Minkä helkkarin takia muurahaiset käyttäytyy muualla kehossa rauhallisesti mutta munissa ne PUREE?
muurahaiset
miks ne puree
111322
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Otit oikean asian keskustelun aiheeksi. Tosiaan muurahaisillahan on leuat joilla ne tarttuvat kivespussiin ja ottavat sillä tavalla kantaa naturismiin. Muurahaiset kai haluavat olla ainoat alastomat kallioilla, ja lisäksi heitä kiukuttaa se tosiasia, että he ovat periaatteessa naaraita, mutta heidät on alistettu työläisorjien kastiin ja heidän sukuelimensä ovat surkastuneet. Ja juuri siksi he käyvät naturistimiesten kivespussien kimppuun.
Kuten näemme, luonto on aina ihmeellinen ja johdonmukainen eikä sen toiminnasta voi valittaa minnekään. Eräs naturisti-yhdistys on tosin yrittänyt saada EU:n direktiiviin, joka kieltää muurahaisilta munien pureskelun, koska se ei heidän käsityksensä mukaan kuulu enää nykyaikaiseen yhteiskuntaan. EU:n komissio hylkäsi kuitenkin koko anomuksen, sillä muurahaiset toimivat tosiasiassa yhteskunnan ulkopuolella vaikka ovatkin yhteiskuntahyönteisiä.
Kai ne pilluakin puree jos ne sinne joutuu??? Oon lukenut että kiduttajat mielellään ripottelevat kusiaisia juuri PILLUUN!
muurahaiset käyvät kullin pään kippuun, haluavat esinahan alle, jos sellainen on ja jos esinahka on taakse vedetty, muurahaiset käyvät tosi ahnaasti terskaan käsiksi. Ja jos useampi muurahainen kerrallaan on asialla, kokemus on sanoin kuvaamaton
Onkos tätä sitten kokeiltu kidutuskeinona miehiin?. Miksi kaikkee kokeillaan aina naisiin, ja varsinkin sinne pilluun?.
on seuraava. Viedään mies metsään, sidotaan selkä puuta vasten, kädet puun taakse yhteen, housut alas. Otetaan pienehköön muovipussiin runsaasti muurahaisia ja sitten miehen vehkeet työnnetään sinne muovipussiin ja pussin suu kevyesti narulla kiinni. Jäädään odottamaan, pian alkaa kauhea rimpuilu ja karjuminen. Kokeiltu on!!!
Olen aina tiennyt että monet naiset ovat sadisteja, mitähän teidän pilluihin pitäisi tunkea?. Varmaan ampiaisia, niitäkin on käytetty kiduttamiseen eteläamerikassa, tekee varmasti erittäin hyvää siellä??!!
ilman pikkuhousuja ja melko hajanreisin vaikkapa viideksi minuutiksi aurinkoisella paikalla olevaan kusiaispesään on ehkä aika ihanan-kauhea kokemus, jota ei voi kaikille suositella.
Oletko koskaan ollutkaan?
Chilessä tehtiin näin. Naiselta riisuttiin vaatteet pois väkisin, sitten alastomana metallipöytään kiinni kädet ja jalat levitettyinä. Tuotiin lasipurkillinen kusiaisia naisen kasvojen eteen näytille, sitten kysyttiin asioita joihin naiselta haluttiin vastauksia, ja sanottiin minne kusiaiset päätyvät jos vastauksia ei tule. No, vaikka nainen olisi sanonut mitä vaan, häpyhuulet levitettiin ja purkillinen kusiaisia ripoteltiin pilluun, sitten vain katseltiin ja kuunneltiin "äänenavausta".
jolloin kusiaiset ovat hyvin liikkuvaisia ja ahnaita kaiken maukkaan perään ja puremaan, naisen istuttamista hajanreisin ja ilman pikkuhousuja kusiaispesään ei voi suositella, ellei asianomainen sitä erityisesti halua.
Minulle viimekesänä laitettiin murkkuja pilluuni , laittavat olivat mieheni ja hänen pari kaveriansa . Olihan se kokemus kun ne sisälläni purivat ja varmaan kuisivat pilluuni , kyllä muurahaiset saivat minut kiemurtelemaan mutta ei hirveän kipeää käynyt melkein miellyttävältä kun itse tykkään kivusta ja olen harrastanut tai mieheni kanssa harrastanut sm leikjejä . Kun alkoi tuntumaan epämiellyttävältä ja kivuliaalta liikaan niin nämä mieheni kaverit ottivat minuaa jaloista kiinni ja nostivat minua ylemmäksi ja mieheni kaatoi pilluuni kastelukannullieen vettä ja mieheni mukaan muurahaiset tulivat veden mukana pois ja kyllähän se tuntui että tulivat . Tämmöistä tehtiin 41 vuotiaille naiselle . Ps . Saavat tehdä tänäkesänä uudelleen sillä pilluni oli heti nainti kunnossa ja sainkin miehiltä kunnon kyydit .