Jussin alkutunnelmaa Sawossa

Naapurin äijällä joka on muuten oppinut ja lukenut ihan oikeaksi nuohoojaksi tuli taas sukulaisiaan Hämeestä kylään jussiksi. Siellä huonosti hoidetulla pihamaalla alkoikin heti kaamea show jota me savolaiset todistimme rähmät silmissä.

Muijat vetivät yläosattomiin ja alkoivat ottaa nurmikolla aurinkoa jahka saivat viltit vedettyä ruohikkoon joka on kaikessa rumuudessaan 1 metri ja 25 cm korkea. Vaikka naisista pidänkin niin kyllä ne mummot pistivät silmistäni kyynelkanavat vuotamaan pelkästä kivusta. Ensi jussina ottakaa hämyheikit vaikka ruohonleikkuri mukaan mutta jättäkää ämmänne Heinolaan.

Äijät aloittivat heti tontille päästyään armottoman ryyppäyksen. Ruosteinen Lada työnnettiin saunan takana kasvavaan nokkospusikkoon ettei kukaan vahingossa juo bensatankkia tyhjäksi.

Illan edetessä joku hämy(olisiko ollut Osccar?) tippui humalassa kaivoon. Kamut auttoivat miehen sieltä ylös kahden tunnin päästä ja hämmästykseni oli suuri kun mies oli elossa. Sitten muistin että hämäläisillä on räpyläjalat ja kainalossa kidukset joten ei ne voi hukkua.

Mitähän tänään? Aiomme itse grillata ja nauttia jaloja juomia. Hämynaapurit joivat varmaan eilen kaikki Lasolinsa joten tullevat kuokkimaan meidän tontille. Siitä seuraa luiskaotsaisia hämyjä sillä lapioni on viritetty saunanseinää vasten.

Hyvää juhannusta Savonlinna!

19

2768

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tosi huono

      Erittäin huono

      • Taitaa olla huumorintajuopiskelut vielä pahasti kesken?

        Sinun mielipide on muuten minulle yhtä tärkeä kuin kamelin pieru erämaassa.


    • ulvahti

      tuskasta? Mikä tuossa tarinassa on huonoa?

      Lueskelen kaikkia juttuja joka sivulla ja
      osa on aivan perseestä. Tuo rules osaa kirjottaa
      hyvin, olkoonkin joku teini tai muu penikka.

      Jussit Savoon kaikille!

      • Onnittelen hyvästä maustasi ja toivotan hyvää jussia missä lie eleletkin!

        Ota iisisti järvenrannassa!




        T: SavoRULES


      • kohtaa

        tuossa olisi pitänyt nauraa? Kaiketi ihmisillä on todella erilainen huumorintaju, mutta henk.kohtaset nuo savoRULESin "vitsit" on heikoimmasta päästä mitä olen koskaan kuullut.


      • Jörgen
        kohtaa kirjoitti:

        tuossa olisi pitänyt nauraa? Kaiketi ihmisillä on todella erilainen huumorintaju, mutta henk.kohtaset nuo savoRULESin "vitsit" on heikoimmasta päästä mitä olen koskaan kuullut.

        Sinulla nyt on aina ollutkin huono maku ja naamasikin on kuin korppikotkan perse.

        SavoRULES on palstan HELMI


      • Jörgen kirjoitti:

        Sinulla nyt on aina ollutkin huono maku ja naamasikin on kuin korppikotkan perse.

        SavoRULES on palstan HELMI

        MUTTA ASIAA!


      • Ou jee
        Jörgen kirjoitti:

        Sinulla nyt on aina ollutkin huono maku ja naamasikin on kuin korppikotkan perse.

        SavoRULES on palstan HELMI

        SavoRULES on enemminkin palstan peräpukama, välillä pois mutta palaa aina eikä ole toivottu. Siellä synnyinkotinsa äärellähän se vaikuttaakin.


      • Badmýntton
        Ou jee kirjoitti:

        SavoRULES on enemminkin palstan peräpukama, välillä pois mutta palaa aina eikä ole toivottu. Siellä synnyinkotinsa äärellähän se vaikuttaakin.

        Minäkin rakastan sinua, osccar.


    • sola"

      koska sie tuut lukemaan mulle iltasatuja Muru?

      Tosin minust tuntuu, et ei hirveesti nukuttais... ;)

      • Eihän sinua voi ilman Sawottaa jättää. Hyvää jussia, söpöläinen!

        T: Sawon Urho


      • sola"
        SavoRULES kirjoitti:

        Eihän sinua voi ilman Sawottaa jättää. Hyvää jussia, söpöläinen!

        T: Sawon Urho

        Ihanaista mittumaaria, mut miks sä siellä oot... ;)


      • sola" kirjoitti:

        Ihanaista mittumaaria, mut miks sä siellä oot... ;)

        Se lankeaa yleensä mahtimiesten kuten minun harteille.

        Muutenhan tänne änkeäisi jussina kaikennäköisiä kalakukkoukkeleita Kuopiosta ja muutama nälkiintynyt hämäläisjulli.

        Mitenkäs sinun jussisi, toivottavasti meni hyvin?


      • sola"
        SavoRULES kirjoitti:

        Se lankeaa yleensä mahtimiesten kuten minun harteille.

        Muutenhan tänne änkeäisi jussina kaikennäköisiä kalakukkoukkeleita Kuopiosta ja muutama nälkiintynyt hämäläisjulli.

        Mitenkäs sinun jussisi, toivottavasti meni hyvin?

        juhannus meni oikein kivasti..uhkasin, että savoRULES tulee ja antaa litsarin, niin olivat täälläkin nuo kaikki pälliäiset kiltisti... ;)


      • sola" kirjoitti:

        juhannus meni oikein kivasti..uhkasin, että savoRULES tulee ja antaa litsarin, niin olivat täälläkin nuo kaikki pälliäiset kiltisti... ;)

        Vain kaltaisesi valionainen saattoi aavistaa että nuo sanat saavat kaikenmaailman pälliäiset laskemaan sukkaansa.

        Mukava kuulla että sinulla oli kivaa, olethan sinä sentään ansainnut enemmänkin :-)


      • sola"
        SavoRULES kirjoitti:

        Vain kaltaisesi valionainen saattoi aavistaa että nuo sanat saavat kaikenmaailman pälliäiset laskemaan sukkaansa.

        Mukava kuulla että sinulla oli kivaa, olethan sinä sentään ansainnut enemmänkin :-)

        onhan näitä juhannuksia vielä tulossa..josko ensi jussina tanssittais niitä häitä?!

        tai itseasiassa mikä päivä tahansa tuntuisi juhannukselta ja joululta, jos oltais yhdessä... ;)


      • oo rullen

        kännykkänumeroa?? Hah.


    • se loppu

      meni??? nukkumaanko???myö sitä käytiin liikenteessä kyl oot varmaan kuullu??

      • Eihän sitä voinut olla kuulematta kun te urhokkaat painelitte olutta kitusiinne Olterin terassilla. ;-)


    Ketjusta on poistettu 44 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      84
      1349
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      51
      968
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      369
      798
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      142
      759
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      55
      699
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      123
      692
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      625
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      612
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      594
    Aihe