moi kepu1

Eikös kepun kannatus suurimmalta osaltaan ole maaseudun pikkukuntien ja siellä syntyneiden ihmisten varassa. Miksi kepu hyväksyy petojen levittämisen ympäri suomea. Karhuja ja susia on siirtoistutettu maalaispitäjiin pilvin pimein. Nyt ne ovat saaneet sitten vapaasti levitä. Vaaratilanteita tulee jatkuvasti ja Esim. Kangasniemen seuduilla poliisit varoittavat ihmisisiä ulkona liikkumisesta. Mitä järkeä! Karhuperhe saa liikkua ulkona vapaasti. Reviirialue voi olla 10.000 hehtaaria ja otuksia moninkertainen määrä. Kuinka montakymmentä vuotta tuo vastuunpakoilua muistuttava "ULKONALIIKKUMISKIELTO KESTÄÄ"
Ne siirtistutetut otukset lisääntyvät jatkuvasti.
4103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

kannattaa tehdä. Näinhän ne poliitikot haastavat. Ottakaa se käyttöön muuallakin Suomessa. Viime talvena täällä hävisi tutkijoilta kaksi susilaumaa. Minne lie menneet???

Äänestä
  • Ensin kuitenkin pruit`pruit`huhuilisin ne sinne eu-kokouksiin.

    Äänestä

..., vai onko hän joku Saarela nykyään, suurin munaus on, että hän alkoi puolustaa susikannan nostamista. Eihän hän, reppana, lohjalaisena tiedä mitään susien toimista itäisessä, keskisessä ja pohjoisessa Suomessa. Itse olen kotoisin Pohjois-Karjalasta ja tunnen sudet. Sielläpäin metsästäjät ampuvat suden aina tavatessaan.

Äänestä
  • Jos minulla olisi pyssy niin heti päästäisin ilmat pihalle. Räkättirastaitakaan ei saa direktiivien mukaan hävittää. Ei mutta eivät muuten nouki minun marjojani. Ei ole mulla pyssyjä, mutta on järkeä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


MAALAISELLA ASIAA kirjoitti:

Eikös kepun kannatus suurimmalta osaltaan ole maaseudun pikkukuntien ja siellä syntyneiden ihmisten varassa. Miksi kepu hyväksyy petojen levittämisen ympäri suomea. Karhuja ja susia on siirtoistutettu maalaispitäjiin pilvin pimein. Nyt ne ovat saaneet sitten vapaasti levitä. Vaaratilanteita tulee jatkuvasti ja Esim. Kangasniemen seuduilla poliisit varoittavat ihmisisiä ulkona liikkumisesta. Mitä järkeä! Karhuperhe saa liikkua ulkona vapaasti. Reviirialue voi olla 10.000 hehtaaria ja otuksia moninkertainen määrä. Kuinka montakymmentä vuotta tuo vastuunpakoilua muistuttava "ULKONALIIKKUMISKIELTO KESTÄÄ"
Ne siirtistutetut otukset lisääntyvät jatkuvasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu