Olen 20 v. nuori "nainen".Tosin vaikea mun on itteeni aikuisena pitää.Tunnen itseni niin lapselliseksi,tietämättömäksi.Ärsyttää kun yläasteikäisetkin näyttävät minua vanhemmilta.Olen niin kakaran näköinen.Moni luulee 15 vuotiaaksi.Kokemattomuus elämässä nuorentaa minua.En ole koskaan käynyt baarissa tai muutenkaan viettänyt aikaani kodin ulkopuolella.Asun edelleen vanhempien kanssa.Olenko aivan toivoton.Tuntuu että pojille on normaalia vaikka asuisikin pitkään kotona,mutta naispuolisten odotetaan tekevän nopeita etenemisiä elämässään.
Olen toisinaan niin katkera.Yksinäisyys vaan lisääntyy päivä päivältä ja vuosi vuodelta.Minusta on käsittämätöntä,miten muut ihmiset tuntuvat löytävän ihmisiä ja rakkautta elämäänsä mutta itse en löydä koskaan mitään.Tuntuu että suurinosa ihmisistä (nuorista) on keskivertoporukkaa.Heillä on elämä mallillaan,koulut käyty ja jokin vaihe meneillään,on seurustelua ja kavereita...
Tää yksinäisyys on tehnyt musta tämmöisen,kykenemättömän,väsyneen.Ja yksinäisen minusta on tehnyt mitä luultavammin syrjiminen lapsena.
Itseluottamus on nollassa.Häpeän kun kuljen kaupungilla vaikka kuulemma ei olisi syytä,häpeän ulkonäköäni ja sitä kaikkea mitä olen.Tuntuu että olen ruma ja epämiellyttävä,tylsä ihminen jossa ei ole mitään kiinnostavaa kenenkään mielestä.
Hetken voin joskus nähdä asioita joissa olen hyvä-mutta suurimman osan ajasta olen niin surkea ja nolo.Kiusaaminen on jättänyt mulle sellaisen mielikuvan että mussa on jotain vikaa,etten ole niinkuin muut.Masennun ja ahdistun helposti kaikesta.Yritän keskittyä asioihin jotka eivät liity minuun..mutta ei se auta.Haluaisin pystyä tuntemaan että olen jollekin tärkeä,että oon ihan hyvä,kivannäköinen.
Kenelläkään samoja kokemuksia?
Olen toisinaan niin katkera.Yksinäisyys vaan lisääntyy päivä päivältä ja vuosi vuodelta.Minusta on käsittämätöntä,miten muut ihmiset tuntuvat löytävän ihmisiä ja rakkautta elämäänsä mutta itse en löydä koskaan mitään.Tuntuu että suurinosa ihmisistä (nuorista) on keskivertoporukkaa.Heillä on elämä mallillaan,koulut käyty ja jokin vaihe meneillään,on seurustelua ja kavereita...
Tää yksinäisyys on tehnyt musta tämmöisen,kykenemättömän,väsyneen.Ja yksinäisen minusta on tehnyt mitä luultavammin syrjiminen lapsena.
Itseluottamus on nollassa.Häpeän kun kuljen kaupungilla vaikka kuulemma ei olisi syytä,häpeän ulkonäköäni ja sitä kaikkea mitä olen.Tuntuu että olen ruma ja epämiellyttävä,tylsä ihminen jossa ei ole mitään kiinnostavaa kenenkään mielestä.
Hetken voin joskus nähdä asioita joissa olen hyvä-mutta suurimman osan ajasta olen niin surkea ja nolo.Kiusaaminen on jättänyt mulle sellaisen mielikuvan että mussa on jotain vikaa,etten ole niinkuin muut.Masennun ja ahdistun helposti kaikesta.Yritän keskittyä asioihin jotka eivät liity minuun..mutta ei se auta.Haluaisin pystyä tuntemaan että olen jollekin tärkeä,että oon ihan hyvä,kivannäköinen.
Kenelläkään samoja kokemuksia?
Vastaukset 17
Vanhimmat
Mua luullaan monesti kans teiniksi, vaikka olen "jo" 23. Ärsyttävää, kun kaupassa on pakko aina näyttää papereita. Siitä tulee jotenkin alaston olo, kun joku outo ihminen haluaa nähdä kuka sä olet jne.
Kaikista surkuhupaisin juttu oli se, kun ostin normaalien ruokatarvikkeiden joukossa kynsilakanpoistoainetta läheisestä paska-marketista, niin vanha haahka halusi nähdä paperini. Käsittämätöntä.
En minäkään käy baareissa tms. Ei riitä rohkeus lähteä yksin, eikä ole ketään, kenen kanssa mennä. Dokaan sitten kotonani ja ärsytän naapureita huonolla musiikkimaullani. Vanhempieni huomasta pääsin onneksi jo lukion jälkeen. Meni pari vuotta karistella heidän aiheuttamia traumoja enkä pitänyt juurikaan yhteyttä. Nyttemmin soitellaan viikoittain. Kotoa poismuutto ois varmaan sullekin maailman paras ratkaisu, vaikkei tämä yksin asuminen mitään herkkua ole, mutta ompahan kuitenkin se oma rauha ja itsemääräämisoikeus.
Mulla on mua vanhempi veli, joka asuu vielä himassa, eikä kukaan pidä sitä mitenkään epänormaalina, joten olet oikeassa sen suhteen, että poikiin suhtaudutaan erilailla.
Etkö sä opiskele? Se ainakin toisi jotain sisältöä elämään, kun olet vielä noin nuorikin. En sano, että jossain koulussa käyminen tekisi takuuvarmasti onnelliseksi (ei tosiaankaan!), mutta ainakin se loisi edes jotain rutiinia ja ajanvietettä, ja antaisi samalla edes sen pienen mahiksen tutustua ihmisiin. Tosin mun koulujutut on aina päätynyt kiusaamiseen ja syrjimiseen, mutta toisaalta mun pää hajoaisi vielä enemmän, jos mulla ei olisi opiskeluja.
Oikeestaan tuo suossa rämpiminen on mulle niin tuttua, ettet uskokaan. Yksinäisyys on tehnyt mut lisäksi tosi laiskaksi ja elottomaksi. Tuskin jaksan käydä edes suihkussa. Liikun kaupungilla "turbaani" päässä, ettei kukaan näkisi pesemättömiä hiuksiani. Aurinkolasit estävät suorat katsekontaktin. On muakin sanottu ja kehuttu nätiksi, mutta jotenkin tässä tilanteessa ei vaan jaksa näyttää naamaansa kellekkään.
Mua kans luullaan vielä ihan teiniksi, vaikka täytänkin tänä vuonna 23. Etenkin vähän vanhemmilta ihmisiltä olen viime aikoina kuullut useammankin kerran, että "sä olet just täyttänyt 18 vai?" Ja jos joskus kuvittelen, että vastakkainen sukupuoli kattelee mua sillä silmällä, niin nämä tytöt ovat usein jotain 14-18 vuotiaita. Papereita kysytään kans joka paikassa. Mut tosiaan nykyään pidän asiaa vaan positiivisena ja ehkä jopa pyrin tietoisesti vielä valitsemaan vaatteet ja hiustyylin vähän nuorempaan tyyliin :D
lopu kai koskaan, vielä nelikymppisenä tulee finnejä ja muutenkin näytän joltakin teinixeltä, haluaisin näyttää ikäiseltäni, alkaa kyllästyttämään ...
Yleisesti ottaen olet ruma, jos ruumiissasi on jotain todella poikkeavaa.
Olet kaunis jos et ole ylipainoinen ja ruumiissasi ei ole juuri mitään poikkeavaa.
Kotona ei tosiaan kokemuksia pysty kerryttämään..
Suosittelisin, että kävisit jossakin baarissa ihan vaan vilkuilemassa, niin tietäisit millaista siellä on.
Voi olkaa onnellisia jos näytätte nuoremmalta. Mua luullaan pääasiassa 5 tai jopa 10 vuotta vanhemmaksi kun käyn baareissa. Se vasta kamalaa on. Olen vasta 26 ja monet luulee jo 35-vuotiaaksi.
Olen ikäistäni nuoremman näköinen mies ja voin vakuuttaa, että se ei vetoa kauniinpaan sukupuoleen. Naisella se on eri juttu.
Johan tuntuu nurinkuriselta... Tuollainen tyttö olisi monen unelma, minunkin. Monet tykkää todellista nuoremman näköisistä ihmisistä.
Tällaiselle ujolle olisit kyllä ihannekumppani, kokemattomuus tuskin ujoja haittaa kun älyttömät ennakko-odotukset puuttuvat eikä tartte miettiä että mitä "saa tehdä" ja mitä ei. Olen niin kiltti että en pystyisi tekemään pahaa ihmiselle joka on noin viaton, toivon että löydät jonkun sellaisen kuka jaksaa ymmärtää ja kiltisti odotella että opit yhteisen elämän koukeroita...
Olisit jollekin kilttimykselle todellinen unelma, koska sinusta saisi juuri sellaisen kuin itse haluaisi. Tuo kuullostaa hölmöltä, tarkoitan että seurusteluun muodostuu ne pariskunnan "omat toimintatavat", ja niihin on varsinkin kokeneemman henkilön helppo vaikuttaa. Enkä tarkoita että joku sovinisti saisi itselleen passaajaa vaan sitä että kun kiltisti kohtelee ja opettaa vaikka mistä itse pitää, ei tällaisella kokemattomalla ihmisellä ole ennakkoluuloja, juuri sitä että "ei näin saa tehdä". Tämän opettajan on vain oltava niin kiltti että pystyy olemaan käyttämättä toista hyväksi.
Tarvitsisit vain sen kuka jaksaa lähes "loputtomasti" odottaa ja olla kiltti ja hellä, kunnes alat "tottua" tilanteeseen ja pääset siittä tunteesta ettet kelpaa kenellekään. Tällaisia ihmisiä on niin harvassa, ja vielä harvemmin he kohtaavat sinunlaisiasi, koska ovat usein kovasti ujoja, jolta sinäkin kuullostat, vai olenko aivan väärässä.
Muutin pois kotoa 22 -vuotiaana. Aikaisemmin lähteminen oli vaikeaa, juuri yksinäisyyden vuoksi. Edelleen tuntuu välillä siltä, että haluaisi takaisin kotiin vain ettei tarvitsisi olla yksin.
On totta, että tytöiltä odotetaan enemmän kuin pojilta. Katsastaessani erästä asuntoa, vuokranantaja hämmästeli kun kerroin asuvani kotona. Hän totesi siihen, että pojat asuu monesti pidempää kotona kun tytöille tulee sit taas nää muut kuviot, yhteinen koti poikaystävän kanssa jne. Tuntui aika pahalta, tunsin itseni jotenkin vialliseksi. Ja tottahan se on, kyllä tässä iässä pitäisi jo poikaystävä olla.
Jos 23she, tai kuka tahansa samoja juttuja ajatellut haluais vaihtaa ajatuksia sähköpostitse ja mahdollisesti tutustua niin tässä osoite [email protected]
Ihan sama meininki täällä. Eilen kävin kaupungilla ja yhtäkkiä aloin häpeämään itseäni ihan kamalasti ihmisten seassa kävellessäni. Mielestäni olen tavanomaisen näköinen, oikeastaan rehellisesti sanottuna ruma, minussa ei ole mitään mielenkiintoista ulkoisesti eikä sisäisestikään ja se on fakta. Olen käynyt baarissa kerran eikä kiinnosta, ei se ole kaltaisilleni ihmisille. Se on äänekkäille, juopotteleville, ällöttäville bilehileille idiooteilla. Työ on ainoa joka nyt tuo sisältöä elämään. Muilla ihmisillä on jokin sisältö elämässä, minulla ei ole mitään. Nytkin koko pitkä pyhä yksin neljän seinän sisällä.
Ei pidä paikkaansa, sulla ei pidä olla 22- eikä 23- eikä 25-jne-vuotiaana poikaystävää.
Mitään pitämisiä ja pakkoja ei ole sinulla eikä muillakaan. Sellaisia rajoja ei elämässä pidä olla, ei kannata asettaa itselle eikä muille.
Kaikki ne, jotka ihmettelevät miksi jolllakulla ei ole sitä tai tätä jo siinä tai tässä iässä on ajattelemattomia eikä järin viisaita.
no, jos ei ole poikaystävää 22,23,25-vuotiaana niin ainakin olisi pitänyt olla aikaisemmin, jossakin ikävaiheessa.
kehtaako sitä enää 25-vuotiaana kertoa, vieläpä naisena, olevansa kokemattomampi kuin 13-vuotias?
mitä vanhemmaksi tulee, sitä häpeällisempää se on.
ja mitä kun kävisikin niin ihme, että löytäisin poikaystävän, tässä iässä puhutaan jo miehestä. mitä ajatuksia herättää kokematon, aikuinen nainen?
Minusta olisi ainakin hienoa olla ensimmäinen tuollaiselle riittävän kypsyyden saavuttaneelle neitokaiselle
Olet pahasti urassa, ajatuksesi, käsityksesi, asenteesi menee kapeaa uraa pitkin. Suorittamalla on hankala elää....poikaystävät, ammatti, aviomies, vakituinen työ, lapset, autot, omistusasunto, omakotitalo jne.
Veit sanat suustani, tosin viimeisen sanan vaihtaisin vastaavaan miespuoleiseen.
Löysin paljon yhteneväisyyksiä itseeni tuosta ekasta viestistä. Mutta erona etä olen 20v ja miespuolinen.
Minäkin asun yhä kotona, pitäisi kyllä muutta pikkuhiljaa pois. Pari kertaa olen baarissa käynyt, mutta ei se oikein tuntunut "oikealta". Nyt tulee taas juhannus ja sekin kuluu neljän seinän sisällä. Joskus kuitenkin kun käy tilanne tukalaksi, otan auton alle ja ajan auringonlaskuun kuunnellen hyvää musiikkia. Tosin sekin olisi mukavempaa kun olisi joku siinä vieressä. Mutta tykkään ajatella positiivisesti ja että kaikki me kohtaamme joskus jonkun ihmisen josta tulee meille
läheinen ja tärkeä. Tai ainankin toivon niin:)
Moikka!
Tuntuu tutulta. Mä etsin tässä just kavereita. Jos olet Helsingin suunnalta, niin pistä postia!
Sposti: [email protected]