Valtakunnanoikeus

5175
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

se on varmaa, ettei tämän palstan enemmistön lukutaito tai lukemisen ymmärtäminen ole sillä tasolla, että he kommentoisivat tuota miltään kantilta - varsinkaan juhannusaamutunneilla.
No olihan siellä sentään kerran sana presidentti, ettei joku väitä jutun olevan täysin out-of-topic.

Joka tapauksessa lienee paikallaan pieni yhteenveto ja asioiden yksinkertaistaminen, että palstalaiset saavat jutusta mitään irti.

Onhan se toki kiinnostavaa, että se on presidentti, joka päättää kriisiajan valmiustilaa koskevien lakien käyttöönotosta, ja sekin että siihen riittää jo 'sodanuhkaa merkitsevä jännittynyt kansainvälinen tila'.

Yksityisiä kansalaisia riipaisevia lain kohtia ovat mm. sosiaalietujen ja vakuutussopimusten purkaminen tai rakentamisen rajoittaminen.

Äänestä
  • Laissa on myös säännös koskien tilannetta, jossa eduskunnan valitsemien valtakunnanoikeuden jäsenten toimikauden päättyminen on lähellä, kun syyte valtakunnanoikeudessa on päätetty nostaa. Tällöin nämä jäsenet jatkavat asian käsittelyä valtakunnanoikeudessa tuomion antamiseen asti. Uutta on myös se, että valtakunnanoikeuden tuomiosta voi tehdä kantelun tuomiovirheen perusteella tai hakea tuomion purkamista. Kantelun ja purkuhakemuksen ratkaisee valtakunnanoikeus itse.

    Äänestä

  • valtakunnanoikeudesta kirjoitti:

    Laissa on myös säännös koskien tilannetta, jossa eduskunnan valitsemien valtakunnanoikeuden jäsenten toimikauden päättyminen on lähellä, kun syyte valtakunnanoikeudessa on päätetty nostaa. Tällöin nämä jäsenet jatkavat asian käsittelyä valtakunnanoikeudessa tuomion antamiseen asti. Uutta on myös se, että valtakunnanoikeuden tuomiosta voi tehdä kantelun tuomiovirheen perusteella tai hakea tuomion purkamista. Kantelun ja purkuhakemuksen ratkaisee valtakunnanoikeus itse.

    Itseasiassa valitustuomioistuin olisi olemassa jo nyt; EIT. Tuolla kiemuralla itseasiassa pitkitetään sellaisen jutun siirtymistä EIT:lle, johon muutosta ei kantelusta/purkuhakemuksesta huolimatta tule, koska juridinen käösittelyvelvoite on yhä valtakunanoikudella ja EIT ottaa vain ansallisella tasolla lopullisia tuomion saaneita juttuja.

    Äänestä

... nimitysoikeuden laajenemista käräjätuomareihin asti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tiesitkö tämän kirjoitti:

http://www.om.fi/3529.htm

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu