Mun elämä on menny ihan oudoks. En oikeen pysty enää keskittymään mihinkään ja oon aika poissaoleva ja ajatuksissani, välillä masentaa tosi pahasti ja välillä taas oon ilonen.
Ajattelen paljon menneisyyttä ja sitä ku olin pienempi, miten hyvin kaikki olikaan sillon. Enkä haluis et mikään muuttuis, et kaikki ois vaan niinku ennenki. Ja joskus tulee sellanen kauheen ahdistunu tunne.
Ja sit tähän kaikkeen liittyy sellanen outo epätodellinen olo. Joskus tuntuu et mä oisin ruumiillisesti läsnä jossain mut sit kuitenki tavallaan jossain muual. Ja sit jälkeenpäin ku miettii jotain tapahtumii ni tuntuu ihan ku niit ei ois ollukkaan.
Välil kaikki tuntuu kauheen unenomaselt. Ja joskus joudun jankuttamaan itelleni et mä todella elän nyt täs hetkes ja nyt on nyt. Ja et tä todellaki tapahtuu.
Onkos jollain muulla samanlaista? Tai onkohan tä ihan normaalia?
Ajattelen paljon menneisyyttä ja sitä ku olin pienempi, miten hyvin kaikki olikaan sillon. Enkä haluis et mikään muuttuis, et kaikki ois vaan niinku ennenki. Ja joskus tulee sellanen kauheen ahdistunu tunne.
Ja sit tähän kaikkeen liittyy sellanen outo epätodellinen olo. Joskus tuntuu et mä oisin ruumiillisesti läsnä jossain mut sit kuitenki tavallaan jossain muual. Ja sit jälkeenpäin ku miettii jotain tapahtumii ni tuntuu ihan ku niit ei ois ollukkaan.
Välil kaikki tuntuu kauheen unenomaselt. Ja joskus joudun jankuttamaan itelleni et mä todella elän nyt täs hetkes ja nyt on nyt. Ja et tä todellaki tapahtuu.
Onkos jollain muulla samanlaista? Tai onkohan tä ihan normaalia?
Vastaukset 8
Vanhimmat
sitä kutsutaan escapismiksi (meniköhän oikein?) eli todellisuuspakoisuudeksi, jota varmastikin me kaikki harrastamme silloin tällöin kun emme tahdo kohdata asioita..
Ehkäpä pelkäät uutta ja vierasta? Eli oletko nuori tai oletko itsenäistymässä oleva nuori aikuinen? On varmasti ihan tavallista pelätä ottaa itsestään enemmän vastuuta ja alkaa elää itsenäisesti. Ehkä tulevaisuus pelottaa niin paljon että jäät menneeseen junnaamaan!
Pelkoa kohti vain! Kyllä pärjäät, kun vain kuuntelet itseäsi ja luotat siihen, että keksit kyllä tavat miten asiat hoitaa. Pulmat saat ratkaistua, kun ajattelet niitä haasteina!
Ja virheiden tekeminen kuuluu oppismisenprosessiin! Muista tämä kun tulet "epäonnistumaan" joissain asioissa. Se kuuluu asiaan! Ei kukaan osaa oikeastaan mitään tuosta noin vain! Toiset opettelee toisia asioita enemmän ja toiset toisia, riippuen taipumuksistaan.
Annoit hyvän vastauksen, olen samaa mieltä sataprosenttisesti.
Tuossa saattaa olla jotain perää. Itselläni MT-ongemista johtuen lähes koko ajan sellainen syyllinen olo, tai en anna itselleni lupaa elää täysillä ja olla onnellinen ennenkuin olen tehnyt jonkin tietyn asian, ja niitä asioita on käytännössä kokoajan, jolloin en ikinä pysty elämään täysillä. Yritän vain väkisin unohtaa ne asiat välillä, jotta pystyisin edes jotenkin nauttimaan elämästäni, mutta se ei vaan onnistu ja ne kummittelee päässäni kokoajan, jolloin elän kokoajan ikäänkuin puoliteholla. En jaksa/pysty millään miettimään/tekemään niitä kaikkia ongelmiani "selväksi" , jolloin vain luovutan ja ajattelen, että ehkä joskus selvitän ne ja eletään nyt sitten siihen asti "puoliteholla", eli varmaan ainakin siihen asti kun saan vietyä itseni lääkäriin, koska niitä ongelmiani en selväksi saa ilman ammattiapua. Joo, menipäs aika sekavaks...vähän hankala selittää mitä tässä päässä liikkuu.
Tuon olen itse ajatellut todennäköisimmäksi syyksi tähän epätodelliseen olooni, mutta se voi ihan hyvin johtua jostain aivan muustakin, empä tiedä, ehkä se joskus selviää.
Asiaa tuo sinun viesti. Mulla on ollut nyt jokusen viikkoa just tuota epätodellista oloa, masennusta ja ties mitä; kaiken maailman kokeita on tehty ja mitään ei ole löytynyt. Ensin pelotti, että jotain löytyy ja sitten ettei mitään löydykään, eli vika on päässä.
Mutta, mutta: oireet alkoivat sopivasti, kun sain kutsun uuteen, entistä vastuullisempaan työpaikkaan! Sehän tässä on itseä v***ttanutkin, että kaiken pitäisi olla hyvin ja silti olo on tämmöinen..
Mutta TOTTA, ihmismieli on siitä kummallinen, että muutos lienee aina stressi, oli se sitten vaikka hyväkin! Ja kun en mielestäni tietoisesti ole stressannut tai pelännyt, niin olen ajatellut ettei se VOI olla tästä uudesta johtuvaa.
Tuon "elämänohjeesi" kun pystyisi sisäistämään, että kaikkea ei tarvitse osata heti ja epäonnistumista ei ole syytä pelätä..
Oikeesti, heti tuli aavistuksen parempi mieli!! *hali*
Me alamme kovin herkästi hakemaan jotain "vikaa" itsestämme, kun tuntemuksemme ovat mielestämme negatiivisia.
Uskon, että kaikki tunteet ovat "hyviä" sillä ne kertovat meille itsestämme. Ja uskon myös, että kaikki olemme "tunneihmisiä". Siksi olisi hyvä kuunnella itseään ja tutkia mitä sieltä löytyy. Ei se mitään auta vaikka järkeilee! Järjellä ei tunteita selvitetä!
MIllä sitten tunteet selvittää?
Itse koin vapauttavaksi sen, kun vain sanon itselleni, että hyväksyn tämän tunteen. Ja sitten oikein alan kuulostelemaan miltä se todella tuntuu.
Tavallaan siinä elää sen tunteen läpi kunnolla niin sitten se loppuu. Jos taas sanon; en saisi näin tuntea, niin tappelen itseäni vastaan ja se tunne, jota vastaan tappelen vain voimistuu entisestään ja turhaudun enemmän.
"Sehän tässä on itseä v***ttanutkin, että kaiken pitäisi olla hyvin ja silti olo on tämmöinen.. "
Sanot tässä itsellesi, että sinun pitäisi olla/tuntea jotain muuta kuin nyt tunnet ja kiellät näin itsesi tai et hyväksy itseäsi!
Miksi sinulla pitäisi olla hyvä olo? Kuka niin sanoo, että sinulla kuuluu olla hyvä olo? Järki ehkä sanoo.. ja olisi se loogista.
Mutta sinun tunteesi kertovat sinulle jotain mitä et ehkä tiedosta niin selvästi. Ehkäpä juuri sen että pelkäät ja jännität? Ehkäpä se kertoo sen että voisit jotenkin valmistautua esim. rentoutumalla hyvin että jaksat sitten töissä? Tai mitä vain. Tai sitten tunteesi kertovat jostain aivan muusta kuin työhönliittyvästä asiasta.. vain sinä itse sen tiedät kun etsit.
Sinulla on oikeus tuntea juuri niin kuin tunnet vaikka olisitkin saanut hyvän työn! Saat olla silti turhautunut, onneton tms..
Hyvä on osata miettiä, mutta on myös hyvä opetella olemaan miettimättä liikoja, kun tuntuu että pää alkaa mennä sekaisin. Eli "pään nollaaminen" on ihan paikallaan (rentoutuminen, jooga, urheilu, taide yms).
Se epäonnistumisen pelko on meillä lujasti kulttuurissa. Ehkäpä kun on epäonnistunut niin sitä katsotaan säälien tai sätitään jopa! Kyllähän siinä alkaa pelätä edes mitään yrittämään!
Näitä asioita pitää muistuttaa jatkuvasti itselleen ja "sisäistäminen" ei käy tuosta vaan. Mutta se kyllä onnistuu vähitellen. Itse olen vuosia yrittänyt muokata asenteitani ja silti välillä lipsahtaa "yleisesti vallitseviin" asenteisiin omatkin ajatukset.
Juuri samanlaista täälläkin. Tuskin se mitään normaalia on. Suosittelisin (kuten itsellenikin...) lääkärissä käyntiä. Itselläni ollut jatkuvana parisen vuotta. Varsinkin stressi, pelko/ahdistus, kahvi, tietokoneeni edellinen näyttö(silmät ei tykänny) ja mahd. myös masturbointi voimistavat sitä epätodellista oloa. On kyllä niin ärsyttävää kun muistelee kuinka joskus aiemmin oli niin innnostunut asioista ja sai niin hyvän fiiliksen jostain. Nykyään nuo tunteet on latistunut todella paljon ja melkein kaikesta on tullut vain sellaista "suorittamista". No, en tiedä, johtuuko tuo välttämättä siitä epätodellisesta olosta, koska muitakin ongelmia löytyy päästäni...No, ehkä tilanne ei kuitenkaan ihan toivoton ole, koska tuntuu, että lähiaikoina on tullut pientä parannusta asiaan, mutten usko, että ikinä tästä ilman lääkärin apua paranen. Pitäisi vaan mennä sinne lääkäriin, mutta kun siinäkin on taas omasta päästäni johtuva ongelma...
Tuossa jotain aikaisempaa keskuslua aiheesta: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=599&posting=22000000015921408#22000000015921408
Minulla oli epätodellista oloa ensin pätkittäin. Kaikki oli niin kaukana. Sitten aloin pohtia asiaa hirveästi ja tarrauduin siihen tilaan, koska sillä pystyin väistämään masennuksen ja kaikenlaisia muita . Seuraavaksi tajusin myös, että enpä ole itsenikään, vaan ajatukset päässä oli jonkun muun. Se oli siis alkukeväästä. Samalla tiellä olen, aina vaan oksettaa enemmän ja tuntuu, että katoan kauemmas eikä missään näy ovea, mistä pääsisi pois. Paitsi viikko sitten olin puoli tuntia itseni ja siksi jaksankin elää kun tiedän, että eläminen itsenään on mahdollista... Käyn terapiassa, mutta kai tässä on pakko vaan jotenkin itte kasvaa.
Sama sitten toi: en pysty keskittymään, välillä masentaa, välillä melkein iloinen. Ja ristiriita menneisyyden ja nykyisyyden välillä on merkittävä.
Jaksamista...
"Seuraavaksi tajusin myös, että enpä ole itsenikään, vaan ajatukset päässä oli jonkun muun."
Niin meille syötetään lapsesta alkaen kaikenlaisia ajatuksia ja luulemme niitten olevan lopulta omia.
Minusta on hienoa, että olet tiedostanut tämän asian! Itse lähdin alle parikymmppisenä kotoota juuri sen takia ettei minulla ollut mitään omia mielipiteitä, vaan puhuin vanhempieni suulla! Se oli kamalaa!
Ja nyt olen kolmekymppinen ja vieläkin jotkut asenteet ja heiltä perityt ajatukset tai lauseet tulevat päähäni "omina ajatuksinani". Mutta kun huomaan ne, ja tiedän, etten se ole minä niin se helpottaa oloa. Siltikään en haluaisi niitä enää päähäni.
Mutta paljon olen jo päähäni sinne saanut omaa mielipidettä ja elämänarvojani. Joskus vain tulee mieleen, joku kamala arvostelu jostain ihmisestä ja mietin etten ole tällainen oikeasti.
Sitten tajuan, että hei noinhan isäni sanoi jostain joskus. Vanhempani olivat kovin kärkkäitä arvostelemaan muita, enkä uskonut, että minä olisin heidän arvostelunsa ulkopuolella.
Ja sitten yritin kokoajan miellyttää ja olla jotain mitä he halusivat ettei arvosteltaisi. Mutta samalla oli suuri ristiriitä siinä mitä minä itse halusin. Ja sitten en enää tiennytkään mitä halusin ja tarvitsin.
Eli odotukset mitä vanhemmilla ja muilla ihmisillä on meitä kohtaan saa meidät kauemmaksi aidosta itsestämme! Ehkä elämmme niin kuin meiltä "odotetaan". tai niin kuin katsotaan että se olisi menestyksekästä elää tms. NÄin ajaudumme itsestämme kauas.
Sulle suosittelisin paria kirjaa, jos olet valmis tekemään töitä! Tämä on amerikkalainen tv-kasvo mutta jätä ne kulttuurisen mahtipontisuudet ym. omaan arvoonsa (jos ne ärsyttää). Tästä voi olla paljon apua! Itse aloitin tämän kirjan kanssa, vaikka olenkin jo pajon tehnyt töitä ja löytänyt identiteettini. Mutta aina voi löytää lisää itsestään!
Itseesi tutustumiseen!
Phillip C. McGraw, Pidä huolta itsestäsi
Ja toinen kirja:
Olemisen erilainen näkövinkkeli! Jos sitten jossan vaiheessa haluat apuja siihen miten pysyä tässä hetkessä ilman, että alkaa haahulimaan ja elämän joko menneessä tai tulevassa.
Echart Tolle, Läsnäolon voima