioilla, joita ei ymmärrä. Ymmärtäminen on fiksuja varten.

Minulla ei parasta aikaa ole lainkaan tukkaa kun ajoin kesäkaljun ja "luutaakin heilutan".. olen lähes koko ikäni tehnyt ruumiillista työtä ja lukeminen on ollut harrastusluontoista.

Silti tulee funtsittua asioita joskus ihan liiankin paljon ja välillä ahdistaa niin, ettei meinaa pää kestää.
Nuorempana en tiennyt mistä moinen johtui. Olettelin vaikka mitä ja olin ihan tuuliajolla itseni kanssa kun olin jonkun yleisen mielipiteistön ja sen kriteeristöjen armoilla.

Voi olla, että joillakuilla sekoilua aiheuttaa liika lukeminen.. tai sellainen, että koittaa omaksua asioita, joihin ei ajatuskapasiteetti yllä. Itselläni ei ole ongelmaa siinä suhteessa. Ymmärrys venyy kyllä kaikkeen inhimilliseen ja mielikuvituista riittää sellaisen ylikin.

Uutta tietoa on mukavaa haalia ja asiat joko näyttäytyvät sitten todentuntuisilta tai sitten ei.
Se, että lähtee liiaksi miettimään jotakin ontologisia arvoituksia,l joihin meillä ihmisillä ei ole riittävästi perustietämystä, se voi olla haitallista.

Oma intressini liialliseen asioiden vatvomiseen johtunee kaiketi siitä, että olen asperger-oireileva ja aivoissa saattaa olla liikaa dopamiinireseptoreita ja ylenpalttinen dopamiinin tuotanto aivoissa voi olla syynä, mutta ei sitäkään vielä varmaksi tiedetä. Kuin ei sitäkään, miksi nämä as-oireet ovat mitä ovat.

Lisäksi aivoissa voi olla satunnaisesti serotoniini vaje, joka voi laukaista ahdistusta ja masennusta. Naisella sitä voi lisätä myös kuukautiskiertoon liittyvä progestrogeeni, joka aiheuttaa ärtyisyyttä, yms.

Hyvä konsti on toki se, että koittaa liikkua mahedollisimman paljon ja myös tehdä asioita, jotka vievät ajatuksia pois niistä totutuista uomistaan. Kannattaa tarkoituksellisesti koittaa muuttaa urautuneita ruriinejaan ja kokeilla joskus jotakin ihan uutta jos se vain on sietokyvyn rajoissa.

Jotkut saavat apua joogasta, tai mietiskelystä. Kaikki sellainen, mikä auttaa keskittymään perinpohjin ja jonka avulla voi irroittautua vanhoista ajatuskaavoista, ne ovat tehokkaita konsteja näihin liiallisiin ajatusten pyörittelyihin.

Liiallinen yksinolo on joskus myös haitallista.
Seurassa voi saada ihan uusia näkökulmia asioihin.

Mut.. seura voi olla huonoakin.
Oma mutsini on aikoinaan hurahtanut jehovantodistajiin ja hänen perimmä'isten kysymysten vatvomisiaan en voi sietää.
Hänen vuokseen olen meinannut seota.. tai taisin lapsena ollakin ihan sekaisin kun äiti raahasi ymmärtämätöntä lasta kaikenmaailman hemmetin konventeissa, joissa puhutiin ihan pimeitä juttuja, joista meni pää ihan pyörälle.

Kaikkiin kysymyksiin ei ole vastauksia ja kun sen sisäistää, se helpottaa elämää tosi paljon.

oikeasti kirjoitti:

Kannattaa oikeasti keskittyä asioihin, joita omalla kapasiteetillaan pystyy käsittelemään. Filosofiaakin ryntää lukemaan moni pitkätukka, jonka oikeasti pitäisi käydä parturissa ja tarttua luutaan.

Ei kannata vaivata päätään asioilla, joita ei ymmärrä. Ymmärtäminen on fiksuja varten.

Hmm...en ole varma, tiedätkö mistä nyt puhut..vai oletko trippailut koskaan?? Lsd:tä, sieniä tai edes kannabista tai mitään ylipäätään??

oikeasti kirjoitti:

Kannattaa oikeasti keskittyä asioihin, joita omalla kapasiteetillaan pystyy käsittelemään. Filosofiaakin ryntää lukemaan moni pitkätukka, jonka oikeasti pitäisi käydä parturissa ja tarttua luutaan.

Ei kannata vaivata päätään asioilla, joita ei ymmärrä. Ymmärtäminen on fiksuja varten.

kysymys ei ole mistään filosofiasta tai mistään ajattelusta mikä on sidoksissa yhteiskuntaan kulttuuriin tai muuhun vastaavaan järjestelmään paitsi siten että kieli ja käsitteet tietty liittyvät näihin asioihin...kysymys on aivojen käyttämisestä, se on ehkä itseisarvo, ei se onko oikeassa vaiko väärässä, filosofi pseudofilosofi vaiko luudan huiskuttaja

Elämäsi onkin muotoutunut sellaiseksi, ettei sillä olekkaan mitään merkitystä ?

En sano tätä ollakseni ilkeä tai tyly.
Puhun näin, koska olen välillä itsekin ollut tuossa jamassa. Kokenut kaiken jotenkin merkityksettömäksi.

Olen aspergeroireinen, mutta se ei selitä asiaa. Kun olen jo useamman vuoden ollut aktiivisti mukana as-toiminnassa olen tavannut useita aktiivisia ja elämänmyönteisiä as-oireistoisia ihmisiä, joilla elämä kokeentuu hyvin merkityksellisenä.

Itselläni oli lapsuus, jossa isäni hoki minulle aina, ettei sinua kukaan huoli ja sinusta ei ikinä tule mitään. Hän jankutti noita aina kun vain sai siihen sellaisen tilaisuuden, ettei ollut muita kuulemassa. Hän myös nimitteli minua eri sukunimillä kuin mikä meillä oli hänen mukaansa.

Kun tulin siihen ikään, että olisi pitänyt pyrkiä oppikouluun, johon opettajat koulussa kannustivat ja kun esitin asian tälle "hyypiölle" hän sanoi, ettei sinne tavallisten ihmisten kakarat mene. Noin, vaikka sisareni (hänen lempilapsensa) oli yrittänyt, mutta ei sinne päässyt.
Hän siis konkreettisesti esti minua etenemästä sellaisella lahjakkuuden alalla, kjohon minulla oli taipumuksia. Opin lukemaan jo varhain ja olin ihan välkky pentu.

Hän pilkkasi myös ryhtiäni, kävelytyyliäni ja muutoinkin nälvi aina kaikesta mahdollisesta mistä nyt vain suinkin pääsi huomauttamaan. Vertasi minua usein suksulaisiini, joilla oli ollut jotakin mielenterveysongelmia.

Olen vasta nyt aikuisena hoksannut nämä aspergeroireilut ja selvittänyt monia vanhoja epäselvyyksiä sukutaustasta.

Isän kanssa oli sellainenkin episodi jokunen vuosio sitten kun olin siis jo ihan iällä oleva. Äijä oli juoruillut ympäriinsä, etten olekkaan hänen jälkeläisensä.
Uhkasin haastaa hänet oikeuteen ja sain hänet DNA-testiin. Tein sen puolustaakseni äitini mainetta ja selvittääkseni itsekin viimein vanhoja asioita.

Ikävä kyllä olen tuon olion siittämä.
Otaksun, että olen saanut noista kokemuksista jotakin traumoja, ja sitäkautta omanarvontunto ja oman elämän arvostaminen, yms. on vaikeutunut enkä ole osannut asennoitua kovin asiallisesti itseeni ja elämääni.

Älyllisesti toki nyt ymmärrän ja uskallan sen ääneenkin jo sanoa, että siittäjäni on älyllisesti jotenkin yksinkertainen. Tuskin on tahallaan yrittänyt pilata mitään. On toiminut vain oman vajavaisen ymmärryksensä ja omien tunteidensa suomin mahdollisuuksin.
Silti on vaikeaa pinnistellä itsestään arvokasta ihmistä ja kokea oma elämänsä jotenkin sellaisena, että siitä pitäisi jaksaa aina iloita ja olla onnellinen.. kun on saanut niin huonon alun.

Lisäksi minulla on ollut äiti, joka on hurahtanut jehovantodistajiin. Omalta taustaltaan joku körtti.
Joka mutkassa lapsuudessa vaani jumala, joka oli pahempi kuin monien käsitys perkeleestä.

Mut näillä eväillä tässä ollaan ja eletään ja kun koittaa muistaa, että elämä on kuitenkin vain elämää. Että muiden ihmisten esittämät mielipiteet ovat vain jotakin inhimillistä tuotosta ties mistä koostuen, että kenekään komentoon ei pidä alistua ja itse voi kuitenkin suhteellisesti ottaen jotenkin säädellä olemisiaan niin, että saa elämästään edes joltisenkin mielekkään, niin kyllähän tätä elää tällaistakin.

Paikkapaikoin oma elämäni on kuitenkin ihan ok. etenkin kun sitä tsyynää täältä puolensadanvuoden perspektiivistä. Vaikka työn ja uurastuksen tuloksista ovat hyödyn vieneet muut, vaikka olen ajautunut huonoihin ihmissuhteisiin, joissa on tullut turpaan ja ties mitä, on tämä sentään ollut niin värikästä, että voin kuluttaa vaikka lopun elämääni kirjoittamalla tästä kaikesta muistelmia.

Jos jollakulla on ollut tylsää.. nythän voi ruveta sit paikkaamaan ja ruveta toimimaan entisenkin edestä.
No - en tiedä kuinka muilla mutta itselläni näin.
Meillä riittää ihmisillä kaikenlaisia elämäntarinoita kerrottavaksi.

Päälääkkeet !

Jonkun rankan kuurin jälkeen nupissa voi olla aikamoisiakin vieroitusoireita.
Olin itse kerran ihmissuhteessa, jossa tuli juotua aika paljon. Silloin olin väillä ihan sekaisin kun muutaman päivän humalan jälkeen podin krapulan ja sit "hypin seinille".
Onneksi se oli vain lyhykäinen episodi ja loppui kun hoksasin häätää sen juopon elämästäni pois.

Kerran olen ollut lähellä psykoosia.
Elin hyvin stressaavaa elämää. En ryypännyt mutta olin mukana liian monessa aktiviteetissa enkä osannut varoa. Menetin yöuneni ja valvottuani jo kaksi viikkoa hoksasin onneksi hakeutua psykiatrille.
Lapseni sanoi, että häntä pelottaa kun olin niin outo. Huomasin itsekin kuinka silmissäni oli sellainen lasittunut katse. Olin myös hyvn säikky ja säpsyin kaikkea mahdollista. Ajatuksetkin tuntuivat kiertävän jotakin yhtä ja samaa kehää, jossa ei ollut enään päätä eikä häntää.

Aivojen ylikuormitus liiasta stressistä kun kapasiteettiani vastaava sietokyky ylittyi.

Henkistä allergisuuttahan tämä as-oireilu tavallaan on.. tai psykosomaattista allergiaa. Yliherkkyyttä.

Lääkäri kirjoitti reseptin Xanoria. Se tepsi. En syönyt sitäkään kuuria loppuun. Olen tuhma tyttö. Enb tottele ikinä ketään orjallisesti. En edes lääkäreitä.
Taisin viikon ajan pistellä niitä pillereitä naamaani. Nukuin kuin pikku possu ja olo muuttui ihan hyväksi.

Nykyisinkin ne samat Xanorit kuuluvat vakivarusteisiini, mutta käytän niitä aniharvoin. Tiedän, että niihin muodostuu helposti riippuvuus ja koitan sinnikkäästi välttää kaikenlaista asperger-oireiluun kuuluvaa autismityyppistä tavallisuutta ja yritän pitää itsestäni mahdollisimman hyvää huolta.

Elän tavallaan hyvin normaalia elämää. En ole ajautunut mihinkään fanaattiseen, neuroottiseen terveysterrosrismiin.. koitan pitää ohjat käsissä ihan silleen arkisesti. Juon kahvia, poltan tupakkia, otan joskus olutta.. mutta koitan pysyä kohtuudessa ja syön mahdollisimman monipuolisesti etenkin "rehuja", liikun paljon ja teen asioita joista pidän. Kuten mm. roikun netissä ja pulisen.

Tsemppiä kullekin "kohtalotoverille". Pärjäillään :)

tavatonko kirjoitti:

Elämäsi onkin muotoutunut sellaiseksi, ettei sillä olekkaan mitään merkitystä ?

En sano tätä ollakseni ilkeä tai tyly.
Puhun näin, koska olen välillä itsekin ollut tuossa jamassa. Kokenut kaiken jotenkin merkityksettömäksi.

Olen aspergeroireinen, mutta se ei selitä asiaa. Kun olen jo useamman vuoden ollut aktiivisti mukana as-toiminnassa olen tavannut useita aktiivisia ja elämänmyönteisiä as-oireistoisia ihmisiä, joilla elämä kokeentuu hyvin merkityksellisenä.

Itselläni oli lapsuus, jossa isäni hoki minulle aina, ettei sinua kukaan huoli ja sinusta ei ikinä tule mitään. Hän jankutti noita aina kun vain sai siihen sellaisen tilaisuuden, ettei ollut muita kuulemassa. Hän myös nimitteli minua eri sukunimillä kuin mikä meillä oli hänen mukaansa.

Kun tulin siihen ikään, että olisi pitänyt pyrkiä oppikouluun, johon opettajat koulussa kannustivat ja kun esitin asian tälle "hyypiölle" hän sanoi, ettei sinne tavallisten ihmisten kakarat mene. Noin, vaikka sisareni (hänen lempilapsensa) oli yrittänyt, mutta ei sinne päässyt.
Hän siis konkreettisesti esti minua etenemästä sellaisella lahjakkuuden alalla, kjohon minulla oli taipumuksia. Opin lukemaan jo varhain ja olin ihan välkky pentu.

Hän pilkkasi myös ryhtiäni, kävelytyyliäni ja muutoinkin nälvi aina kaikesta mahdollisesta mistä nyt vain suinkin pääsi huomauttamaan. Vertasi minua usein suksulaisiini, joilla oli ollut jotakin mielenterveysongelmia.

Olen vasta nyt aikuisena hoksannut nämä aspergeroireilut ja selvittänyt monia vanhoja epäselvyyksiä sukutaustasta.

Isän kanssa oli sellainenkin episodi jokunen vuosio sitten kun olin siis jo ihan iällä oleva. Äijä oli juoruillut ympäriinsä, etten olekkaan hänen jälkeläisensä.
Uhkasin haastaa hänet oikeuteen ja sain hänet DNA-testiin. Tein sen puolustaakseni äitini mainetta ja selvittääkseni itsekin viimein vanhoja asioita.

Ikävä kyllä olen tuon olion siittämä.
Otaksun, että olen saanut noista kokemuksista jotakin traumoja, ja sitäkautta omanarvontunto ja oman elämän arvostaminen, yms. on vaikeutunut enkä ole osannut asennoitua kovin asiallisesti itseeni ja elämääni.

Älyllisesti toki nyt ymmärrän ja uskallan sen ääneenkin jo sanoa, että siittäjäni on älyllisesti jotenkin yksinkertainen. Tuskin on tahallaan yrittänyt pilata mitään. On toiminut vain oman vajavaisen ymmärryksensä ja omien tunteidensa suomin mahdollisuuksin.
Silti on vaikeaa pinnistellä itsestään arvokasta ihmistä ja kokea oma elämänsä jotenkin sellaisena, että siitä pitäisi jaksaa aina iloita ja olla onnellinen.. kun on saanut niin huonon alun.

Lisäksi minulla on ollut äiti, joka on hurahtanut jehovantodistajiin. Omalta taustaltaan joku körtti.
Joka mutkassa lapsuudessa vaani jumala, joka oli pahempi kuin monien käsitys perkeleestä.

Mut näillä eväillä tässä ollaan ja eletään ja kun koittaa muistaa, että elämä on kuitenkin vain elämää. Että muiden ihmisten esittämät mielipiteet ovat vain jotakin inhimillistä tuotosta ties mistä koostuen, että kenekään komentoon ei pidä alistua ja itse voi kuitenkin suhteellisesti ottaen jotenkin säädellä olemisiaan niin, että saa elämästään edes joltisenkin mielekkään, niin kyllähän tätä elää tällaistakin.

Paikkapaikoin oma elämäni on kuitenkin ihan ok. etenkin kun sitä tsyynää täältä puolensadanvuoden perspektiivistä. Vaikka työn ja uurastuksen tuloksista ovat hyödyn vieneet muut, vaikka olen ajautunut huonoihin ihmissuhteisiin, joissa on tullut turpaan ja ties mitä, on tämä sentään ollut niin värikästä, että voin kuluttaa vaikka lopun elämääni kirjoittamalla tästä kaikesta muistelmia.

Jos jollakulla on ollut tylsää.. nythän voi ruveta sit paikkaamaan ja ruveta toimimaan entisenkin edestä.
No - en tiedä kuinka muilla mutta itselläni näin.
Meillä riittää ihmisillä kaikenlaisia elämäntarinoita kerrottavaksi.

Päälääkkeet !

Jonkun rankan kuurin jälkeen nupissa voi olla aikamoisiakin vieroitusoireita.
Olin itse kerran ihmissuhteessa, jossa tuli juotua aika paljon. Silloin olin väillä ihan sekaisin kun muutaman päivän humalan jälkeen podin krapulan ja sit "hypin seinille".
Onneksi se oli vain lyhykäinen episodi ja loppui kun hoksasin häätää sen juopon elämästäni pois.

Kerran olen ollut lähellä psykoosia.
Elin hyvin stressaavaa elämää. En ryypännyt mutta olin mukana liian monessa aktiviteetissa enkä osannut varoa. Menetin yöuneni ja valvottuani jo kaksi viikkoa hoksasin onneksi hakeutua psykiatrille.
Lapseni sanoi, että häntä pelottaa kun olin niin outo. Huomasin itsekin kuinka silmissäni oli sellainen lasittunut katse. Olin myös hyvn säikky ja säpsyin kaikkea mahdollista. Ajatuksetkin tuntuivat kiertävän jotakin yhtä ja samaa kehää, jossa ei ollut enään päätä eikä häntää.

Aivojen ylikuormitus liiasta stressistä kun kapasiteettiani vastaava sietokyky ylittyi.

Henkistä allergisuuttahan tämä as-oireilu tavallaan on.. tai psykosomaattista allergiaa. Yliherkkyyttä.

Lääkäri kirjoitti reseptin Xanoria. Se tepsi. En syönyt sitäkään kuuria loppuun. Olen tuhma tyttö. Enb tottele ikinä ketään orjallisesti. En edes lääkäreitä.
Taisin viikon ajan pistellä niitä pillereitä naamaani. Nukuin kuin pikku possu ja olo muuttui ihan hyväksi.

Nykyisinkin ne samat Xanorit kuuluvat vakivarusteisiini, mutta käytän niitä aniharvoin. Tiedän, että niihin muodostuu helposti riippuvuus ja koitan sinnikkäästi välttää kaikenlaista asperger-oireiluun kuuluvaa autismityyppistä tavallisuutta ja yritän pitää itsestäni mahdollisimman hyvää huolta.

Elän tavallaan hyvin normaalia elämää. En ole ajautunut mihinkään fanaattiseen, neuroottiseen terveysterrosrismiin.. koitan pitää ohjat käsissä ihan silleen arkisesti. Juon kahvia, poltan tupakkia, otan joskus olutta.. mutta koitan pysyä kohtuudessa ja syön mahdollisimman monipuolisesti etenkin "rehuja", liikun paljon ja teen asioita joista pidän. Kuten mm. roikun netissä ja pulisen.

Tsemppiä kullekin "kohtalotoverille". Pärjäillään :)

"Elämäsi onkin muotoutunut sellaiseksi, ettei sillä olekkaan mitään merkitystä ? "

No en tiedä kun ei kai minulta puutu mitään elämästäni, on hyvä duunipaikka , kavereita, taloudellinen hyvinvointi..hyvä kasvatus jne..ainoa vaan mikä risoo on tuo elämän merkityksellisyys...se on psyykkistä...joskus kyseenalaistan kannattaako olla iloinen koska minusta tuntuu että siitä seuraa rangaistus....en viitsi puhua kaikista ajtuksistani koska sellaisen informaation levittäminen saattaisi olla haitallista kanssaihmisten mielenterveydelle...