Kehaisepa KGB-agenttikollegaasi, Kekkosta pitkästä aikaa.
Kehaise samalla kepujen uutta puoluesihteeriä.
Kehaise samalla kepujen uutta puoluesihteeriä.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
>>Terveystarkastuksissa UKK kävi jatkuvasti,
ja pani aina arvot muistiin. Mutta aika alkoi
vaatia veronsa. Jo 1972 tapahtui ensimmäinen
muistikatkos. Seuraavina vuosina niitä ilmeni
silloin tällöin. Huolestuneena hän puhui niistä
henkilääkäriensä kanssa ja sai rauhoittavia
tietoja. Ruotsalaisen diplomaatin tämän kirjoittajalle
kertoman mukaan pitkä muistikatkos
sattui juuri uuden ulkoministeri Karin Söderin
ollessa esittäytymiskäynnillä vuonna 1976. Jo
silloin ruotsalaiset siis näkivät omin silmin, että
jotain on vialla. Ensi käden havainnolla oli varmaan
poliittista merkitystä. Ja se saatiin vuosia
ennen kuin Suomen kansa aavisti mitään.
Oiva Härkönen voisi, kun on noista vappu- ym. puheista hyvin perillä, linkittää myös sen Eino Uusitalon (kesk) puheen vuodelta 1974.
Tuossa puheessa Uusitalo kertoo, kuinka siunauksellista olisi, jos Suomi viettäisi itsenäisyyspäivää sinä päivänä (9.9), kun virallisesti luovutti kepulaisten suurelle ystävälle, Neuvostoliitolle, toistakymmentä prosenttia maa-alastaan.
Sekin Eikan puhe olisi mukava kuulla, jossa hän Vanhasen tavoin kannattaa vuonna 1981 Kekkosen jatkamista presidenttinä...
Puhutaan vähän Vanhasestakin
Kirjoittanut: sattumaministeri 11.7.2005 klo 10.17
http://193.143.126.85/cf/juttu.cfm?j=437193
"Tuohon aikaan keskustan nuorisopoliitikko Matti Vanhanen esitti, ettei näe syytä miksei Kekkonen voisi jatkaa presidenttinä vuoden 1984 jälkeen."
***********************
Harmi, ettei tuo linkki enää aukea.
Ainakaan minun koneessa.
http://www.google.fi/search?hl=fi&rls=GGGL,GGGL:2005-09,GGGL:fi&q=keskustan nuorisopoliitikko Matti Vanhanen esitti, ettei näe syytä miksei Kekkonen voisi jatkaa presidenttinä vuoden 1984 jälkeen&btnG=Hae&meta=
" Räikeimmät tapaukset - tarkoitan julkeaa yhteispeliä Neuvostoliiton kanssa - kertovat jotakin puolueen luonteesta', Zyskowicz muistuttaa."
Suomi harjoitti monessa suhteessa Neuvostoliiton kanssa yhteispeliä. Siihen meillä oli erityinen syykin kylmänsodan aikana, jolloin olimme sodassa joutuneet N-liiton etupiiriin. Tuolla yhteispelillä, jota voi myös suomettumiseksi kutsua, me hoidimme asiamme itään niin, että saatoimme harjoittaa vielä laajempaa yhteipeliä läntisten maisden kanssa.
Pohjoismaiden kanssa aloitimme julkean yhteispelin heti sodan jälkeen, englanti on aina ollut täekeä kauppakumppanimme, julkeasti jatkoimme kaupnkäyntiä sodan jälkeen sen kanssa aivan kun mitään ei olisi tapahtunut, teimme myös EFTAn ja EECn kanssa kaupalliset sopimukset ja julkeasti kävimme kauppaa noiden läntisten kapitalistien kanssa, liityimme myös YKhon ja OECDhen, ja jatkoimme yhteispelia maailman kaikkien maiden kanssa.
Kaikki tämä tapahtui tosiaan sodanjälkeisinä vuosikymmeninä Kekkosen ja pääosin kepun johdolla ja se kertoo hyvin puolueen luonteesta.
lukenut. Kun saman valheen toistaa tarpeeksi monta kertaa, se muuttuu totuudeksi. Ei se Oiva noin mene täällä vapaassa Internetissä. Täällä ei enää sensuuri toimi, kuten Kekkosen aikana. Jos haluat muuten vähän avarammin ymmärtää historiaa, lue Ilmari Susiluodon kirja Suuruuden laskuoppi. Se kuvaa Neuvostoliittoa ja sen romahdusta. Samalla ehkä huomaat, miten paljon otitte oppia Neuvostoliitosta te kepulaiset, suurimmasta pienimpään, Kekkosesta sinuun.
Olet hyvä esimerkki siitä. Tri Ilmari Susiluoto on suuri Venäjän ja venäisyyden tuntija ja ystävä. Hän on kirjoittanut pari kirjaa venäläisestä huumorista - kokeileppas niitä.
venäläisyyden ystävän kirjoittama. Venäläisyyden ystävä olen minäkin. Susiluoto kirjoittaa ymmärtämyksellä jopa Neuvostoliitosta, mutta osoittaa selkeästi syyt sen kaatumiseen ja tyhmyydet ja karmeudet, mitä Neuvostoliitto ja sen johtajat tekivät. Lue sinä tuo kirja. Ehkä sitten vältyt tuollaiselta sekoilulta.
tätäkö puolustelet:
Oiva Härkönen
Kirjoittanut: Ristorante. 21.6.2006 klo 17.21
Kehaisepa KGB-agenttikollegaasi, Kekkosta pitkästä aikaa.
Kehaise samalla kepujen uutta puoluesihteeriä.
... ottanut oppia N-liitosta, kun se oli suomalainen usein vielä johtava puolue, joka rakensi sodan jälkeisinä vuosikymmeninä tämän kukoistavan maan, jossa vallitsi pohjoismainen hyvinvointi, demokratia, markkinatalous ja se oli sosiaalisesti ja alueellisesti tasapainoinen.
Minä kyllä tunnen omakohtaisiin kokemuksiinkin ja paljoon lukemiseen perustuen N-liiton, sen ajautumisen umpikujaan ja sen romahduksen. Toimin N-liiton kaupan tehtävissä päätoimisesti 70-, 80- ja 90-luvuilla yhteensä 26 vuotta.
Kekkonen uskoi 1970-luvun alussa, että sosialistinen järjestelmä ja Neuvostoliitto tulee voittamaan kylmän sodan. Vain siksi on selitettävissä se ällöttävä Neuvostoliiton nuoleskelu, jota Kekkosen johdolla 1970-luvulla harjoitettiin.
Neuvostoliitosta. No ensisijaisesti siksi, että se uskoi Neuvostoliiton voittoon kylmässä sodassa ja rakensi siltä osin kuin oli mukana, mm. maaseudun infrasruktuuria kehitysaluepolitiikalla Neuvostoliiton varaan. Jos et Oiva tiedä, kannattaisi tutustua siihen, kuinka paljon maaseudulle rakennettuja halleja kaatui, kun havaittiin, että niiden tuotteet kelpasivat vain Neuvostoliittoon. Tämä oli Kepun aluepotiilikan karmein virhe.
>>Maalaislii… anteeksi, keskustan puoluekokous on juuri menossa Oulussa. Siellä paitsi valitaan puoluesihteeriä, myös puhutaan pehmeitä.
Keskustan varapuheenjohtaja Antti Rantakangas varoittelee puoluettaan kavalasta kokoomuksesta. Kokoomus nimittäin aikoo pyrkiä keskustaa suuremmaksi puolueeksi! Eikä siinä vielä kaikki: se aikoo pyrkiä sellaiseen hallitusratkaisuun jossa keskusta ei soita ykkösviulua! Selvä salaliitto, apua!
"Nimensä vaihtaja haluaa esiintyä parempana kuin on tai häivyttää taustansa (erityisesti jos se on rikollinen). Stadilaisen mielestä on tyypillistä maalaiskieroilua, että maalaisliitto esiintyy väärällä nimellä."
Seija Sartin tekstiä.