Demarit kohteliaina

Puoluesihteeri Jarmo Jorhosen valinta keskustan puoluesihteeriksi varmisti punamullan tuen. Jos demarit haluavat jatkaa hallituksessa vaalien jälkeen, se on mahdollista keskustan tuella. Kokoomukselle Korhonen viittaa isolla grillihansikkaalla.

Jarmo Korhosella on kokoaan isompi ego. Hän taistelee aina kehitystä vastaan. Se on sikäli huolestuttavaa, että koska osa järkidemareista haluaisi joko porvari- tai sinipunahallitusta. Demarit ovat vielä pysyneet kohteliaina kepulle, mutta suuren ilotulituksen voisi jo alkaa!
6216
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Demarit tuudittautuvat varmaan jatkoon ainakin Keskustan kanssa. Kokoomuksenkin hallitusahneus on huipussaan. Kokoomukselaiset kierittelevät vaikka lumihangessa, jos se takaa pääsyn hallitukseen.

Ällistys onkin suuri demarileirissä, kun he heräävät karuun todellisuuteen vaalien jälkeen. Keskusta ja Kokoomus lyövät porvariveljen kättä ja muodostavat hallituksen parissa päivässä. Jarmo Korhonen saa tietysti raskaan ministerisalkun hyvästä suorituksesta.

Äänestä
  • Aivan mainio visio! Kun demarit jätetään porstuaan ihmettelemään, Suomesta tulee porvarillinen maa.

    Äänestä

  • individi kirjoitti:

    Aivan mainio visio! Kun demarit jätetään porstuaan ihmettelemään, Suomesta tulee porvarillinen maa.

    ... suomalaiset Suomesta pannaan?

    Äänestä

  • Onko se sitä keskustalaista viekkautta?
    Sitä samaa, jolla Vanhanen esti Halosen haaveet toisesta presidenttikaudesta jättäytymällä tarkoituksellisesti kolmanneksi kalleimman kampanjansa avulla?
    Se projekti onnistui aika hyvin.
    Pieleen meni vain siinä kohtaa, että Halonen valittiin uudelleen.
    Vanhaselle taas naureskeltiin, kun kukkakepakko hävisi samat vaalit kahteen kertaan, keskustalaisen viekkaasti.

    Äänestä

  • Keskusta ja Kokoomus lyövät porvariveljen kättä ja muodostavat hallituksen parissa päivässä.
    -----------------

    Silloin, kun noin käy, minä voisin olla yhtä hyvin keskustalainen kuin nyt olen kokoomuksen kannattaja.

    Äänestä

  • sitten... kirjoitti:

    ... suomalaiset Suomesta pannaan?

    SDP:n asettamia ehdokkaita on äänestänyt alle neljännes suomalaisista, mikä ei merkitse, että he olisivat demareita sen kummemmin.

    Kun Suomeen tulee porvarihallitus, niin ei täältä kenenkään tarvitse minnekään mennä, koska silloin hyvinvointi paranee ja "köyhienkin" on mahdollista ansaita ahkeruudellaan niin, että heistä tulee kesituloisia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


individi kirjoitti:

Puoluesihteeri Jarmo Jorhosen valinta keskustan puoluesihteeriksi varmisti punamullan tuen. Jos demarit haluavat jatkaa hallituksessa vaalien jälkeen, se on mahdollista keskustan tuella. Kokoomukselle Korhonen viittaa isolla grillihansikkaalla.

Jarmo Korhosella on kokoaan isompi ego. Hän taistelee aina kehitystä vastaan. Se on sikäli huolestuttavaa, että koska osa järkidemareista haluaisi joko porvari- tai sinipunahallitusta. Demarit ovat vielä pysyneet kohteliaina kepulle, mutta suuren ilotulituksen voisi jo alkaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu